V
"vieras"
Vieras
En tiedä luetko ap vielä näitä, mutta minulla on ollut täysin samanlainen tilanne. En kirjoita pidempään, koska olen lasten kanssa kotona ja pyrin minimoimaan tähän asiaan käytetyn ajan. Kuitenkin sanoisin, että kokemuksemme ovat yhtenäiset.
Itse EN ole menossa terapiaan, syystä että lapset ovat pieniä ja USKON selviäväni itsekin. Saatan aliarvioida arjen äksyilyni tämän sanoessani, sillä lapseni aistivat kyllä että olen henkisesti poissa ajoittain. Paha olo voi tulla vaikka siitä, että vanhempani lähettävät postikortin lapsen nimipäivänä ja muistan heidät taas.
Oma neuvoni on tämä: olet selvinnyt hengissä lapsuudestasi ja vanhempasi tekivät parhaansa. Usko pois, he tekivät parhaansa. saat tuntea mitä tunnet, olla vihainen, katkera, mutta menneisyyttä EI voi muuttaa. Nyt tärkeintä onkin että nykyinen arkesi tuottaa sinulle MIELIHYVÄÄ. Se on tärkein keino jolla saat lisää energiaa ja hyvää mieltä, josta on varaa jakaa myös lapsillesi ja miehelle. Tee asioita, joita oikeasti pidät, pyri rentoutumaan.
Itse rimpuilin ja vatvoin asioita noin 4 vuotta. Liian kauan, koska en muista tästä johtuen esikoisen 3 ekasta vuodesta tarpeeksi. Jopa synnärillä itkin, että miksi ajattelen vanhempieni sanomisia kesken ensimmäisen imetyksen! Aloin väsyä koko asiaan ja päätin, että "teot muuttavat tunteet". Nykyisin kerron ihmisille, että lapsuuteni oli ihan hyvä - oli hyvää ruokaa ja kiva piha. Kun näitä toistaa tarpeeksi kauan, niihin alkaa uskoa. Eli kun tekee jotakin, se alkaa tuntua hyvältä! Olen alkanut halata lapsia, ja sanon että rakastan ja se muuttuu koko ajan helpommaksi.
Lisäksi teen kaikkea mistä nautin. Ostin potkulaudan ja aloitin skeittiharrastuksen.
Muutoin elämäni on kunnossa. Valmistuin DI:ksi, minulla on terveet lapset, puoliso ja hyvä terveys. Näillä on mentävä. Aina kun aivoni lipsahtavat siihen katkeruuteen ja ahdistukseen, yritän kaikkeni heti sillä hetkellä, että ajatus lähtee pois. Esim. tällä kertaa tänä aamuna tulin nettiin, löysin tämän ketjun ja kirjoitin vastineen - ja oloni helpottui heti. Pääsin taas palauttamaan itseni kuntoon.
Itse EN ole menossa terapiaan, syystä että lapset ovat pieniä ja USKON selviäväni itsekin. Saatan aliarvioida arjen äksyilyni tämän sanoessani, sillä lapseni aistivat kyllä että olen henkisesti poissa ajoittain. Paha olo voi tulla vaikka siitä, että vanhempani lähettävät postikortin lapsen nimipäivänä ja muistan heidät taas.
Oma neuvoni on tämä: olet selvinnyt hengissä lapsuudestasi ja vanhempasi tekivät parhaansa. Usko pois, he tekivät parhaansa. saat tuntea mitä tunnet, olla vihainen, katkera, mutta menneisyyttä EI voi muuttaa. Nyt tärkeintä onkin että nykyinen arkesi tuottaa sinulle MIELIHYVÄÄ. Se on tärkein keino jolla saat lisää energiaa ja hyvää mieltä, josta on varaa jakaa myös lapsillesi ja miehelle. Tee asioita, joita oikeasti pidät, pyri rentoutumaan.
Itse rimpuilin ja vatvoin asioita noin 4 vuotta. Liian kauan, koska en muista tästä johtuen esikoisen 3 ekasta vuodesta tarpeeksi. Jopa synnärillä itkin, että miksi ajattelen vanhempieni sanomisia kesken ensimmäisen imetyksen! Aloin väsyä koko asiaan ja päätin, että "teot muuttavat tunteet". Nykyisin kerron ihmisille, että lapsuuteni oli ihan hyvä - oli hyvää ruokaa ja kiva piha. Kun näitä toistaa tarpeeksi kauan, niihin alkaa uskoa. Eli kun tekee jotakin, se alkaa tuntua hyvältä! Olen alkanut halata lapsia, ja sanon että rakastan ja se muuttuu koko ajan helpommaksi.
Lisäksi teen kaikkea mistä nautin. Ostin potkulaudan ja aloitin skeittiharrastuksen.
Muutoin elämäni on kunnossa. Valmistuin DI:ksi, minulla on terveet lapset, puoliso ja hyvä terveys. Näillä on mentävä. Aina kun aivoni lipsahtavat siihen katkeruuteen ja ahdistukseen, yritän kaikkeni heti sillä hetkellä, että ajatus lähtee pois. Esim. tällä kertaa tänä aamuna tulin nettiin, löysin tämän ketjun ja kirjoitin vastineen - ja oloni helpottui heti. Pääsin taas palauttamaan itseni kuntoon.
