Lasten kanssa linja-autossa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Hanna"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

"Hanna"

Vieras
Haluisin kuulla käytännön kokemuksia pienten lasten kanssa linja-autoilusta(pitemmän matkan). Lapset ovat 3- ja 4-vuotiaat, ja matka on melko pitkä, yli neljä tuntia. Osan matkasta varmasti nukkuvatkin:) Takaisin tultaisiin sitten jo ihan omalla autolla.

Entäpä oletteko uskaltaneet laittaa noin pieniä korokkeelle autossa? Meillä on omassa autossa vielä käytössä isot istuimet, mutta reissuun en saa niitä mitenkään kulkemaan mukaan, joten pitäisi sitten ainakin pienemmät vyöistuimet hankkia, tai sitten ne korokkeet. Perillä kuitenkin pitäisi kulkea sukulaisten autoilla joten istuimet on pakko olla mukana. Entä onko siellä linja-autossa käytettävä istuimia, vai oletteko jättäneet ne tavaratilaan? Turvavyöt kai kaikissa pitkän matkan autoissa on jo?
 
Ehdottomasti ottaisin korokkeet linja-autoon sisälle mukaan. Näin matkalla on enemmän kiinnostavaa katseltavaa, kun ylettyy kurkottelematta katselemaan matkan varrella olevia maisemia.
 
Mulla olisi tähän aiheeseen lisäkysymys, eli kuinka toimitte vauvan kanssa bussissa, jossa vaunut laitetaan bussin alle tavaratilaan, niitä ei saa sisälle? Olen pitänyt aiemmin kahta lastani vauvana kantoliinassa bussissa sisällä ja itse olen ollut vöillä kiinni. Tämä vauva ei vaan oikein viihdy kantoliinassa, mutta tuntuu, ettei oikein voisi ottaa bussiin pelkästään syliin vauvaa. Turvakaukalon ottaminen mukaan on mahdotonta, koska en pysty sekä rattaita että kaukaloa kuljettelemaan mukana. Tässä tosin on kyse vain puolen tunnin matkasta.

Ap:lle sori että hyökkäsin sun ketjuun, mutta kun otsikko oli sopiva. Itselläni ei ole kokemusta noin pitkästä matkasta lasten kanssa bussilla.
 
Mun kokeilemissa busseissa on ollut vain mahavyöt, eli korokejakkarasta ei ymmärtääkseni mitään hyötyä turvaallisuutta ajatellen. Eikä kaikki istuimetkaan ole niihin kelvollisia. Two way eliten sain niukin naukin kiinni niillä, mutta lyhyet ne mahavyöt oli, piti itse olla istuimen päällä, että sain lukkoon turvavyön kiinni.

Yllättävän paljon on busseja joissa ei turvavöitä vielä edes ole.

Kannattaa kysyä bussien varusteista linjaa ajavasta yhtiöstä, ettet tee turhia hankintoja.
 
Ap, olisiko mahdollista, että perillä sukulaiset hankkisivat sellaisen korokkeen tai lainaisivat edes jostain varmasta paikasta? Itse kun ekaa kertaa tollasen 3-4-vuotiaan kanssa matkustin mummolaan, pyysin isovanhempia hankkimaan vyöistuimen, jonka sitten itse maksoin. Istuinta säilytettiin mummolassa sen jälkeen, vaikkei sille ollut kuin satunnaista käyttöä. Meinaan etenkin kahden kanssa on todella hankala raahata kahta istuinta kahden muksun ja kaikkien muiden tavaroiden lisäksi! Turvavyöt linja-autoissa on ja periaatteessa sitä koroketta sinne kai jopa suositellaan. Me on matkustettu auton vöillä, sellanen lantiomallinen se kuitenkin tapaa olla. Kerran tai kaksi olen tainnut nähdä oman korokkeen lapsella mukana autossa.

Kurkkunaamio, eikö teillä mahdu turvakaukalo rattaiden alakoriin? Edes isompiin rattaisiin/vaunuihin?
 
Mulla olisi tähän aiheeseen lisäkysymys, eli kuinka toimitte vauvan kanssa bussissa, jossa vaunut laitetaan bussin alle tavaratilaan, niitä ei saa sisälle? Olen pitänyt aiemmin kahta lastani vauvana kantoliinassa bussissa sisällä ja itse olen ollut vöillä kiinni. Tämä vauva ei vaan oikein viihdy kantoliinassa, mutta tuntuu, ettei oikein voisi ottaa bussiin pelkästään syliin vauvaa. Turvakaukalon ottaminen mukaan on mahdotonta, koska en pysty sekä rattaita että kaukaloa kuljettelemaan mukana. Tässä tosin on kyse vain puolen tunnin matkasta.

Ap:lle sori että hyökkäsin sun ketjuun, mutta kun otsikko oli sopiva. Itselläni ei ole kokemusta noin pitkästä matkasta lasten kanssa bussilla.

Mulla ollut peräkkäin olevat matkarattaat joissa kaukalo mahtuu takaosaan ja nykyään matkikset joihin saa kaukalon kiinni eteen ja takana jakkaraosa isommalle lapselle, helppo kiinnittää ja irrottaa, helppo kulkea, mutta pikkuinen ei pääse selälleen makaamaan. Eli sopii pieniin matkoihin, pidemmissä reissuissa liina vaihteluna lapselle.

Kaukalon kiinnitys bussissa ollut "ongelma" kun tosiaan on ollut vain vatsavöitä busseissa. Niillä olen yrittänyt sitten kaukaloa kiinnittää.
 
[QUOTE="vieras";24070391]Ap, olisiko mahdollista, että perillä sukulaiset hankkisivat sellaisen korokkeen tai lainaisivat edes jostain varmasta paikasta? Itse kun ekaa kertaa tollasen 3-4-vuotiaan kanssa matkustin mummolaan, pyysin isovanhempia hankkimaan vyöistuimen, jonka sitten itse maksoin. Istuinta säilytettiin mummolassa sen jälkeen, vaikkei sille ollut kuin satunnaista käyttöä. Meinaan etenkin kahden kanssa on todella hankala raahata kahta istuinta kahden muksun ja kaikkien muiden tavaroiden lisäksi! Turvavyöt linja-autoissa on ja periaatteessa sitä koroketta sinne kai jopa suositellaan. Me on matkustettu auton vöillä, sellanen lantiomallinen se kuitenkin tapaa olla. Kerran tai kaksi olen tainnut nähdä oman korokkeen lapsella mukana autossa.

Kurkkunaamio, eikö teillä mahdu turvakaukalo rattaiden alakoriin? Edes isompiin rattaisiin/vaunuihin?[/QUOTE]

Ei mahdu,ei.
 
Mulla olisi ja on ollut vauva lyhyet matkat sylissä linja-autossa. Toki mahdollisuuksien mukaan: Tällä hetkellä en voisi oman katraani kanssa ajatella lähteväni yksin, vauva sylissäni, koska kaksi vanhempaa on vilkkaita ja eivät välttämättä pysy paikallaan...
 
Mikäli mahdollista, niin suosittelen matkustamista junalla. Noin pitkä matka linja-autossa kyllä puuduttaa ja noin pienet lapset saattavat käydä loppumatkasta jo kiukkuisiksi ja ärtyisiksi. Juna ei samalla lailla puuduta, kun siellä voi liikkua.
 
Ei oikeastaan ole kokemusta pitkästä bussimatkasta ja pienestä lapsesta kun mä olen suosiolla kiertänyt bussit kaukaa... Viime kesänä mentiin tuolloin meidän 5-vuotiaan kanssa pari 5h bussimatkaa ja ne meni ihan hyvin. Se on vähän kun menisi lentokoneessa. Syötävää, miniläppäri ja hiukan unta niin hyvä tulee. Bussissa tosin bonuksena on (kivat) maisemat :D
 
[QUOTE="vieras";24070464]Mulla olisi ja on ollut vauva lyhyet matkat sylissä linja-autossa. Toki mahdollisuuksien mukaan: Tällä hetkellä en voisi oman katraani kanssa ajatella lähteväni yksin, vauva sylissäni, koska kaksi vanhempaa on vilkkaita ja eivät välttämättä pysy paikallaan...[/QUOTE]
Mulla on 4- ja 6-vuotiaat isommat, joten niiden kanssa jo pärjää.

Ei mun montaa kertaa tän vauvan kanssa tule tarve bussilla matkustaa,joten en mitään uusia vaunuja/rattaita kyllä ala ostamaan.
 
Jotkut autoyhtiöt tarjoavat kaukaloita ja istuimia lainaksi - kannattaa soittaa ja kysyä etukäteen! Sama homma takseilla eli soittakaa etukäteen ja varatkaa!

Kyllä natiaiset bussissakin viihtyy etenkin jos se on harvinaista herkkua eli jännää. Mukaan vähän evästä, kirjoja ym. muuta viihdykettä ja oksennuspusseja jos on helposti pahoinvoiva lapsi. Ja usein pidemmällä matkalla on aina hiukan pidempi stoppi jossakin kaupungissa, jollon pääsee jaloittelemaan.

Itselläni oli ainokaisella mukana korokeistuin ja siinä ylemmänkin vyön saa paremmin lapsen eteen + näköalat ovat paremmat.

Kurkkunaamio: ystävättärelläni oli vauvalle pitkiä matkoja varten vaunujen kovaan koppaan verkko, jolla koppa kiinnitettiin auton istuimeen. En tiedä tarkalleen mistä hankki, mutta Tampereen suunnalta jostakin. Siinä vauva sitten köllötteli, mutta tokihan lapsi on pakko ottaa joskus syliin esim. imetettäväksi. Itse en syliin ottaisi ja samalla vöihin. Jos tulee äkkijarrutus, niin lapsi rutistuu.
 
Minulla on vuosien takaa kamala linja-automatkakokemus. Olin 1v 9kk ikäisen ja 3 1/2 vuotiaan kanssa pitkällä bussimatkalla. Emme päässeet edes vierekkäin istumaan, isompi lapsi istui jossain kaukana takanani iäkkään herran vieressä ja pienempi oli sylissäni, kukaan ei halunnut vaihtaa paikkaa!!! Silloin ei minusta ollut turvavöitä.
 
kannattaisi hankkia korokkeet jo sinne bussiin, pienillä lapsilla se lantiovyökään ei tahdo asettua kunnolla ilman koroketta, vaan menee mahan päältä. linjaautoissa yleensä eturivissä on kolmipistevyöt, muualla lantiovyöt. vetäset ne korokkeet vaikka reppuun naruilla kiinni tms, eihän ne paljon paina.
kurkkunaamio: oletko sovittanut sitä vauvan kaukaloa teidän rattaisiin? jos on turvakaari niin se saattaa pysyä siinä yllättävän tukevasti, vaikkei varsinaisesti olisikaan siihen tarkoitettu. sitäkinhän voi köyttää sitten jollain kiinni.

minusta on vähän aveluttavaa matkustaa bussissa vauva kantoliinassa niin että vauva on selkä menosuuntaan kun vauvan niska kylää retkahtaa taaksepäin jos äkkijarrutus tulee, mikään kantoliina ei ole niin tukeva että sen estäisi. samasta systähän lentokoneessa ei saa nousun ja laskeutumisen aikana kantoliinaa käyttää vaan vauva laitetaan siihen omaan turvavyöhön.
 
Kurkkunaamio: ystävättärelläni oli vauvalle pitkiä matkoja varten vaunujen kovaan koppaan verkko, jolla koppa kiinnitettiin auton istuimeen. En tiedä tarkalleen mistä hankki, mutta Tampereen suunnalta jostakin. Siinä vauva sitten köllötteli, mutta tokihan lapsi on pakko ottaa joskus syliin esim. imetettäväksi. Itse en syliin ottaisi ja samalla vöihin. Jos tulee äkkijarrutus, niin lapsi rutistuu.

Tosiaan, lastentarvikeliikkeissä on kovaan vaunukoppaan käyviä verkkoja, siinä on pehmustelevyt ja jonkinlainen kiinnitysvyö mukana. On kuulemma huippuhyvä. Käytettynäkin sellaisia voi saada mm. huutonetistä. Pitää vaan tarkistaa kiinnitys, onnistuuko lantiovyöllä, vai vaatiiko kolmipistevyön? En muista enää, vaikka minullakin sellainen verkko on esikoisella ollut, mutta en käyttänyt, lainasin eteenpäin.
 
Löysin muutaman turvaverkon vaununkoppaan: (näistä saa idean siitä mistä on kyse)
http://www.huuto.net/kohteet/turvalaite-jonka-kanssa-vauva-matkustaa-autossa-kopassa/182241109

http://www.huuto.net/kohteet/turvaverkko-vaunukopalle-autoon/181968815

http://www.huuto.net/kohteet/tarvikepaketti-vauvalle-18-kpl-myos-erikseen-kuvat/181698510
Viimeinen linkki sisältää paljon kaikenlaista, mutta siellä on myös vaunukopan päälle kiinnitettävä turvaverkko.
 
Kiitokset vastauksista kaikille!:)

Taidetaan tehdä niin, että hankitaan ne korokkeet vaan ja otetaan bussiin mukaan. Junalla meillä ei oikein ole mahdollista matkustaa, koska sillä ei pääse perille asti ja joutuisin sitten vaihtelemaan junasta bussiin kuitenkin, ja bussiasemalle on jonkin verran matkaakin. Luulen kyllä, että jaksavat kohtuuhyvin olla, tosiaan kun päikkärit vielä nukkuvat jossain välissä. Autolla vastaava matka on mennyt ihan kivasti, ja meillä on tuossa välissä myös yksi bussin vaihto, joten saadaan vähän jaloitellakin. Otetaan sen verran viihdykettä ja evästä sitten mukaan:)

Täytyy vielä kysellä tuosta turvavyöasiasta sekä mahdollisesta paikkojen varaamisesta linja-autoyhtiöltä. Meillä kyllä tulisi paniikki jollei yhdessä mahduttaisi istumaan, ei meidän lapset uskaltaisi kenenkään vieraan vieressä istua edes...
 

Yhteistyössä