Lasten takia

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mimmi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Nykyään monet erot näyttää tapahtuvan kun lapset on pieniä. Ehkä pitäisi perätä ennemminkin malttia siinä lasten hankinnassa - suhde ei ole voinut olla kovin vakaalla pohjalla, jos se ei kestä muutamaa vuotta vauva-arkea.
Vasta sitten lapsia tekemään, kun molemmat on valmiit vanhemmiksi ja pystyvät ratkomaan erimielisyydet muulla tavoin kuin huutotappelulla. Kyllä lapset eroa paremmin kestää sen, että äiti ja isi on joskus eri mieltä, siinähän oppii sen tärkeän asian että vaikka joskus vähän riidellään (ei siis tapella) niin sen jälkeen voidaan sopia ja olla taas kavereita.
 
Täysin totta... Sitten vasta lapsia kun on siihen itse valmis. Itse tiedän tapauksen, että mies on yli 24 ja vaikuttaa pahasti siltä, että hän ei ole vieläkään valmis isäksi. Vaikka hänellä on niitä jo muutamia.

Itselläni on ollut vauvakuumetta jonkin aikaa, mutta kun olen tuossa kaverin muksua hoitanut niin huomasin että en ole siihen todellakaan vielä itse valmis.

Taitaa nykyään kuulua vain tapoihin, että hankitaan monta lasta ja jätetään ne sitten vain toisen hoidettavaksi. Sitten haetaan itselle toinen puoliso ja senkin kanssa hankitaan muutama lapsi.

Mutta miksi hankitaan lapsia nuorena... Pitäisi kantaa vastuu niistä pienokaisista niiden jotka niitä hankkivat. Mutta se taitaa olla nykyisin vain mahdotonta.

Mutta Piiska.. Onko siitä mitään iloa lapsille että he seuraavat vierestä koko ajan kun vanhemmat tappelevat... Ymmärrän että ero ottaa koville, mutta en usko että lapsistakaan tuntuu mukavalle jos vanhemmat vain koko ajan huutavat.

Lapset kärsivät kummastakin yhtä paljon. Pitää miettiä kumpi on parempi vaihtoehto.
 
""Onko siitä mitään iloa lapsille että he seuraavat vierestä koko ajan kun vanhemmat tappelevat""

Anteeksi nyt, mutta osaatko ollenkaan lukea? Sanoin nimenomaan EI tapella. Riidellä voi, olla eri mieltä, väitellä. Hyssytteleviltä jees-vanhemmilta kasvaa lapsia, jotka ei osaa käsitellä negatiivisia tunteitaan rakentavasti.

Juttu vaan on niin, että monet eroavat siksi kun ovat vaan kyllästyneet puolison naamaan (kenties ihastuneet työkaveriin tms), sellaisessa tilanteessa voi ihan hyvin sopia ns.aikuisten kesken että nyt eletään sivistyneesti ja omistaudutaan ensisijaisesti lasten hyvinvoinnille, jatketaan sitä ""omaa elämää"" sitten kun lapset on isompia. Näin toimii vastuullinen vanhempi.
Alkoholiongelmat, väkivalta jne. on tietenkin _täysin_ eri asia.
 
Erosimme, yritimme uudelleen onnistumatta, erosimme lopullisesti. Lasten vuoksi yrittää tehdä kaikkensa, jos parissuhteessa ongelmia, kannattaa kyllä tarkoin miettiä mikä on lapsen parhaaksi. Huonossa parisuhteessa lapsetkin saavat väärän mallin ja vaistoavathan lapsetkin, ettei kaikki ole kunnossa. En ole katunut, olisi vain pitänyt lähteä aikaisemmin!
 
Oma kokemukseni: olemme eronneet pariin otteeseen, palanneet yhteen ja pysyneet lasten vuoksi kimpassa. Tai ainakin minä pysyn tässä lasten vuoksi.
Viime erossa tapasin miehen jota kaipaan kovasti, tapailimme vuoden yhteenpaluun jälkeenkin kunnes suhde hiipui liittoni vuoksi. Kaipaan myös rakkautta ja rakastumista niin että sattuu. Kun vielä joskus saisin rakastua ja olla rakastettu. Ihastun älyttömän helpolla ja haaveilen aina uusista rakastajista. Kunpa joku suutelisi minua kiihkeästi, mutta miksi suutelisi? Mähän olen varattu..
Kaipaan toisen lämmintä ihoa ja kosketusta. Seksiä, jossa himoitaan toista. Avioliitossani seksi on yksipuolista, mielikuvitoksetonta. Miehelle on pääasia saada ""kassit"" tyhjiksi. Olen saanut orgasmin viimeksi.....no, aikoja sitten. En edes muista.
Yritän jaksaa vielä jokusen vuoden. Sitten lapset ovat kasvaneet, minulla koulutus ja velat on maksettu.
 
Viikon verran jaksoin taas ex-miestäni katsella. Mitta vaan täyttyy enkä millään jaksaisi kuunnella. Meillä ei riidellä ollenkaan ja jäi mieleen kun joku sanoi että jos perheessä ei selvitellä asioita koskaan niin lapsista tulee sellaisia ""joo-joo"" lapsia. Eivät siis koskaan kuule kun aikuiset riitelevät ja luulevat että se on oikeaa elämää. Eivät lapset ymmärrä että riitelemättömyys johtuu siitä että asiat lakaistaan maton alle muhimaan ja paha mieli on koko ajan molemmilla.

Olin taas omassa sinkkukodissani yhden yön ja illalla molemmat lapset olisivat tulleet luokseni yöksi. Kerroin että minulla on vieras, johon molempi lapsi sanoi ettei kiinnostakaan tulla äidille.
Minunko pitäisi lasteni pillin mukaan juosta ja toteuttaa heidän jokainen toiveensa.
Ymmärrän etteivät he siedä uusia kumppaneita.
Minä vain saan niin paljon tukea tähän vaikeaan pulmaani keskustelemalla ihmisen kanssa joka ymmärtää tilanteeni.

Olin kyllä todella motivoitunut muuttamaan entiseen mutta jo viikko tekee minut hulluksi.
Voin jättää uuden kumppanini lasten takia mutta miten jaksaa sietää exää, kun ei edes keskustella mistään, eikä ole mitään muutakaan.
Voiko tyhjästä nyhjäistä, voiko?
 
Kuules ap,

olisi varmasti hyvä, jos miettisit ITSE mitä haluat elämältä, ja sitten tekisit elämästäsi sellaista. Lakkaa käyttämästä aviomiestäsi ja lapsiasi verukkeena sille, ettet uskalla tehdä valintoja.

Lapsesi elävät tällä hetkellä äärimmäisen vaikeassa tilanteessa, kun heidän vanhempansa, heidän elämänsä turva ja tuki, ovat pihalla kuin lumiukot.

Mitä pikemmin alat kantaa vastuuta päätöksistäsi ja elämästäsi, sen parempi lapsillesi.
 
""vesta""

Asiaa. Kyllä ap:n pitäisi tajuta asioita. Ensimmäinen on se, että uusia vieraita ei esitellä lapsille, jos kotona yritetään pysyä. Eihän tuo ole mitään yhteen palaamista. Kolmiodraama se on. Lapsille kannattaa esitellä uusi ystävä , vasta kun he ovat tajunneet eron. Ei ap ole tosissaan palaamassa; silloin ei muut ole mielessä ja panostetaan täysillä suhteeseen. Parisuhde on tahtotila.
 
VAIN jos molemmat sitä tahtovat ja silloin ei todellakaan muita siihen mahdu (kuten edellinenkin sanoi). Silloin molemmat haluvat kunnon parisuhteen toisen kanssa ja tekee kaikkensa, että toinen tuntee elämänsä hyväksi. Myös tunteet pannaan peliin ja näytetään, että toinen on ""se tärkein"". Silloin lapset pikkuhiljaa palautuvat (kestää kauan) ""ehjään perheeseen"", kun huomaavat, etteivät isä ja äiti vedä mitään roolia, vaan tunteet ovat aitoja ja välittömiä.

Jos tähän ei päästä, niin on parempi erota ja totuttaa lapset siihen tilanteeseen, että äidin ja isän parisuhde on nyt ohi. Silloin painotetaan lapsille, että lapset eivät ole syynä eroon ja heitä rakastetaan yhtä paljon kuin ennenkin.

Sitten joskus voi esitellä uuden kumppanin - ajallaan!
 
Kyllä se on paskapuhetta, että lapset selviävät hyvin erosta ja lasten vuoksi kannattaa erota. Tai voivathan lapset jatkaa näennäisesti hyvin elämäänsä, mutta on taivaan tosi, että yksinhuoltajalla ei ole aikaa eikä voimia lapsille siten kuin parisuhteessa elävillä. Lasten kanssa pitää touhuilla normaaleja askareita ennen murrosikää. Jos lapsi varttuu tietokoneen vieressä ilman, että oppii ottamaan osaa kodin töihin, niin ongelma on valmis. Harva yksinhuoltaja ehtii viemään lapsia harrastuksiin. Lapset tarvitsevat aikuisen, joka ohjaa tekemään töitä.
 
Kyllä se on paskapuhetta, että lapset selviävät hyvin erosta ja lasten vuoksi kannattaa erota. Tai voivathan lapset jatkaa näennäisesti hyvin elämäänsä, mutta on taivaan tosi, että yksinhuoltajalla ei ole aikaa eikä voimia lapsille siten kuin parisuhteessa elävillä. Lasten kanssa pitää touhuilla normaaleja askareita ennen murrosikää. Jos lapsi varttuu tietokoneen vieressä ilman, että oppii ottamaan osaa kodin töihin, niin ongelma on valmis. Harva yksinhuoltaja ehtii viemään lapsia harrastuksiin. Lapset tarvitsevat aikuisen, joka ohjaa tekemään töitä.
 
Kyllä se on paskapuhetta, että lapset selviävät hyvin erosta ja lasten vuoksi kannattaa erota. Tai voivathan lapset jatkaa näennäisesti hyvin elämäänsä, mutta on taivaan tosi, että yksinhuoltajalla ei ole aikaa eikä voimia lapsille siten kuin parisuhteessa elävillä. Lasten kanssa pitää touhuilla normaaleja askareita ennen murrosikää. Jos lapsi varttuu tietokoneen vieressä ilman, että oppii ottamaan osaa kodin töihin, niin ongelma on valmis. Harva yksinhuoltaja ehtii viemään lapsia harrastuksiin. Lapset tarvitsevat aikuisen, joka ohjaa tekemään töitä.
 
Eihän lasten vuoksi kannata erotakaan, ellei syynä ole alkoholi tai väkivalta. Nekään eivät estä vanhempien keskinäistä rakkautta, jos sitä on, mutta liiallisuuksiin mentynä ne ovat hyviä syitä eroon.
Hyvä syy eroon siis ei ole vanhempien välinpitämättömyys toinen toistaan kohtaan? Puuttuu rakkaus, toisen kunnioitus, yhdessäolo ja ilo perheessä.
Olen yrittänyt kunnioittaa toista, mutta ei se synny tyhjästä. Olen yrittänyt perheeni eteen parasta, yksin.

Silti vielä voisin lasteni takia, palata.
 
Olen kohta neljäkymmentä vuotta. Vanhempani erosivat, kun olin 8 vuotta. Kokemukseni perusteella voin sanoa seuraavaa:

Ei ole mitenkään itsestään selvää, että avioerolapset eivät pärjäisi maailmassa. Minulla on hyvä koulutus, hyvä asema työssä, paljon ystäviä, jne.

Sen sijaan pitäisi olla selvää, että lapset saavat mallin ihmissuhteisiinsa kotonaan. Vaikka vanhemmat eivät tappelisikaan lasten läsnäollessa, eivät he myöskään osoita positiivisia tunteita toisiaan kohtaan. Tästä seuraa se, että lapset eivät osaa taas itse aikuisena välttämättä osoittaa niitä tunteita toista kohtaan (hyvin yleinen ongelma). Mallia tulee myös siitä, jollei toista kunnioiteta ja arvosteta.

Olen aina ollut sitä mieltä, että nimenomaan lasten vuoksi on erottava. Olen myös kertonut aikuisena vanhemmilleni olevani kiitollinen siitä, että he tekivät sen ratkaisun, minkä tekivät. Olen pitänyt molemmista vanhemmista erosta huolimatta ja hekin minusta.

Olen myös erosta oppinut paljon, muun muassa sen, että materialla ei saa onnea. Olen oppinut arvostamaan tietynlaisia ihmisiä, toisaalta olen oppinut tietyissä ihmissuhteissa ""antamaan periksi"", koska sekin on ihan hyväksyttävää kuin että roikkuu viimeiseen asti oman onnellisuutensa kustannuksella.

Jokaisella on oikeus omaan elämään ja onneen, oli sitten lapsia tai ei. sitäkin kannattaa miettiä. Ja oma onnellisuus taas tuo positiivisuutta lasten elämään.
 
Tässä yksi, joka yrittää.
Mutta en tiedä, jääkö yritykseksi, koska on todella vaikea saada luottamusta. En luota tippaakaan ja vihan tunteet ovat päivittäisiä. Takana 2 syrjähyppyä. Mietin, että onko mitään itua uhrata omaa elämäänsä, kun saattaisi saada lapsillekkin paljon tasapainoisemman elämän lähtemällä huonosta suhteesta.
Toki nyt kotona on lasten isä, mutta suhde on huono ja luottamus on mennyt aivan kokonaan. Onko lapsilleni oikein katsoa itkevää ja vihaista äitiä, kun enne kun luulin, että asiat olivat hyvin, olin naurava ihminen. Nyt tuskin muistan koska olen viimeksi nauranut kunnolla.

Melkein voisin sinulle sanoa, että jos olet saanut itsesi repäistyä irti, älä palaa takaisin, se ei ole sen arvoista. Toki on poikkeuksia ja jokainen tekee omat päätöksensä.

Ja ne tuskan tunteet, jotka mylläävät rinnassa kun toinen lähtee vaikka kaupassa käymään, ovat sitä luokkaa, että tekisi mieli heittää kirveellä sitä palaajaa. En osaa todellakaan enää luottaa petturiin yhtään ja en tiedä kannattaako muidenkaan.
En toivo kenellekkään niitä tunteita ja pettymyksiä, jotka sain kokea, kun toine ilmoittaa, että hänellä on toinen ja hän rakastaa tätä, eikä minua.
Oksennus meinaa tulla ja ihan pelkästä inhosta!!
Harkitse todella tarkkaan.
 
"" !""#¤%""

Jos mies ilmoittaa, että hänellä on toinen ja hän rakastaa sitä, niin vaihtoehdot ovat vähissä. En tarkoita sitä, etteikö miehesi voisi palata ruotuun, vaan sitä että miehesi on ylimielinen paskiainen, joka pitäisi hirttää munistaan. Hän on murrosikäinen poika.
 

Yhteistyössä