Leikkikaveri tönii ja lyö

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja nii nii
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

nii nii

Vieras
Kaksi ja puolivuotiaalla tytölläni on kaveri, jota hän tapaa lähes viikoittain, kyläilemme puolin ja toisin ja näemme pihalla/ puistossa. Poika on jo kolmevuotias ja tyttöäni isompikokoinen. Leikin tiimellyksessä hän käy toistuvasti tyttöni kimppuun, tönii, lyö, kaataa maahan, vie leluja tms. tahallista. Välillä leikki sujuu suht mukavasti ja viihtyvät hyvin toistensa seurassa, mutta jokaisella tapaamisella tapahtuu jotain että tyttö alkaa itkeä (joko suuttumuksesta tai siitä että sattuu joku vahinko). Olemme tunteneet jo kauan aikaa ja aina on jotain nahinaa ollut, mutta nyt vähitellen oma mittani alkaa tulla täyteen. En jaksa vahtia poikaa haukkana koko ajan enkä aina edes ennätä väliin kun jotain jo tapahtuu. Pieniä haavereita on tullut jo tönimisen ja muun seurauksena, mutta meno on sen verran rajua välillä, että pelottaa että sattuu jotain pahempaa.

Minusta alkaa nyt tosiaan tuntua siltä että meidän on aika vaihtaa kavereita vähäksi aikaa. En tiedä enää mitä järkeä on viedä lasta leikkimään kaverin luo, jota hänen pitää varoa ja pelätä. Mutta toisaalta kaipaan itsekin äitiseuraa ja menettäisin samalla hyvän kaverin... En tiedä pitäisikö ottaa asia puheeksi ja miten? Olisi kai helpointa vain vähentää yhteydenpitoa vähitellen... En tiedä miten sanoisin, että emme nyt vähään aikaan halua tulla leikkimään teidän kanssa tai miten ylipäätään asia pitäisi esittää. Tiedän, että äiti tekee kaikkensa pojan eteen ja yrittää saada häntä tottelemaan. Tuntuisi tosi pahalta mennä mitenkään arvostelemaan hänen kasvatustaan tai ylipäänsä ilmaista mitenkään sitä että pojan käytöksen takia emme halua olla yhteydessä. Antakaapa vinkkejä tai kertokaa kokemuksianne vastaavista tilanteista.
 
Antakaapa vinkkejä tai kertokaa kokemuksianne vastaavista tilanteista.

Mielestäni voit ihan hyvin todeta siihen tyyliin, että pojalla tuntuu nyt olevan sellainen vaihe, että tavataan enemmän taas sitten kun meno vähän rauhoittuu. Muista, että varsinkin nyt ko. mallin saaneena (ja ilmankin!) tuo samainen vaihe voi koittaa vielä teidän tytöllekin.
 
Viimeksi muokattu:
Meillä vähän samankaltainen tilanne ollut.. tyttärellä ollut pikkasen vanhempi poikakaveri joka hyvin raisu menoissaan. Itse koin tämän rikkaudeksi ja tyttärelle mahdollisuuden tottua siihen että elämän meno voi olla vähän rajumpaakin kuin omat rauhalliset "tyttöjen leikit". Kyse on kuitenkin kolmevuotiaasta normaalista pojasta niin ei se tyttö siitä rikki mene :D Jos on kovin "nirso" seuran suhteen niin aika vähiin voi leikkikaverit jäädä ;)
 
Tosiaan, toi vaihe tulee kaikilla lapsilla, enemmän tai vähemmän voimakkaana. Eli kokeillaan, mitä tapahtuu kun tekee erilaisia juttuja. Muistan myös jostain lukeneeni, että lapsi on väkivaltaisimmillaan juuri kolme vuotiaana. Ja poikien leikit on usein rajumpia kuin tyttöjen.

Missään nimessä en lähtisi katkaisemaan heidän ystävyyttään, etenkään jos lapset kuitenkin viihtyvät toistensa seurassa. Kuten tuossa jo aikaisemmin todettiin, elämä opettaa. Ja vaihe menee ohi. Omalla esikoispojallani tuo rajumpi vaihe tuli vähän yli kolme vuotiaana, meni ohi muutamassa kuukaudessa. En tietenkään antanut tehdä mitä halusi, aika tarkkana sai olla vahtimassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja elämä opettaa;10813840:
Meillä vähän samankaltainen tilanne ollut.. tyttärellä ollut pikkasen vanhempi poikakaveri joka hyvin raisu menoissaan. Itse koin tämän rikkaudeksi ja tyttärelle mahdollisuuden tottua siihen että elämän meno voi olla vähän rajumpaakin kuin omat rauhalliset "tyttöjen leikit". Kyse on kuitenkin kolmevuotiaasta normaalista pojasta niin ei se tyttö siitä rikki mene :D Jos on kovin "nirso" seuran suhteen niin aika vähiin voi leikkikaverit jäädä ;)


Rikkaudeksi sen, että lastasi lyödään, tönitään, kaadetaan maahan ja viedään lelut kädestä? Kyllä lastaan pitää suojella tuollaiselta, minkäänlaista väkivaltaa ei pidä sietää minkään ikäisen ihmisen.
Ihmettelen näitä vanhempia jotka antavat lastensa lyödä ja töniä toisia lapsia vedoten, että se kuuluu ikään ja se ei vielä ymmärrä.

Jos lapsi on väkivaltainen toisten seurassa niin vanhempien on oltava lapsen vieressä kaiken aikaa estämässä tuollainen käytös.

Ap:lle sanoisin, että jos lapsen äiti ei huolehdi siitä, että hänen lapsensa ei lyö niin ja rakentavan keskustelunkaan jälkeen homma ei suju niin siirtyisin muihin maisemiin.

Itse olen opettanut omille lapsilleni, että minkäänlaista kiusaamista ei tarvitse sietää ja itseään saa puolustaa jos joku käy kiinni.

Muistan kun oma tyttöni oli n. 2-3 vuotias ja leikkipuistossa oli juuri tuollainen tönivä ja lelut vievä toinen tyttö niin oma tyttöni keksi itse keinon millä torjua tämä kiusaaja; tyttöni alkoi kirkua täyttä kurkkua kun kiusaaja lähestyi ja niimpä kiusaaja alkoi pelätä tyttöäni vaikka tämä ei tehnyt mitään muuta kuin kirkui.
 
Ajattelinkin, että asia jakaa mielipiteitä puoleen ja toiseen. Yleensä pojille sallitaan vähän enemmän ja ns. villien lasten vanhemmat ovat tottuneet katsomaan pienet nahinat läpi sormien. Itsekin olen ollut ajatuksissani vähän kahden vaiheilla. Ensin ajattelin, että on ihan hyvä asia että tyttö "tottuu" leikeissä välillä myös vähän rajumpaan menoon (on hänellä toki muitakin villejä poikakavereita ja isommissa ryhmissä meno on joskus muutenkin aika hurjaa...). Nyt en enää pidä tätä niinkään hyvänä asian, koska tyttö on alkanut pelkäämään tätä kaveriaan, mitä ei aiemmin ollut. Ja liian monta kunnon haaveria on jo sattunut (mm. musta sormi, hampaat alahuulen läpi). No, tottakai leikeissä voi aina sattua, mutta näissä tilanteissa vaan sattuu aina pienemmälle eli tytölle.

Tyttöni ei osaa puolustautua mitenkään eikä pärjää isommalle pojalle nahinoissa. Olen koettanut opettaa häntä huutamaan "lopeta, ei saa" tms. tilanteissa joissa joku käy päälle, mutta jos tilanne on ylivoimainen hän lähinnä menee paniikkiin ja alkaa itkeä.

Välillä olen miettinyt, olenko itse liian ankara kasvattaja, koska en hyväksy omalta lapseltani pienintäkään tönimistä tai huonoa käytöstä toisia kohtaan. En kyllä haluaisi jatkossakaan opettaa häntä antamaan takaisin "samalla mitalla", koska uskon, että tässä kylmässä ja kovassa maailmassa pärjää vielä muutenkin.

En ymmärrä miksi pitää lähteä puolustelemaan päällekäyjää olipa hänellä sitten menossa mikä kausi tahansa (tällä pojalla kestänyt jo yli vuoden ajan, eipä käy äitiä ja pikkuveljeä kateeksi!).
 
Ajattelinkin, että asia jakaa mielipiteitä puoleen ja toiseen. Yleensä pojille sallitaan vähän enemmän ja ns. villien lasten vanhemmat ovat tottuneet katsomaan pienet nahinat läpi sormien. Itsekin olen ollut ajatuksissani vähän kahden vaiheilla. Ensin ajattelin, että on ihan hyvä asia että tyttö "tottuu" leikeissä välillä myös vähän rajumpaan menoon (on hänellä toki muitakin villejä poikakavereita ja isommissa ryhmissä meno on joskus muutenkin aika hurjaa...). Nyt en enää pidä tätä niinkään hyvänä asian, koska tyttö on alkanut pelkäämään tätä kaveriaan, mitä ei aiemmin ollut. Ja liian monta kunnon haaveria on jo sattunut (mm. musta sormi, hampaat alahuulen läpi). No, tottakai leikeissä voi aina sattua, mutta näissä tilanteissa vaan sattuu aina pienemmälle eli tytölle.

Tyttöni ei osaa puolustautua mitenkään eikä pärjää isommalle pojalle nahinoissa. Olen koettanut opettaa häntä huutamaan "lopeta, ei saa" tms. tilanteissa joissa joku käy päälle, mutta jos tilanne on ylivoimainen hän lähinnä menee paniikkiin ja alkaa itkeä.

Välillä olen miettinyt, olenko itse liian ankara kasvattaja, koska en hyväksy omalta lapseltani pienintäkään tönimistä tai huonoa käytöstä toisia kohtaan. En kyllä haluaisi jatkossakaan opettaa häntä antamaan takaisin "samalla mitalla", koska uskon, että tässä kylmässä ja kovassa maailmassa pärjää vielä muutenkin.

En ymmärrä miksi pitää lähteä puolustelemaan päällekäyjää olipa hänellä sitten menossa mikä kausi tahansa (tällä pojalla kestänyt jo yli vuoden ajan, eipä käy äitiä ja pikkuveljeä kateeksi!).


Tuossahan se vastaus alkuperäiseen kysymykseen jo olikin: lapsi pelkää leikkitoveriaan. Aika pahoilta haavereilta minusta kuulostavat myös musta sormi ja hampaat huulen läpi. En ise kyllä altistaisi lastani tuollaiselle leikkikaverille. Ja jos lapsi tätä jo PELKÄÄ, niin tuksin leikeistä nauttiikaan. Eli kysyisin lapselta, haluaako enää ko. pojan kanssa leikkiä ja jos (KUN) ei halua, niin asia on toistaiseksi sillä selvä. Muutaman kk päästä voi kokeilla, onnistuuko leikki paremmin.
 
Viimeksi muokattu:
No joo, tarkennan vähän. Tyttö siis viihtyy edelleen enimmäkseen tuon pojan seurassa, mutta sitten kun alkaa käyttäytyä uhkaavasti niin tulee äidin helmoihin leikkimään ja haluaa lähteä kotiin. Itse haluaisin mieluummin opettaa selviytymään tilanteesta muuten kuin lähtemällä heti pois.

Vaikka välillä on käynyt mielessä, että voisihan se tietenkin toimia pojalle myös opetuksena, jos lähtisimme kotiin aina heti kun hän aloittaa temppuilunsa... no, useimmiten se ei ole mahdollista. (...juuri kun olet saanut kaksi lasta riisuttua ja käytyä kahvipöytään tms...) Mielestäni silloin lapsella olisi vähän liikaa valtaa tilanteeseen eli poika varmaankin vaan nauttisi siitä kun saisi meidät käyttäytymään tietyllä tavalla eli "pakenemaan". Minusta nimittäin tuntuu siltä ettei tuo poika välttämättä niin kauheasti tytön seurassa edes viihdy vaan leikkii pääasiassa omia juttujaan.
 
Ajattelinkin, että asia jakaa mielipiteitä puoleen ja toiseen. Yleensä pojille sallitaan vähän enemmän ja ns. villien lasten vanhemmat ovat tottuneet katsomaan pienet nahinat läpi sormien. Itsekin olen ollut ajatuksissani vähän kahden vaiheilla. Ensin ajattelin, että on ihan hyvä asia että tyttö "tottuu" leikeissä välillä myös vähän rajumpaan menoon (on hänellä toki muitakin villejä poikakavereita ja isommissa ryhmissä meno on joskus muutenkin aika hurjaa...). Nyt en enää pidä tätä niinkään hyvänä asian, koska tyttö on alkanut pelkäämään tätä kaveriaan, mitä ei aiemmin ollut. Ja liian monta kunnon haaveria on jo sattunut (mm. musta sormi, hampaat alahuulen läpi). No, tottakai leikeissä voi aina sattua, mutta näissä tilanteissa vaan sattuu aina pienemmälle eli tytölle.

Tyttöni ei osaa puolustautua mitenkään eikä pärjää isommalle pojalle nahinoissa. Olen koettanut opettaa häntä huutamaan "lopeta, ei saa" tms. tilanteissa joissa joku käy päälle, mutta jos tilanne on ylivoimainen hän lähinnä menee paniikkiin ja alkaa itkeä.

Välillä olen miettinyt, olenko itse liian ankara kasvattaja, koska en hyväksy omalta lapseltani pienintäkään tönimistä tai huonoa käytöstä toisia kohtaan. En kyllä haluaisi jatkossakaan opettaa häntä antamaan takaisin "samalla mitalla", koska uskon, että tässä kylmässä ja kovassa maailmassa pärjää vielä muutenkin.

En ymmärrä miksi pitää lähteä puolustelemaan päällekäyjää olipa hänellä sitten menossa mikä kausi tahansa (tällä pojalla kestänyt jo yli vuoden ajan, eipä käy äitiä ja pikkuveljeä kateeksi!).


Ei, ei se mene niin, että mitä enemmän saa turpaan niin sitä varmemmin tottuu. Olet ilman muuta oikeassa kun et suvaitse omaltakaan lapseltasi minkäänlaista väkivaltaa.

Vaikka et haluakaan, että lapsesi antaa takaisin samalla mitalla niin lapselle pitää kuitenkin antaa lupa puolustaa itseään tarpeen tullen sillä ei voi opettaa kääntämään toista poskeaan.

Pieni lapsi ei tietenkään osaa itse selviytyä kiusaajasta vaan asiaan pitää puuttua ja se pätee vielä yläasteikäiseenkin lapseen.

Usein vaan kuulee, että lasten pitää antaa selvittää itse tappelunsa eli käytännössä isompi ja/tai vahvempi jyrää ja pienempi/heikompi jää aina alakynteen.

Itse en ole antanut lasteni (pikku kinaamista lukuunottamatta) tapella, mollata tai käyttää fyysistä tai henkistä väkivaltaa toisiinsa sillä koti pitää olla rauhaisa ja turvapaikka kaikille perheenjäsenille.
 
Viimeksi muokattu:
No joo, tarkennan vähän. Tyttö siis viihtyy edelleen enimmäkseen tuon pojan seurassa, mutta sitten kun alkaa käyttäytyä uhkaavasti niin tulee äidin helmoihin leikkimään ja haluaa lähteä kotiin. Itse haluaisin mieluummin opettaa selviytymään tilanteesta muuten kuin lähtemällä heti pois.

Vaikka välillä on käynyt mielessä, että voisihan se tietenkin toimia pojalle myös opetuksena, jos lähtisimme kotiin aina heti kun hän aloittaa temppuilunsa... no, useimmiten se ei ole mahdollista. (...juuri kun olet saanut kaksi lasta riisuttua ja käytyä kahvipöytään tms...) Mielestäni silloin lapsella olisi vähän liikaa valtaa tilanteeseen eli poika varmaankin vaan nauttisi siitä kun saisi meidät käyttäytymään tietyllä tavalla eli "pakenemaan". Minusta nimittäin tuntuu siltä ettei tuo poika välttämättä niin kauheasti tytön seurassa edes viihdy vaan leikkii pääasiassa omia juttujaan.

En kyllä ymmärrä, miten meinaat opettaa lapsesi selviytymään väkivaltatilanteesta/sen uhasta, jos et salli hänen motata takaisin tai mieluiten jo etukäteen itsepuolustukseksi. Vaikea kuvitella 2-vuotiasta ja väkivaltaista 3-vuotiasta keskustelemassa siitä, saako ja kannattaako lyödä ja riehua. Sen tietysti voti opettaa lapsellesi, että häntä saa lyödä ja töniä ja hänen pitää vain urheasti kestää. Jos et salli tilanteesta pakenemistakaan, niin ei kai sinulla sitten muu auta kuin toimia lapsesi henkivartijana ja komentaa tuota vierasta poikaa, estää lyömästä ja tönimästä tarvittaessa fyysisestikin esim. kiinnipitämällä tai nappaamalla oma lapsi pois edestä. Mutta siinä menisi kahvirauhasi.

Taitaa suurin ongelma olla se, että et itse halua luoda mukavasta äitiseurastasi.
 
Viimeksi muokattu:
Lapsesi on kaksi ja puoli vuotta PIENI!! Siis oikeasti, sun tehtävä on suojella ja puollustaa omaa lastasi, noin pieni oppii vain esimerkistä. Ensin vanhempi tekee, sitten tehdään yhdessä vanhemman kanssa ja sitten kun lapsi on valmis, hän tekee itse. Tämä pätee kaikkiin uusiin tilanteisiin, vuorovaikutustilanteisiin ym. kun opetat lapselle miten toimia tässä maailmassa. Sinä voit mennä sanomaan kolmivuotiaalle, että tuo ei ole oikein/kivaa jne. mutta et voi sälyttää vastuuta huonosta seurasta lapsellesi.

Kyllä tuon ikäisen kuuluukin juosta äidin helmoihin kun pelottaa, sieltä sitä turvaa ja huolenpitoa pitäisi saada. Pienen lapsen ei pitäisi joutua pelkäämään, sinä olet nyt itse saattanut lapsesi toistuvasti tilanteeseen, jossa hän pelkää. Ymmärtäisin, jos kyse olisi jostain koululaisesta, jota pitää opettaa olemaan omatoiminen ja puolustautumaan sanallisesti/sanoutumaan irti kiusaavista kavereista, mutta lapsesi on kaksi ja puoli vuotta!!!! Voi herranjestas sentään.
 
Eikö 3-vuotiaan äiti tee mitään??!! Itse en kyllä missään tapauksessa hyväksyisi toisten lyömistä ja tönimistä. On totta että lapset on väkivaltaisimmillaan 3-vuotiaina, mutta jos sitä ei estetä, niin milloin se sitten loppuu??!! Tottahan lapset kiistelevät leluista, keinuvuoroista, ottavat kädestä ja sanailevat, ja totta kai jossain vaiheessa lasten on opittava selvittämään riitansa itse, mutta toisen satuttaminen on väärin ja sitä ei saa tapahtua, eikä sitä saa missään tapauksessa hyväksyä. Tuossa iässähän lapsi testaa juurikin kaiken mahdollisen ja mahdottoman ja kokeilee aivan kaikkea. Vanhemman on pysyttävä johdonmukaisena AINA ja säännöt on oltava selkeät. Jos toista satuttaa kielloista huolimatta seuraa rangaistus AINA, ei joka kolmas kerta. Eikä lapselle tarvitse puolta tuntia selittää joka herran miksei jotain saa tehdä, vaan ei saa tehdä, koska se on väärin ja sillä selvä!

2,5-vuotias on aivan liian pieni puolustamaan itseään. Ei voi todellakaan missään määrin olettaa, että lapset voivat noin pienenä fyysisesti ottaa mittaa toisistaan. Toista ei satuteta, oli sitten kyseessä aikuinen tai lapsi ja on se ihmeellistä jos vanhempi ei saa 3-vuotiastaan kuriin ja pysty opettamaan tälle ihan perussääntöjä. Ei todellakaan ole häpeä ojentaa lasta leikkipuistossa, kieltää tai laittaa jäähylle istumaan, tai tarvittaessa lähteä vaikka kotiin. Päinvastoin! johdonmukainen jämpti vanhempi voi ylpeänä kantaa sätkivät, potkivan ja kirkuvan lapsensa sivuun rauhoittumaan ja osoittaa olevansa turvallinen vanhempi. Kyllä sitä toisinaan on koko puistoaika mennyt jäähylle kantamiseen, mutta ennen pitkää se alkaa tuottaa tulosta. Pitkää pinnaa vaan!!
 
Ensinnäkin minun mielestäni saa lyödä takaisin jos toinen aloittaa eikä lopeta hyvällä, ja tämä pätee kaiken ikäisiin. Ja myöskin saa ja pitää huutaa, paeta paikalta, tai mitä tahansa millä saa tilanteen loppumaan ja itsensä pelastetuksi. Ihan sama onko kyse väkivaltaisesta leikkikaverista 3-vuotiaana vai raiskaajasta parikymppisenä. Kai haluat tyttäresi puolustautuvan väkivaltaa vastaan vielä aikuisenakin eikä jäävän avuttomaksi uhriksi? Ei kenenkään pidä sietää väkivaltaa tai tottua siihen. Itse ei saa käydä kenenkään päälle, mutta itsepuolustus on aina sallittua.

Lapsesi ei kuitenkaan pärjää fyysisesti tappelussa isompaa poikaa vastaan, joten hän reagoi ihan järkevästi ja oikein tulemalla äidin luo turvaan. Silloin nostaisin lapsen syliin ja sanoisin pojalle, että "nyt lakkaat lyömästä Kaisaa tai me lähdetään kotiin". Sitten kun tyttö taas haluaa leikkimään niin lasketaan lattialle, jos sama toistuu niin sitten lähdetään kotiin, ihan sama vaikka olen juuri istunut kahvipöytään. Kyllä lapsen pitää luottaa siihen, että äiti puolustaa jos ei itse pysty.

Kyllä tietysti pojan äidin pitäisi vahtia poikaa ensisijaisesti. Ehkä tämä poislähtemistaktiikka opettaa myös hänelle, että pojan käytökselle on nyt tehtävä jotain.
 
Minä en antaisi kenenkään lyödä/töniä tai muuten satuttaa lastani. En aikuisen, enkä toisen lapsen. Niin tärkeitä eivät kahvihetkeni ole, että jättäisin lapseni sillä aikaa pahoinpideltäväksi että saan seurustella aikuisen kanssa ja juoda kahvia.

Tiukempi valvonta ja vahingostakin pyydetään anteeksi ja tahallisuudesta jäähylle, heti. Ja jos ei lopu, niin yhteydenpito loppuu, lapseni suojelemiseksi. Aivan sama onko kyseessä 2 vai 12 vuotias. Vanhemman tehtävä on suojella lastaan.
 
Mustunut sormi ja hammas alahuulesta läpi 2,5 vuotiaalla lapsella!! Ei ole mitään pikkunaarmuja nuo mun mielestä eli ihan samoilla linjoilla aikaisempien kirjoittajien kanssa. Ethän kotonakaan pahoinpitele lastasi, miksi sitten viet hänet muualle mäiskittäväksi ja juot itse samalla kahvia...Äidin tehtävä on puolustaa ja samalla opettaa lapselle omalla esimerkillä mikä on oikein ja mitä pitää ja ei pidä sietää.
 
taitaa nyt vähän karata juttu käsistä tässä ketjussa...

Puolusta lastasi tilanteessa, jossa huomaat hänen tarvitsevan apua. Jos luulet jotain tapahtuvan kun silmäsi välttää, älä anna silmäsi välttää. Toki lasten on opittava itse selvittämään riidat ja erilaiset tilanteet, mutta noin pienet tarvitsevat vielä aikuisten apua selvittelyyn eikä kenenkään tarvitse sietää väkivaltaa.
Tässä tapauksessa käsittääkseni kuitenkin kyse isomman pojan liian rajuista leikeistä, jotka toki pojan äidin pitäisi keskeyttää. Mutta jos hän ei hoida hommaa, niin sinun on oltava vahdissa. Jos vahtiminen ei kiinnosta, niin sitten paras etsiä uusia kavereita.
 
taitaa nyt vähän karata juttu käsistä tässä ketjussa...

Puolusta lastasi tilanteessa, jossa huomaat hänen tarvitsevan apua. Jos luulet jotain tapahtuvan kun silmäsi välttää, älä anna silmäsi välttää. Toki lasten on opittava itse selvittämään riidat ja erilaiset tilanteet, mutta noin pienet tarvitsevat vielä aikuisten apua selvittelyyn eikä kenenkään tarvitse sietää väkivaltaa.
Tässä tapauksessa käsittääkseni kuitenkin kyse isomman pojan liian rajuista leikeistä, jotka toki pojan äidin pitäisi keskeyttää. Mutta jos hän ei hoida hommaa, niin sinun on oltava vahdissa. Jos vahtiminen ei kiinnosta, niin sitten paras etsiä uusia kavereita.


Jeps. Asia on tosiaan niin, että ei ole enää kivaa kun tapaamiset ovat menneet pelkäksi vahtimiseksi ja puolustamiseksi, mikä on meillä nyt tosiaan ihan eri tasolla vaativaa kuin muiden lasten luona kyläillessä. Tottakai lapsia pidetään aina silmällä, mutta yleensä ei imuualla ihan tällaista ole ollut. Olishan se kiva jatkaa tuttavuutta ja juoda joskus ne kahvitkin joten mietin voisiko tästä selvitä muuten kuin ottamalla etäisyyttä ... mutta ilmeisesti ei. Mielestäni joudun itse puuttumaan liikaa tilanteisiin, koska pojan äiti ei varmaan jaksa tai ymmärrä ihan joka tilanteeseen puuttua, vaikka yrittää parhaansa. Hänelle kun tuo käytös on niin "arkipäiväistä". Itse olisin kyllä tiukempi jos kyseessä olisi oma poika, mutta meneppä neuvomaan...
 
Viimeksi muokattu:
Rikkaudeksi sen, että lastasi lyödään, tönitään, kaadetaan maahan ja viedään lelut kädestä? Kyllä lastaan pitää suojella tuollaiselta, minkäänlaista väkivaltaa ei pidä sietää minkään ikäisen ihmisen.
Ihmettelen näitä vanhempia jotka antavat lastensa lyödä ja töniä toisia lapsia vedoten, että se kuuluu ikään ja se ei vielä ymmärrä.

Jos lapsi on väkivaltainen toisten seurassa niin vanhempien on oltava lapsen vieressä kaiken aikaa estämässä tuollainen käytös.

Ap:lle sanoisin, että jos lapsen äiti ei huolehdi siitä, että hänen lapsensa ei lyö niin ja rakentavan keskustelunkaan jälkeen homma ei suju niin siirtyisin muihin maisemiin.

Itse olen opettanut omille lapsilleni, että minkäänlaista kiusaamista ei tarvitse sietää ja itseään saa puolustaa jos joku käy kiinni.

Muistan kun oma tyttöni oli n. 2-3 vuotias ja leikkipuistossa oli juuri tuollainen tönivä ja lelut vievä toinen tyttö niin oma tyttöni keksi itse keinon millä torjua tämä kiusaaja; tyttöni alkoi kirkua täyttä kurkkua kun kiusaaja lähestyi ja niimpä kiusaaja alkoi pelätä tyttöäni vaikka tämä ei tehnyt mitään muuta kuin kirkui.


No joo en missää nimessä pitänyt rikkautena sitä että lastani lyödään ja tönitään :D Jos sellaista tapahtui, asiat selvitettiin ja se toimi sekä tönijälle että minun lapselleni kasvattavana hetkenä. Olen edelleen sitä mieltä että jos lapsella on rajumpi vaihe menossa niin ei silloin lapsen seuraa tarvitse välttää erityisesti. Silloin täytyy vain olla enemmän hereillä ja seurata leikkiä että tarvittaessa pääsee väliin.

Tyttömme nautti suunnattomasti "rajun" pojan seurasta ja uskon että pojallekin rauhallisen tytön seura oli antoisaa.
 
Viimeksi muokattu:
Minulla oli täysin samanlainen ongelma, mutta kyseessä oli lapseni ystävä samaa sukupuolta kuin lapseni, tyttö, ja todella väkivaltaista menoa oli. Vasta kun katkaisin välit, väkivaltaisuus loppui tietysti ja leikit rauhottui, kun etsi uusi ystäviä. Suosittelen vain tätä keinoa, ellei halua pitää omaa lastaan koekaniinina agressiivisille ja väkivaltaisille lapsille. Itse katsoin menoa liian kauan siveyttäni eli tyhmyyttäni. Jos lapsen vanhemmat eivät puutu väkivaltaiseen käytökseen aivan pienestä pitäen, eivät he tule sitä tekemään missään vaiheessa. Rasittavaa mutta totta. Tämä on hankala ongelma äitien keskuudessa myös siksi, että on todella todella vaikea mennä sanomaan aikuiselle että voisitko katsoa lapsesi perään enemmän ettei hakkaa minun lastani. Useimmat ihmiset tästä loukkaantuvat, hämääntyvät ja perääntyvät, mutta eivät muuta käytöstään. Sehän on loukkaus toista kohtaan. Kyse on siitä, muuttuuko aikuisen vanhemman käytös, eli ryhtyykö vahtimaan omaa lastaan vai ei. Aikuisten käytöksen muuttaminen on vaikeaa. Ei kannata jäädä odottelemaan oman lapsen kustannuksella. Voimia kaikille vanhemmille jotka eivät halua lastaan muksittavan millään muotoa, tarhassa tai puistossa.
 
Meillä ollut vähän vastaava tilanne, on ollut lyömistä ja myös muuten rumaa käyttäytymistä vähän vanhemmilla (3-4v) kavereiden lapsilla, eli nimittelyä, lällättelyä, rumien puhumista jne.

Minä olen sanonut - jos lasten vanhemmat eivät puutu tilanteeseen - että nytpä tehdäänkin sellainen sääntö että ei saa lyödä, haukkua, lällättää, jne., eli yrittänyt vähän luoda sellaista konsensusta että tää nyt ei passaa ja toivonut että muutkin aikuiset älyää lähteä siihen mukaan. Yleensä silloin ymmärtää äiti tai isä että lapsi käyttäytyy huonosti.

Silloin on helpompaa jos ollaan meillä, totean vain yksiselitteisesti että meillä ei saa käyttäytyä noin, ja käytössä on jäähyporras niille jotka eivät osaa. En tietysti ala vieraiden lasta sinne raahaamaan, mutta kyllä yleensä vanhemmat hoksaavat pitää lapset kurissa.

Ei minulla kyllä ole montakaan ystävää jotka eivät pitäisi lapsiaan kurissa, mutta muutama on. Toisaalta on vilkkaita ja kovatahtoisia tai juuri uhmaiässä olevia lapsia, jotka eivät välttämättä tottele vaikka komennettaisiinkin. Minusta se on ihan ok, jos vanhemmat kuitenkin selvästi yrittävät saada käyttäytymään kauniisti toisten kanssa.
 

Yhteistyössä