liian hyvää ollakseen totta, vai oikeasti totta??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 30-KYMPPINEN
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
3

30-KYMPPINEN

Vieras
minulla on outo ja sekava tilanne. minulla ei hirveästi ole kokemusta seurustelusta mutta nyt olen tavannut aivan ihanan miehen. Olemme tunteneet vasta muutaman kk mutta nyt jo tuntuu että hän voisi olla se oikea, yleensö en ole näin "helppo". Järkeistän ehkä liikaakin asioita mikä ei sovi seurusteluun. Minulla on melko vaikea tilanne elämässä ja kuvittelin pitkään ettei kukaan halua tähän soppaan mukaan. Itsetunto nyt on ihan hyvä mielestäni etttei ole tapana sitä täydentää miehillä. Jotenkin tämä uusi seurustelukumppani on kaikki mitä olen aina halunnut ja kaupanpäällisenö tuo että elämäntilanteenikaan ei pelota häntä. Saati menneisyys. Hänessä on kuitenkin muutama omituinen asia särähtänyt korvaan. En jaksa enempää eritellä kun tulisi tosi pitkä tarina taustatietoineen mutta pelkästään se että häntä on kaksi eksää syyttänyt pahoinpitelystä ilman syytä kuulemma. Että hänelle on kuulemma osunut kaikkia hulluja. Asia eteni siis vain yhteisille kavereille asti ei esim poliisille mutta jotenkin hämärää.. Ja käsirysyä ym ei mitään puukkoja ollut. Mutta no kuitekin. Hän jotenkin vaikutti alusta asti siltä että joko hän on taitava psykopaatti joka osaa sanoa kaikki oikeat sanat tai sitten hän vain on todella ihana. ei hän mitään epämääräisiä satuja selitä-ihan loogisia juttuja mutta maailma kuitenkin on täynnä hulluja.

Ajattelin nyt keskustella esim kavereiden kanssa varovasti ensin ja sitten hänen kanssaan ellen vaan suoraa laita peliä poikki. Täydennämme toistemme lauseita, todella monesta asiasta ajattelemme samallalailla-oikeasti, ja meillä on samanlainen huumorintaju jne. en siis koe että näen hänet ruusunpunaisin lasein-ainakaan kokonaan, en ole sellainen ihminen. Haluaisin pystyä heittäytymään mutta hän on liian täydellinen. Hän sanoo aina ne sanat mitä pitääkin, osaa perustellakin ne enkä koe mitään yli-imelyyttä tai outoa minun miellyttämistään. Hän ei ole alistava tai ulospäinkään mitenkään outo mutta mietin vaan miten erottaa liian hyvän ja sen oikean? Hän on ehkä nopeasti lämpenevä minkä tiedostan ongelmana mutta jotenkin se tuntuu vaan niin hyvältä nyt itsestäkin. Minulla ei ole syytä olla skeptinen miesten suhteen, en ole kyyninen menneisyydestä mutta kannattaako intuitioon luottaa?? Olen aina järkeistänyt liikaa asioita ja tässä se varsinkin haittaa. Olemme edenneet ehkä pelottavan nopeasti ja nyt aion ehdottaa jarrua ja katsoa miten hän reagoi. En vaan halua kertoa että hän nyt vaikuttaa oudon hyvältä, ettei hän sitäkin saa manipulpoitua niin että luotan häneen ja hänen vakuutteluihinsa ja sitten kun luotan häneen "liikaa", hän iskee ja tekee jotain, siis ei välttämättä fyysisesti mutta kuitenkin. Hän on saanut usein kuulemma suhteissa siipeensä ja ollut lapsuudessakin jotain perus avioerokamaluuksia joten entiedä haluaako hän nyt oikeasti pitää kiinni jostain hänenkin mielestä harvinaisesta-meistä, vai onko hän kaikille naisille tälläinen. eihän se varsinaisesti minulle kuulu mutta haluaisin luottaa häneen.


Narsismitesti yms tiedän mutta niissä kuitenkin sanotaan ettei alussa välttämättä huomaa mitään. Pieniä merkkejä kuitenkin kun miettii liikaa. esim häntä ei sängyssä kiinnosta minun nautinto tippaakaan mutta toisaalta sellaisiakin miehiä vaan on ja olemme tuore pari+hän voi olla vaan jotenkin vielä epävarma. Hän myös kertoi olevansa mustis eksästäni-lasteni isästä. Sanoi ettei tee asiasta nyt isompaa numeroa mutta mietin että onko tämäkin nyt joku alkava eristämiskeino lasteni isästä..?? Hän usein myös ulkopuoliselle saattaa kuulostaa jotenkin minun suhteen ahdistelevalta tai muuten esim tungettevalta, yli-innokkaalta, mutta minulle hän aina perustelee asiat tyyliin: anteeksi, en tosiaan tarkoita olla tungetteleva/ahdistava ym ja sanon ettei se haitaa koska olen itsekin yhtä ihastunut ym.


Ihme sepustus ja kamala kieli mutta yritän kiireessä kirjoittaa. :s KIITOS JOS JOKUS JAKSAA VASTATA!
 
Jep, samaa mieltä numero kakkosen kanssa. Kaksi perätöntä pahoinpitelysyytöstä? Lämpenee nopeasti (tarkoititko jotain muuta kuin sängyssä)? Mustis exästä, "sori en tarkoittanut mutta kun olen vaan niin ihastunut"....

Pistäisin sinuna pelin poikki ennen kuin on myöhäistä.
 
Ap, jos alitajuisesti tämä mies olisi sinusta kunnollinen, et olisi kirjoittanut tätä tekstiä.

Tuo teksti oli pelottava, jos oikeasti tuollaisen miehen kanssa olet.
Hyvä, että kirjoitit tuon, nyt kun luet rauhassa tekstisi, huomaat, että kerjäät verta nenästäsi, jos tuota suhdetta jatkat.
Älä tee omasta ja lähimäistesi elämästä helvettiä. etsi oikea mies.
tuo on pelottava
 
Luulen tietäväni aika paljon ihmissuhteista. Itse niitä monia kokeneena ja vierestä seuranneena.

En tuomitse ketään ihmistä historian perusteella, mutta varovainen on syytä olla, tosin liiallinen varovaisuuskin tekee hallaa parisuhteelle.

Poimin joitakin kommentteja ensin tekstistäsi.

"minulla ei hirveästi ole kokemusta seurustelusta mutta nyt olen tavannut aivan ihanan miehen."

Olet ilmeisesti elänyt joskus aika pitkäänkin sinkkuna ja kaivannut pitemmän aikaa hyvää miestä rinnallesi? Pelkästään komeahko ulkokuori ja kiltteys ei tee miehestä super ihanaa, vaan sellaisia on lopulta aika paljon. Toinen asia on sitten se, ovatko he sinkkuja.

"Minulla on melko vaikea tilanne elämässä ja kuvittelin pitkään ettei kukaan halua tähän soppaan mukaan."

Myös tämä lause kertonee siitä, että olet jossain vaiheessa ollut aika epäuskoinenkin, että löytäisit "ihanan" miehen rinnallesi? Tämä tietynlainen kova tarve löytää mies voi helposti ajaa siihen, että myös oikeasti vähemmän sopiva tuntuu lähes täydelliselle. Lisäksi tietynlainen toisen jatkuva ylenpalttinen mielistely kuuluu suhteen alkuun. Harva ihminen on lopulta myöhemmin kun hänet opit tuntemaan yhtä ihana kun miltä alkuun vaikutti. Todennäköisesti myös se, että mies näyttää pitävän lapsestasi ja lapsesi hänestä, vaikuttaa sinuun liiankin paljon. Monesti äidit pitävät tätä yhtenä tärkeimpänä asiana ja sitähän se onkin, mutta tämäkin on yleistä suhteen alussa, että mies yrittää tehdä vaikutusta sinuun lapsesi kautta.

"häntä on kaksi eksää syyttänyt pahoinpitelystä ilman syytä kuulemma."

Tämä voi olla totta, ettei mitään todellista pahoinpitelyä ole tapahtunut vaan kyse puhtaasti katkeruudesta. Toinen ehkä kuitenkin todennäköisempi syy on mustasukkaisuus tai alkoholin aiheuttama agressiivisuus. Oletteko olleet useinkin päihtyneinä keskenänne ongelmitta? Jos kyseessä on narsisti, niin tiedän monia narsisteja, jotka oman ylivertaisuuden korostamisen ja tiedostamisen lisäksi ovat erittäin mustasukkaisia. Se on ehkä vähän ristiriitaista, mutta kyse on enemmänkin siitä, että narsisti haluaa pitää ohjat käsissään ja haluaa, että mielistelet, ihailet, kehut ja naureskelet hänen jutuilleen. Jos naureskelet tai hymyilet joskus jonkun muun miehen jutuille, niin narsisti useimmiten reagoi vahvasti. Suhteen alussa usein pystynee hillitsemään itsensä paremmin kuin myöhemmin, kun tietää, että olet vielä hyvin "herkkänä" reagoimaan. Kun suhde vahvistuu ja vakiintuu, niin narsisti alkaa kokeilemaan valtaansa.

Narsistit ovat usein poikkeuksellisen älykkäitä, joten tuo, että hän osaa sovittaa sanansa aina tilanteeseen sopivaksi, ei yllätä yhtään. Narsisti osaa alitajuisestikin hommansa, että miten saa sinut kiintymään häneen niin kovasti, että olet sokea todelliselle tilanteelle.

No se siitä, sitten muutamiin tapauksiin ystäväpiiristäni. Minun yksi parhaista kavereista meinasi tuhota itsensä toivottoman tuntuisessa parisuhteessa. Miehen elämä oli mallillaan kunnes tapasi tämän naisen, josta alkoi synkkä alamäki. Alkoholi ja holtiton rahankäyttö mm. kuului asiaan miehellä, joka oli kaukana molemmista ennen tätä suhdetta. Mies ajoi mm. humalassakin autonsa paskaksi ja lopulta myös löi tätä naista. Suhde kaatui monen ON/OFF yrityksen jälkeen lopullisesti ja nyt mies on ollut 12 vuotta suhteessa, joista 9 naimisissa. Hän asuu kolmen lapsen ja vaimonsa kanssa omakotitalossa ja elävät jonkinlaista unelmaelämää. Joten kiistän jyrkästi tämän typerän sanonnan, jos lyö kerran, lyö uudestaankin. Parisuhde voi olla turmion tie ja joskus surkeista parisuhteista voi olla todella vaikea päästä irti.

Myös narsisti miehistä on kokemusta. Kyllä ne vaikuttavat ulkoisesti hyviltä tyypeiltä, mutta kun pinnan alle pääsee kurkistamaan, niin hirviöhän sieltä tervehtii. Koskaan narsisti ei koe tekevänsä mitään väärin, johon tämä kertomasi "ne oli hulluja akkoja" voisi viitata.

Sitten kyseessä voi olla myös oikeasti täysin vääränlaisten ihmisten kanssa seurustellut oikeasti hyvä tyyppi, joka nyt monen epäonnistuneen yrityksen jälkeen on ehkä liiankin innokas.

Monet miehet ja varmaan ihmiset yleensäkin ovat ensimmäisissä suhteissaan ei niin vakavissaan ja ne helposti kaatuu. Sitten tulee vaihe, jossa yritetään liikaakin ja jos nekin kaatuvat tulee seuraavaksi välinpitämättömyyden vaihe, jossa mies kyllä haluaa parisuhteeseen, mutta ei halua tehdä tosissaan töitä sen eteen. Tässä vaiheessa tämä mies tuskin vielä on.

Minun on vaikea sanoa mitään varmaa, mutta vinkkinä! Kokeile käydä viettämässä iltaa tyttöporukassa ilman, että miehesi saa tulla mukaan. Tarkkaile reaktiota. Käykää yhdessä vähän juopottelemassa isommalla porukalla, johon kuuluu jotain miespuolisiakin, juttele myös miesten kanssa ilman minkäänlaista flirttiä vaan ihan kuten ihmiset nyt toisilleensa juttelee. Pieni mustasukkaisuus on tervettä molemmissa tilanteissa, mutta jos menee yli, niin huomaat sen kyllä itsekin. Seuraa myös sitä kontroloiko miehesi pukeutumistasi liikaa. Narsistit kun useimmiten haluavat valita ihmiset sekä myös vaatteesi ympärillesi. Jos kaikki sujuu muutaman kerran jälkeen hyvin, niin tuskin kyse on mistään ongelmatapauksesta.

Tsemppiä!
 
.....ja sänky...
Olette tuore uusi pari, ja ehkä hän vain jännittää - vai miten tätä selittelitkään...?
-Sitä suuremmalla syyllä, jos jännittää, niin nimenomaan silloin keskitytäänkin siihen kumppanin miellyttämiseen, ei vain itsensä tyydyttämiseen.

Ei tilanne on nyt täysin päinvastoin mitä selittelet. Sänky näyttää olevan ainut paikka missä hän ei jännitä, pidä kaunista suojamuuria, esitä mitään, - ei, kerta pystyy itse nauttimaan. Sänky nyt nimenomaan on paikka missä hän näyttää todellisen luonteensa..Eikä siinä ollut mitään sijaa Sinulle.
 
Tuossa on jo niin isoja, selviä ja hälyttäviä merkkejä, ettei asiaa tarvitse yhtään edes miettiä. Yrität nyt vain selitellä asioita parhain päin, koska olet rakastunut, etkä halua myöntää tosiasioita. Parempi vain avata silmäsi ja lopettaa juttu saman tien, niin säästyt monelta murheelta ja elämäsi tuhlaamiseltä.

Aikoinaan olin suhteessa, jossa oli samanlaisia 'pieniä' merkkejä alussa, vaikka mies muuten vaikuttikin täydelliseltä unelmalta. Exä oli hullu, mies oli mustasukkainen, sängyssä oli omat ongelmat.

Kun arki koittaa suhteeseen, niin alkaa sinun haukkuminen, alistaminen, vähättely, latistaminen ja kavereista erottaminen. Siitä on lyhyt matka enää fyysiseen väkivaltaan.

Juokse, äläkä katso taaksesi.
 
Ei oikein hyvältä kuulosta...ei pahoinpitelysyytöksiä ihan tavalliselle jannulle tule ja aika yhteensattuma olisi että ne sun miehen exät olisivat molemmat niitä keksineet omasta päästään.

Lapsuuden kolhut, väkivaltaisuuteen taipuvaisuus, syiden näkeminen muissa (exissä), mustasukkaisuus sekä innokkuus syventää nopeasti suhdetta täsmäävät kaikki erääseen tuttuuni, joka on tyylipuhdas narsisti.

Hän on mukava sen takia, koska pelkää saavansa taas kolhuja elämäänsä, ja haluaa kiivaasti tämän seurustelusuhteen onnistuvan, ja siitä johtuu ylimukavuus ja kiirehtiminen.

Ei hyvä, valitettavasti.

Mieluummin jokin jurompi äijä joka myöntää rehellisesti töppäilleensä aikaisemmin kuin semmoinen ylimukava, joka kieltää töppäilynsä.
 
Joo. Kuulostipa ihan mun eksältä. Paitsi että hän oli kaiken tuon lisäksi upea sängyssä. Ihan hulluhan se oli. Ikinä ei vaan voi olla täysin varma, ellei tee niitä virheitä ja selkeesti tiedostat sen miehen hulluuden mahdollisuuden, mutta haluaisit kumminkin kokeilla. Mä sanoisin, et kokeile, mutta kun hän kerran on niin huono sängyssä, niin jätä väliin.

Mun mielipidettä ei varmaan liikaa arvosteta, mutta se on rehellinen.
 
Olet kertoillut kuukauden tapailun aikana salaisuuksiasi miehelle, joka haukkuu entiset hulluiksi.. Varaudu siihen, ettei menneisyys ole yksityisasiasi tulevaisuudessa. Olet ex, jolla "ongelmia". Narsistit hakevat juuri naisia, joiden salaisuuksista saa vipuvarren manipulointiin. Olet "autettava tapaus".
 
Sekavaa tekstiä, mutta jos miestä ei edes suhteen alkuhuumassa kiinnista sängyssä tyydyttää naista, niin ei tidellakaan kannata jäädä odottelemaan, milloin mahdollisesti alkaisi kiinnistamaan.
 
Rakastuessaan on vaikeaa mennä mukaan aiempien pettymysten vuoksi. Et vaikuta tyhmältä. Harkitset ja mietit miehessä huomaamiasi merkkejä, joita kannattaakin miettiä. Oletkin saanut jo monta vastausta, joista saat vahvistusta epäilyksillesi.

Aina kuitenkin kannattaa antaa toiselle mahdollisuus. Rakkauskin voi tehdä ihmeitä, vaikka se lapsellinen ajatus onkin tämän päivän kyynikoille. En tarkoita, että suljet silmäsi. Nauti rakkaudesta, seuraa tilannetta ja olet joka tapaamisen jälkeen viisaampi. Älä tee hätiköityjä päätöksiä, pidä oma kotisi ja testaa suhteenne lujuutta asumalla erikseen, ottamalla aikalisää innostuksen hetkinä, seuraa miten mies pärjää lastesi tai exäsi kanssa, ole selkeä mielipiteittesi ja tahtosi ilmaisussa, sano ei kun pitää sanoa ei. Kehoita häntä kertomaan tarkemmin tunteistaan tai ajatuksistaan, jos et ole varma mitä hän tarkoittaa. Ole rehellinen ja suora, koska kyse on rakkaudesta. Se ei vahvistu ja voimistu, jos et voi sanoa mitä ajattelet ja tunnet. Sama pätee myös mieheen.

Jos pelkäät väkivaltaa, niin kerro se miehelle. Sano, että haluat tietää lisää mitä tapahtui. Kuulet kyllä, jos mies valehtelee tai kertoo asiat omaksi edukseen.

Suhdetta ei aina tarvitse katkaista väkivalloin ja heti, jos toista vastaan on pelkkiä epäilyksiä. Sinullahan ei selvästikään vaaraa nyt ole. Mutta suhde voi myös rauhallisesti loppua, jos luotat itseesi ja pysyt suorana. Ongelmat kun usein tulevat siitä, ettei raaskisi sanoa toiselle niin kuin tahtoisi tai toivoisi, miten kaikki ihana pysyisi.
 
narsistin kovin rakastuneena ex-uhrina tiedän että kaikki ensimmäisten vuosien uskomaton ihanuus muuttuu asteittan pahemmaksi, lisääntyy - voi muuttua jo kihlauksen jälkeen (mies olettaa että olette aina yhdessä niin voi lyödä lekkeriksi..), henkinen ja fyysinen väkivalta, saati esikoisen syntymän jälkeen ihan kunnon pahoinpitelyä ja lopulta eropäätöksen jälkeen alkoi itkuinen yhteenpalaamisvinkuminen - mutta missään vaiheessa ei pyytänyt anteeksi pettämisiään eikä henkistä eikä fyysistä väkivaltaa, "orjuuttamista" eli että hoidin kotityöt vaikka molemmat kävi töissä ja maksoin myös puolet talouden kuluista vaikka tienasin yli puolet vähemmän kuin hän (se oli hänen versio tasaveroisuudesta), pienestä ylipainosta yletön jatkuva haukkuminen läskiksi (uutta miestä et tommosena norsuna saa jne), samoin muukin vähättely ja alentaminen miten en ole kuin opistoasteen koulun käynyt ja lasten syntymän jälkeen ei juuri heitä hoitanut/huomioinut, omat menot tärkeitä ja mun uupumusta ei noteerannut - kakkonen valvoi yöt ja nukkui päivät, toisin kuin esikoinen eli järjetön univelka muutama tunti vuorokaudessa unta tekee zombiksi! mutta ei itse valvonut yhtään yötä!eikä palkannut hoitajaa vaikka varaa olisi ollut, lapset kuljetin rattaissa kaikkialle kun äijä makasi toimettomana kotona työttömänä-akkojen hommaa lasten hoito- isot perinnöt tulossa tulevaisuudessa mutta kun oikeasti ei välittänyt kuin omasta nautinnostaan (kuten mainitsit sänkyhommasta) että kyllä ihme on jos ihannemiehesi oikeasti on aito- jos yhtään käy käsiksi tms. väärää tekee niin lähde samantien siitä suhteesta- ei taatusti tule muuttumaan parempaan suuntaan! jos olisi vain yksi eksä mutta kun kaksi maininnut niin aika saletti että vaikeuksia teilläkin tulee.. tsemppiä ja voimia
 
Kun näin miehenä luen kirjoitustasi, sen verran kun ihmisluonnetta ymmärrän ja valitettavasti ymmärrän aika paljon, en voi sanoa muuta kuin juokse lujaa ja en sano tätä ilkeyttäni.
 

Yhteistyössä