Liian lihava raskaaksi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Jätimme mieheni kanssa ehkäisyn pois aika tasan vuosi sitten (2/18) lapsen toivossa. Olin monta vuotta syönyt putkeen e-pillereitä, niin en odottanut menkkojakaan tulevan heti, mutta kun ei heinäkuuhun mennessä menkkoja tullut olin yhteydessä neuvolaan. Sieltä minun käskettiin olla yhteydessä omaan terveyskeskukseen ja varaamaan aika lääkärille. Soitin sitten terveyskeskukseen, selitin tilanteen ja sieltä sanottiin että "soita neuvolaan". Sanoin että "olin juuri soittanut, käskivät olla yhteydessä teihin." Ihmettelivät, kun kuukautisasiat kuuluu neuvolaan. Suostuivat kuitenkin varaamaan ajan, joka olisi ollut heinäkuun lopulla. Menkkani kuitenkin alkoi viikko ennen tätä aikaa, joten peruin ajan.

Seuraavat menkat (jos niitä edes siksi voi kutsua) oli lokakuussa, sen jälkeen ei taas mitään.

Nyt sitten helmikuussa, vuosi pillereiden lopettamisesta, keräsin rohkeutta soittaa äitiys -ja perhesuunnittelu neuvolaan. Sinne selitin tilanteen lapsi haaveesta ja siitä ettei menkkoja kuulu. Olin kuulema soittanut väärään paikkaan. Pitäisi soittaa raskauden suunnittelu neuvolaan! Hän antoi numeron, johon soitin. Siellä naisihminen kyseli tietoja minusta ja miehestäni. Sitten kun hän kysyi minun painoindeksin, en osannut sitä sanoa. Hän kysyi pituuden ja painon ja laski indeksin itse. Painoindeksini on 41, joka kuulema tarkoittaa, että olen sairaalloisen ylipainoinen! Indeksi saisi kuulema olla max 35, että voivat varata minulle lääkäriaikaa. Joten suosittelivat olemaan yhteydessä ravintoterapeuttiin!!! Vaikka minun paino ja pituus eivät ehkä ihan kohtaa, en koe kuitenkaan olevani SAIRAALLOISEN lihava! Olen kuitenkin kykeneväinen liikkumaan, sekä tekemään fyysistä työtä.

Olenko siis aivan yksin nyt ongelmieni kanssa? Eikö kukaan lääkäri suostu antamaan minulle esim keltarauhashormooneja että saisin kierron kuntoon? Olen aika surun murtama! :cry:
 
Voi itku, tuli ihan paha mieli sun puolesta. Onko teillä varaa ottaa yhteyttä suoraan lapsettomuusklinikalle? Ottavat luultavasti siellä asian enemmän tosissaan. Tai varaa ainakin jollekulle nyt aika, vaikka sitten sinne ravitsemusterapeutille, niin saat alkaa purkamaan asiaa edes jostain päin.
 
Bmi yli 40 on sairaalloisen lihavuuden raja. Vaikka olisitkin ihan terve tällä erää niin huomattavan isoja riskejä liittyy painoon.
Etsi tietoa netistä.
Mitä jos kävisit lisääntymisterveyteen perhtyneen gynekologin jutulla ( yksityisesti), rahaa tietty menee mutta niin menee vaikka mihin muuhunkin.
Saisit tietoa nykytilanteesta, neuvoja, ehkä suunnitelman.
Kaikkea hyvää jatkoon.
 
onhan se liiallinen ylipaino käsittämätön riski, ei vain sulle vaan myös vauvalle. raskautuminen onnistuu ehkä myös paremmin jos saat painoa alas. ei lainkaan huono idea se ravintoterapeutti.
 
No varasitko ajan sinne ravitsemusterapeutille??
Varasitko uudestaan ajan sinne lääkärille??

Jonot on pitkiä. Todennäköisesti tarvitset siltä tk lääkäriltä lähetteen sille ravitsemusterapeutille. Kannattais ehkä soittaa.

Äitiysneuvola hoitaa jo raskaana olevia.
Perhesuunnittelu hoitaa ennen raskauksia kuuluvat asiat.
Lastenneuvola sitten jo syntyneet lapset.

Kyllähän sää yksin jäät jos et älä asioita hoitamaan.
Ja kyllähän sää ilman lasta todennäköisesti jäät, jos et ala itseäsi hoitamaan.

Hyvässä fyysisessä kunnossa sää et todellakaan ole, jos sulle ei läskin takia tule menkkoja.
Ja valitettavasti yleensä se ainut keino laihtua on vähentämällä ne ruuat.

Mutta on sulla tässä se hyvä puoli että ehdit nyt aloittaa foolihappolisän. (Joka sun olis pitänyt aloittaa jo 12/17!!!!!! )

Lääkäri ajan sää jokatapauksessa tarviit. Koitat nyt vaan saada sen tk-lääkäriltä tai perhesuunnitteluneuvolan kautta. Saat sit lähetteen keskussairaalaan. Sielä sun mahdollinen raskauskin sit seurataan ylipainosta johtuvan riskiraskauden vuoksi.
 
Ja toinen, vaikka et "koe" itseäsi sairaalloisen lihavaksi, niin sitä sää olet.
Kun lihavuus on liian suuri, se alkaa aiheuttamaan sairauksia ja ongelmia, kuten nyt esim tämän hormonien toimimattomuuden. Etkö sää sitäkään "koe" mitenkään ongelmaksi?

...ja toinen asia, että nyt on vielä puhuttu ihan vaan susta. Mutta jos tulet raskaaksi, sun LIHAVUUS vaikuttaa myös kohdussa olevaan vauvaan ja hänen hyvinvointiin. Sun herkutteluhalujen vuoksi sun lapsesta voi esim tulla ns sokerivauva, sellainen 4-5kiloinen pullea pullataikina, joka on nii iso että sut pitää leikata, leikkaus on riski sulle sun läskien vuoksi. Lapses voi olla niin tottunut sulta saamaansa sokeripöhnään, että on ihan tokkurassa eikä jaksa syödä, ja toisaalta mikään maitomäärä ei riitä kun vauvan keho on tottunut tuottamaan niin paljon insuliinia sokeripöhnää vastaan, vauvan sokerit laskee, joudutaan laittaa nenäravitsemusletku ja pistellä verikokeita lapsesta monta kertaa päivässä.
 

Yhteistyössä