Liian osallistuva mummi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 1X2
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Itsekin ihmettelen MIKSI alle 3- vuotiasta pitää hemmotella karkilla ja jäätelöllä? Sitten vanhemmat saa joka välissä kuunnella jäätelön perään huutavaa lasta, kun lapsi ei koko jäätelöä edes itkisi, ellei mummo olisi sitä väenväkisin antanut... Lapsi riemastuu yhtä lailla jostakin muustakin ruoasta, mistä nyt kukakin sattuu pitämään.
 
Kun kyse tässä ei ole varsinaisesti siitä hemmottelustakaan vaan jatkuvasta ohjeistamisesta, taikka mikä nyt parhaiten sitä kuvaisi. Se on kyllä muakin ihmetyttäny miksi kaikki rakkaus/kiva/välittäminen tiivistyy siihen hiton herkkujen antamiseen??! Itse osoitan rakkautta hellimällä, kivaa on kun tehdään jotain kivaa ja välitän joka päivä. Ei siihen namia tartte. Ja tosiaan, vauva diggailee ihan yhtä paljon vaikka keitetystä kukkakaalista jonka räjäyttää pitkin keittiötä, ei siinä enää mitään jätskejä tarvita..

Olen myös miettinyt, että onko kyse ihan vaan jonkin näkösestä nokittelusta ja pätemisen tarpeesta. Naisten kesken kun sekään ei ole mikään pois suljettu vaihtoehto, valitettavasti.(en kyllä omasta puolestani näe mitään tarvetta äitini kanssa moiseen.) Kuitenkin kun äidin kanssa olen joskus jutellut, tuntuu ettei kumpikaan mun omista mummeista todellakaan tupannu neuvojen kanssa sillon kun ite olen ollu vauva. Ettei se niin perintönäkään pitäisi tulla.

Nää vauvan 'omistus- ja käyttöoikeussuhteet' ne vissiin kitkaa aiheuttaa. Mummiksi tulo itsessään ei vielä mun(kaan) mielestä anna oikeuksia alkaa käyttäytyä tolkuttomasti lastaan ja hänen perhettään kohtaan. Mutta miksi mummi(t) näin kokee?
 
Kun näitä lueskelee niin luulisi että kaikki mummit ovat aika rasittavia ja lellisivät lastenlapsia ja toimisivat aina päin vastoin kuin mitä vanhemmat toivovat. Mutta ei näin todellakaan ole. Me mummit ollaan ihan fiksuja ihmisiä ja kyllä varmasti otetaan huomioon vanhempien toiveet ja tehdään parhaamme jotta lapsenlapsillamme olisi mahdollisimman hyvät lähtökohdat elämään. En kyllä tunne yhtäkään nykyajan mummia tai vaaria joka olisi niin taulapää että tekisi asiat toisin kuin mitä vanhemmat toivovat lapsilleen.

Jos näitä pikku mussukoita rakastamme enemmän kuin mitään muuta maailmassa niin se varmaan vähän 'läikkyy yli'. Mutta minä ainakin olen vielä omasta mielestäni täysjärkinen ihminen ja osaan myöskin keskustella nuorempien ihmisten kanssa, joten ihan järkevä vaihtoehto on että asioista avoimesti keskustellaan ilman että tarvii meuhkata ja haukkua selän takana.

Itse kunnioitan lapsenlasteni vanhempia ja yritän tehdä yhteistyötä heidän kanssaan. Enkä ole antanut makeita kuten en antanut omille lapsillenikaan, myöhemmin kyllä osasivat ihan itse mennä kauppaan ja ostaa suunsa makeaksi omilla viikkorahoillaan.

Kuten joku jo sanoikin, pipoa vähän löysemmälle niin kaikilla on varmaan mukavempaa.
 
voi mitä sää ikket, etkö saa kotona ruokaa? Eikö äiti oo antanu ruokaa? Missä sun lakki on, nyt menee tuuli korviin. Älä vaan pudota sitä.

Tähän menee noin minuutti heti kun tavataan ja samanlaisena jatkuu. Joka kerta tuli myös: vieläkö sinä imetät / et kai sinä enää imetä? Anna tuttelia, että saa mahansa täyteen (täysimetin huimat 5 kk ). on vähän liian kylmä olla ulkona (kesällä) tmv. Anna nyt vähän omalta lautaselta kakkua / jäätelöä / keksiä. Jne jne.

Luojan kiitos lapsi on jo vähän isompi. Vauva-aika oli rankka ja mummin töksäyttely rasitti entisestään. Ihme kyllä lapseni ei paleltunut, pudonnut eikä kuollut nälkään, vaan on oikein reipas, terve ja iloinen siitä huolimatta, että en mummin neuvoja noudattanut. Vaikeaa se oli kokemattomalta, kun neuvottiin omia vaistoja vastaan. Se minun näkökulmastani aiheeseen tervejärkiset mummit yms. Jotkut pelkää ihan kaikkea ja varsinkin kaikkea, mikä on lapselle hyväksi (äidinmaito, ulkoilma, terveellinen ruoka, sopivat vaatetus, kantoreppu, lapsen liian kuuraamisen välttely, lapsentahtisuus lapsenhoidossa, kotihoito ja mitä mä nyt vielä mainitsisin)
 
Minulla on just tollanen anoppi,joka haluaa kävellä minun yli lastenhoitoasioissa. Hän ja hänen täydellinen tyttärensä kun osaavat kasvattaa lapsia,mutta minä en!

Tyttärensä,minun kälyni, taas suuttui ja laittoi välit poikki omaan anoppiinsa,kun neuvoi liikaa;)

Anoppi tuputti kiinteetä ruokaa 3kk alkaen. Pinnasängyssä olisi saanut nukkua 1v asti,sitten tavallinen sänky. Vieressä ei olisi saanut nukkua yhtään eikä sylissä pitää liian isoa lasta!

Karkkipäivä olisi joka päivä. Samoin limmpari on janojuoma. Aamulla pitää nousta ylös 6.00 ja illalla nukkumaan 20.00,myös itse.

Kun en pidä pääkalloista,enkä pelottavan näköisistä lastenvaatteiata,se on outoa. Samoin en tykkää verkkareista,etenkään mustista lapsilla,niin niitä anoppi kantaa meille.

Hänen luona pitäisi käydä joka toinen päivä,muita hoitajia ei saa lapsilla olla,eikä kavereita,kuin hän. Vaikka hän ei edes kahvia keitä jos erehtyy menemään iltapäivällä 14.30 jälkeen,kun siihen mennessä on itse jo juonut.

Ja appiukko ei muuten käy kylässä,mutta jos me ollaan reissussa,niin johan on nurkilla pyöritty ts.pihat tutkimassa(asumme omakotitalossa). Anoppi haluaisi vara-avaimen,mutta en varmasti anna,kun menee meidän kaappeihin minun aikanakin kysymättä lupaa!!

Eli en siedä anoppi. Ja meillä on jo kolme lasta. Anopilla on yhteensä 8 lastenlasta. Eikä yhtään ystävää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja yks mummoikäinen mutta vetreä täti:
Me mummit ollaan ihan fiksuja ihmisiä ja kyllä varmasti otetaan huomioon vanhempien toiveet ja tehdään parhaamme jotta lapsenlapsillamme olisi mahdollisimman hyvät lähtökohdat elämään. En kyllä tunne yhtäkään nykyajan mummia tai vaaria joka olisi niin taulapää että tekisi asiat toisin kuin mitä vanhemmat toivovat lapsilleen.

Siinä se ristiriita piilee, että isovanhempi haluaa antaa lapsenlapselle mahdollisimman hyvät lähtökohdat ja kokee, että lapsenlapsen oma vanhempi ei sitä aina tee. Vanhempi itse taas kokee hyvinkin nimenomaan itse tekevänsä hyvät ratkaisut ja linjanvedot.

Herkkujen annosta, ihan totta, että yli 1-vuotias voi oikein hyvin syödä välillä mummolassa vaikka mitä herkkuja. Isovanhemmat vaan haluavat usein aloittaa lahjonnan (= lapsenlapsen iloiseksi tekemisen isovanhemman ehdoilla) jo muutaman kuukauden iässä ja joka kerta tavatessa, olipa se 2 kertaa vuodessa tai viikossa. Jos olisi kerran kuussa, niin minulle passaisi, jos on 1-2 kertaa viikossa, niin ei vaan sovi siihen, mitä haluan lapsilleni opettaa terveellisistä elämäntavoista.

Monta kertaa isovanhemmat tekevät asiat toisin kuin vanhemmat toivovat ihan vaan koska heidän tietotasonsa on puutteellinen, kuvittelevat toimivansa ihan ok. Omien lasteni isovanhemmille suklaamurot ja riisivanukkaat edustavat terveellistä aamu/iltapalaa ja pakastepizza hyvää päivällistä, sokerimehu ruokajuomaa, eli nämä eivät vielä ole herkkuja, ne tulevat sitten joka kerta tämän päälle. Suklaapaloilla lopetetaan aamiainen (suklaamurot) ja jälkiruualla lahjotaan syömään lounas. Todella rentouttavaa palata lasten kanssa kotiarkeen tällaisen vyörytyksen jälkeen.

Varmaan arvaatte, että meillä on ollut paljon samoja juttuja kuin ketjussa muillakin. Onneksi isovanhempikunta on tosiaan rauhoittunut ajan myötä.
 
Pelkään jo etukäteen mikä tilanne tulee olemaan jatkossa meillä...

Omille vanhemmilleni kuukauden ikäinen tytäremme on ensimmäinen lapsenlapsi, ja olen jo etukäteen odotusaikana sanonut että meillä ei sitten harrasteta mehuja tai sokerimuroja kun itsekin pärjättiin lapsena ilman. Ovat ainakin tähän saakka olleet samaa mieltä, ja uskoisin että ammattiensakin takia eivät ala mihinkään karkin tyrkyttämiseen kovin helposti. Eilen viimeksi asiasta juteltiin, ja isäni muisteli että minä olen ollut 3-vuotias kun olen saanut ensimmäisen kerran karkkia...Muroja, mehua, limpparia tms. meillä ei ole ollut tarjolla koskaan. (Ja kiitän vanhempiani nyt kun minulla ei 28-vuotiaanakaan ole yhtään ainoaa reikää hampaissa...)

Anopin kanssa taas pelkään jo etukäteen tulevan ongelmia. Siellä mummulassa lapsenlapset syövät nimenomaan suklaamuroja aamupalaksi, 1-vuotiaalle täytyy antaa karkkia ja jäätelöä, sokerimehuja aina ruokajuomaksi ja sipsejä joka ilta jne... Jos olemme mieheni pojan kanssa olleet kylässä, keitän aina miehelle ja minulle puuroa, mutta pojalle pitää olla niitä saakelin suklaapalloja. Miten ihmeessä voi sitten sanoa omalle lapselleen siinä vaiheessa kun jotain ymmärtää, että muut saavat syödä herkkuja mutta sinä et? Meillä on ongelmia jo koiramme kanssa kun menemme miehen vanhempien luokse käymään, sille annetaan salaa kaikki mahdolliset ruuat vaikka kielletty on satoja kertoja. En tietenkään vertaa lasta koiraan mutta kai sekin antaa viitettä siitä miten tulee käymään. Ei uskota vaikka kuinka sanotaan, ainoana erona vaan se, että tehdään kaikki salassa... (Ja koira on kuralla jokaisen vierailun jälkeen vähintään kolme päivää...)

Ymmärrän kyllä herkuttelun silloin tällöin, esim. karkkipäivä lauantaina, jotain jälkiruokaa viiknloppuna kun syödään muutenkin "paremmin" jne, mutta anopin luona tuo on ihan jokapäiväistä. Ahdistaa jo etukäteen...

 
Alkuperäinen kirjoittaja Voiei...:
Anopin kanssa taas pelkään jo etukäteen tulevan ongelmia. Siellä mummulassa lapsenlapset syövät nimenomaan suklaamuroja aamupalaksi, 1-vuotiaalle täytyy antaa karkkia ja jäätelöä, sokerimehuja aina ruokajuomaksi ja sipsejä joka ilta jne... Jos olemme mieheni pojan kanssa olleet kylässä, keitän aina miehelle ja minulle puuroa, mutta pojalle pitää olla niitä saakelin suklaapalloja. Miten ihmeessä voi sitten sanoa omalle lapselleen siinä vaiheessa kun jotain ymmärtää, että muut saavat syödä herkkuja mutta sinä et? Meillä on ongelmia jo koiramme kanssa kun menemme miehen vanhempien luokse käymään, sille annetaan salaa kaikki mahdolliset ruuat vaikka kielletty on satoja kertoja. En tietenkään vertaa lasta koiraan mutta kai sekin antaa viitettä siitä miten tulee käymään. Ei uskota vaikka kuinka sanotaan, ainoana erona vaan se, että tehdään kaikki salassa... (Ja koira on kuralla jokaisen vierailun jälkeen vähintään kolme päivää...)

Ymmärrän kyllä herkuttelun silloin tällöin, esim. karkkipäivä lauantaina, jotain jälkiruokaa viiknloppuna kun syödään muutenkin "paremmin" jne, mutta anopin luona tuo on ihan jokapäiväistä. Ahdistaa jo etukäteen...

Jos koiran kanssa eivät noudata ohjeita niin varmaankaan ei tule olemaan helppoa lastenkaan kanssa. Kannattaisi lieventää sitä ahdistusta puhumalla jo nyt heille, lämmittelemällä aihetta ja kertomalla vaikkapa omasta kokemuksestasi ja siitä että sinulla on vieläkin täysin ehjät hampaat. älä kuitenkaan vertaa heitä omiin vanhempiisi vaan keskity tai keskittykää puheessa teidän lapseenne.

 
Jos minun koirani joutuisi tuollaisen väärinsyöttämisen kohteeksi niin kertoisin näille salaa syöttäville miten koira voi huonosti ja liioittelisin vaikka tilannetta että jouduin viemään lääkäriin ja se maksoi 200 euroa! Jospa menis perille.


Huolestuttavalta näyttää lapsen suhteen tilanne. Mutta siitäkin kyllä keksisin ovelamman keinon sitten jos puhe ei tehoaisi.
 
Lukiessani muiden kirjoituksia huomaan, että samanlaista löytyy siis muualtakin. Meillä taas mummin vierailun jälkeen alkoi sappineste maistua sen verran suussa, että soitin perheneuvolaan. Sieltä sain muutaman vinkin miten vielä voisi yrittää saada asiaani perille. Pakko kai se on vielä yrittää vaikka tuntuu jo lopputulos olevan arvattavissa. Kuten kenelle tahansa ihmiselle on hankala osoittaa heidän toimissaan parantamisen varaa kun he itse eivät näe mitään ongelmaa tyylissään.

Perheneuvolan psykologilta saamani vinkit olivat ihan asiallisia ja etenkin sieltä tullut tuki oli mannaa itsevarmuudelleni, olen hetkittäin jo miettinyt että osaakohan tässä nyt kolmekymppinen hoitaa lastansa.. Taas mummilta sain muuta evästettä elämäämme, mm. mummi esitti toiveen imetyksen ja etenkin yöimetyksen lopetuksesta, että vauva pääsisi hoitoon kun mummi niin tahtoo. Parin tunnin hoitoon jättämisestä ei olisikaan mitään ellei tarttis pelätä vauvan kuolevan sokerihumalaan tahi muuhun samaan verrattavaan..

Toivotan lujaa tahtoa ja jaksamista teille jotka kamppailette saman asian kanssa :-)
 
Meillä anoppi olisi ilmeisesti halunnut poikamme yöhoitoon alla 1-vuotiaana, mutta kun mieheni kanssa perustelimme miksi ei se ei käy, niin anoppi lopetti puheet asiasta. (vaikka meillä poika on pullolla) Anoppi oli itse jättänyt mieheni n. 1/2-vuotiaana äitinsä hoitoon pariksi yöksi, vaikka oli imetyksellä. Itse en kyllä halua jättää poikaani vielä yöksi kenellekään (nyt 7kk:ta). Kerran hän ollut minun vanhempien kanssa muutaman tunnin kun olimme ystäväni häissä. Vaikka mulla ei ole anoppia mitään vastaan, niin jätin mieluusti äitini hoitoon poikani. Onneksi häät osuivat aikaan jolloin mieheni vanhemmat olivat matkoilla, ja saatoin voivotella että harmi, ettette pääse hoitamaan poikaani. ;) Eikä anopille tullut paha mieli.

Oma äitini on onneksi hyvä lasten kanssa, lapset tykkäävät hänestä tosi paljon. Äitini ei lässytä, vaan osaa ottaa lapset tosissaan juuri sellaisina kuin he ovat. Ehkä tämä tulee hänen ammatistaan kun työskentelee juuri pienten lasten kanssa. Anopissa hieman ärsyttää kun hän lässyttää pojallemme, vaikka hänellä on omia lapsia enemmän kuin minun äidillä. Anopissa ja äidissäni parasta on se, että kumpikin ovat pitäneet lapsensa erossa karkeista ja mehuista n. 3 vuotiaaksi asti ja syövät terveellistä perusruokaa. Kummatkin jonkin sortin terveysintoilijoita. :) Isämme ovat taas enemmän persoja herkuille, mutta minun isä on tottelevaisempi ja hänelle pystyy perustelemaan miksi pienelle lapselle ei kaikkea anneta. Mutta mua oikeasti pelottaa, että appiukko pilaa meidän ruokasääntömme pojan kanssa. Hän on sipsien ja limujen suurkuluttaja ja katsoo mua kieroon kun juon ruuan kanssa vettä, enkä juuri koskaan juo limua. Olen jopa niin erikoinen, että juon kraanavettä. :) Hiilihappo vesi olisi ilmeisesti kakkos vaihtoehto limun jälkeen ja kraanavesi ennen kuulumatonta....

Kannattaisikohan teidän istua iso-vanhempien kanssa samaan pöytään ja kertoa miltä teistä tuntuu jatkuva ohjeistus ja karkkien ja muiden herkkujen väkisin antaminen. Perustelisitte oman kantanne ja kertoisitte että lasta voi hoitaa monella tavalla oikein ja te kyllä tiedätte kuinka hoidatte omaa lastanne. :)

Teille mummoille, jotka ovat tähän keskusteluun osallistuneet, niin luulen, että teitä ei näillä viesteillä tarkoiteta. :) Suurin osa iso-vanhemmista ovat mukavia ja kuuntelevat lastenlasten vanhempien mielipiteitä. Näissä keskusteluissa iso-vanhemma yrittävät kävellä lasten vanhempien yli kasvatus asioissa. Nämä isovanhemmat suorastaan terrosiovat vanhempia. Luulen, että suurin osa isovanhemmista ei yritä estää äitiä imettämästä lasta, vaan ymmärtää, että imetys on lapselle paras ruokailu muoto, tai tule tarkistamaan kylpyveden lämpötilaa kun äiti on kylvettämässä lastaan, vaan suurin osa ymmärtää, että kyllä se äiti sen oikean lämpötilan osaa katsoa. Suurin osa iso-vanhemmista ei epäile vanhempien taitoja hoitaa jälkikasvuaan, niin kuin esimerkki tapauksissa.

En kyllä vieläkään ymmärrä miksi niitä lapsia pitää hemmotella juuri ruualla. Miksi ei voi muulla keinoin? Olemalla yhdessä, leikkimällä ja touhuamalla lasten kanssa? Miksi ihmeessä ruualla ja herkuilla?
 
Mun anoppi halusi 3 kk ikäisen täysimetyksellä olevan vauvani yökylään. Kun en halunnut, sanoi, että lapsen pitää saada itsenäistyä. Sitterit, tuttelit ja matkasängyt oli jo hommattu mummolaan. Mitään syytä yökyläilyyn ei ole ollut vieläkään paitsi anopin hoitohalut. Ei olla itsenäistytty vieläkään, vaikka lapsi on jo yli vuoden.
 
Haluan valaa uskoa ja toivoa teihin kanssasisariin jotka painitte tämän mummo/anoppiasian kanssa. Minulla on samoja kokemuksia menneisyydestä esikoisen raskauden ja syntymän jälkeisiltä ajoilta. Nyt tilanne kolme vuotta ja kaksi lasta myöhemmin on jo paljon paremmin.

Meillä meni anopilla myöskin puurot ja vellit sekaisin siinä kuka on lapsen äiti. Hän suuttui kun ei saanut valita synnytyssairaalaa, nimeä, järjestää ristiäisiä, jne. Riita kärjistyi kun hän kutsui itseään poikani äidiksi.

Aika ei parantanut tilannetta, eikä toinen lapsi. Me mieheni kanssa teimme koko likaisen työn. Puhuimme suoraan, rauhallisesti ja provosoitumatta. Lukemattomia kertoja. Anoppi ymmärsi usein väärin ja välillä asiat muuttuivat hänen mielessään ajan kanssa tai hän unohteli. Paljon itkua ja suuttumusta on tietysti kuulunut asiaan.

Nykyään opettelen sanomaan hänelle asioista jo tilanteessa, etteivät ne ehdi muuttua liian isoiksi asioiksi. Lapset eivät käy hoidossa hänellä. Olen myös selittänyt että menneet asiat olivat niin kipeitä ja rankkoja etten uskalla käydä siellä vielä yksin lapsien kanssa, ainoastaan miehen tullessa mukaan.

Tällaisten ihmisten kanssa ei kannata antaa ajan kulua, niellä kiekkuja jne. Eivät he itsestään opi. Heidän puolustukseen on myös sanottava että kukaan ei osaa lukea ajatuksia. Se on ikävää ja epäreiluja että aikuisia ihmisiä ei kohdella aikuisina, mutta sen voi muuttaa ottamalla aikuisen paikan.

Olemme koko ajan nähneet pari kertaa kuussa. Jos anoppi on hankala kieltäydymme näkemästä. Tiukka ja rauhallinen linja on paras. Miehen on myös oltava samalla linjalla. Ei myöskään tarvitse valehdella tai salailla jos teette toisten isovanhempien kanssa jotain kivaa. Hoitajavalintojaan ei tarvitse perustella tai jos anoppi kysyy, on reilua myöntää että en luota sinuun.

Tämä on ollut elämäni raskain ihmissuhde. Kaiken tämän jälkeen olen nyt tutustunut anoppiini joka on oikeastaan aika kiva. Lisäksi poikani rakastaa mummiaan tosi paljon.
 
Olipa ihana ja kypsä kirjoitus Grier! Olet selvästikin sinut itsesi kanssa.

Täällä edelleen kasvatetaan omaa itsetuntoa, että saisi asiat sanottua anopille (ja apelle) rauhallisesti, mutta tiukasti. Heidän mielestään kun koti ja mummola ovat kaksi eri paikkaa, joissa saa olla eri säännöt ja tämän lapsikin (muka) ymmärtää.. Perustele siinä sitten fiksusti. Lapsi tykkää käydä mummolassa enkä sitä halua häneltä riistää. Mummosta on myös monesti iso apu, kun on pakko päästä hoitamaan jotain omia asioita tms. Vaikeaa on vaikeaa..
 
-"En kyllä vieläkään ymmärrä miksi niitä lapsia pitää
hemmotella juuri ruualla. Miksi ei voi muulla keinoin? Olemalla yhdessä, leikkimällä ja touhuamalla lasten kanssa? Miksi ihmeessä ruualla ja herkuilla?"

Ehkä näillä vanhemman sukupolven edustajilla on syvä trauma köyhyydestä ja ruuan ja tietenkin herkkujen puutteesta. Meidän mummilla ainakin on. Hän näki lapsena nälkää ja koki kurjuutta. Ja se heijastelee vieläkin hänen elämässään vaikka ei eläkään enää kurjuudessa. Huomaan kuitenkin monesta asiasta että joku vanha nauha menee helposti päälle.
 
että kun oli vaikeaa vaativan lapsen kanssa, anoppi pahensi tilannetta. Olen vähän katkera. Anopin ymmärtämättömyys oli pois vauvalta ja minun jaksamisestani. Enempää lapsia en uskalla tehdä, kun jo yhden kanssa oli niin vaikea alku eikä tukea tullut mistään, päinvastoin. En voi koskaan pitää anopista, koska hän aiheutti niin paljon murheita kalliina ja tärkeänä, ainutkertaisena vauva-aikana. Se ei korjaannu millään, kun ei tule uusia tilaisuuksia. Olen todella pahoillani.
 
Meillä anoppi on sitä mieltä, että toinen lapsi on "pakko" tehdä ja myös kaksi lasta mahdollisimman pienellä ikäerolla. Järkyttyisi varmaan, jos saisi tietää, että laitatin itselleni kierukan, jotten tulisi muutamaan vuoteen raskaaksi uudestaan: ;) En tiedä haluanko toista lasta, mutta sen tiedän, että en kovin pienellä ikäerolla.
 

Yhteistyössä