V
Vertailupohjaa
Vieras
Mulla on esimerkki omasta elämästä sekä yksin vaikka yhdessä ja kaksin yhdessä.
Kaksi esimerkkiä siksi, jotta yksin vaikka yhdessä on pirullista ja siinä vieraannutaan toisistaan. En ikinä ole ollut niin yksinäinen, kuin sen liiton aikana. Ei meillä ollut muuta yhteistä kuin osoite ja lapset.
Tämä toinen esimerkkini elämä on jatkunut jo yli 20 vuotta sekin, enkä ole yksinkään yksinäinen. Päivät olen kotona yksin ja mies töissä. Illat ja vapaat teemme asioita yhdessä, lomat vietämme yhdessä ja se on ihanaa. Juttelemme kaikesta mieleen tulevasta, kyläilemme yhdessä ja sukulaisreissutkin teemme pääosin yhdessä - ihan siksi, että se tuntuu meistä kummastakin hyvältä. Toki kumpikin käy sukulaisissaan ja omissa harrastuksissaan yksinkin, mutta se jää harvoiksi kerroiksi vuoden mittaan.
Ehkä tämä tiivis pariasetelma joskus jotakuta sukulaista voi harmittaakin. Ehkä he kaipaisivat vain toista meistä ilman puolisoa. Olemme kuitenkin tunteneet itse siten, jotta yhdessä on kivempi mennä ja olla, mutta tilaa suvullekin pitää antaa. Sen voi tehdä myös siten, jotta ei tuppaa mukaan joka keskusteluun, vaan menee puuhastelemaan muta tai antaa veljesten/siskosten mennä keskenään saunaan/kävelylle/tekemään jotain.
Kyllästymisen tunnetta toiseen ei ole tullut koskaan tässä tiiviissä parisuhteessa, siinä erikseen vietetyssä parisuhteessa tuli ja aina vain voimakkaammin, mitä pitempään "nimellisesti oltiin pari". Sanon näin siksi, jotta eihän parisuhde ole eri elämien elämistä samasta osoitteesta edes aviopuolisoina.