Liian tunnolliset, ahkerat ja itsekriittiset ihmiset uupuvat ja sairastuvat..?

[Happygirl-91]

Kertokaahan tunnetteko suorittajaihmisiä, jotka ovat lahjakkaita ja tunnollisia, mutta joka kääntyy heitä itseään vastaan kun ihmisen voimavarat ei vain enää riitä?
Mulla on aivan tajuton huoli omasta poikaystävästä, koska hän on juurikin vastaavassa tilanteessa ja tilanne on tosi vakava.

 

["rane"]

Koen että minulle kävi noin. Opiskelin yliopistossa ja painoin duunia yhtäaikaa stressitaso tarpeettomasti täysillä muutaman vuoden. Avopuoliso ratkaisi asian ensimmäisten masennusoireiden alkaessa muuttamalla pois.
Siinä vaiheessa kun lopullisesti pihalla, en enää jaksanut sängystä nousta. 12 neliön yksiössä odottelin että kuolen nälkään tai tulee häätö. Asiaan kannattaa puuttua nopeasti ja voimakkaasti. Lääkäriin mars. Hengähdystauko stresseistä ja asioiden kunnollinen käsittely puhumalla ammattilaisen lisäksi tutun ja luotettavan (=sinun) kanssa lienee paikallaan.

 

[uuvuin]

Kertokaahan tunnetteko suorittajaihmisiä, jotka ovat lahjakkaita ja tunnollisia, mutta joka kääntyy heitä itseään vastaan kun ihmisen voimavarat ei vain enää riitä?
Mulla on aivan tajuton huoli omasta poikaystävästä, koska hän on juurikin vastaavassa tilanteessa ja tilanne on tosi vakava.

olen mielestäni persoonana tunnollinen ja ahkera. Uuvuin noin kaksi vuotta sitten pahasti ja yhä elän "toipilas aikaa". Uupumuksen jälkeen sairastuin vielä masennukseen. Pikku hiljaa on tästä noustu, mutta sain suuren opetuksen eli pitää osata jarruttaa ajoissa ettei kuluta kaikkia voimia.

 

[uuvuin]

[QUOTE="rane";30148637]Koen että minulle kävi noin. Opiskelin yliopistossa ja painoin duunia yhtäaikaa stressitaso tarpeettomasti täysillä muutaman vuoden. Avopuoliso ratkaisi asian ensimmäisten masennusoireiden alkaessa muuttamalla pois.
Siinä vaiheessa kun lopullisesti pihalla, en enää jaksanut sängystä nousta. 12 neliön yksiössä odottelin että kuolen nälkään tai tulee häätö. Asiaan kannattaa puuttua nopeasti ja voimakkaasti. Lääkäriin mars. Hengähdystauko stresseistä ja asioiden kunnollinen käsittely puhumalla ammattilaisen lisäksi tutun ja luotettavan (=sinun) kanssa lienee paikallaan.[/QUOTE]

minulla oli hieman samanlaista eli opiskelin yliopistossa ja yritin kovasti työpaikallani. Sitten uuvuin todella pahasti. Tosiaan kaksi vuotta jo toivottu tuosta ja en ole vielä ihan entiselleni palautunut jaksamisen suhteen, mutta parempaan päin on menty.

 

[Happygirl-91]

olen mielestäni persoonana tunnollinen ja ahkera. Uuvuin noin kaksi vuotta sitten pahasti ja yhä elän "toipilas aikaa". Uupumuksen jälkeen sairastuin vielä masennukseen. Pikku hiljaa on tästä noustu, mutta sain suuren opetuksen eli pitää osata jarruttaa ajoissa ettei kuluta kaikkia voimia.

Mä luulen myös ettei poikaystävä toivu tästä nopeasti.. Niin paljon ja monta rautaa tulessa hän on painanut aivan liian kauan ja paineet yleensä ei hellitä ellei itse hidasta tahtia. :/ Kokoajan tulee lisää vaativia tilanteita ja ihmisistä revitään moneen suuntaan.

 

[uuvuin]

Mä luulen myös ettei poikaystävä toivu tästä nopeasti.. Niin paljon ja monta rautaa tulessa hän on painanut aivan liian kauan ja paineet yleensä ei hellitä ellei itse hidasta tahtia. :/ Kokoajan tulee lisää vaativia tilanteita ja ihmisistä revitään moneen suuntaan.

Kannattaisi tahtia hidastaa ennen kuin sairastuu kunnolla. Pitää muistaa, että ihminen ei ole mikään kone. Itseäni on harmittanut, miksi en osannut hidastaa ajoissa.

 

[Happygirl-91]

[QUOTE="rane";30148637]Koen että minulle kävi noin. Opiskelin yliopistossa ja painoin duunia yhtäaikaa stressitaso tarpeettomasti täysillä muutaman vuoden. Avopuoliso ratkaisi asian ensimmäisten masennusoireiden alkaessa muuttamalla pois.
Siinä vaiheessa kun lopullisesti pihalla, en enää jaksanut sängystä nousta. 12 neliön yksiössä odottelin että kuolen nälkään tai tulee häätö. Asiaan kannattaa puuttua nopeasti ja voimakkaasti. Lääkäriin mars. Hengähdystauko stresseistä ja asioiden kunnollinen käsittely puhumalla ammattilaisen lisäksi tutun ja luotettavan (=sinun) kanssa lienee paikallaan.[/QUOTE]

En vois IKIpäivänä jättää häntä siksi ettei ole yli-ihminen ja tarvitsee nyt apua. Järkyttävää, että joku voi oman puolisonsa luota lähteä lätkimään juuri kun toinen tarvitsisi tukea ja elämänuskoa. Juu, hän on nyt hyvissä käsissä :heart:

 

[Puuhippa]

Mun mies on tollanen ja sen työ pilaa kaiken hyvän mitä on jos on kova stressi päällä. Ihan saatanan perseestä olevia aikoja on aina sillon tällöin.

 

[Happygirl-91]

Mun mies on tollanen ja sen työ pilaa kaiken hyvän mitä on jos on kova stressi päällä. Ihan saatanan perseestä olevia aikoja on aina sillon tällöin.

Varmasti on rankkaa katsoa vierestä. mun poikkiksella on koulu ja työ plus lukuisat harrastukset, mikä on kelle tahansa liikaa jos ne yrittää hoitaa täydellisesti.

 

["sipsi"]

Veljeni vaimon tunnen. On ihminen, joka tekee kaiken aina viimeisen päälle, itseään säästämättä. ja tätä työnantaja kyllä aikanaan käytti häikäilemättömästi hyväkseen Oli taannoin pitkällä sairauslomalla uupumisen vuoksi. Ja opettelee koko ajan sanomaan ei.

Itse en koe olevani itsekriittinen, mutta tunnollinen työni suhteen olen. Ja joka hiivatin loma alkaa minulla sairastamisella.

Opiskeleeko poikaystäväsi vielä? Olisiko opiskelijaterveydenhuollosta apua? Sairausloma?

 

[Puuhippa]

Valitettavaa on että tota alkaa moni lääkitsemään loppujen lopuksi. Uni ei tule jos ei ole kännejä pohjalla tai sitten vedetään pillereitä naamaan kuurin omaisesti.

 

[Happygirl-91]

[QUOTE="sipsi";30148681]Veljeni vaimon tunnen. On ihminen, joka tekee kaiken aina viimeisen päälle, itseään säästämättä. ja tätä työnantaja kyllä aikanaan käytti häikäilemättömästi hyväkseen Oli taannoin pitkällä sairauslomalla uupumisen vuoksi. Ja opettelee koko ajan sanomaan ei.

Itse en koe olevani itsekriittinen, mutta tunnollinen työni suhteen olen. Ja joka hiivatin loma alkaa minulla sairastamisella.

Opiskeleeko poikaystäväsi vielä? Olisiko opiskelijaterveydenhuollosta apua? Sairausloma?[/QUOTE]

Tosi väärin, että työnantaja oikein yrittää viimesetkin mehut imeä ihmisestä - moni suomalainen on kuitenkin tosi lojaali työnantajalleen. :/

Opiskelee, juu sai apua sieltä. Meillä parikymppisillä kuitenkin vaikuttaa sekin tosi paljon miten lähipiiri (vanhemmat) kannustaa ja ne odotukset sieltä voi olla kovat. Toivottavasti tämä on opetus eräille, että toiset oikeasti ei kestä sellaista ja ihminen ei ole kiveä.

 

["sipsi"]

Niin, joskus tuntuu, että se "oma hyvyys" on näytettävä toteen kovalla työnteolla Eli miten "ahkera" olet, niin hyvä olet, kärjistetysti, kulttuurissamme.

Toivottavasti kaikki menee parhain päin, ja hyvä, kun olet poikaystäväsi tukena.

 

[samanlainen]

Minä tunnistan myös itseäni otsikon kuvauksesta. Olen ollu ylikiltti suorittaja perfektionisti, joka ei koskaan ole osannut sanoa ei, jos jotain on pyydetty tekemään. En ole osannut tehdä asioita vähän sinne päin, vaan olen pusertanut sata lasissa silloinkin, kun ei olisi tarvinnut.

Hankin jo lapsena maineen, että olen se tyttö, joka tekee paljon asioita ja hyvin. Kyllähän se koululaisena ja vielä lukioilaisenakin onnistui, suoritua koulusta ja harrastukisista kunnianhimolla.

Minulla ongelmia, kun elämään tuli aikuisen velvollisuuksia. En jaksanut enää tehdä kaikkea paljon ja täydellisyyttä hipoen.

Minä olen saanut diagnoosiksi vaativa persoonallisuus, joka tarkoittaa sitä, että vaadin liian paljon etenkin itseltäni, mutta valitettavasti usein myös läheisiltäni. Useimmiten kyllä odotan itseltäni paljon parempaa suoriutumista kuin muilta, mutta olen huono kestämään myös läheisteni epäonnistumisia. Itsekritiikki on valtava, ja pienetkin mokat lamauttavat joskus pahasti.


Olen oppinut elämään jatkuvassa paineessa. Monissa asioissa pääsen huippusuorituksiin pienessä stressissä. Mieheni mielestä elämäntapani on kamalaa selviytymistaistelua projektista toiseen. Minä saan kiksini siitä, että nostan riman hieman liian ylös ja ahdistun ja pelkään, että epäonnistun enkä pääse riman yli. Joskus en pääsekään, mutta ai että sitä tunnetta, kun pääsenkin.

Yritän läheisteni vuoksi oppia eroon tästä elämäntyylistä, että vedän itseni aina liian piippuun, makaan hetken "koomassa" ja sitten sama uudestaan. Muutamaan vuoteen en ole enää ollut se, joka tekee paljon ja hyvin. Haluaisin tehdä paljon kaikenlaista, mutten jaksa enää. Suoraan sanottuna se harmittaa, etten tee enää niin paljon asioita. Jokin minussa haluaisi tohottaa täysillä koko ajan...

Vaikea sanoa, mitä minunkaltaisen läheisen pitäisi tehdä. Minä hakeuduin psykoterapiaan masennusoireiden vuoksi. Kolme vuotta juttelua teki kyllä hyvää, ja sen jälkeen olen ainakin tiedostanut paremmin toimintamallini. Tsemppia aloittajalle ja poikaystävällensä!

 

[Semiseko]

Joo, omalla kohdallani pitää ainakin paikkansa.

Murrosikäisenä se alkoi. Päätin, että olen kouluni paras oppilas. Samalla asenteella hoidin lukion ja valitsin jatko-opiskelupaikan puhtaasti järjellä. Valitsemani ala ei vaan kiinnostanut, mutta hieman hammasta purren jatkoin opiskeluja ja suorittamistani. En kestänyt ajatusta, että valitsin "väärin" tai että voisin jättää opiskelut kesken. Minua ajaa eteenpäin ajattelu, että jos en ole täydellinen, niin olen täysin surkea, arvoton.

Työelämässä olen ollut vaikeuksissa perfektionismini ja huonon itsetunnon vuoksi. En uskalla pyrkiä eteenpäin, koska en ole mielestäni riittävän hyvä, joten miksi kelpaisin yhdellekään työnantajalle? Pääsykokeissa pärjäisin paremmin... Sielllä mitataan vain osaamista, ei persoonaa.

Jossakin vaiheessa haalin paljon myös erilaisia luottamustehtäiviä ja hoivasin samalla saamatonta exääni. Aloitin vielä uuden tutkinnonkin suorittamista, biletinkin liian rankasti - känni oli ainoa tapa vapautua edes hetkeksi vaatimuksista. Olin monta vuotta ajoittain todella ahdistunut.

Ehkä tuo vuosia jatkunut paine pisti nuppini ihan kunnolla sekaisin... Sain erittäin kuuman kesän 2011 aikana pahan unettomuuden seurauksena ensimmäisen hypomanian, sekoilin koko seuraavan vuoden rankasti ja sen jälkeen olenkin ollut erittäin masentunut. Yksi itsemurhayritys on takana, työkyky ja työpaikka mennyt. Nyt olen vapaa suorittamisesta - tosin tunnen itseni aivan paskaksi, kun olen pudonnut kelkasta eikä paluuta ole näköpiirissä.

Itselläni tuohon suorittamiseen liittyi paljon kieroutunutta ajattelua ja persoonallisuushäiriökin. Jokaisella on yksilölliset syyt taustalla, joten kaikki eivät taatusti kilahda sillä tavalla kuin itse kilahdin. Kunhan elämästä ei tulis ankeaa velvollisuuksien täytteistä pakkopullaa... Suorittajan pitäis pitää huolta, että tekee itselle mieluisia juttuja eikä vaan niitä, jotka pitää tai on järkeviä tai jollekin muulle tärkeitä.

 

[juuu]

Moniko unohtaa syömisen silloin, syö mitä nopeiten saa suuhunsa? tai ei laita itse ruokia, etä tietäisi, mitä ne sisältävät? se ON olennaisen tärkää, että pysyisi terveenä.

Stressitasot saadaan nostettua kemiallisesti fosfaateilla. Eipä siinä auta mikään lepo, kun taso on koko ajan "taistelutilassa". Se juttu löytyy ohjelmasta Spotlight, Fosfat i maten. Ja lisämunuaisten toiminnan jos ymmärtää, tajuaa paremmin

MUTTA suurin ongelma onkin siinä, ettei kaupasta aina löydy kunnollista ruokaa:
"Erittäin paljon prosessoituja näytteitä voi olla joskus jopa mahdotonta analysoida, koska proteiinit pilkkoutuvat jalostuksessa eikä niihin perustuva analyysimenetelmä anna enää luotettavia tuloksia". - Kaari-lehdessä 2/2008 muuntogeenisten rehujen valvonnasta v.2007 sivulla 15 -

 

[muistutus]

Ap, muistathan tällä kertaa, ettet kerro liian tarkkaan poikaystäväsi asioita täällä <3 Aihe sinänsä on tärkeä ja keskustelemisen arvoinen.

 

[Hmm...]

Sitten on olemassa myös ihmistyyppi, joka kehittää mistä vain riippuvuuden. Sellaisen kanssa eläneenä voin sanoa, ettei työ ole ollenkaan pahin riippuvuuden kohde.

 

[vierailija]

Moniko unohtaa syömisen silloin, syö mitä nopeiten saa suuhunsa? tai ei laita itse ruokia, etä tietäisi, mitä ne sisältävät? se ON olennaisen tärkää, että pysyisi terveenä.

Stressitasot saadaan nostettua kemiallisesti fosfaateilla. Eipä siinä auta mikään lepo, kun taso on koko ajan "taistelutilassa". Se juttu löytyy ohjelmasta Spotlight, Fosfat i maten. Ja lisämunuaisten toiminnan jos ymmärtää, tajuaa paremmin

MUTTA suurin ongelma onkin siinä, ettei kaupasta aina löydy kunnollista ruokaa:
"Erittäin paljon prosessoituja näytteitä voi olla joskus jopa mahdotonta analysoida, koska proteiinit pilkkoutuvat jalostuksessa eikä niihin perustuva analyysimenetelmä anna enää luotettavia tuloksia". - Kaari-lehdessä 2/2008 muuntogeenisten rehujen valvonnasta v.2007 sivulla 15 -

2007

 

[vierailija]

Kertokaahan tunnetteko suorittajaihmisiä, jotka ovat lahjakkaita ja tunnollisia, mutta joka kääntyy heitä itseään vastaan kun ihmisen voimavarat ei vain enää riitä?
Mulla on aivan tajuton huoli omasta poikaystävästä, koska hän on juurikin vastaavassa tilanteessa ja tilanne on tosi vakava.

Eivät osaa sanoa EI kiitos!