Lindan syntymäpäivälahja; tytär hätäsektiolla!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja oho
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

oho

Vieras
Linda Lampeniukselle tytär: Dramaattinen synnytys!
27.02.2009 06:15

Viulisti Linda Lampenius sai synnytti esikoistyttärensä dramaattisissa merkeissä. Lindan laskettu aika oli ollut 13. helmikuuta, mutta raskaus oli mennyt kaksi viikkoa yliajalle. Synnytys käynnistyi vihdoin varhain torstaiaamuna, mutta kaikki ei mennytkään niin kuin piti.

- Kyllähän siinä sitten ongelmia oli. Lapsi ei vain meinannut tulla ulos, Lindan äiti Ulla Eklund kertoo IS:lle.

Lapsen ja äidin turvallisuuden vuoksi sairaalan henkilökunta joutui tekemään nopean päätöksen. He päättivät tehdä hätäsektion.

- Heidän mielestään lapsi oli parempi ottaa pois noin, Eklund kertoo.

Dramaattisesta synnytyksestä selvittiin ja sekä äiti, että tytär voivat hyvin. Tyttären mitat olivat 48 senttiä ja 3190 grammaa. Ihmeen tuloa maailmaan oli todistamassa myös vauvan isä, puolustusasianajaja Martin Cullberg.

- Siinä vaiheessa, kun Linda soitti uutisen minulle, tytär oli jo isänsä sylissä, kertoo Lindan äiti Ulla.

- Me emme ole nähneet vielä vauvan kuvia, mutta meille on kerrottu, että hän on - niin kuin nyt vauvat aina - äärettömän suloinen. Börjekin (Lindan isä Börje Lampenius) hokee koko ajan vain sitä, miten onnellinen hän on nyt.

Linda sai esikoistyttärensä syntymäpäivälahjakseen, sillä myös Linda on syntynyt 26. helmikuuta.

- Ja myös Linda syntyi torstaina, Ulla ihmettelee hassua sattumaa.
Leila Itkonen, Mikko Räsänen
 
Alkuperäinen kirjoittaja Bad Virgin:
Ei kaikki saa samankokoisia vauvoja :whistle:

Ei toki. Tuli vain automaattisesti mietittyä, että jos olisi syntynyt vaikka rv 37, kuinka pieni se olisi ollut silloin jne. :D Ja sitä, että onko la laskettu oikein ja mikä tuohon pienikokoisuuteen vaikuttaa.
 
Ihan normaalinkokoinen vauva. Omani jotka syntynee34t laskettuna aikana olleet 2860, 3010, 3110grammaisia. Viikolla 37 2600 ja v36 2040g. Terveitä, pieniä ja kauniita. Ei kaikki synnytä jättiläisiä eikä itselläkään nouse paqino vaikka normaalisti syö
 
Alkuperäinen kirjoittaja mutzi81:
Alkuperäinen kirjoittaja Viblsp-:
Aika pieni, vaikka 2 viikkoa yli lasketun ajan.

Niin sitä mäkin heti ajattelin. Meidän tyttö, joka syntyi kaksi viikkoa sitten, painoi syntyessään rv:lla 39+1 3945g.

ai teille on syntynyt pikkuinen jo. onnea ihan hirmuisesti! :flower: kamalan äkkiä tuo aika hurahti.
 
Nykyään monet lapset kasvaa isoiksi senkin takia, että äidit syö raskausaikana niin paljon sokeria. Ite olen huomannut, että monien julkkisten lapset (tällaisten hoikkien ja ulkonäöllä menestyvien) on pienenpiä. Kyllä mä ite voin rehellisesti sanoa, että pelkää suklaata ja limua vetämällä kasvatin kolmannesta lapsestani yli 4 kiloisen. Keskimmäisen aika söin taas huipputerveellisesti ja kevyesti ja lapsi oli nippa nappa 3 kiloinen rimppakinttu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja nöppönen:
Alkuperäinen kirjoittaja mutzi81:
Alkuperäinen kirjoittaja Viblsp-:
Aika pieni, vaikka 2 viikkoa yli lasketun ajan.

Niin sitä mäkin heti ajattelin. Meidän tyttö, joka syntyi kaksi viikkoa sitten, painoi syntyessään rv:lla 39+1 3945g.

ai teille on syntynyt pikkuinen jo. onnea ihan hirmuisesti! :flower: kamalan äkkiä tuo aika hurahti.

Kiitos.:) aika meni kyllä nopeaan! Sektiolla pikkanen synty kun kaks edellistäkin ollut sektioita. Ja onneks sillon oli sektiopäivä sovittu kun lapsivesi olikin yllättäen vihreää ja oli vetänyt sitä keuhkoihinsa! onneksi ei kauan siellä kerennyt vihreässä vedessä olla!
 
Alkuperäinen kirjoittaja tyttöjen äiti:
Nykyään monet lapset kasvaa isoiksi senkin takia, että äidit syö raskausaikana niin paljon sokeria. Ite olen huomannut, että monien julkkisten lapset (tällaisten hoikkien ja ulkonäöllä menestyvien) on pienenpiä. Kyllä mä ite voin rehellisesti sanoa, että pelkää suklaata ja limua vetämällä kasvatin kolmannesta lapsestani yli 4 kiloisen. Keskimmäisen aika söin taas huipputerveellisesti ja kevyesti ja lapsi oli nippa nappa 3 kiloinen rimppakinttu.

no se oli sun tarinas. itelläni ei ole ollu syömisillä mitään vaikutusta lasten painoihin. joten elä yleistä siellä. luulen, että linda joutu siksi sektioon, ku on liian kapea lantio. ahdaslantioiset tekee lapsia, vaikka luonnonvalinnan mukaan ei pitäs ja näin huonot geenit siirtyy eteenpäin.
 
Onnea Lindalle :)

Kaikki ei vaan saa isoja vauvoja. Mun tirppa painoi 2.8 kg ja pituutta oli 50 cm, syntyi 5 päivää lasketun ajan jälkeen. Poika 3.5 kg ja 54 cm, 10 päivää la:n jälkeen. Molemmilla kerroilla raskausdiabetes, ja esikoista olivat käynnistämässä pari viikkoa etuajassa lapsen suuren koon takia :o :laugh: . Mä kyllä söin ja kasvoin raskausaikoina :xmas:
 
Lindalle ja perheelleen tosi paljon onnea! Ihana kuulla, että raskaus päättyi kuitenkin hyvin :)

Oli aika vastenmielistä lukea joitain kommentteja täällä, siitä miten Lindan ei pitäisi saada biologista lasta jne. No, nuo jututhan kertovat lähinnä kirjoittajastaan..
 
Mullakaan ei ole ollut osuutta lapsen kokoon syömisilläni,lapset olleet 3,1kg,3,6kg,4,2kg ja 4,8kg.Tehtiinköhän Lindalle tosiaan hätäsektio,nukutuksessa,ilman puolison läsnäoloa ja leikkaushaava pystysuunnassa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lily of the valley:
Mun tytär oli syntyessään viikoilla 41+0 2910 g. Ilmeisesti istukka oli vähän kalkkeutunut. Tosi laiha reppana oli, ja verensokerit meinas olla liian alhaalla. Mikähän sellaisen istukan kalkkeutumisen aiheuttaa?

Istukkaa kalkkeuttaa tupakointi raskausaikana ja sitten istukka monesti voi kalkkeutua loppuraskautta kohti ihan vain koska se tulee vanhaksi, ts. sen työ alkaa olla tehty. toisille voi näin käydä jo liian aikaisin.
 

Yhteistyössä