lisää hääjuttuja

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mutzilla
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
En siis missään vaiheessa ole ajatellut, että häissä "on pakko" olla lämmin pääruoka, mutta monet automaattisesti olettavat niin. Kun sitten onkin jotain muuta, he tuntevat jäävänsä nälkäisiksi. Itsellänikään ei NÄLÄNTUNNE lähde kylmällä ruualla vaikka kaloreita tulisi miten paljon. nälkäiset ihmiset eivät ole parhaimmillaan.

Jos siis tiedän, että häissä tai muissa juhlissa ei ole varsinaista lämmintä ruokaa, pidän huolen siitä että meidän perhe syö makaroonilootaa tai pottuja+kastiketta jo kotona tai huoltoasemalla (jos ollaan pidemmälle menossa).

Menu kuulostaa hyvältä ja monipuoliselta.
 
Toi kuulostaa hyvälle mut tosiaan ite laittaisin ehkä broilerisalaatin oliivit ja fetat erikseen. Piirakoista riittäis varmasti vaan kinkku ja kasvis piirakat. Ja voishan tarjolle laittaa vaikka pariisinperunoita ja pieniä lihapullia, niitä kun voi tarjota kylmänäkin. Tukussa ainakin on isossa pussissa noita perunoita joita tarvii keittää vaan sen 5min. Nää tekis varmaan ainakin pikkuväelle kauppansa. =)
 
Meillä vietettiin häitä viime talvena. Joten juhlapaikan varaus oli välttämättömyys ja ruuat tilasimme pitopalvelusta et ei ihan edullisemmasta päästä vieraita oli n.80 hlö.

Mutta näin tarjoilian/ kokin ominaisuudessa ajatuksiani.

Kesä häät juhlat suurimmaksi osaksi pihalla katos on varmaan hommattu?
Pooli riittää mielestäni aikuisille ja on hienon tilaisuuden juoma.
Salaatit ok 3 eri vaihtoehtoa miten olisi paistettua patonkia?? tälläisissä tilaisuuksissa kala salaatti ( tonnikala )?
Piirakkarullat kuulostaa myös hyvältä itse varmasti levypiirakkaa näppärämpi valmistaa.
Ruoka juomat kotikalja,mehu ja vesi. Eii maitoa vain pyydettäessä.
Mansikka kakku on kyllä kesähäiden ykkönen vieläpä kerroksittain :-) Miten olisi paistettua pullaa piprujen lisäksi.
Meidän häissä lapsukaiset eivät isommin herkkuihinsa koskeneet että ei varmasti ihan hirveesti kannattaisi satsata kun karkkeihin.
 
meillä on paikka mietittynä jo, aivan ihana vanha restauroitu navetta :heart: ellei sitten parempaa löydy

nyt mietinnässä kaikki mitä luonnosta voi hyötykäyttää, kun aloittaa suunnittelun näin aikaisin niin kerkee miettimään ja kirjaamaan ylös mitä kukkia esimerkiksi kasvaa kesällä häiden aikaan, joten käytämme hyväksi luonnon kukkia, koivua jne.

etsinnässä on vain tarjoilija sitten joka tarjoilis ja huolehtis täyttämisestä, lapsenvahti on jo mielessä(muttei kysytty) toinen kaaso kysytty, ja morsiusneidot mietitty, samoin sulhaspojat, vaikka mennäänkin vain maistraatissa naimisiin
 

Yhteistyössä