LONKKALUKSAATIO! :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Nyt kaipaan jotain järjensanaa ja vertaistukea tai jotain...

Meidän toisella lapsella todettiin lonkkaluksaatio vähän alle 6kk ikäisenä. Epäily tuli 3kk ikäisenä neuvolassa hyvin lievästä epäsymmetriasta jalkojen poimuissa. Sitten monen mutkan kautta ja monen epäselvyyden jälkeen magneettikuvista lopulta näkyi, että on hyvin lievä lonkkaluksaatio toisessa jalassa. Se hoidettiin 3kk von rosen lastalla. Silloin lastenkirurgi sanoi minulle, että noilla reisien ihopoimuilla ei ole mitään merkitystä. Neuvolassa siis kyttäävät niiden symmetrisyyttä, mutta lastenkirurgi sanoi että vauvojen makkarajaloissa ne tulee minne tulee ja miten tulee.

Miksi ne siis neuvolassa seuraa niitä?

Nyt meillä on 3 viikkoinen vauva jonka lonkat on toki synnärillä tarkastanut huolellisesti kahteen otteeseen lastenlääkäri ja kaikki hyvin.

Nyt teen itseäni kuitenkin hulluksi ja kyttään noita ihopoimuja ja kaikenlisäksi olen todennut, että nehän tosiaan tulee eri kohtiin aamulla, päivällä ja illalla. Eli niissä ei tosiaan ole mitään tolkkua eli eivät asetu joka kerta samaan kohtaan millilleen.

Olen nyt ikäänkuin mielestäni varma, että tälläkin taatusti se lonkkaluksaatio todetaan ja aletaan epäillä noista ihopoimuista. Ei tee edes mieli mennä neuvolaan enkä tahtoisi puhua koko lonkista. Eli tavallaan nyt kun olen päättänyt, että se todetaan niin sitten, kun se todetaan niin voin sanoa, että minähän tiesin tämän.

Sama juttu joka kerta, kun mieheni menee syöpäkontrolleihin niin olen varma jonkin oireen perusteella, että syöpä on uusinut ja sitten, kun se kontrollissa havaitaan niin voin ottaa asian tyynesti ja todeta tienneeni sen jo.

Ymmärrättekö mitä tarkoitan?

Mutta miten nyt saan itseni lopettamaan tämän. Nyt olen jo pari kertaa laittanut kahta vaippaakin päällekäin vauvalle, jotta se auttaisi siihen että jos onkin se luksaatio.

Nytkin poruttaa ihan hitosti, kun äsken vaippaa vaihtaessa olin jo ihan varma, että joo tytöllä tosiaanon luksaatio. Odotan siis samaa katastrofia mikä alle kolme vuotta sitten tapahtui.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tundra:
Tuota noin, mikä katastrofi se lonkkaluksaatio on? Onhan se varmasti vaikeaa vaihtaa vaippaa ja pukea, mutta silti. Mulla on itsellä ollu lapsena lonkkaluksaatio, enkä koe sitä kovinkaan kummosena asiana.

No se onkin ollut sinulla. Kysyppä äidiltäsi oliko se hänelle aluksi kova paikka? Oletettavastikin oli. Ei tuo luksaatio minunkaan tyttöni mielestä varmasti ole juttu eikä mikään, jos häneltä asiaa kysytään aikuisena. :)

Mutta meidän tapauksessa se oli oikeasti kauheaa kun pari kuukautta väläyteltiin juttuja laidasta laitaan. Kolme lastenkirurgia oli eri mieltä asiasta, yksi totesi terveeksi, toinen tahtoi leikata, kipsata ja vetohoitaa lasta vuoden ja kolmas sitten tutki asiaa tarkemmin ja lopulta hoiti tytön lonkat. Niin että arvaappa oliko elämäni raastavimmat kuukaudet.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kökkönen:
sä pelkäät. sitä vaivaako, vai sitä, että jos et itse hoe kokoajan itselles että sillä on se ja sitten jos sillä on se, niin syytät itseäsi kun et huomannut?

No lähinnä siis pelkään sitä, että se taas on ja se huomataankin vaikka hirveän myöhään niin ne kaikki kauhuskenaariot toteutuukin tällä kertaa, kun viimeksi ne jäi vain uhkakuviksi. Vaikka oli siinä kaikessa rumbassa muutenkin hirveästi stressiä ja 3kk siinä lastassa. Se lasta itsessäänhän nyt ei ollut hankala mutta se kaikki muu henkinen stressi, kun edes lastenkirurgit ei osanneet päättää että onko vikaa vai ei. Pelkään, että se kaikki tapahtuu taas.

Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja tundra:
Tuota noin, mikä katastrofi se lonkkaluksaatio on? Onhan se varmasti vaikeaa vaihtaa vaippaa ja pukea, mutta silti. Mulla on itsellä ollu lapsena lonkkaluksaatio, enkä koe sitä kovinkaan kummosena asiana.

No se onkin ollut sinulla. Kysyppä äidiltäsi oliko se hänelle aluksi kova paikka? Oletettavastikin oli. Ei tuo luksaatio minunkaan tyttöni mielestä varmasti ole juttu eikä mikään, jos häneltä asiaa kysytään aikuisena. :)

Mutta meidän tapauksessa se oli oikeasti kauheaa kun pari kuukautta väläyteltiin juttuja laidasta laitaan. Kolme lastenkirurgia oli eri mieltä asiasta, yksi totesi terveeksi, toinen tahtoi leikata, kipsata ja vetohoitaa lasta vuoden ja kolmas sitten tutki asiaa tarkemmin ja lopulta hoiti tytön lonkat. Niin että arvaappa oliko elämäni raastavimmat kuukaudet.

Mulla on myös ollut se pienenä. Ja kyllä vaan äitini kertoi, että oli itkenyt paljon asian vuoksi sillon. Eihän se helppoa ole kun lapsella todetaan joku sairaus tai vaiva, onneksi niitä nykyään pystytään todella hyvin hoitamaan ja alkujärkytys on aina hirveä. Ainoastaan aika auttaa.. Mutta koitahan nyt ajatella niin että sun lasta tutkitaan neuvolassa, hänellä on säännölliset lääkärintarkastukset siellä ja kyllä he huomaa pian jos jotain on hätänä. Keskityt nyt vaan hoitamaan pikkuistasi ja nauttimaan ajasta äläkä murehdi etukäteen asiaa mitä ei ole eikä ehkä tulekkaan. Jos tulee niin elätte sen mukaan, nyt kaikki on hyvin joten nauti siitä :)

Mun tytöllä oli, ja on edelleen(12 kk) epäsymmetriset ihopoimut jaloissa, ja niitä kans neuvolassa syynättiin, lonkat tutkittiin hoitajalla, tavallisella lääkärillä, ja vielä lastenerikoislääkärillä, ja kaikki totes, että ne on kunnossa. Mentiin röntgeniin vielä varmuuden vuoksi,ja lonkat tosiaankin oli ihan kunnossa, ja lääkärikin sanoi, että poimut saattaa joillain olla erikohdissa, eikä se mitään tarkoita, eikä kannata olla huolissaan. Älä säkään turhia huolehdi, ja jos ne poimut on erikohdissa, niin kannattaahan ne tutkia, ja jos lonkissa jotain vikaa olisi, niin lastahan siihen auttaa, mutta eiköhän teiän uusimmalla kaikki hyvin ole:)
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Kerrotko miten epäsymmetriset ne oli ja oliko ne epäsymmetriset edestä vai takaa vai molemmista?

Meidän tuolla tytöllä oli takana yksi tosi lyhyt poimu enemmän toisessa jalassa mitä toisessa. Eli ei edes sellainen kokonainen poimu vaan ihan semmoinen pieni poimunpätkä. Ja sekin siis oli lopulta ns. väärässä jalassa eli siinä missä ei luksaatiota ollut.

Meillä oli tytöllä luksaatio, mikä hoidettiin tuolla samaisella lastalla. Luksaatio todettiin jo synnärillä ja varmistettiin viikon vanhana Lastenklinikalla, jolloin tyttö sai von Rosenin lastan. Meillä hoito kesti kuusi viikkoa, enkä todellakaan kokenut sitä mitenkään katastrofina. Aika vaivatonhan tuo hoito loppujen lopuksi oli. :/ Mielestäni oli hyvä, että luksaatio huomattiin vauvaiässä ja hoidettiin kuntoon. :)

On tietenkin eri asia, jos hoito kestää 3kk ja aloitetaan vasta 6kk:n iässä jolloin lapsi jo liikkuu. Onhan se tuolloin lapsellekin ikävempää kun on jo tottunut olemaan ja liikkumaan "vapaana". Jos asia painaa mieltäsi, niin etkö voisi pyytää tutkituttamaan asiaa enemmän nyt. Oletko puhunut asiasta neuvolassa? Tai jos neuvolassa/julkisella sektorilla ei oteta asiaa vakavasti, niin olisiko sinun mahdollista käyttää vauvaa yksityisellä lääkärillä? :hug: ja voimia sinne! Ei varmaan lohduta yhtään, mutta koita ajatella, että kyseessä ei kuitenkaan ole hengenvaarallinen asia tai mikään vakava sairaus (vrt. syöpä, johon itse viittasit).
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mun tytöllä oli, ja on edelleen(12 kk) epäsymmetriset ihopoimut jaloissa, ja niitä kans neuvolassa syynättiin, lonkat tutkittiin hoitajalla, tavallisella lääkärillä, ja vielä lastenerikoislääkärillä, ja kaikki totes, että ne on kunnossa. Mentiin röntgeniin vielä varmuuden vuoksi,ja lonkat tosiaankin oli ihan kunnossa, ja lääkärikin sanoi, että poimut saattaa joillain olla erikohdissa, eikä se mitään tarkoita, eikä kannata olla huolissaan. Älä säkään turhia huolehdi, ja jos ne poimut on erikohdissa, niin kannattaahan ne tutkia, ja jos lonkissa jotain vikaa olisi, niin lastahan siihen auttaa, mutta eiköhän teiän uusimmalla kaikki hyvin ole:)

Kerrotko miten epäsymmetriset ne oli ja oliko ne epäsymmetriset edestä vai takaa vai molemmista?

Meidän tuolla tytöllä oli takana yksi tosi lyhyt poimu enemmän toisessa jalassa mitä toisessa. Eli ei edes sellainen kokonainen poimu vaan ihan semmoinen pieni poimunpätkä. Ja sekin siis oli lopulta ns. väärässä jalassa eli siinä missä ei luksaatiota ollut.

Toisessa jalassa on edessä yksi poimu enemmän mitä toisessa.Ja se poimu on ihan suht iso, että kyllä sen huomaa.
 
Aivan. Entä onko jalat samanmittaiset? Meidän tuolla luksaatiotytöllä oli jaloissa pieni pituusero. Lastenkirurgin mukaan niin pieni, että sellainen voi helposti olla meillä kaikilla, mutta sen siis kuitenkin itsekin helposti näin kun mittasin jalkoja. Tuolla vauvalla on nyt ihan täysin samanmittaiset jalat, ei ole sellaista eroa mitä tuolla luksaatio-tytöllä.
 
No lääkärin mukaan oli jaloissa pieni pituusero, mutta lastenerikoislääkäri ei huomannut sellaista,että eiköhän ne sitten samanmittaiset ole:)
 
Minulla oli pienenä ja sitä ei hoidettu kunnolla, niin tuntuu yhä ja näkyy kävelyssä yms.. esim jos kävelisin korkokengillä niin se vaan korostuu.. lonkkiin sattuu jatkuvasti.. siis tärkeintä vaan hoitaa lapsilla asiat varmasti kuntoon.. parempi olla hiukan harhaluuloinen kuin hälläväliä tyyppi =)
 
Ja niin siitä vielä että näitä on varmaan pahempia ja lievempiä tapauksia, mutta itselläni sattuu lähes aina kun kävelen.. täytyy pysähtyä ja tuntuu niinkuin toinen puoli lonksuisi ja irtoais.. ja siitä sitten seuraa samalla kovat selkäkivut ja jaloissa muuallakin.. enään nykyään lääkäreiden ei tarvitse kuunnella koska se olisi pitänyt hoitaa silloin ja silloin kun olit niin ja niin pieni..
 
Alkuperäinen kirjoittaja jassi85:

Oletko muuten kokeillut jäsenkorjaajalla käyntiä? Suosittelen lämpimästi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jassi85:
Ja niin siitä vielä että näitä on varmaan pahempia ja lievempiä tapauksia, mutta itselläni sattuu lähes aina kun kävelen.. täytyy pysähtyä ja tuntuu niinkuin toinen puoli lonksuisi ja irtoais.. ja siitä sitten seuraa samalla kovat selkäkivut ja jaloissa muuallakin.. enään nykyään lääkäreiden ei tarvitse kuunnella koska se olisi pitänyt hoitaa silloin ja silloin kun olit niin ja niin pieni..

Minulla todettiin myös vauvana lonkkaluksaatio. ermoheikko äitini lopetti hoidon kesken, kun oli niin romuna. Toinen lääkäri oli muka sanonut, että diagnoosi oli väärä. Minulla on nyt iihan nuo samat oireet kuin sinulla.

Myös ainoalla tytölläni todettiin lonkkaluksaatio ja kiltisti käytettiin sitä lastaa se 8 viikkoa.

Kyselen ihan uteliaisuuttani, että onku sinulla todettu myös yliojentuvat nivelet tai notkoselkä? Minulla ja tyttärelläni on molemmilla yliojentuvat nivelet ja on käynyt mielessä, että se kulkisi jotenkin käsi kädessä tuon lonkkaluksaation kanssa.

Oletko varma, ettei kipusi ole iskiaskipua? Se kipuilee juuri noin, kun kuvailet ja jos muu ei auta niin ainakin leikkaus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja luksaatiosuvun tytöt:

sori ap.asian vähän vierestä,mut pakko kommentoida ja ihmetellä.mulla kans skidinä ollu luksaatio ja nykyäänkin yliojentuvat nivelet ja vähän notkoselkä..aina pienenä ihmettelin kun olin niin notkea ja muut kattoo kauhuissaan kun saan kädet kämmenet vastakkain lapaluiden kohdalle selän taa jne..
ai ne vähän ku kuuluu samaan..hauska tietää..
ja ap:lle voimia.
 
Yhteistyössä