lopahtanut seksielämä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja a
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Onpa "miehillä" hyviä ajatuksia parisuhteesta ja seksistä, voin yhtyä.
Tosin en ymmärtänyt, että kyseessä oli kaksi eri kirjoittajaa, mutta mukavaa dialogiahan siitä syntyi.

Intohimo on seksuaalisuuden voima. Ja vaikka puutarhanhoito voi samalla tavoin "pakottaa" toimintaan ja jonkin verran rauhoittaakin niin seksuaalista intohimoa se ei poista. Antaa vain lisää elinvoimaa ja ruokkii omaa perusluontoa. Puutarhassakin voi tosin kokea yhteyden tunnetta, tuntea kuinka sielu lepää. Hyvässä suhteessa kokemus on juuri tuo sama kokonaisvaltainen tunne, jossa ei erotu yksittäinen teko eikä suunnitelmallisuus. Se vain vie mukaansa. Aika unohtuu, flow.

En aliarvioi erilaisia kikkoja saada seksielämä toimimaan, mutta ellei intohimo syty on kaikenlainen voitelukin pitemmän päälle turhaa.

 
Minä näen seksuaalisuuden ja oikeastaa paljon muutakin yksilön asiana, siis syyte siitä, että MINUN seksuaalisuus ei toimi ei voi olla vain toisen "vika".
Minun kykyni nauttia elämästä ei ole toisen ansiota.
Minun hyvästä seksistä saa osansa toinenkin, mutta minun nautintoni ei ole toisen harteilla. Ainakin miehillä se toimii. Kerran olen sanonut naiselle miten voisit liikkua rakastellessa, lahna on saanut olla lahna, hyväksyn sen.

Ymmärrän, että naisilla asia on toisin.
Jos ongelmana on miehen nopea laukeaminen, niin silloin voisi masturboida ennen yhdyntää tai valita rakasteluasento niin, että mies ei laukea nopeasti. Jos mies on selällään, niin hän on huomattavasti kestävämpi.
 

Yhteistyössä