A
AhdistunutMAmma
Vieras
Hei!
Mitäpä itse tekisitte minun tilanteessani.
Olen siis seitsämännellä kuulla raskaana. Meillä on myös haastava esikoinen, kolmevuotias. Käymme molemmat mieheni kanssa töissä ja hoidamme yhdessä arkea mikä on välttämätön edellytys sille että arki sujuu ja laskut saa maksettua. Lisäksi minä käyn vuorotöissä joten miehen kanssa vuorotellen joko haetaan tai viedään esikoistamme hoitoon.
Nyt kuitenkin luulen että mieheni on enemmän tai vähemmän masentunut. Ainakin super stressaantunut. Hänellä ei ole pinnaa ollenkaan, hän on iloton eikä pysty enää nukkumaan öisin paitsi lääkkeillä. Työasiat kuulemma painaa mieltä. Hänen työnsä on erittäin raskasta ja epäkiitollista. Pitkiä päiviä ja kymmeniä puheluita ja sähköposteja, kellon ajasta ja paikasta riippumatta. Olen ehdottanut hänelle sairaslomaa tai jopa irtisanoutumista mutta ei hänen ylpeys anna periksi.
Saan häneltä usein iltavuorossa ollessani väsyneitä ja vittuuntuneita viestejä esim. esikoisemme kiukuttelusta, kotiasioista jne. Niitä lukiessa minuun iskee hätä ja huoli. Tulee tunne että minun tulisi olla kotona huolehtimassa esikoisestamme. Jos yritän soittaa on vastaus usein todella vittuuntunut tai hän ei vastaa ollenkaan puhelimeen. Pelkään että hänellä yht äkkiä vaan pimahtaa päässä. Kaikki on yleensä hyvin kun minä olen kotona ja huolehdin kodista ja lapsesta ja annan miehen levätä/tehdä töitä rauhassa. Tämä miehen uusi työ ja väsymys on raskasta meille kaikille.
Viimeksi tänään sain viestin missä mies kirosi lasta ja hänen käytöstä. Sanoi että minun pitäisi jäädä kotiin äkkiä koska hän ei jaksa eikä häntä kiinnosta enää viedä tai hakea kiukuttelevaa esikoista tarhasta. Lopuksi kirjoitti ettei häntä itse asiassa kiinnosta enää mikään.
Ole tässä nyt sitten töissä hyvillä mielin. Ajatukset harhailee ja itku meinaa tulla. Äitiyslomaan on vielä reilu kuukausi aikaa,mutta nyt yritän vaan selviytyä tästä illasta. On raskasta olla töissä kun kotona minua niin selkeästi tarvitaan.
Itse olen myös väsynyt ja stressaantunut. Tuntuu ettei tilanne ole enää minun hallinnassani. Maha kasvaa ja synnytys lähestyy. Synnytys pelottaa, niin paljon että joka ilta sitä mietin ja ahdistun. Tulevaisuus ahdistaa, sillä tilanteemme ei kestä yhtään ylimääräistä, saati öitä valvottavaa pikkuvauvaa. Itse uskon kyllä jaksavani, mutta en ilman apua ja tukea ja varsinkaan jos saan toisen masennuksesta johtuvan väsymyksen ja vihan niskaani.
Arjen apua ei ole lähellä saatavissa, sillä omat vanhempani asuu 500km päässä ja appivanhemmille näytellään onnellista, omillaan pärjäävää perhettä miehen ja appivanhempien toiveesta.
Mitä siis teen?
Mitäpä itse tekisitte minun tilanteessani.
Olen siis seitsämännellä kuulla raskaana. Meillä on myös haastava esikoinen, kolmevuotias. Käymme molemmat mieheni kanssa töissä ja hoidamme yhdessä arkea mikä on välttämätön edellytys sille että arki sujuu ja laskut saa maksettua. Lisäksi minä käyn vuorotöissä joten miehen kanssa vuorotellen joko haetaan tai viedään esikoistamme hoitoon.
Nyt kuitenkin luulen että mieheni on enemmän tai vähemmän masentunut. Ainakin super stressaantunut. Hänellä ei ole pinnaa ollenkaan, hän on iloton eikä pysty enää nukkumaan öisin paitsi lääkkeillä. Työasiat kuulemma painaa mieltä. Hänen työnsä on erittäin raskasta ja epäkiitollista. Pitkiä päiviä ja kymmeniä puheluita ja sähköposteja, kellon ajasta ja paikasta riippumatta. Olen ehdottanut hänelle sairaslomaa tai jopa irtisanoutumista mutta ei hänen ylpeys anna periksi.
Saan häneltä usein iltavuorossa ollessani väsyneitä ja vittuuntuneita viestejä esim. esikoisemme kiukuttelusta, kotiasioista jne. Niitä lukiessa minuun iskee hätä ja huoli. Tulee tunne että minun tulisi olla kotona huolehtimassa esikoisestamme. Jos yritän soittaa on vastaus usein todella vittuuntunut tai hän ei vastaa ollenkaan puhelimeen. Pelkään että hänellä yht äkkiä vaan pimahtaa päässä. Kaikki on yleensä hyvin kun minä olen kotona ja huolehdin kodista ja lapsesta ja annan miehen levätä/tehdä töitä rauhassa. Tämä miehen uusi työ ja väsymys on raskasta meille kaikille.
Viimeksi tänään sain viestin missä mies kirosi lasta ja hänen käytöstä. Sanoi että minun pitäisi jäädä kotiin äkkiä koska hän ei jaksa eikä häntä kiinnosta enää viedä tai hakea kiukuttelevaa esikoista tarhasta. Lopuksi kirjoitti ettei häntä itse asiassa kiinnosta enää mikään.
Ole tässä nyt sitten töissä hyvillä mielin. Ajatukset harhailee ja itku meinaa tulla. Äitiyslomaan on vielä reilu kuukausi aikaa,mutta nyt yritän vaan selviytyä tästä illasta. On raskasta olla töissä kun kotona minua niin selkeästi tarvitaan.
Itse olen myös väsynyt ja stressaantunut. Tuntuu ettei tilanne ole enää minun hallinnassani. Maha kasvaa ja synnytys lähestyy. Synnytys pelottaa, niin paljon että joka ilta sitä mietin ja ahdistun. Tulevaisuus ahdistaa, sillä tilanteemme ei kestä yhtään ylimääräistä, saati öitä valvottavaa pikkuvauvaa. Itse uskon kyllä jaksavani, mutta en ilman apua ja tukea ja varsinkaan jos saan toisen masennuksesta johtuvan väsymyksen ja vihan niskaani.
Arjen apua ei ole lähellä saatavissa, sillä omat vanhempani asuu 500km päässä ja appivanhemmille näytellään onnellista, omillaan pärjäävää perhettä miehen ja appivanhempien toiveesta.
Mitä siis teen?