A
AP apua vailla
Vieras
Tiedän, että omia valintojani vain voin syyttää tästä tilanteesta, mutta kuitenkin olo on niiin surkea ja voimaton. Olisin erittäin iloinen kaikista neuvoista ja näkökannoista.
Olemme mieheni kanssa olleet viitisen vuotta yhdessä, joista kolme vuotta naimisissa. Asumme omistusasunnossa, josta yhteistä velkaa. Elämämme on tasaista ja rauhallista ja omalla tavallaan hyvin onnellista. Emme riitele ollenkaan. Hasuttelemme ja juttelemme paljon. Olen miehelleni koko maailma ja tiedän hänen rakastavan minua suunnattomasti ja hän olisi valmis tekemään mitä vain vuokseni. Hänellä ei ole ystäviä (sellaisia joita näkisi tai viettäisi heidän kanssa aikaansa) eikä hän pidä juuri yhteyttä perheeseensä vaikka välit on ihan ok eikä ole mitään draamaa. Hän käy päivät töissä ja kaiken muun ajan hän viettää minun kanssani. Minun perheeni pitää miehestäni erittäin paljon ja heidän tykönään vietämmekin aika paljon aikaa. Minun perheeni on siis hänelle paljon läheisempi kuin hänen omansa.
Ongelma on siinä, että meillä ei harrasteta seksiä. Ei ollenkaan tai no kyllä me viimeksi noin vuosi sitten olimme sängyssä mutta sekin minusta tuntui todella väkinäiseltä. Miestä ei vaan haluta. Alussa meillä meni muutama kuukausi ihan hyvin sängyssä, mutta sitten se lopahti ja aina vaan on mennyt huononpaan suuntaan. Nyt tahti on noin 1-2 kertaa vuoteen.
Minä olen aina ollut hyvin seksuaalinen ja tarvitsen paljon seksiä ja siihen liittyvää "hankaussähköä". Sen myös sanoin miehelle kun rupesimme seurustelemaan ja silloin mies sanoi et "no problem".
Nyt on ruvennut kaduttamaan päätös jatkaa suhdetta seksi ongelmista huolimatta. Jotenkin vain ehdin rakastumaan mieheeni ja hänen luonteeseensa, enkä tajunnut ajoissa lähteä suhteesta. Nyt se on myöhäistä. Esikoinen on tulossa ja en missään nimessä haluaisi "isätöntä" lasta tai riistää mieheltäni sitä iloa että voi olla lapsensa elämässä päivittäin. Tämä raskaus on molemmin puolin kauan odottettu ja haluttu. Ja juu, ei saanut seksistä tämä alkuaan vaan hedelmöityshoidoilla.
Ja se ajatus, että mieheni jäisi erottuamme aivan yksin riipii sydäntäni. näen sieluni silmin kuinka hän kävisi vain töissä ja olisi kaikki illat yksin kotona seuranaan vain telkkari ja tietokoneen pasianssi :-( Ei ketään kuka soittaisi tai välittäsi.
Myös rahallisesti olisi mahdoton erota, sen verran paljon velkaa meillä on.
Henkisesti vain en enää ole tässä suhteessa mukana. Näen unia muista miehistä ja ihanasta seksistä ja meinaan kuolla kosketuksen puutteeseen. Joka päivä mietin lähtöä ja samalla tunnen huonoa omatuntoa ajatuksistani.
Tunne olevani loukossa ja minua ahdistaa. En saa enää nukutttua ja tunnen kuinka masennus hiipii elämääni...
Olemme mieheni kanssa olleet viitisen vuotta yhdessä, joista kolme vuotta naimisissa. Asumme omistusasunnossa, josta yhteistä velkaa. Elämämme on tasaista ja rauhallista ja omalla tavallaan hyvin onnellista. Emme riitele ollenkaan. Hasuttelemme ja juttelemme paljon. Olen miehelleni koko maailma ja tiedän hänen rakastavan minua suunnattomasti ja hän olisi valmis tekemään mitä vain vuokseni. Hänellä ei ole ystäviä (sellaisia joita näkisi tai viettäisi heidän kanssa aikaansa) eikä hän pidä juuri yhteyttä perheeseensä vaikka välit on ihan ok eikä ole mitään draamaa. Hän käy päivät töissä ja kaiken muun ajan hän viettää minun kanssani. Minun perheeni pitää miehestäni erittäin paljon ja heidän tykönään vietämmekin aika paljon aikaa. Minun perheeni on siis hänelle paljon läheisempi kuin hänen omansa.
Ongelma on siinä, että meillä ei harrasteta seksiä. Ei ollenkaan tai no kyllä me viimeksi noin vuosi sitten olimme sängyssä mutta sekin minusta tuntui todella väkinäiseltä. Miestä ei vaan haluta. Alussa meillä meni muutama kuukausi ihan hyvin sängyssä, mutta sitten se lopahti ja aina vaan on mennyt huononpaan suuntaan. Nyt tahti on noin 1-2 kertaa vuoteen.
Minä olen aina ollut hyvin seksuaalinen ja tarvitsen paljon seksiä ja siihen liittyvää "hankaussähköä". Sen myös sanoin miehelle kun rupesimme seurustelemaan ja silloin mies sanoi et "no problem".
Nyt on ruvennut kaduttamaan päätös jatkaa suhdetta seksi ongelmista huolimatta. Jotenkin vain ehdin rakastumaan mieheeni ja hänen luonteeseensa, enkä tajunnut ajoissa lähteä suhteesta. Nyt se on myöhäistä. Esikoinen on tulossa ja en missään nimessä haluaisi "isätöntä" lasta tai riistää mieheltäni sitä iloa että voi olla lapsensa elämässä päivittäin. Tämä raskaus on molemmin puolin kauan odottettu ja haluttu. Ja juu, ei saanut seksistä tämä alkuaan vaan hedelmöityshoidoilla.
Ja se ajatus, että mieheni jäisi erottuamme aivan yksin riipii sydäntäni. näen sieluni silmin kuinka hän kävisi vain töissä ja olisi kaikki illat yksin kotona seuranaan vain telkkari ja tietokoneen pasianssi :-( Ei ketään kuka soittaisi tai välittäsi.
Myös rahallisesti olisi mahdoton erota, sen verran paljon velkaa meillä on.
Henkisesti vain en enää ole tässä suhteessa mukana. Näen unia muista miehistä ja ihanasta seksistä ja meinaan kuolla kosketuksen puutteeseen. Joka päivä mietin lähtöä ja samalla tunnen huonoa omatuntoa ajatuksistani.
Tunne olevani loukossa ja minua ahdistaa. En saa enää nukutttua ja tunnen kuinka masennus hiipii elämääni...