Olen päätynyt umpikujaan, loukkuun... Mitä teen, mitä voisin tehdä?
Tapasin avopuolisoni kolmisen vuotta sitten ja tulin hetimmiten raskaaksi. Aluksi en halunnut suhteelta mitään, mies kyllä.
Odotusaikana kuitenkin päätin antaa suhteelle mahdollisuuden ja muutin miehen luo toiselle paikkakunnalle. Menimme kihloihinkin.
Mies oli vähän ennen tapaamistamme eronnut ja hänelle oli keskeneräinen talo ex-avokin kanssa. Exästä tuli ongelma, joten paras tapa päästä hänestä eroon oli, että lunastin puolet hänen osuudestaan taloon.
En silloin tajunnut ajatella asiaa sen enemmän, halusin vain exästä eroon, että ehkä elämme helpottuisi.
Meidän oli tarkoitus mennä naimisiin tänä vuonna, mutta halusin lykätä häitä. Lykkäyksestä tuli riita, joka päättyi minun puoltelta ero päätökseen. Mies ei olisi halunnut erota.
Sen jälkeinen puoli vuotta oli yhtä helvettiä. Asua saman katon alla exäni lapsen isän kanssa. Talon laitto kesken ja yheinen intressi kaiken eteen nolla.
Jumalaton määrä velkaa...
Puoli vuotta toisen loukkaamista ja yhteisten sääntöjen rikkomista. Mies väitti, että rakastaa ja haluaa vieläkin yrittää...silti hänellä oli melkein koko ajan toinen nainen, koska ei osaa olla itsekseen.
Lopulta päädyimme takaisin yhteen, yritetään vielä kerran.
Ja nyt en vaan tiedä enää mitä tunnen ja mitä haluan...
Tuntuu, että olen loukussa...henkisesti ja rahallisesti.
Vaikka lähtisin ja talokin myytäisiin, en pääsisi tästä kuiville. Velka tulee vainoamaan minua tämän talon osalta aina...joten en tiedä kannattaako edes myynti ja lähteminen.
Sitten on lapsi, rakas lapsi. Iloinen, terve lapsi joka varmasti kärsisi erosta.
Ja sitten olen minä, äiti...sairastan masennusta ja tämä jatkuva asioitten miettiminen ja analysoiminen vie kaikki voimat. Mikä olisi oikea ratkaisu, miten kaikki olisi onnellisia...
Sekavaa tekstiä, tiedän...tarina on vaan monimutkainen ja olen loukussa...
Tapasin avopuolisoni kolmisen vuotta sitten ja tulin hetimmiten raskaaksi. Aluksi en halunnut suhteelta mitään, mies kyllä.
Odotusaikana kuitenkin päätin antaa suhteelle mahdollisuuden ja muutin miehen luo toiselle paikkakunnalle. Menimme kihloihinkin.
Mies oli vähän ennen tapaamistamme eronnut ja hänelle oli keskeneräinen talo ex-avokin kanssa. Exästä tuli ongelma, joten paras tapa päästä hänestä eroon oli, että lunastin puolet hänen osuudestaan taloon.
En silloin tajunnut ajatella asiaa sen enemmän, halusin vain exästä eroon, että ehkä elämme helpottuisi.
Meidän oli tarkoitus mennä naimisiin tänä vuonna, mutta halusin lykätä häitä. Lykkäyksestä tuli riita, joka päättyi minun puoltelta ero päätökseen. Mies ei olisi halunnut erota.
Sen jälkeinen puoli vuotta oli yhtä helvettiä. Asua saman katon alla exäni lapsen isän kanssa. Talon laitto kesken ja yheinen intressi kaiken eteen nolla.
Jumalaton määrä velkaa...
Puoli vuotta toisen loukkaamista ja yhteisten sääntöjen rikkomista. Mies väitti, että rakastaa ja haluaa vieläkin yrittää...silti hänellä oli melkein koko ajan toinen nainen, koska ei osaa olla itsekseen.
Lopulta päädyimme takaisin yhteen, yritetään vielä kerran.
Ja nyt en vaan tiedä enää mitä tunnen ja mitä haluan...
Tuntuu, että olen loukussa...henkisesti ja rahallisesti.
Vaikka lähtisin ja talokin myytäisiin, en pääsisi tästä kuiville. Velka tulee vainoamaan minua tämän talon osalta aina...joten en tiedä kannattaako edes myynti ja lähteminen.
Sitten on lapsi, rakas lapsi. Iloinen, terve lapsi joka varmasti kärsisi erosta.
Ja sitten olen minä, äiti...sairastan masennusta ja tämä jatkuva asioitten miettiminen ja analysoiminen vie kaikki voimat. Mikä olisi oikea ratkaisu, miten kaikki olisi onnellisia...
Sekavaa tekstiä, tiedän...tarina on vaan monimutkainen ja olen loukussa...