Löytyisikö tasapaino?

[Niuhottaja-Niina]

Sanoin jo tuolla ylempänä, että toiseen huoneeseen meneminen ei auta mitään, meteli kuuluu myös oven läpi. Voinhan tietysti pitää itse vielä kovempaa meteliä, mutta sitten jää ainakin yöunet saamatta ja työkyky seuraavana päivänä on vielä huonompi.

Nojatuoliin nukahtaminen häiritsee siksi, että hän herää siitä ennen pitkää ja tulee rymyten ja kolistellen makuuhuoneeseen, rojahtaa sänkyyn, kiskoo peiton yksin itselleen yms. Ja taas nukuttaa hyvin...

Kostiainen, olet oikeassa siinä, että koti pitää olla koti myös miehelle. Sitä haluankin kunnioittaa, vaikka sitten minun onkin sieltä joskus päästävä pois tieltä.

Olen miettinyt sitäkin, että taidan olla täysin väärä vaimo tälle miehelle. Hän tarvitsisi naisen, joka ottaisi iloisesti hänen kanssaan kännejä. Siinä sitten yhdessä sovussa sönkkäisivät ja sammuisivat. Ja potisivat krapulansa myös yhdessä.

 

[häiriö vai känni]

No siis eihän tossa se känni ole häiritsevää, vaan meteli, eikö vaan? Ettekö voi yksinkertaisesti sopia, että toisen nukkumarauhaa kunnioitetaan sen verran että kännissä nukutaan vieraspatjalla, ei melskata yötä myöten jne? Aivan normaaleja yhteisasumisen sääntöjä minusta, mutta näistä ei kannata yrittää keskustella toisen ollessa kännissä, vaan selvinpäin ja täysissä hengen & ruumiin voimissa.

 

[Kostiainen]

En minä ainakaan osaa nollata ajatuksiani ja olla iloinen ja rakastava, kun toinen on juuri tehnyt itsestään ääliön, kaatanut huonekaluja, jääkaapin ovi unohtunut auki, wc haisee oksennukselle jne.

Ikävä juttu tuollainen. Kyllä sentään jonkin verran tulisi osata huolehtia, ettei kaikki mene ihan mullin mallin, eivätkä paikat sotkeennu.

Meillä mies ei juo kotona, mutta hän tulee kuitenkin yöksi kotiin. En pysty itse nukkumaan kunnolla, kun odotan miestä kotiin peläten, että hän saa turpaansa tms. ja kun hän tulee, olen sitten niin raivoissani, että rauhoittuminen vie aikaa
Hyvä kuitenkin, että löytää yöksi oman pesäpuun, eikä jää kylille.

Mieheni yleensä livahtaa salaa juomaan eli hän ei edes voi myöntää minulle, että nyt tekee mieli juoda ja nyt menen...

Tämä tapa on ehkä opittu lapsuudesta joko omilta vanhemmilta, tai muusta lähiyhteisöstä. Ei ole kovinkaan kaukana aika, kun kotonakin juodessa piti pullon olla pöydän jalan juurella "piilossa". Missään tapauksessa se ei voinut olla reilusti pöydällä. Nykyisinkään eivät ihan kaikki osaa mieltää juomakulttuurin vapautuneen siinä määrin, ettei tuollaista piilottelua enää tarvita.

Tämä siis voi tapahtua myös arki-iltana, jolloin hän menee töihin seuraavana päivänä krapulaisena tai jää kotiin "sairaslomalle".

Arkijuominen on kieltämättä pahasta, varsinkin, jos on seuraavana päivänä töihin lähtö.

Mieheni häpeää käytöstään ja hän lupaa vähentää juomistaan, mutta hän yleensä ei osaa lopettaa 1-2 olueen, vaan juo sitten niin kauan kuin lompakossa rahaa riittää. Tämä vaikuttaa hänen itsetuntoonsa ja parisuhteeseemme.

Mitenköhän paljon alkoholia pitäisi juoda, jotta olisi alkoholisti?

Enpä ole ihan varma, mutta käsittääkseni paljon ja joka päivä.

Tunnen myös suurta surua, että juominen on miehelle tärkeämpää kuin minä.
En usko tuota. Useamman kuin yhden miehen nyt vaan on kertakaikkiaan saatava se känni ajoittain. Toisille useammin kuin toiselle, mutta kuitenkin.

Sekin ottaa päähän, että miehellä ei ole rahaa mihinkään lomamatkoihin tai sellaiseen, koska kaikki ylimääräinen raha menee pubiin.

Otan tuolta osin osaa kiukkuusi. Ei ryyppääminen saisi olla muusta yhteisestä pois.

vaan haluan, että parisuhteessa tärkein asia on muu kuin juominen. Ehkäpä sitten mieluummin olen yksin kuin sellaisessa parisuhteessa, josta 7-10 päivää kuukaudesta on paha mieli miehen juomisen vuoksi.

Tärkeintä siinä onkin muu kuin juominen, nimittäin sinun kanssasi eläminen. Muutoinhan miehesi olisi häipynyt reissuilleen lopullisesti jo ajat sitten. Juominen on vain - ikävä kyllä - turhan näkyvillä oleva piirre.
Etkä sinäkään lähde siitä mihinkään; ties miten paljon hullumpaan suhteeseen vielä joutuisit

 

[Kostiainen]

No, jako meni näköjään pieleen. Yrittäkää ymmärtää...

 

[Kuningas alkoholi]

Alkoholin pitäminen kotona varalla ei voi olla väärin, on meillä myös jäätelöä, lihaa, keksejä yms. eikä niitäkään ahmita suihin saman tein. Alkoholista voi nauttia myös sivistyneesti ja kohtuullisesti, ei humalahakuisesti. Tästä erosta meillä on kysymys ja pidän miehen käytöstä jotenkin moukkamaisena.

Tuolla on jo julistettu varmana tietona, ettei miehesi ole alkoholisti noilla mainitsemillasi viinamäärillä.

Mä olen toista mieltä. Jos viina vie miestä (olkoon sitten vaikka luonteenheikkoutta, jos ei voi alkoholismiaan myöntää) niin ongelma se on. Nimitetään sitä sitten ihan miksi tahansa. Varsinkin, jos hänen alkoholinkäyttönsä aiheuttaa sinulle pahaa oloa.

No niin, ja sitten määrittelemään juoppoa... huok.

 

[Niuhottaja-Niina]

Kyllä se känni on perusta typerälle käytökselle, metelille yms. eli se on perusongelma.

Meillä mies ei ole pois töistä tämän takia, hän tekee monivuorotyötä (miten milloinkin) ja on vapaalla joskus viikollakin, siksi viikkokännitkin onnistuu.
Minä olen 8-16 -ihmisiä ja teen töitä aivoillani eli niiden pitäisi olla levänneet ja skarpit ihan joka päivä.

Rahallisesti ei kotona juominen ole hirveä rasitus (keskim. laatikko olutta + kossu = 30 euroa), mutta terveyden kannalta erittäin epäviisasta. Kertyy ylipainoa ja kunto rapautuu muutenkin.
Kauhuskenaariossani taluttelen ja hoivaan liian aikaisin dementoitunutta, ylipainoista ja liikuntarajoitteista ukkoa, joka on vaivansa ihan itse hankkinut.
Voihan tilanne jostain syystä olla toisinkin päin, että minulle käy jotain, mutta ei vaikeuksia tarvitsisi ehdoin tahdoin hankkia.

 

[Kevennys]

Lisää tuohon kauhuskeneen vielä se, että köpöttely käy myös rikkipotkittujen nilkkojen vuoksi huonosti

 

[ihmettelenpä vaan]

Onko miehesi aina ollut tuollainen?

(ja mä en nää tässä mitään ongelmaa jos vaan kännikäytös saadaan muuttumaan. känni kahdesti kuussa ei ketään rappeuta, sen sijaan jatkuvaan vitutukseen voi kuolla ennenaikaisesti.)

 

[Niuhottaja-Niina]

Mies on ollut aina tuollainen, kuulemma. Minä olen tuntenut hänet vasta 4 vuotta. Ensin hän vähän skarppasi enkä minäkään pitänyt asiaa kovin vakavana. Mutta pikkuhiljaa on ärsytys kasvanut. Olemme siis muuttuneet kumpikin.

 

[fakta homma]

Mies on ollut aina tuollainen, kuulemma. Minä olen tuntenut hänet vasta 4 vuotta. Ensin hän vähän skarppasi enkä minäkään pitänyt asiaa kovin vakavana. Mutta pikkuhiljaa on ärsytys kasvanut. Olemme siis muuttuneet kumpikin.

Niinpä. "Koskaan et muutua saa." Tämä lause kuuluu stereotypiamiehen suuhun, koska miehethän ovat ylpeitä siitä, että eivät muutu koskaan. Tyypilliset naiset sen sijaan ovat tuuliviirejä, jotka muuttuvat "ihan oudoiksi" suhteen kestettyä jonkin ajan.

Minä olen muuttunut. Myönnän sen ja hyväksyn sen. Minulla ei ole aikomustakaan muuttua takaisin ennalleni. Miehenikin on muuttunut, mutta hän ei itse sitä myönnä. Hän ei myönnä edes niitä muutoksia, jotka ovat parempaan suuntaan. En tiedä miksi. Ehkä hän haluaa pitää option vanhoihin, kerran esiteltyihin ja läpi menneisiin pahoihin tapoihinsa.

Vaikka ero ei olekaan mikään pikaratkaisu kaikkiin ongelmiin, niin toisaalta, miksi pitäisi yrittää sietää sellaisia asioita, joita ei kerta kaikkiaan kykene sietämään? Mikä perusvelvollisuuus minulla on ylläpitää parisuhdetta, jossa eläminen aiheuttaa minulle harmia? Onko loppujen lopuksi väliä sillä, kenen syy tai minkä seuraus tyytymättömyys tilanteeseen on - eikö sen toteaminen riitä, että tämä homma ei toimi? Me emme toimi.

Miksi yhdessä oleminen on itseisarvo? Kun kerra on yhteen menty, niin yhdessä pysytään, niinkö? Kun aina on tehty niin.

 

[Ettuilua villeille!]

Kunnon kalsarikännit pari kertaa kuussa eivät ketään pahenna. Pikemminkin parantavat! Muutama keppana saunan jälkeen ja pari tiukkaa napsua virittävät mielialan otollisimmilleen Elleille vittuiluun parisuhdepalstalla. Sen ne ovat ansainneet.

 

[Kostiainen]

Onko loppujen lopuksi väliä sillä, kenen syy tai minkä seuraus tyytymättömyys tilanteeseen on

Ei kai syyn etsimisellä väliä ole, jos on kerran päättänyt, ettei enää nykyistä halua korjata, mutta jos tahtoa yhteiselämän jatkamiseen löytyy, niin kyllä syy on silloin selvitettävä. Muutoin hoidetaan vain seurauksia ja varsinainen taudinaiheuttaja jää elämään.

 

[fakta homma]

Onko loppujen lopuksi väliä sillä, kenen syy tai minkä seuraus tyytymättömyys tilanteeseen on

Ei kai syyn etsimisellä väliä ole, jos on kerran päättänyt, ettei enää nykyistä halua korjata, mutta jos tahtoa yhteiselämän jatkamiseen löytyy, niin kyllä syy on silloin selvitettävä. Muutoin hoidetaan vain seurauksia ja varsinainen taudinaiheuttaja jää elämään.

Entä tilanne, jossa toisen mielestä on korjattavaa ja toisen ei? Kuinka se korjataan? Kumpi on oikeassa suhteen tilasta? Eikö silloin ole se ja sama miksi homma ei toimi?