Vaadinko liikaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja väsynyt.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Mies ei:
siksi ratkaise ongelmaa koska hänestä olisi noloa tehdä se naisen käskystä ts. kävisi miehen arvon päälle. Jos nainen on osoittanut miehelle paikan patjalle ja lattialle, mies ennemmin kiukuttelee ja toimii entiseen malliin kuin toimisi naisen "käskyn" mukaan. Hän on siis väärällä tavalla ylpeä. Hoitoon hakeutumista hän harkinnee muutaman kuukauden päästä "omana oivalluksenaan" sitten kun sinä et tänä aikana ole maininnut asiasta mitään. Mies voi myös pelätä lääkäriin menoa (niin kuin miehet usein tekevät) eikä kehtaa myöntää asiaa sinulle. Siksi hän ennemmin kärsii vaivastaan. Myös kuorsauksen poistamiseen vaadittavat toimenpiteet voivat hänestä tuntua suhteettomilta/vaativilta, esim. ylipainon poistaminen.

Tämä oli kyllä osuva ja hyvä kiteytys. Juuri näin asiat vaikuttavat minunkin mielestäni olevan. Vaikeinta on olla ottamatta asiaa puheeksi, koska mies ottaa asian esiin joka kerta, kun yritän hakea ratkaisua johonkin toiseen asiaan. Vaikka kyseessä olisi yhteisen suunnitelman laatiminen seuraavan viikon aikatauluihin ja lapsenhoitoon liittyen, eikä minkään mieheen kohdistuvan "syytöksen" puiminen, mies vie keskustelun lähes poikkeuksetta siihen, kuinka hänen elämänsä on nyt niin huonoa, kun hän joutuu joka ilta patjaa raahaamaan.
 
Katsoin joku aika sitten telkusta ohjelman kuorsaajista, ja siinä sanottiin, että pahimmat kuorsaajat voivat kuorsata jopa niin kovaa, että puolisolle tulee kuulovaurioita. Eli se ääni on pahimmillaan todella kova.

Oma tätini kuorsasi aikoinaan niin kovaa, ettei valtavan kokoisessa maalaistalossa nukkunut kukaan kun hän nukahti. Ääni oli järkyttävän kova.
 
Joku kysyi tuossa aikaisemin että eivätkö kuorsaajat herää omaan kuorsaukseensa. Useimmiten eivät, mutta TOISEN kuorsaajan kuorsaukseen he kyllä heräävät. Tulipa saatua empiiristä tutkimustietoa tästä viime kesänä.

Sukulaismies tuli vierailulle sisarensa kanssa ja kun matkustelimme yhdessä, otimme aina kaksi hotellihuonetta ja laitoimme mieheni (kuorsaa hillittömästi) ja miessukulaisen (kuten myös) jakamaan toisen huoneen jotta me naiset saisimme nukkua kunnolla. Kyllä saivat molemmat miehet tuta millaista on yrittää nukkua kun viereisessä sängyssä sahataan tukkeja! Mieheni on nyt erittäin ymmärtäväinen ja ehdottaa usein itse että nukkuisi toisessa huoneessa jotta ei häiritsisi minua. Onneksi meillä on ylimääräinen makuuhuone.
 
Kyllä kuorsauksessa on kysymys myös kuuntelijan herkkäunisuudesta. Hotellihuoneessa voi vaivata hyvinkin, mutta kotona normaaleissa olosuhteissa kuorsauksen hyväksyy ja saa hyvin nukuttua. En minä sitä niin onnellisena tapahtumana pidä, että puoliso joutuu poistumaan toiseen huoneeseen, vaikka mistä minä sen tiedän, jos hän nauttiikin siitä yksinolosta?
 
Alkuperäinen kirjoittaja no:

Oletko koskaan yrittänyt nukkua kovaäänisesti kuorsaavan henkilön vieressä? Pystyisitkö nukkumaan esimerkiksi jos sänkysi vieressä porattaisiin ajoittain koko yön? Minä pystyisin ehkä, jos vetäisin ennen nukkumaanmenon vahvan satsin unilääkkeitä. Herkkäunisuus ei ole sairaus, unettomuus ehkä voi olla oire sairaudesta. Kuorsaus kuitenkin usein on seurausta jostain, joka saattaa olla vakavaksikin kehittyvä vaiva.

Miksi syyllistät minut herkkäunisuudesta? Mitä sitten voisin tehdä sille? Siis muuta kuin käyttää vahvoja unilääkkeitä? Ei herkkäunisuus ole mikään asennevamma. Ja johan tuolla aiemmin kerroin, mihin ääniin en herää, joten aivan herkämmästä päästä en ole.
 
Hyvähän sitä on kirjoittaa asiasta mitä ei ole kokenut, ja muutenkin vähätellä ap:tä... Useaa asiaa ei tajua ennenkuin sen on itse kokenut! Jos joku kärsii jokaöisestä kovasta äänestä vierellään, niin ei sitä pitäisi pilkata ymmärtämättömyyttään.

Oma mieheni on käynyt unipatjalla keskussairaalassa ja hänen nenäänsä ei voi leikata, joten hän hengittää vain suunsa kautta, suu on aamulla aivan kuiva, kuorsaus on KOVA koko yön. Mutta...hän on ymmärtäväinen ja nukkuu joka yö toisessa huoneessa, ovi on kiinni ja minulla korvatulpat, silti joskus herään kuorsaukseen, vaikka ei korvan juuressa olekaan.

Siis sinulla on kohtalotovereita, ymmärrän täysin tilanteesi, miehesi on kusipää kun rutisee eri huoneissa nukkumisesta, hanki uusi ymmärtäväinen mies!
 
Halusin vain vaikuttaa asenteeseen, olen ihan varma, että tiettyyn desibeliin :) saakka kysymys on asenteesta.Mutta jos tilanne on se, että kuorsaus koetaan ärsyttäväksi ja mahdottomaksi sietää, niin se on sitten sitä.

kerrostalossa on kaikenlaista soiton opiskelijaa ja seinäkelloa, jos niille kaikille suuttuu, niin sekin on oma valinta. Jossain kulkee sietämisen raja, sitä hain, anteeksi.
 
... että neuvot ja vastaukset ongelmaan kuin ongelmaan ovat aina että ota ero tai jätä sellainen mies....

jos laittaisin tänne viestin että - auttakaa miehelläni kauhea finni nenässä enkä kehtaa kulkea hänen kanssaan ihmisten ilmoilla - niin taatusti joku kohta antaisi mulle neuvon jättää mieheni....
 
Alkuperäinen kirjoittaja näinkö on:
... että neuvot ja vastaukset ongelmaan kuin ongelmaan ovat aina että ota ero tai jätä sellainen mies....

jos laittaisin tänne viestin että - auttakaa miehelläni kauhea finni nenässä enkä kehtaa kulkea hänen kanssaan ihmisten ilmoilla - niin taatusti joku kohta antaisi mulle neuvon jättää mieheni....

Aika vähänhän täällä juuri tuota on ehdotettu, enemmän on neuvottu minua muuttamaan asennettani, jotta sietäisin kuorsausta.
 
Kuorsaukseen herääminen ei kuulkaa asenteen muutoksella noin vain lopu. AP, luulen kyllä että ihmiset jotka antavat sinulle hyväntahtoisia neuvoja tyyliin "rakasta sitä miestäsi enemmän niin muutut kuurommaksi" eivät tiedä kyllä hölkäsen pöläystä oikeasta raskaan sarjan kuorsauksesta. Ei pieneen rahinaan ja vinkunaan välttämättä herääkään, mutta juuri tuohon 80 desibelin jyrinään kyllä herää kuka hyvänsä, jopa kuorsaajat itse kun sattuvat toisen samanlaisen kuorsaajan kanssa samaan tupaan.

Tiedän monia pariskuntia jotka nukkuvat eri huoneissa kuorsauksen takia, en ole vielä tavannut yhtäkään paria jotka olisivat kehuneet että päättivät vaan rakastaa enemmän ja siihen loppuivat yöheräämiset, ja paineporankin äänet tietyömailta ikkunan takaa on kummasti vaimentuneet. On sillä rakkaudella ihmeellinen voima!
 
Alkuperäinen kirjoittaja väsynyt.:
Mieheni kuorsaa. Meillä ei muutenkaan mene hyvin ja jonkun erittäin tulehtuneen tilanteen seurauksena mies muutti vakituisesti olohuoneen lattialle nukkumaan. Jos joskus olemme vierekkäin nukkumista kokeilleet, mies jossain vaiheessa raivostuu, kun olen töninyt häntä kymmeniä kertoja ja vaihtaa huonetta.

Riitelemme usein, koska mielestäni mies juo liikaa, pakenee vastuuta ja valehtelee raha-asioista. Joka kerta, kun yritän keskustella asioista, mies saa raivarin ja alkaa paasata, kuinka huonosti kohtelen häntä, kun hän joutuu nukkumaan lattialla. Silloin kysyn, miksei hän tee mitään kuorsamiselleen. Hän ei vastaa.

Pitäisikö minun nukkua olohuoneen lattialla, koska mieheni kuorsaa? Vai pitäisikö meidän molempien kärsiä unettomista öistä, koska hän kuorsaa?

Uskon, että mieheni ärtyisyys ja ajoittainen masennus johtuvat pitkälti juuri kuorsaamisesta ja sen aiheuttamasti väsymyksestä. Mies on 20 kg ylipainoinen ja vetää kännit 1 - 2 kertaa viikossa. Vaadinko liikaa, kun odotan, että mieheni menisi lääkäriin ja yrittäisi päästä kuorsauksesta eroon?

Suomalaisen ystävättäreni avomies omaa samoja piirteitä: painoa on niin että maha on kuin 9. kuukaudella raskaana, juo kännit pari kertaa viikossa ja 3-olutta janojuomana, ei harrasta liikuntaa, polttaa tupakkia ulkona ja sisällä - ja kuorsaa. Ystävätär soitti mulle tässä yksi päivä (Suomessa klo 2 aamuyöstä) ja kun ihmettelin miten olet vielä ylhäällä, hän sanoi, että arvaa nukkuuko tässä metelissä. Tosiaan, koko puhelumme ajan taustalta kuului kovaääninen jytinä, kun avokki veti sikeitä. Tämä mies on myös etenkin kaljaa otettuaan tosi ärtyisä, v-tuilee ihmisille, jankuttaa tuntikausia yhtä ja samaa insinöörinippelitietoa - tämä on hänen mielestään lennokasta keskustelua vieraiden kanssa.
 
Kumma, että kukaan ei ole ehdottanut helppoa ratkaisua ainakin kuorsauksen kovuuden ja määrän vähentämiseen: ukko tiputtamaan 20 kg painoa ja viinanjuonti loppu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rakkaus ei tietääkseni tee kuuroksi:
Kuorsaukseen herääminen ei kuulkaa asenteen muutoksella noin vain lopu. AP, luulen kyllä että ihmiset jotka antavat sinulle hyväntahtoisia neuvoja tyyliin "rakasta sitä miestäsi enemmän niin muutut kuurommaksi" eivät tiedä kyllä hölkäsen pöläystä oikeasta raskaan sarjan kuorsauksesta. Ei pieneen rahinaan ja vinkunaan välttämättä herääkään, mutta juuri tuohon 80 desibelin jyrinään kyllä herää kuka hyvänsä, jopa kuorsaajat itse kun sattuvat toisen samanlaisen kuorsaajan kanssa samaan tupaan.

Tiedän monia pariskuntia jotka nukkuvat eri huoneissa kuorsauksen takia, en ole vielä tavannut yhtäkään paria jotka olisivat kehuneet että päättivät vaan rakastaa enemmän ja siihen loppuivat yöheräämiset, ja paineporankin äänet tietyömailta ikkunan takaa on kummasti vaimentuneet. On sillä rakkaudella ihmeellinen voima!

Onpa lapsellista tekstiä.
Kyllä minulla on kovaa kuorsaava mies, hänellä on uniapnea ja siihen nykyään kuorsauslaite. Illalla töpseli seinään, koppa naamalle, eikä kuulu mitään. Pystyn kuitenkin mieheni kanssa nukkumaan myös korvatulpilla ja voisin nukkua niin aina, mieheni vaan nukkuu huonosti kun uni on katkonaista, joten laite on lähinnä häntä itseään varten. Apteekista saa todella hyviä (silikoni, ei niitä vaahtomuovisia) korvatulppia, vaatii vain hyvää tahtoa kipaista itselleen ostamassa ja edes kokeilla.

Mutta kun ei viitsi, kun se ukko muutenkin on veemäinen. Jos suhde olisi hyvä, sitä haluaisi koittaa järjestellä kaikki parhain päin.

Niinpä, rv 48, kyllä unen tehokkain torjuja on viha ja hermostuminen. En taatusti nuku, jos en OSAA rentouttaa itseäni. Ei kaikki huonouniset kärsi kuorsaavasta puolisosta, unen saa torjuttua kyllä liiankin helposti omalla käytöksellään. Tietysti , jos on vihan kohde kuorsaus, niin siinähän on syy aina saatavilla unettomuuteen. Väitän vain, että kysymys on myös omasta mielenhallinnasta. Ihminen nukkuu lempeällä asenteella, eikä mitenkään muuten.
 
Olen kärsinyt uniongelmista vuosia ennen mieheni tapaamista. Itseasiassa olen jo lapsena heräillyt helposti, uni on niin kevyttä että pienikin häiriö on liikaa. Olen stressaava luonteeltani (olin tietenkin myös lapsena) eikä asia ole korjaantunut täysin vaikka olen tehnyt kovasti töitä itseni kanssa.

Minulla on korvatulpat, hyvä parisuhde ja mahdollisimman vähän stressaava elämäntyyli. Silti herään öisin mieheni kuorsaamiseen. Joskus saan unen päästä kiinni, joskus en. Joskus menen olohuoneeseen, joskus mies menee. Meille asia ei ole ylitsepääsemätön, koska kummatkin joustavat.

Olen myös astmaatikko ja eläimille allerginen. Pärjään kyllä niiden lähellä ja pidän eläimistä, mutta joudun turvautumaan piippuun jos vierailen "eläinperheessä". Joskus tällaisissa tilanteissa kuulee että astmaoireet ovat huomionhakua tai sitä ettei vain yritä selvitä ilman lääkkeitä - nykyisin tosin onneksi hyvin harvoin.

Jotenkin tulee astmakokemuksista mieleen nämä "ei se häiritse kun vain päätät niin" - tyypit tässä ketjussa. Jospa ei oletettaisi niin paljon toisten unenlahjoista, mitään absoluuttista totuutta tuskin asiassa tulee löytymään vaikka Juuri Sinä Et Ikinä Ole Ymmärtänyt Miten Jotkut Eivät Osaa Nukkua/Ovat laktoosi-intolerantikkoja/Nivelrikkoisia jne. Luulosairaat erikseen, jatkuva unenpuute on terveydelle vaarallista.

Alkuperäinen kirjoittaja n48:
Alkuperäinen kirjoittaja Rakkaus ei tietääkseni tee kuuroksi:
Kuorsaukseen herääminen ei kuulkaa asenteen muutoksella noin vain lopu. AP, luulen kyllä että ihmiset jotka antavat sinulle hyväntahtoisia neuvoja tyyliin "rakasta sitä miestäsi enemmän niin muutut kuurommaksi" eivät tiedä kyllä hölkäsen pöläystä oikeasta raskaan sarjan kuorsauksesta. Ei pieneen rahinaan ja vinkunaan välttämättä herääkään, mutta juuri tuohon 80 desibelin jyrinään kyllä herää kuka hyvänsä, jopa kuorsaajat itse kun sattuvat toisen samanlaisen kuorsaajan kanssa samaan tupaan.

Tiedän monia pariskuntia jotka nukkuvat eri huoneissa kuorsauksen takia, en ole vielä tavannut yhtäkään paria jotka olisivat kehuneet että päättivät vaan rakastaa enemmän ja siihen loppuivat yöheräämiset, ja paineporankin äänet tietyömailta ikkunan takaa on kummasti vaimentuneet. On sillä rakkaudella ihmeellinen voima!

Onpa lapsellista tekstiä.
Kyllä minulla on kovaa kuorsaava mies, hänellä on uniapnea ja siihen nykyään kuorsauslaite. Illalla töpseli seinään, koppa naamalle, eikä kuulu mitään. Pystyn kuitenkin mieheni kanssa nukkumaan myös korvatulpilla ja voisin nukkua niin aina, mieheni vaan nukkuu huonosti kun uni on katkonaista, joten laite on lähinnä häntä itseään varten. Apteekista saa todella hyviä (silikoni, ei niitä vaahtomuovisia) korvatulppia, vaatii vain hyvää tahtoa kipaista itselleen ostamassa ja edes kokeilla.

Mutta kun ei viitsi, kun se ukko muutenkin on veemäinen. Jos suhde olisi hyvä, sitä haluaisi koittaa järjestellä kaikki parhain päin.

Ai kuka ei viitsi? Totta on se, että suhteemme ei muutenkaan ole hyvä, mutta minulla on kokemusten perusteella minulle parhaat mahdolliset korvatulpat. Ne eivät auta. Ja kuten olen sanonut, olen myös huolissani mieheni terveydestä: hän on usein ärtyisä sekä hieman masentunutkin, hänellä on selkeästi itsetunto-ongelmia. Uskon, että nuo asiat johtuvat ainakin osittain kuorsauksesta ja sen aiheuttamasta väsymyksestä.
 
Lapsellista näissä jutuissa on lähinnä se että jotkut kirjoittajat todellakin kuvittelevat tietävänsä tasan tarkkaan miltä jonkun toisen kirjoittajan puolison kuorsaus kuulostaa (mitenkähän se olisi mahdollista paitis jos on nukkunut samassa huoneessa itse, ja sitten mennäänkin jo ihan toisenlaisiin kysymyksiin). Ja vaitetään myös että se ettei vain totuttele siihen on pelkkää tietoista kiusantekoa ja oikuttelua. Ja sitten syyllistetään ja väitetään että kun MINÄ kerran voin nukkua, niin voisit sinäkin jos haluaisit, mutta sinähän se haluat vain tehdä asiasta numeron etkä rakasta miestäsi niin kuin MINÄ (pyhimyskehä tähän). Monet ovatkin jo syyllisen oloisesti vastanneet että kyllähän minä yritän kaikkea mahdollista, mutta kun ei se vaan onnistu.....

Jos kerran eri huoneissa nukkuminen on useimmille kuorsaamisesta kärsiville ihmisille paras tai ainoa ratkaisu yöunien takaamiseksi, miksi ihmeessä sen tosiasian hyväksyminen on joillekin toisille niin kova pala? Eihän se ole keneltäkään vieraalta pois. Mistä tämä syyllistäminen ja rakkaudettomaksi haukkuminen?
 
Alkuperäinen kirjoittaja N48 ja muut:

Ehkä on sitten viisainta puhua vain univaikeuksista. Uskoisin, että valtaosa meistä on jossakin elämän vaiheessa kärsinyt univaikeuksista, myös minä. Ja univaikeus tulee usein siitä, että on jokin asia, joka voittaa unen. On siis kaksi vaihtoehtoa; olla ajattelematta tätä asiaa tai tehdä jotakin tälle asialle. Yleensä kun nukutaan, niin aika vaikea on juuri sillä hetkellä mitään muuttaa, paisi jos univaikeus johtuu siitä, että kissa pyytää sisään tai ulos (omakotitalossa). Minä olen ihaillut äitejä, jotka nousevat imettämään tai korjaamaan lapsen peittoa ja takaisin tullessaan he nukkuvat saman tien. Jos kuorsaus korjaantuisi peiton laittamisella, niin olen aika varma, että ei siinä uni heti kuitenkaan tulisi.
On kai niitä muitakin syitä, miksi herkkäuniset valvovat koko yön, yhteistä heille on se, että he alkavat ajattelemaan asiaa ja vihastuvat. Sitten on kyllä turha yrittääkään nukkua. Nukkuminen on taitolaji ja vaatii opettelua, millä rentouttaa itsensä ja poistaa mielestään huolet.

[/quote]

Kiitos vaan näistä neuvoistasi, mutta nyt minun on pakko vielä kerran kirjoittaa, että ainakaan meillä asia ei parane asennetta tai ajattelua muuttamalla. En ole kuuro, enkä halua kuuroksi tulla. Ehkä joku erityisen sikeäuninen pystyisi mieheni vieressä nukkumaan, mutta minä en. Nyt kun nukumme eri huoneissa, nukun yleensä erittäin hyvin. Joskus jos herään vessaan, saattaa kestää tovin, ennen kuin saan unen päästä kiinni, jos mies kuorsaa niin lujaa, että se kuuluu oven takaakin. Keskustelu on mennyt täysin eipäs-juupas-linjalle.

En ole enää varma onko "no" tosissaan, vaan piruileeko vain ja yrittää saada suuttumaan.
 
"Mieheni kuorsaa. Meillä ei muutenkaan mene hyvin. Riitelemme usein, koska mielestäni mies juo liikaa, pakenee vastuuta ja valehtelee raha-asioista. Joka kerta, kun yritän keskustella asioista, mies saa raivarin ja alkaa paasata, kuinka huonosti kohtelen häntä, kun hän joutuu nukkumaan lattialla. Silloin kysyn, miksei hän tee mitään kuorsamiselleen. Hän ei vastaa. "

Jepjep. Kuorsaamisesta ja nukkumisestahan tässä on kyse. Kun vain se mies lakkaisi kuorsaamasta!

Niin. Jos miehesi lakkaisi kuorsaamasta, todellako uskot että olisit tyytyväinen?

Itsepetos on ymmärrettävää, ja kaikki me siihen syyllistymme. Mutta on se toisaalta myös helkkarin koomista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kuorsaamisesta kyse?:

Olen yrittänyt tuolla aiemmin tuoda esiin, että tämä kuorsaamisongelman käsittely kuvastaa sitä tapaa, jolla mieheni yleensäkin suhtautuu moniin asioihin. En ole missään vaiheessa väittänyt, että kaikki on kunnossa, kunhan kuorsaus vain loppuu. Uskon kuitenkin siihen, että jos saisin mieheni ymmärtämään, että itsensä ja meidän perheemme kannalta kannattaa mennä lääkäriin, meillä kaikilla olisi edes vähän parempi olo. Kuorsausongelman poisto vaikuttaisi sekä hänen että minun mielentilaan ja hänen terveyteensä ja siten koko perheen parempaan oloon. Kuorsaus on yksi syy, joka aiheuttaa miehelleni väsymystä ja ärtymystä, jopa lievää masennusta. Tämä noidankehä aiheuttaa tietenkin samoja oireita myös minulle ja pelkäänpä pahoin, että kohta myös pojallemme.

Tämän olen kyllä kirjoittanut jo tuolla edellä, ehkä hieman eri sanoin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja alkuperäinen:

Miten kuorsauksen lopettaminen auttaa siihen, että mies
- juo liikaa
- pakenee vastuuta
- valehtelee raha-asioista

Oletko ihan kaheli?
 
Similar threads

K
Viestiä
16
Luettu
620
E
M
Viestiä
15
Luettu
19K
Perhe-elämä
myllärin tytär
M
L
Viestiä
6
Luettu
1K
M

Yhteistyössä