Lueskelin uudestaan tuota eilistä imetysketjua..

[Fleur de la Cour]

ja sieltä osui silmään kommentointi siitä kuinka äiti-ihminen ei voi mennä kuten haluaa ja olla pois kuinka kauan lystää kun vauva on pieni.. Hei uutisia teille pienen vauvan vanhemmat, ei äiti-ihminen voi tehdä sitä pariinkymmeneen vuoteen kun on äidiksi ryhtynyt.. ja sitä paitsi, en mä koe, että parisuhteessakaan voin tehdä ihan noin.. kyllä mä olen vastuussa ja tilivelvollinen menemisistäni ollut jo pidemmän aikaa ja tulen vielä aika lailla pitkään olemaankin. Mun menojen pitää olla sovittuja ja usein ne on vaan niitä pakollisia ja välttämättömiä, joskus toki parin tunnin ex-tempore omia juttujakin, mutta nekin jollakin tapaa pitää olla järkättyjä. Tiedän kyllä, että sitä vapauden tunnetta joskus kaipaa ja ikävä kyllä sen tunteen unohtaa ja sit kaipaa jotain eikä edes tiedä mitä kun on unohtanut että mitä kaipaa.. Kerran järkkäsin itselleni yhden kesäpäivän, menin exäni luo takapihalle juomaan kahvia ja polttelamaan tupakkia ja nukkumaan. Silloin tuli mieleen, että ai niin se oli tätä mitä mä kaipaan, mutta toisaalta aina viimeistään päivän jälkeen kaipuu ja ikävä omaa perhettä kohtaan voittaa. Vaikka äiti kuinka saiskin 'omaa aikaa' niin sitä ei oikeasti enää edes ole kuin muistoissa jos olet äiti!

 

[Sanni]

Ei mun mielestä kukaan kohdistanut sitä pelkästään pieneen lapseen. Ketjun aloittajalla nyt vain sattui olemaan vauva, ja sen takia kommentointi taisi koskea pääasiassa pieniä lapsia.
Mun mielestä siellä (itsekin) aika selkeästi sanottiin, että jo kohteliasuudesta miestä kohtaan, ilmoitetaan yleensä menoista hyvissä ajoin.
Mutta koska aloitus koski imetystä ja kotonaolon pakkoa, puhe kääntyi enempi siihen, että miksei menoja voi sitten suunnitella imetysten väliin.

 

[JeNNiNeN]

Näin on kyllä näppylät, eikä ne kaikki jutut mitä enne on tehnyt, kiinnosta ees niin paljon tai ei tunnu ihan samallta kummiskaan...ainakaan hauskanpito...mutta myös mulla se asia muuttui jo siinä, että aloin seurustella...

Ja en tiiä, eipä sitä hirveesti vapaampi ole korvikemutsikaan...ei voi lähteä heti kun tahtoo, ja kyllä se lapsi siellä kaupungilla tahtoo ruokaa... tietenkin kivempihän sitä on syöttää pullosta jossain ihmistenilmoilla.

 

[Sanni]

Tai no, väärin sanoa ettei kukaan kohdistanut pieniin lapsiin, joten korjaan, että itse en ainakaan kohdistanut pelkästään vauva-aikaan tuota "suunnittelupakkoa"

 

[Työäiti]

Siinä ketjussa on vähän erilaiset tulkinnat, mitä tarkoittaa kotonaolo, lapseen sitoutuminen, oma vapaa-aika ja täydellinen vapaus mennä minne haluaa ja tehdä mitä haluaa.

 

[muumuu]

Jes ap puit tuntoni sanoiksi. Se on sitä se vanhempana oleminen juu

 

[hannamaria]

Olet todella oikeassa, ap! :flower:

 

[4-mama]

Vaikka äiti kuinka saiskin 'omaa aikaa' niin sitä ei oikeasti enää edes ole kuin muistoissa jos olet äiti!

salli mun nauraa. ja nauran. esikoiseni on 14 vee ja biliiv mii, ei tod tartte olla pallo jalassa 20 vee!!! kun mun isommat lapset meni kouluun, kummasti alko olemaan äidilläkin luppoaikaa.

 

[Fleur de la Cour]

Vaikka äiti kuinka saiskin 'omaa aikaa' niin sitä ei oikeasti enää edes ole kuin muistoissa jos olet äiti!

salli mun nauraa. ja nauran. esikoiseni on 14 vee ja biliiv mii, ei tod tartte olla pallo jalassa 20 vee!!! kun mun isommat lapset meni kouluun, kummasti alko olemaan äidilläkin luppoaikaa.

En mä puhu luppoajasta.. mulla on vain yksi lapsi ja sekin koululainen joten kyllä mulla luppoaikaa on, mutta olen sidoksissa siltikin äitiyteen.. ja itse asiassa uskon olevani vielä enempikin kuin parikymmentä vuotta.

 

[hannamaria]

Vaikka äiti kuinka saiskin 'omaa aikaa' niin sitä ei oikeasti enää edes ole kuin muistoissa jos olet äiti!

salli mun nauraa. ja nauran. esikoiseni on 14 vee ja biliiv mii, ei tod tartte olla pallo jalassa 20 vee!!! kun mun isommat lapset meni kouluun, kummasti alko olemaan äidilläkin luppoaikaa.

En mä puhu luppoajasta.. mulla on vain yksi lapsi ja sekin koululainen joten kyllä mulla luppoaikaa on, mutta olen sidoksissa siltikin äitiyteen.. ja itse asiassa uskon olevani vielä enempikin kuin parikymmentä vuotta.

Joo mä ymmärrän pointtisi! Ihan totta että parisuhteessa jo, vaikkei olisi lapsiakaan, ei voi mennä ja tulla ihan miten vaan. Tai aika hataralla pohjalla on jos voi/haluaa niin tehdä. Kun toisaalta ei sitä rakastuneena kaipaakaan niin hirveesti "omia juttuja"

 

[4-mama]

no ite en ainakaan koe äitiyden sitovuutta mitenkään taakaksi. en ole koskaan kokenut. äitiys on vain YKSI elämänalue minun elämässäni, ei se määrittele minua eikä minun sillä tartte päteä. aina on omia harrasteita ja opintoja ja töitä ja ihana parisuhdekin. ihminen vain kuvittelee olevansa jotenkin vapaa, vaikka ei sitä koskaan ole, eikä koskaan pysty elämää hallitsemaankaan, vaikka luulee.

 

[hannamaria]

no ite en ainakaan koe äitiyden sitovuutta mitenkään taakaksi. en ole koskaan kokenut. äitiys on vain YKSI elämänalue minun elämässäni, ei se määrittele minua eikä minun sillä tartte päteä. aina on omia harrasteita ja opintoja ja töitä ja ihana parisuhdekin. ihminen vain kuvittelee olevansa jotenkin vapaa, vaikka ei sitä koskaan ole, eikä koskaan pysty elämää hallitsemaankaan, vaikka luulee.

Musta tuntuu että sä ja ap puhutte samasta asiasta vaikka eri sanoin. Ei se taakka ole mutta kyllähän mies/lapset on aina mielessä vaikka itse olisi toisella puolen maata

 

[vaipparalli]

näinhän se on =)

 

[Fleur de la Cour]

no ite en ainakaan koe äitiyden sitovuutta mitenkään taakaksi. en ole koskaan kokenut. äitiys on vain YKSI elämänalue minun elämässäni, ei se määrittele minua eikä minun sillä tartte päteä. aina on omia harrasteita ja opintoja ja töitä ja ihana parisuhdekin. ihminen vain kuvittelee olevansa jotenkin vapaa, vaikka ei sitä koskaan ole, eikä koskaan pysty elämää hallitsemaankaan, vaikka luulee.

Minustakaan se ei ole taakka. Mutta edeltävässä ketjussa toisille se tuntui olevan taakka ja sitä piti kovasti puolustella. Ja sitä paitsi kun aloin oikeen miettiä asiaa niin enhän mä koskaan ole ollut vapaa, suoraan olen kotosalta muuttanut yhteen miehen kanssa, olinhan mä tilivelvollinen vanhemmillenikin. Miks ihmisen ylipäätään pitäis ajatella olevansa riippumaton ja vapaa? Miks yhteisöllisyys on nykyään kirosana ja miksi vastuu ahdistaa?

 

[Rieputarallaa]

Musta tässä on nyt tehty kärpäsestä härkänen. Tietenkään kukaan vanhempi - tai parisuhteessa elävä ihminen - ei voi tulla ja mennä TÄYSIN oman mielensä mukaan, vaan muut perheenjäsenet on otettava huomioon. Se alkuperäinen kommentti tarkoitti mielestäni sitä, että ei äidin tarvitse sovittaa KAIKKIA menojaan esim. lapsen ruokarytmin mukaan (paitsi sellaisen äidin, joka täysimettää lastaan), jos lapsella on isä tai muu turvallinen hoitaja seuranaan. Hän kyllä voivat ruokkia tai nukuttaa lapsen ilman, että tämä saa siitä traumoja.

Mielestäni äidit tekevät itsestään tärkeämpiä kuin ovatkaan kuvittelemalla, että edes isä (kenestäkään muusta puhumattakaan) ei pärjää lapsen kanssa, vaan äidin on oltava AINA paikalla ja saatavilla. Ihan varmasti äitikin voi lähteä kauppaan tai ystävää tapaamaan ex-tempore siinä missä isäkin. Äitiys ei saisi määrittää meistä ketään kokonaan, vaikka se varmasti hallitseva osa identiteettiämme on (ja niin sen pitääkin olla). Äitiys on kuitenkin vain yksi rooli tai osa identiteettiämme.

Itse olen äitiydessäni pyrkinyt tietoisesti antamaan tilaa isän ja lapsen suhteen kehittymiselle olemalla välillä ihan tarkoituksella pois perheeni luota. Meillä äideillä tahtoo olla paha tapa "tietää" kaikki lapseen liittyvät asiat muita paremmin, joten on vain hyväksi olla välillä poissa neuvomasta. Isä pärjää kyllä lapsen kanssa illan tai vaikka pitempäänkin lapsen tai lasten kanssa, kun hänelle siihen annetaan mahdollisuus.

 

[JeNNiNeN]

Musta tässä on nyt tehty kärpäsestä härkänen. Tietenkään kukaan vanhempi - tai parisuhteessa elävä ihminen - ei voi tulla ja mennä TÄYSIN oman mielensä mukaan, vaan muut perheenjäsenet on otettava huomioon. Se alkuperäinen kommentti tarkoitti mielestäni sitä, että ei äidin tarvitse sovittaa KAIKKIA menojaan esim. lapsen ruokarytmin mukaan (paitsi sellaisen äidin, joka täysimettää lastaan), jos lapsella on isä tai muu turvallinen hoitaja seuranaan. Hän kyllä voivat ruokkia tai nukuttaa lapsen ilman, että tämä saa siitä traumoja.

Mielestäni äidit tekevät itsestään tärkeämpiä kuin ovatkaan kuvittelemalla, että edes isä (kenestäkään muusta puhumattakaan) ei pärjää lapsen kanssa, vaan äidin on oltava AINA paikalla ja saatavilla. Ihan varmasti äitikin voi lähteä kauppaan tai ystävää tapaamaan ex-tempore siinä missä isäkin. Äitiys ei saisi määrittää meistä ketään kokonaan, vaikka se varmasti hallitseva osa identiteettiämme on (ja niin sen pitääkin olla). Äitiys on kuitenkin vain yksi rooli tai osa identiteettiämme.

Itse olen äitiydessäni pyrkinyt tietoisesti antamaan tilaa isän ja lapsen suhteen kehittymiselle olemalla välillä ihan tarkoituksella pois perheeni luota. Meillä äideillä tahtoo olla paha tapa "tietää" kaikki lapseen liittyvät asiat muita paremmin, joten on vain hyväksi olla välillä poissa neuvomasta. Isä pärjää kyllä lapsen kanssa illan tai vaikka pitempäänkin lapsen tai lasten kanssa, kun hänelle siihen annetaan mahdollisuus.

Täyttä asiaa! Mitäs järkeä sitä olis ees asua miehen kanssa yhessä, jos ei antais senkin lasten kans touhuta? Tiellähän se sit vaan olis=) vois asua erillään ja tapailla sit kahen kesken sen miehen kans niiku joskus seurusteluaikoina

 

[vieras]

Musta tässä on nyt tehty kärpäsestä härkänen. Tietenkään kukaan vanhempi - tai parisuhteessa elävä ihminen - ei voi tulla ja mennä TÄYSIN oman mielensä mukaan, vaan muut perheenjäsenet on otettava huomioon. Se alkuperäinen kommentti tarkoitti mielestäni sitä, että ei äidin tarvitse sovittaa KAIKKIA menojaan esim. lapsen ruokarytmin mukaan (paitsi sellaisen äidin, joka täysimettää lastaan), jos lapsella on isä tai muu turvallinen hoitaja seuranaan. Hän kyllä voivat ruokkia tai nukuttaa lapsen ilman, että tämä saa siitä traumoja.

Mielestäni äidit tekevät itsestään tärkeämpiä kuin ovatkaan kuvittelemalla, että edes isä (kenestäkään muusta puhumattakaan) ei pärjää lapsen kanssa, vaan äidin on oltava AINA paikalla ja saatavilla. Ihan varmasti äitikin voi lähteä kauppaan tai ystävää tapaamaan ex-tempore siinä missä isäkin. Äitiys ei saisi määrittää meistä ketään kokonaan, vaikka se varmasti hallitseva osa identiteettiämme on (ja niin sen pitääkin olla). Äitiys on kuitenkin vain yksi rooli tai osa identiteettiämme.

Itse olen äitiydessäni pyrkinyt tietoisesti antamaan tilaa isän ja lapsen suhteen kehittymiselle olemalla välillä ihan tarkoituksella pois perheeni luota. Meillä äideillä tahtoo olla paha tapa "tietää" kaikki lapseen liittyvät asiat muita paremmin, joten on vain hyväksi olla välillä poissa neuvomasta. Isä pärjää kyllä lapsen kanssa illan tai vaikka pitempäänkin lapsen tai lasten kanssa, kun hänelle siihen annetaan mahdollisuus.

Olen aivan samaa mieltä! Minulla on 8kk tyttö ja vastasyntyneestä lähtien on ollut paljon kahdestaan isänsä kanssa sekä minun äitini. Yhdestäkään menosta minun ei ole tarvinnut lapsen takia luopua, aina on järjestynyt hoitaja lapselle(siis lapsen isä tai mummo ovat olleet hoitajina, ei kuka tahansa). Ja vähintään kerran viikossa teen jotain yksin. Monta kertaa olen ollut viikonlopunkin poissa ja isä ollut lapsen kanssa kotona! Minun mielestä äidinkin elämä pitää jatkua vaikka lapsen saisikin!

 

[Fleur de la Cour]

Musta tässä on nyt tehty kärpäsestä härkänen. Tietenkään kukaan vanhempi - tai parisuhteessa elävä ihminen - ei voi tulla ja mennä TÄYSIN oman mielensä mukaan, vaan muut perheenjäsenet on otettava huomioon. Se alkuperäinen kommentti tarkoitti mielestäni sitä, että ei äidin tarvitse sovittaa KAIKKIA menojaan esim. lapsen ruokarytmin mukaan (paitsi sellaisen äidin, joka täysimettää lastaan), jos lapsella on isä tai muu turvallinen hoitaja seuranaan. Hän kyllä voivat ruokkia tai nukuttaa lapsen ilman, että tämä saa siitä traumoja.

Mielestäni äidit tekevät itsestään tärkeämpiä kuin ovatkaan kuvittelemalla, että edes isä (kenestäkään muusta puhumattakaan) ei pärjää lapsen kanssa, vaan äidin on oltava AINA paikalla ja saatavilla. Ihan varmasti äitikin voi lähteä kauppaan tai ystävää tapaamaan ex-tempore siinä missä isäkin. Äitiys ei saisi määrittää meistä ketään kokonaan, vaikka se varmasti hallitseva osa identiteettiämme on (ja niin sen pitääkin olla). Äitiys on kuitenkin vain yksi rooli tai osa identiteettiämme.

Itse olen äitiydessäni pyrkinyt tietoisesti antamaan tilaa isän ja lapsen suhteen kehittymiselle olemalla välillä ihan tarkoituksella pois perheeni luota. Meillä äideillä tahtoo olla paha tapa "tietää" kaikki lapseen liittyvät asiat muita paremmin, joten on vain hyväksi olla välillä poissa neuvomasta. Isä pärjää kyllä lapsen kanssa illan tai vaikka pitempäänkin lapsen tai lasten kanssa, kun hänelle siihen annetaan mahdollisuus.

Minusta tämä menee ohi aiheen kun otetaan isä keskusteluun mukaan. Mä en halua nyt puhua isän roolista vaan siitä miten joku äiti olettaa, että voi napsauttaa äitiyden pois päältä.

 

[Fleur de la Cour]

Musta tässä on nyt tehty kärpäsestä härkänen. Tietenkään kukaan vanhempi - tai parisuhteessa elävä ihminen - ei voi tulla ja mennä TÄYSIN oman mielensä mukaan, vaan muut perheenjäsenet on otettava huomioon. Se alkuperäinen kommentti tarkoitti mielestäni sitä, että ei äidin tarvitse sovittaa KAIKKIA menojaan esim. lapsen ruokarytmin mukaan (paitsi sellaisen äidin, joka täysimettää lastaan), jos lapsella on isä tai muu turvallinen hoitaja seuranaan. Hän kyllä voivat ruokkia tai nukuttaa lapsen ilman, että tämä saa siitä traumoja.

Mielestäni äidit tekevät itsestään tärkeämpiä kuin ovatkaan kuvittelemalla, että edes isä (kenestäkään muusta puhumattakaan) ei pärjää lapsen kanssa, vaan äidin on oltava AINA paikalla ja saatavilla. Ihan varmasti äitikin voi lähteä kauppaan tai ystävää tapaamaan ex-tempore siinä missä isäkin. Äitiys ei saisi määrittää meistä ketään kokonaan, vaikka se varmasti hallitseva osa identiteettiämme on (ja niin sen pitääkin olla). Äitiys on kuitenkin vain yksi rooli tai osa identiteettiämme.

Itse olen äitiydessäni pyrkinyt tietoisesti antamaan tilaa isän ja lapsen suhteen kehittymiselle olemalla välillä ihan tarkoituksella pois perheeni luota. Meillä äideillä tahtoo olla paha tapa "tietää" kaikki lapseen liittyvät asiat muita paremmin, joten on vain hyväksi olla välillä poissa neuvomasta. Isä pärjää kyllä lapsen kanssa illan tai vaikka pitempäänkin lapsen tai lasten kanssa, kun hänelle siihen annetaan mahdollisuus.

Olen aivan samaa mieltä! Minulla on 8kk tyttö ja vastasyntyneestä lähtien on ollut paljon kahdestaan isänsä kanssa sekä minun äitini. Yhdestäkään menosta minun ei ole tarvinnut lapsen takia luopua, aina on järjestynyt hoitaja lapselle(siis lapsen isä tai mummo ovat olleet hoitajina, ei kuka tahansa). Ja vähintään kerran viikossa teen jotain yksin. Monta kertaa olen ollut viikonlopunkin poissa ja isä ollut lapsen kanssa kotona! Minun mielestä äidinkin elämä pitää jatkua vaikka lapsen saisikin!

Niin, niin, mutta sullakin on järjestetty asia silloin, et sä ihan tuosta vaan pihalle paukkaa vapaasti oman mielen mukaan.

 

[Sanni]

Musta tässä on nyt tehty kärpäsestä härkänen. Tietenkään kukaan vanhempi - tai parisuhteessa elävä ihminen - ei voi tulla ja mennä TÄYSIN oman mielensä mukaan, vaan muut perheenjäsenet on otettava huomioon. Se alkuperäinen kommentti tarkoitti mielestäni sitä, että ei äidin tarvitse sovittaa KAIKKIA menojaan esim. lapsen ruokarytmin mukaan (paitsi sellaisen äidin, joka täysimettää lastaan), jos lapsella on isä tai muu turvallinen hoitaja seuranaan. Hän kyllä voivat ruokkia tai nukuttaa lapsen ilman, että tämä saa siitä traumoja.

Mielestäni äidit tekevät itsestään tärkeämpiä kuin ovatkaan kuvittelemalla, että edes isä (kenestäkään muusta puhumattakaan) ei pärjää lapsen kanssa, vaan äidin on oltava AINA paikalla ja saatavilla. Ihan varmasti äitikin voi lähteä kauppaan tai ystävää tapaamaan ex-tempore siinä missä isäkin. Äitiys ei saisi määrittää meistä ketään kokonaan, vaikka se varmasti hallitseva osa identiteettiämme on (ja niin sen pitääkin olla). Äitiys on kuitenkin vain yksi rooli tai osa identiteettiämme.

Itse olen äitiydessäni pyrkinyt tietoisesti antamaan tilaa isän ja lapsen suhteen kehittymiselle olemalla välillä ihan tarkoituksella pois perheeni luota. Meillä äideillä tahtoo olla paha tapa "tietää" kaikki lapseen liittyvät asiat muita paremmin, joten on vain hyväksi olla välillä poissa neuvomasta. Isä pärjää kyllä lapsen kanssa illan tai vaikka pitempäänkin lapsen tai lasten kanssa, kun hänelle siihen annetaan mahdollisuus.

Olen aivan samaa mieltä! Minulla on 8kk tyttö ja vastasyntyneestä lähtien on ollut paljon kahdestaan isänsä kanssa sekä minun äitini. Yhdestäkään menosta minun ei ole tarvinnut lapsen takia luopua, aina on järjestynyt hoitaja lapselle(siis lapsen isä tai mummo ovat olleet hoitajina, ei kuka tahansa). Ja vähintään kerran viikossa teen jotain yksin. Monta kertaa olen ollut viikonlopunkin poissa ja isä ollut lapsen kanssa kotona! Minun mielestä äidinkin elämä pitää jatkua vaikka lapsen saisikin!

Ei minun mielestä äitiyttä mitenkään korosteta (tai tietty jotkut), minun mielestä nyt vaan on fakta, että se äiti on lapselle ainakin sen ekan vuoden tärkeempi kuin isä. Mun mielestä se on outoa, kun nyt yht'äkkiä isän ja äidinkin roolit sekottuu. Äiti sen lapsen on kuitenkin 9kk kantanut ja synnyttänyt, niin outoa olisi, jos tämä ei läheisempää / tunnistettavampaa suhdetta vauvaankin loisi.
Ja jos täysimettää (ilman pulloa) niin on vaan mahdotonta jättää vauva vkonlopuksi isälle tai mummolle tms.
Enkä ikinä ole käsittänyt, minkä takia se äidin elämä ei mukamas jatku ilman että ollaan lapsen luota pois?

 

[Sara]

Musta tässä on nyt tehty kärpäsestä härkänen. Tietenkään kukaan vanhempi - tai parisuhteessa elävä ihminen - ei voi tulla ja mennä TÄYSIN oman mielensä mukaan, vaan muut perheenjäsenet on otettava huomioon. Se alkuperäinen kommentti tarkoitti mielestäni sitä, että ei äidin tarvitse sovittaa KAIKKIA menojaan esim. lapsen ruokarytmin mukaan (paitsi sellaisen äidin, joka täysimettää lastaan), jos lapsella on isä tai muu turvallinen hoitaja seuranaan. Hän kyllä voivat ruokkia tai nukuttaa lapsen ilman, että tämä saa siitä traumoja.

Mielestäni äidit tekevät itsestään tärkeämpiä kuin ovatkaan kuvittelemalla, että edes isä (kenestäkään muusta puhumattakaan) ei pärjää lapsen kanssa, vaan äidin on oltava AINA paikalla ja saatavilla. Ihan varmasti äitikin voi lähteä kauppaan tai ystävää tapaamaan ex-tempore siinä missä isäkin. Äitiys ei saisi määrittää meistä ketään kokonaan, vaikka se varmasti hallitseva osa identiteettiämme on (ja niin sen pitääkin olla). Äitiys on kuitenkin vain yksi rooli tai osa identiteettiämme.

Itse olen äitiydessäni pyrkinyt tietoisesti antamaan tilaa isän ja lapsen suhteen kehittymiselle olemalla välillä ihan tarkoituksella pois perheeni luota. Meillä äideillä tahtoo olla paha tapa "tietää" kaikki lapseen liittyvät asiat muita paremmin, joten on vain hyväksi olla välillä poissa neuvomasta. Isä pärjää kyllä lapsen kanssa illan tai vaikka pitempäänkin lapsen tai lasten kanssa, kun hänelle siihen annetaan mahdollisuus.

Olen aivan samaa mieltä! Minulla on 8kk tyttö ja vastasyntyneestä lähtien on ollut paljon kahdestaan isänsä kanssa sekä minun äitini. Yhdestäkään menosta minun ei ole tarvinnut lapsen takia luopua, aina on järjestynyt hoitaja lapselle(siis lapsen isä tai mummo ovat olleet hoitajina, ei kuka tahansa). Ja vähintään kerran viikossa teen jotain yksin. Monta kertaa olen ollut viikonlopunkin poissa ja isä ollut lapsen kanssa kotona! Minun mielestä äidinkin elämä pitää jatkua vaikka lapsen saisikin!

Niin, niin, mutta sullakin on järjestetty asia silloin, et sä ihan tuosta vaan pihalle paukkaa vapaasti oman mielen mukaan.

Paukkaako joku siihen edelliseen ketjuun vastanneista tosta vain pihalle? Eiköhän jokainen ymmärrä sen verran, ettei lasta ilman hoitajaa kotiin jätetä.

 

[PulttiBois]

Musta tässä on nyt tehty kärpäsestä härkänen. Tietenkään kukaan vanhempi - tai parisuhteessa elävä ihminen - ei voi tulla ja mennä TÄYSIN oman mielensä mukaan, vaan muut perheenjäsenet on otettava huomioon. Se alkuperäinen kommentti tarkoitti mielestäni sitä, että ei äidin tarvitse sovittaa KAIKKIA menojaan esim. lapsen ruokarytmin mukaan (paitsi sellaisen äidin, joka täysimettää lastaan), jos lapsella on isä tai muu turvallinen hoitaja seuranaan. Hän kyllä voivat ruokkia tai nukuttaa lapsen ilman, että tämä saa siitä traumoja.

Mielestäni äidit tekevät itsestään tärkeämpiä kuin ovatkaan kuvittelemalla, että edes isä (kenestäkään muusta puhumattakaan) ei pärjää lapsen kanssa, vaan äidin on oltava AINA paikalla ja saatavilla. Ihan varmasti äitikin voi lähteä kauppaan tai ystävää tapaamaan ex-tempore siinä missä isäkin. Äitiys ei saisi määrittää meistä ketään kokonaan, vaikka se varmasti hallitseva osa identiteettiämme on (ja niin sen pitääkin olla). Äitiys on kuitenkin vain yksi rooli tai osa identiteettiämme.

Itse olen äitiydessäni pyrkinyt tietoisesti antamaan tilaa isän ja lapsen suhteen kehittymiselle olemalla välillä ihan tarkoituksella pois perheeni luota. Meillä äideillä tahtoo olla paha tapa "tietää" kaikki lapseen liittyvät asiat muita paremmin, joten on vain hyväksi olla välillä poissa neuvomasta. Isä pärjää kyllä lapsen kanssa illan tai vaikka pitempäänkin lapsen tai lasten kanssa, kun hänelle siihen annetaan mahdollisuus.

hyvin kirjoitettu!!! :flower:
äideille lisää itsekkyyttä kyllä peräänkuulutan silti.
jokainen, myös imettävä äiti tarvitsee edes hetken omaa aikaa.
ainakin minä jotta pysyn järjissäni.
ihan jo kahvittelu naapurissa riittää mulle B) bilettämään en kaipaa, sillä tiedän että vauva-aika on lyhyt- ehdin sinne vielä joskus myöhemmin jos siltä tuntuu..

 

[Fleur de la Cour]

Musta tässä on nyt tehty kärpäsestä härkänen. Tietenkään kukaan vanhempi - tai parisuhteessa elävä ihminen - ei voi tulla ja mennä TÄYSIN oman mielensä mukaan, vaan muut perheenjäsenet on otettava huomioon. Se alkuperäinen kommentti tarkoitti mielestäni sitä, että ei äidin tarvitse sovittaa KAIKKIA menojaan esim. lapsen ruokarytmin mukaan (paitsi sellaisen äidin, joka täysimettää lastaan), jos lapsella on isä tai muu turvallinen hoitaja seuranaan. Hän kyllä voivat ruokkia tai nukuttaa lapsen ilman, että tämä saa siitä traumoja.

Mielestäni äidit tekevät itsestään tärkeämpiä kuin ovatkaan kuvittelemalla, että edes isä (kenestäkään muusta puhumattakaan) ei pärjää lapsen kanssa, vaan äidin on oltava AINA paikalla ja saatavilla. Ihan varmasti äitikin voi lähteä kauppaan tai ystävää tapaamaan ex-tempore siinä missä isäkin. Äitiys ei saisi määrittää meistä ketään kokonaan, vaikka se varmasti hallitseva osa identiteettiämme on (ja niin sen pitääkin olla). Äitiys on kuitenkin vain yksi rooli tai osa identiteettiämme.

Itse olen äitiydessäni pyrkinyt tietoisesti antamaan tilaa isän ja lapsen suhteen kehittymiselle olemalla välillä ihan tarkoituksella pois perheeni luota. Meillä äideillä tahtoo olla paha tapa "tietää" kaikki lapseen liittyvät asiat muita paremmin, joten on vain hyväksi olla välillä poissa neuvomasta. Isä pärjää kyllä lapsen kanssa illan tai vaikka pitempäänkin lapsen tai lasten kanssa, kun hänelle siihen annetaan mahdollisuus.

Olen aivan samaa mieltä! Minulla on 8kk tyttö ja vastasyntyneestä lähtien on ollut paljon kahdestaan isänsä kanssa sekä minun äitini. Yhdestäkään menosta minun ei ole tarvinnut lapsen takia luopua, aina on järjestynyt hoitaja lapselle(siis lapsen isä tai mummo ovat olleet hoitajina, ei kuka tahansa). Ja vähintään kerran viikossa teen jotain yksin. Monta kertaa olen ollut viikonlopunkin poissa ja isä ollut lapsen kanssa kotona! Minun mielestä äidinkin elämä pitää jatkua vaikka lapsen saisikin!

Niin, niin, mutta sullakin on järjestetty asia silloin, et sä ihan tuosta vaan pihalle paukkaa vapaasti oman mielen mukaan.

Paukkaako joku siihen edelliseen ketjuun vastanneista tosta vain pihalle? Eiköhän jokainen ymmärrä sen verran, ettei lasta ilman hoitajaa kotiin jätetä.

Ei varmaan käyttännössä, mutta teoriassa tuntui olevan siihen halua. Ja sellainen haikailu on minusta ajanhukkaa..

 

[Sara]

Musta tässä on nyt tehty kärpäsestä härkänen. Tietenkään kukaan vanhempi - tai parisuhteessa elävä ihminen - ei voi tulla ja mennä TÄYSIN oman mielensä mukaan, vaan muut perheenjäsenet on otettava huomioon. Se alkuperäinen kommentti tarkoitti mielestäni sitä, että ei äidin tarvitse sovittaa KAIKKIA menojaan esim. lapsen ruokarytmin mukaan (paitsi sellaisen äidin, joka täysimettää lastaan), jos lapsella on isä tai muu turvallinen hoitaja seuranaan. Hän kyllä voivat ruokkia tai nukuttaa lapsen ilman, että tämä saa siitä traumoja.

Mielestäni äidit tekevät itsestään tärkeämpiä kuin ovatkaan kuvittelemalla, että edes isä (kenestäkään muusta puhumattakaan) ei pärjää lapsen kanssa, vaan äidin on oltava AINA paikalla ja saatavilla. Ihan varmasti äitikin voi lähteä kauppaan tai ystävää tapaamaan ex-tempore siinä missä isäkin. Äitiys ei saisi määrittää meistä ketään kokonaan, vaikka se varmasti hallitseva osa identiteettiämme on (ja niin sen pitääkin olla). Äitiys on kuitenkin vain yksi rooli tai osa identiteettiämme.

Itse olen äitiydessäni pyrkinyt tietoisesti antamaan tilaa isän ja lapsen suhteen kehittymiselle olemalla välillä ihan tarkoituksella pois perheeni luota. Meillä äideillä tahtoo olla paha tapa "tietää" kaikki lapseen liittyvät asiat muita paremmin, joten on vain hyväksi olla välillä poissa neuvomasta. Isä pärjää kyllä lapsen kanssa illan tai vaikka pitempäänkin lapsen tai lasten kanssa, kun hänelle siihen annetaan mahdollisuus.

Olen aivan samaa mieltä! Minulla on 8kk tyttö ja vastasyntyneestä lähtien on ollut paljon kahdestaan isänsä kanssa sekä minun äitini. Yhdestäkään menosta minun ei ole tarvinnut lapsen takia luopua, aina on järjestynyt hoitaja lapselle(siis lapsen isä tai mummo ovat olleet hoitajina, ei kuka tahansa). Ja vähintään kerran viikossa teen jotain yksin. Monta kertaa olen ollut viikonlopunkin poissa ja isä ollut lapsen kanssa kotona! Minun mielestä äidinkin elämä pitää jatkua vaikka lapsen saisikin!

Niin, niin, mutta sullakin on järjestetty asia silloin, et sä ihan tuosta vaan pihalle paukkaa vapaasti oman mielen mukaan.

Paukkaako joku siihen edelliseen ketjuun vastanneista tosta vain pihalle? Eiköhän jokainen ymmärrä sen verran, ettei lasta ilman hoitajaa kotiin jätetä.

Ei varmaan käyttännössä, mutta teoriassa tuntui olevan siihen halua. Ja sellainen haikailu on minusta ajanhukkaa..

No siinä oon kyllä samaa mieltä, mutta en toisaalta jaksa uskoa, että kukaan haikailee niin mahdotonta. Tai ehkä haikailee jollain tasolla, mutta tietää, ettei se ole mahdollista.

 

[ihme]

Musta tässä on nyt tehty kärpäsestä härkänen. Tietenkään kukaan vanhempi - tai parisuhteessa elävä ihminen - ei voi tulla ja mennä TÄYSIN oman mielensä mukaan, vaan muut perheenjäsenet on otettava huomioon. Se alkuperäinen kommentti tarkoitti mielestäni sitä, että ei äidin tarvitse sovittaa KAIKKIA menojaan esim. lapsen ruokarytmin mukaan (paitsi sellaisen äidin, joka täysimettää lastaan), jos lapsella on isä tai muu turvallinen hoitaja seuranaan. Hän kyllä voivat ruokkia tai nukuttaa lapsen ilman, että tämä saa siitä traumoja.

Mielestäni äidit tekevät itsestään tärkeämpiä kuin ovatkaan kuvittelemalla, että edes isä (kenestäkään muusta puhumattakaan) ei pärjää lapsen kanssa, vaan äidin on oltava AINA paikalla ja saatavilla. Ihan varmasti äitikin voi lähteä kauppaan tai ystävää tapaamaan ex-tempore siinä missä isäkin. Äitiys ei saisi määrittää meistä ketään kokonaan, vaikka se varmasti hallitseva osa identiteettiämme on (ja niin sen pitääkin olla). Äitiys on kuitenkin vain yksi rooli tai osa identiteettiämme.

Itse olen äitiydessäni pyrkinyt tietoisesti antamaan tilaa isän ja lapsen suhteen kehittymiselle olemalla välillä ihan tarkoituksella pois perheeni luota. Meillä äideillä tahtoo olla paha tapa "tietää" kaikki lapseen liittyvät asiat muita paremmin, joten on vain hyväksi olla välillä poissa neuvomasta. Isä pärjää kyllä lapsen kanssa illan tai vaikka pitempäänkin lapsen tai lasten kanssa, kun hänelle siihen annetaan mahdollisuus.

Olen aivan samaa mieltä! Minulla on 8kk tyttö ja vastasyntyneestä lähtien on ollut paljon kahdestaan isänsä kanssa sekä minun äitini. Yhdestäkään menosta minun ei ole tarvinnut lapsen takia luopua, aina on järjestynyt hoitaja lapselle(siis lapsen isä tai mummo ovat olleet hoitajina, ei kuka tahansa). Ja vähintään kerran viikossa teen jotain yksin. Monta kertaa olen ollut viikonlopunkin poissa ja isä ollut lapsen kanssa kotona! Minun mielestä äidinkin elämä pitää jatkua vaikka lapsen saisikin!

Ei minun mielestä äitiyttä mitenkään korosteta (tai tietty jotkut), minun mielestä nyt vaan on fakta, että se äiti on lapselle ainakin sen ekan vuoden tärkeempi kuin isä. Mun mielestä se on outoa, kun nyt yht'äkkiä isän ja äidinkin roolit sekottuu. Äiti sen lapsen on kuitenkin 9kk kantanut ja synnyttänyt, niin outoa olisi, jos tämä ei läheisempää / tunnistettavampaa suhdetta vauvaankin loisi.
Ja jos täysimettää (ilman pulloa) niin on vaan mahdotonta jättää vauva vkonlopuksi isälle tai mummolle tms.
Enkä ikinä ole käsittänyt, minkä takia se äidin elämä ei mukamas jatku ilman että ollaan lapsen luota pois?

Säkö väität, että lapsi on enemmän sun kun sun miehen? Sellainen käsitys tuosta tekstistä tuli. Miksi ei isä saisi luoda samanlaista suhdetta lapseen kuin äitikin? Sekö, että lapsi on kasvanut äidin sisällä eikä isän tekee siitä jotenkin enemmän äidin? Mä en ainakaan ikinä kehtais miehelleni sanoa että minä olen lapsellemme tärkeämpi kuin sinä!!! Mun mielestä juuri sen takia kun lapsi on ensin 9kk naisen sisällä saisi mies vuorostaan nyt enemmän yrittää luoda sitä suhdetta kun se on mahdollista. Vai miten sä toimisit jos et voisi raskaana olla?