V
"vieras"
Vieras
Oli jotenkin ahdistava tuo juttu.
Siinähän oli haastattelu molemmilta, sekä äitipuolelta että lapsen oikealta äidiltä.
Tuli surku taas yhtä lasta, joka ei saa asua molempien vanhempiensa kanssa
Äitiäkin tuli surku, kun mies jätti häiden kynnyksellä vauavn ollessa ½v toisen naisen takia.
Sitten meni heti tekemään vauvan uuden kanssa. Lapsen pitäisi olla sitten yhtä paljon isällä kuin äidillään.
Kuka täyttää äidin tyhjiön, kun lapsi on 2 viikkoa kuukaudesta isän luona?
Isällä on kuitenkin koko ajan uusi perhe ympärillään.
Ja kun lapsi sanoo äitipuoltakin äidiksi (ilmeisesti siihen kovasti kannustettu) ja äitipuoli siitä tyytyväinen.
Ymmärrän äidin pahan mielen tuosta, vaikka lapsella tietysti oikeus kutsua ketä miksikin haluaa.
Mutta syynä voi olla myös lapsen vaistomainen tarve tulla hyvästytyksi isän uudessa perheessä, jossa lapsilla isä ja äiti saman katon alla.
Eli lapsi voi myös mielyttämisen halusta kutsua äitipuolta äidiksi, ei siksi, että olisi tähän niin kiintynyt (kuten äitipuoli ajattelee). Voihan sekin toki olla mahdollista, ei sillä.
Mutta on se vaan epäreilua, että toisilla sisaruksilla on mahdollisuus asua molempien vanhempien luona ja toisella ei.