Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
No meilla kylla molemmilla vahemmilla on ihan samat taidot, vastuu ja periaatteet mita lasten hoitamiseen ja kasvatukseen tulee. Eli ihan yhtalailla parjaisi kun minakin vastaavassa tilanteessa.
Veikkaan, että tällaiset vanhemmat ovat äärimmäisen harvinaisia, joissa molemmilla on ihan samat vahvuudet.
En ole kuullut yhdestäkän perheestä, joissa molemmat vanhemmat osallistuisivat esimerkiksi lasten vaatehankintoihin, kaverilahjojen ostamiseen ja kaverikyläilyistä sopimiseen. Vain muutamia osa-alueita mainitakseni.
Pärjäisi, yhtä hyvin/huonosti kuin minäkin.
Mutta lapsilla ei olisi hätää.