mies on sitä mieltä, että mä tarvitsen parisuhdeterapiaa että oppisin elämään muiden ihmisten kanssa. mä olen vaikea, vittumainen, itsekeskeinen, lapsellinen, mun päässä ei liiku mitään. sain kuulla olevano yksinkertainen ja tyhmä ymsyms.
en kiellä ettenkö osaisi olla vaikea, en väitä ettenkö joskus olisi itsekeskeinen, saatan olla tyhmäkin, mutta nyt en perhana sentään tehnyt kyllä mitään ansaitakseni tän ryöpytyksen!!!
keskustelusta ei tullut mitään, sanoin et mikä nyt on, niin mies alko huutaan et mä oon just niin lapsellinen, että en kestä kritiikkiä yhtään vaan alan vänkäämään mikä miestä vaivaa..
vaikenin ja lopulta mieskin vaikeni.
äsken se sitten soitti mulle niistä illanistujaisista joista kirjotin aikasemmin. kysyi pokkana kun mitään ei olis ollukaan, et teenkö kortin niiden lahjaan ja selitti miten ME mennään ja ME sitä ja ME tätä. sanoin hiljaa, että ai sä kuitenkin kehtaat lähteä mun kanssa sinne kun oon niin tyhmä ja lapsellinen yms. mies meni ihan hiljaiseksi ja sano, että tottakai me sinne yhdessä mennään.. sit sano et pitää lopettaa kun työt painaa päälle..
että tässä tilanne nyt ja ihan yhtä ymmällään olen edelleen, jopa enemmän kun aikasemmin.
