Mä en halua tätä lasta, sittenkään.

[ja]

on myöhäistä pyllistää kun pjaskat on jo housussa. olisit miettinyt asiaa kun kinttuja auoit tai kun keskeytyksen olisi voinut tehdä. turha vikistä nyt.

Haista sinä paska. Ensihuuman jälkeen iski todellisuus. Ja kun on syönyt pillereitä säännöllisesti viiden vuoden ajan, ei ihan heti usko että ne yhtäkki pettääkin.

kuten edellisessä sanoinkin et vaihtoehtoja olisi ollut. joten työnnä tyttö hyvä huumas ja paskan hajus syvälle sinne ja nauti olostas =)

Ei jumaliste, onko oikeasti ihmisiä joilla ei tuon vertaa ole kykyä empatiaan?!?!? Ei voi muuta sanoa kuin että usko ihmiskuntaan menee just tällasista.

Ja ap:lle: yritä jaksaa :hug: Kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu, vaikkei nyt siltä tunnukaan.

mitä vittua mä suren jonku ventovieraan muijan takia. ei kaikki ole parkumassa jokaisen vastaantulijan hätää ja kärsimystä sorry nyt vaan.
en tajua porukkaa jokka itkee ja paapoo jokaista jota elämä hiukan kolhii.
sitä saisi olla koko ajan sydän syrjällään jos kaiken tiedon imee ja ottaa asiakseen surra.
herää pahvi.

Kuka itkee ja paapoo?!?! Ei ole siitä kyse vaan empatiasta. Jotain on pahasti pielessä jos et sitä ymmärrä.

Ihan tosi??? Ap:llä tässä taitaa tossa empatian kyvyssä olla enemmän ongelmia kuin kellään kommentoijalla.

milläs perustelet väitteesi?

 

[ap]

on myöhäistä pyllistää kun pjaskat on jo housussa. olisit miettinyt asiaa kun kinttuja auoit tai kun keskeytyksen olisi voinut tehdä. turha vikistä nyt.

Haista sinä paska. Ensihuuman jälkeen iski todellisuus. Ja kun on syönyt pillereitä säännöllisesti viiden vuoden ajan, ei ihan heti usko että ne yhtäkki pettääkin.

kuten edellisessä sanoinkin et vaihtoehtoja olisi ollut. joten työnnä tyttö hyvä huumas ja paskan hajus syvälle sinne ja nauti olostas =)

Täytyy peesata. Ap, tilanteesi on ihan oma valintasi, syyllinen löytyy peilistä eikä mahastasi. Adoptio on kai edelleen ihan valittavissa oleva asia? Ota yhteyttä neuvolaan ja kysy, miten edetä, et halua lastasi. Vai onko lapsen isäkään edes kuvioissa? Haluaisiko hän pitää lapsen? Kun voithan sä antaa lapsen hänen isälleen kun syntyy ja antaa myös yksinhuoltajuuden isälle.

Synnytyksen yhteydessä kannattaa pyytää samalla sterlisiaatiota.

Ei ole mun vika jos et osaa lukea ketjua. Itse adoptiolapsena sanon, että adoptio ei ole mikään luovumpa nyt tästä lapsesta huh miten helpotti. Sillä lapsellakin on tunteet, ja oikeus tietää kuka on. Mä kannan vastuuni kyllä.

No ihan järjettömän helppoa sillä lapsella onkin kun äitinä on vastentahtoinen ihminen joka luultavasti tulee katkeroitumaan kun äitiys vei haaveetkin! Lapsella on tosiaan tunteet ja hän vaistoaa muiden tunteet jo vauvana. Ei ole mun vika jos sulla on todella ongelmat tossa.

Ja eikö rakastava isä riitä? Miksei isä voisi pitää lasta ja sä kävisit tapaamassa.

Ja luopuisin miehestä jota rakastan? Mä yritän ymmärtää mun tunteita, haen tukea muiden äitien joukosta jos joku vaikka olisi ajatellut samoin. mä yritän selvitä tästä parhaiten päin mutta sun ainoa neuvo mulle on, että luovuta? Kiva.

 

[mun muru]

Kerro tuntosi neuvolassa ja käythän jo neuvolapsykologilla?
Kaikkeen löytyy aina ratkaisu. Pakko täällä ei ole muuta kuin maksaa veroja ja delata.

 

[hhh]

koita saada masennuslääkitys jos se olis sitä..

 

[ap]

Ja teille, jotka yritätte piristää ja tukea niin ISO KIITOS! Ja kukkia perään. Helpottaa kun joku jolla on kokemusta, kannustaa ja yrittää saada ajattelemaan positiivisesti!

 

[Eipäs]

kestä.

Me kaikki ollaan vaan ihmisiä ja kaikenlaiset ajatukset on sallittuja.

 

[mökin muija]

Hei Ap! Näille tunteilleen ei mitään voi, täytyy vaan opetella ymmärtämään itseään! Niin se menee. Onneksi on vielä aikaa vauvan syntymään. :hug:

 

[Ögonblick]

tuntuis yhdessä välissä tuolta kun ensimmäinen raskaus oli todella vaikea ja loppujen lopuks päätyi hätäsektioon...

Ei kaikilla äidinrakkaus heti syty, ei minullakaan.
Mutta sitten pikku hiljaa mieli parani ja tällä hetkellä lapset on mun elämän ilo

Tämä voisi olla kuin minun suusta! Plus että koko ensimmäisen raskuden olin ihan yksin, silä mieheni ei lasta halunnut. Eikä siitä puhuttu.

 

[hei ap]

mä voin sanoa että vaikka kuinka inhoat odotusaikaa, älä vielä heitä kirvestä kaivoon
mä halusin lapsen mieheni kanssa. no,tulin raskaaksi, mutta inhosin olla raskaana..oikeasti. se hävetti mua että inhosin,kaikki sano että oot varmaan niin onnellinen!
mua ärsytti kun olin niin omituisen muotoinen,liikkuminen oli vaikeaa ja olo muutenkin tukala. kukaan ei ymmärtänyt minua, vaikka loppuraskaudesta itkin joka päivä vihaavani mahaani yms..
sitten koitti aamu kun meni vedet. MÄ itkin ilosta,en siksi että vauva tulee nyt vaan että saan sen mahan viimein pois.
synnytys oli elämäni paras kokemus,kaikki meni hyvin, terve vauva syntyi.
en ensimmäiseen vuoteen tuntenut lapseeni mitään suurta yhteyttä, vauvaa vaan hoiti,siitä tuli rutiinia..mutta nyt kun tyttö on reilu 2v, on äidinrakkaus jostain mulle löytynyt, olen siihen jotenkin kasvanut!
nyt kun tunnen tyttöni luonnetta, kuuntelen sen juttuja,haistelen sen hiuksia,niin mikään ei ole sen mahtavempaa, ja tää rakkaus on kasvanut päivä päivältä.
muista lapsista en tykkää yhtään.oikeasti.
eli, anna itsesi tuntea vapaasti kaikki tunteet mitä tulee raskausaikana. en tiedä vielä yhtään äitiä joka ei lastaan rakastaisi. se rakkaus tulee joillekkin heti,toisille viiveellä, ja se on kova paikka jos ehkäisy pettää, kaikki tuntuu epäreilulta. mutta voin sanoa että parin vuoden päästä sanot että oma lapsesi on parasta mitä sinulle on sattunut!
älä kanna syyllisyyttä siitä ettet osaa vielä iloita, ja varmasti pystyt jatkaa omia harrastuksiasi synnytyksen jälkeen, yksi lapsi ei sitä estä mitenkään!
paljon voimia sinulle, ja nauti täysillä vielä siitä että vauva on vielä mahassa, hemmottele itseäsi,niin vauvakin voi hyvin!!

 

[vieras]

Kokeile ap sellaista rautalääkettä ku Fexin (poretabletteja, saa apteekista). Itse sain hb:n niillä nousuun, mikään muu lääke ei ole auttanut...

 

[huoh]

johan on typerää porukkaa.
Luulis että tällä sivistys tasolla ja suomalaisten koulutuksella ja sillä kuinka helposti tietoa saa jos itseään haluaa sivistää tajuaa, että tuollaiset tuntee voi olla ihan normaaleja. se ei tarkoita että äiti olisi huono tai ei syntymän jälkeen rakastaisi lasta.

on tutkittu että monet jotka on kauhuissaan tulevasta äityidesta on useimmin loppujen lopuksi niitä luontaisia äitejä, kun taas ne jotka pitää itseään superäitinä ja odottaa lasta innolla voi ollakin tosi vaikea hyvksyä äitiyttä ja sitä mitä se vaatii!

Lasta kohtaan rakkaus harvoin jos koskaan kunnolla syntyy kun lapsin syntyy. se muokkautuu ja vahvistuu pikuhiljaa. Tämäkin on tutkittu.

Että tuollaiset typerät komentit kertooo kirjoittajasta enempi kuin aloittajasta.
En vaan jaksa tajuta tuollaisia idiootteja jotka kuvittelle olevansa jotain hyvää ja erikoista.
Miten kasvattaa lapsi ilman empatiaa ja kykyä ajatella asioita pitemmälle.

 

[huoh]

niin ja NESTEMÄINEN RAUTA IMEYTYY TAKUU VARMASTI!!!

saa muistaakseni luontaistuote kaupasta. en ihan varmaan muista

 

[Milla Makia]

Juttele neuvolassa josko olisi mahdollista paasta terapiaan raskauden aikana. Lapsivuodemasennus voi alkaa jo raskausaikana, tama on ihan hyva sun pitaa mielessa. Puolessa valissa raskautta on toisaalta ihan normaalia tunteakin noin, mutta jos tata on jatkunut koko ajan. Toisaalta onneksi raskaus kestaa sen 9 kk, kyllahan siihen aidin rooliin tulee huolella valmistautua. Ja saattaahan olla etta koet vauva-ajan helpompana kuin nyt mielessasi ajattelet.

 

[puhu oikeasti]

neuvolassa. Ei sitä tarvitse hävetä! Joskus masennus ilmenee jo ennen synnytystä. Tai ainakin riski synnytyksen jälkeiseen masennukseen on suuri jos mieli maassa jo raskauden aikana. Eli apua on saatavilla ja sen jälkeen kaikki voi näyttää/tuntua paremmalta. Jo miehesikin vuoksi (saatikka vauvan) itsestäsi puhumattakaan, ota asia rohkeasti puheeksi! Arvostan enemmän niitä äitejä jotka aidosti sanovat asiansa kuin niitä jotka yrittävät pitää kiiltokuvamaista kulissia pystyssä. Se sortuu jossakin vaiheessa rytisten...
Rohkeutta ja voimia teille!

 

[Inuistic]

Usko täi älä, mutta kun saat sen oman vauvan eka kertaa syliin, et varmana luopuisi hänestä ikinä!

Ehkäsy on pettänyt ja nyt on hankalaa sekä vauva-arkikaan ei välttämättä napostele juuri nyt, mutta kyllä se siitä lähtee! JAtkat vaan omia juttujas niin paljon kuin pystyt/jaksat, se jo antaa vauva-arkeen paljon!

Mä en ite ole millonkaa ollut mikään lapsi-ihminen, mutta kyllä tuo oma vauva on jotenkin niin ihmeellinen! Kyllä ne tunteet tulee kun annat vaan aikaa, niin kävi itellekin! Voimia ja jaksamisia!

Öö... Ei se nyt vaan aina niin mene.

 

[f]

sähän olet ihan kun mä esikoista odottaessani. kyllä se siitä kun saat sen oman lapsen syliin!

 

[Keittiöpsykologi iskee...]

Voipi olla niin, että tuo, että ap on adoptoitu, on koko jutun avain. Mulla ainakin nousi äitiyden myötä mieleen kaikkea ihmejuttuja omasta lapsuudesta ja koinpa jopa toisen murrosikäni suhteessa äitiini ekan lapsen saatuani. Ehkäpä ap nyt mielessään käsittelee noita adoptioonsa liittyviä juttuja, vaikkei sitä itse tietoisesti vielä ymmärräkään...

 

[meiks]

mulla on molemmat raskaudet olleet melko kuluttavia, eikä raskausaika ollut kovin ihmeellistä. onko niin että yleisen käsityksen mukaan raskaus pitäisi olla ihanaa ja auvoista, mutta jos se ei sitä olekaan niin koetaan pettymyksen tunteita. no joka tapauksessa kun se vauva saadaan sieltä pihalle, niin luonto tekee kyllä tehtävänsä (useimmiten) että ikävä raskausaika unohtuu ja tilalle tulee se ihana pehmoinen vauva joka vie sydämesi =)

 

[vierailija]

Varmasti voisit jutella asiasta jonkun ammattiauttajan kanssa, minusta tuo kuulostaa masennukselta. Minulla oli kauhea esikoisen synnytys ja lapsi ei tuntunut heti edes omalta, mutta pikkuhiljaa kun tutustuttiin, niin äidinrakkaus on nyt ääretöntä. Apua saa, jos olet valmis sitä vastaanottamaan. Minusta olet rohkea, kun otat asian esille, et varmasti ole ainoa! Ole yhtä rohkea jatkossakin.

 

[Inuistic]

Kuulostaa niin tutulta. Ja mulla meni aikaa ennen kuin edes muodostin minkäänlaista sidettä lapseen. Oliskohan tyttö ollut kuukauden vanha ennen kuin tunsin jotain lämmintä lastani kohtaan. Sitä ennen olin ihan tunteeton kun ei saanut nukkua, lapsi vain huusi ja vaikka kuinka oli mukamas varautunut hankalaan lapseen ja vanhemmuuteen, se tuli niin päin näköä että huhheijaa. Kukaan, koskaan ei ollut mulle sanomassa että olisit miettinyt ennen kuin teet lapsen. KUKAAN joka on joutunut läpi käymään vaikean raskauden, vaikean vauva-ajan huutavan lapsen kanssa ei niin tule sanomaan. Ei siihen voi varautua vaikka kuinka olisi lasta tahtonut.

Mun tyttö on nyt vuoden ja olen takaisin töissä. Mulla on opinnot kesken ja haluaisin sairaanhoitoalalle mutta olen joutunut luopumaan haavestani sillä ei musta olisi tekemään vuorotyötä kun on lapsi. Joistakin on, mutta mulla on niin vaikeaa omatuntoni kanssa ettei siitä tulisi mitään. Eli se haave on jäänyt. Ja totta hemmetissä se harmittaa! Mä olen päälle kaksikymppinen - elämää on edessä - mutta on se lapsi kuitenkin niin paljon tärkeämpi. Omat vanhemmat ei paljoa kotona olleet joten omalle lapselleni en sitä tahdo. Vanhemmuus kun on uhrautumista ja asioiden priorisointia. Epäitsekkyyden opettelu on oikeasti vaikeaa ja inhottavaa. Kaikille kun ei sekään tule itsestään. Ei se silti tee meistä huonompia vanhempia.

Jos kirjaudut omalla nikilläsi jossain vaiheessa niin pistä YV:tä, koska oikeasti sun fiilikset on just mitä mulla oli. Se vaan että mä oikeasti hymyilin ja vakuuttelin kaikille että joojoo, kyllä mä tän lapsen haluan ihan sydämestäni. Sisällä kiehui ja ahdisti ja oksetti. Et ole yksin :hug:

 

[Maura]

Voipi olla niin, että tuo, että ap on adoptoitu, on koko jutun avain. Mulla ainakin nousi äitiyden myötä mieleen kaikkea ihmejuttuja omasta lapsuudesta ja koinpa jopa toisen murrosikäni suhteessa äitiini ekan lapsen saatuani. Ehkäpä ap nyt mielessään käsittelee noita adoptioonsa liittyviä juttuja, vaikkei sitä itse tietoisesti vielä ymmärräkään...

tämä tuli miulekin mieleen :hug: ap:lle

 

[Juh]

Väsymys on kyllä varmasti yksi syy myös joka vetää mieltä alaspäin.. Kokeilepa syödä oikein c-vitamiini pitoista ruokaa, rauta nimittäin tarttee sitä imeytyäkseen. Voimia!

 

[syksyn aurinko]

on myöhäistä pyllistää kun pjaskat on jo housussa. olisit miettinyt asiaa kun kinttuja auoit tai kun keskeytyksen olisi voinut tehdä. turha vikistä nyt.

Haista sinä paska. Ensihuuman jälkeen iski todellisuus. Ja kun on syönyt pillereitä säännöllisesti viiden vuoden ajan, ei ihan heti usko että ne yhtäkki pettääkin.

kuten edellisessä sanoinkin et vaihtoehtoja olisi ollut. joten työnnä tyttö hyvä huumas ja paskan hajus syvälle sinne ja nauti olostas =)

Ainako pitäs tehä abortti jos tulee raskaaks ehkäsystä huolimatta?
Sitten huudettas lapsen tappajaks.

Ja hetikö olis pitäny tehä abortti jos mieliala nollissa ja usko jaksamiseen on nollissa...

Missä kivikaudella sä elät

ai oliko se niin että kaikkien pitää olla samaa mieltä ja samaa mieltä varsinkin sun kanssa?
miksi mun pitäs silittää jotain idioottia päästä kun olisi pitänyt pöksyt jalassa tai tehny asialle jotain eikä itkis sitä sit täällä.
missäs keskiajalla se sinä elät kun nykyään on olemassa vaihtoehtojakin.
älä keuhkoo, vedä henkee ja ota ihan rauhassa. =)

Olet kyllä maailman idiootein ihminen kyllä , huh huh. LUkisit koko ap:n tarnan etkä tuomitse "lyötyä"

Ap.LLa ollut ehkäisy joka petti, siinä ei ollut jalkojen levityksellä mitään tekemistä!

Kyllä jokainen pariskunta varmast luottaa ehkäisyyn, mutta näinkin voi käydä!

Ap:lle Valtavasti voimia tämän asian kanssa, nim, itse olen kokenut pahan masennuksen synnytyksen jälkimaininkeina, en tuntenut lasta kohtaan yhtään mitään, men useampi kuukausi kun tunsin "jotain"

Älä syyllistä itseäsi, ei ne tunteet todellakaan tarvi olla nyt pinnassa , ja että sun tarvisi tuntea mitään. aika näyttää mitä tapahtuu, maltat vaan olla rauhakseen ja "yrittää" nauttia nyt ajastasi "yksin"

Se kaikki muuttuu kun lapsi syntyy, ja ako muutttuu yms. jos vaan olet tunteellinen ihminen ja omaat kyvyn rakastaa, niin uskon että rakastut omaan jälkeläseen sitten kun on sen aika. KUkaan ei sua tuomitse siitä mitä sä tunnet, sanoo muut mitä tahansa.

(ja vinkki;ennen synnytystä toivon että puhut neuvolassa asiasta)

puhun omasta kokemuksestani, synnytys oli henkisesti todella ahdistava ja rankka, koska masennus laukesi jo kuukausi ennen synnytystä. Jos ihmiset eivät olisi tienneet masennuksestani synnärillä, olisi ollut todella vaikeata =(

VOIMIA AP:LLE , AIKA OPETTAA TULEVAISUUTEEN, ja uskon että pääset vielä pitkälle =)

 

[syksyn aurinko]

on myöhäistä pyllistää kun pjaskat on jo housussa. olisit miettinyt asiaa kun kinttuja auoit tai kun keskeytyksen olisi voinut tehdä. turha vikistä nyt.

Haista sinä paska. Ensihuuman jälkeen iski todellisuus. Ja kun on syönyt pillereitä säännöllisesti viiden vuoden ajan, ei ihan heti usko että ne yhtäkki pettääkin.

kuten edellisessä sanoinkin et vaihtoehtoja olisi ollut. joten työnnä tyttö hyvä huumas ja paskan hajus syvälle sinne ja nauti olostas =)

Täytyy peesata. Ap, tilanteesi on ihan oma valintasi, syyllinen löytyy peilistä eikä mahastasi. Adoptio on kai edelleen ihan valittavissa oleva asia? Ota yhteyttä neuvolaan ja kysy, miten edetä, et halua lastasi. Vai onko lapsen isäkään edes kuvioissa? Haluaisiko hän pitää lapsen? Kun voithan sä antaa lapsen hänen isälleen kun syntyy ja antaa myös yksinhuoltajuuden isälle.

Synnytyksen yhteydessä kannattaa pyytää samalla sterlisiaatiota.

Ei ole mun vika jos et osaa lukea ketjua. Itse adoptiolapsena sanon, että adoptio ei ole mikään luovumpa nyt tästä lapsesta huh miten helpotti. Sillä lapsellakin on tunteet, ja oikeus tietää kuka on. Mä kannan vastuuni kyllä.

No ihan järjettömän helppoa sillä lapsella onkin kun äitinä on vastentahtoinen ihminen joka luultavasti tulee katkeroitumaan kun äitiys vei haaveetkin! Lapsella on tosiaan tunteet ja hän vaistoaa muiden tunteet jo vauvana. Ei ole mun vika jos sulla on todella ongelmat tossa.

Ja eikö rakastava isä riitä? Miksei isä voisi pitää lasta ja sä kävisit tapaamassa.

Ja luopuisin miehestä jota rakastan? Mä yritän ymmärtää mun tunteita, haen tukea muiden äitien joukosta jos joku vaikka olisi ajatellut samoin. mä yritän selvitä tästä parhaiten päin mutta sun ainoa neuvo mulle on, että luovuta? Kiva.

lisään vielä sen , että meidän tilanne olis se, että ei todellakaan yritetty lasta, ehkä salaa toivoimme, mutta tulin sitten yhdestä "loppuun ajetusta" tilanteesta raskaaksi.

en ollut kyllä mitään äiti tyyppiä missään vaiheessa, meidän tarinat eroaa siinä, että olin innoissani ennen sitä masennusta, mutta en sitten kyennyt sitä lasta rakastamaan yms.

mutta halusin listätä sen, että sun tunteet on aikalailla samoja osittain muin omani, kun raskautta ei ollut suunniteltu =(

sne takia nämä tunteet on meillä aika samankaltaisia, ja monilla muilla äiyeillä myös.

Nyt lapseni on vuoden ja koen rakastavani sitä jo todella paljon. Tyttö osaa kaikkea ja oppi juuri kävelemään yms. tarkoitan tällä. että mun rakkaus lasta kohtaa on juuri tällaista , että oikein odotan mitä ihmettä se seuraavaksi oppii =)

Näillä mennäään nyt, halaus vielä minulta ap:lle =)

 

["helsku"]

Mulla vähän sama tilanne. Paitsi, että halusin lapsen. Mutta jo siinä vaiheessa kun yritettiin, iski pieni epävarmuus. Kun sitten tein plussatestin melkein heti, miehelle päivä oli hänen elämänsä onnellisin, itse oon lähinnä hämmentynyt ja epävarma kaikesta. En osannut odottaa tätä tunteiden ja kriisien ryöppyä, mikä on tullut näiden ekan parin kuukauden aikana.
Olen epävarma suhteestani, jopa häpeän hiukan raskautta, pelkään vapauden menettämistä, pelkään, et MUN elämä valuu johonkin uraan, ja joku muu käsikirjoittaa sen mulle valmiiksi. En vittu tule kestämään sellaista!
Välillä kuitenkin taas muistan, että elämästä voi tehdä monenlaista, myös lapsen kanssa. Rakastavat vanhemmat riittää. Ei tartte olla sitä omakotitaloa tai 20 vuotta samassa paikassa asumista. Täyspäiset ja rinnalla pysyvät aikuiset on se juttu. näin aattelen. Ja sen voimin kestän raskauden kun muistan edelleen toteuttaa itseäni ja unelmoida kaikesta, mistä ennenkin. Mun elämän ei tartte olla yhtä vauvaa! Eikä sunkaan.