Mä en jaksa enää elämääni.

[ei iloa]

Mun voimista viedään viiemisiä rippeitä, enkä tiedä mitä tehdä.
Sanonpa vaan etten yhtään ihmettele niitä jotka sekoavat ja tekevät perheelleen jotain kun eivät vaan enää jaksa.
Mä en sentään ketään tappaisi, koska en tekisi sitä lapsilleni, mutta oon niin loppu ettei näy mitään valoa missään.

Haluaisin vaan häipyä kauas pois, unohtaa koko elämän. Mutta enhän mä voi kun mulla on nää lapset, joten se on vaan kestettävä.
Miten sitä voi jaksaa kun ei enää jaksa?
Ja tähän ei mitkään lääkkeet tms auta, en halua edes kokeilla. Oon vaan niin väsynyt että ei huvita muuta ku murjottaa kotona.

 

[Aamuäree]

Ei lääkkeet ainoa vaihtoehto olekaan.

Suositelen lämpimästi että haet apua jaksamiseesi, ei se lääkkeiden pakkosyöttöä tarkoita.

 

[f]

Avun hakeminen. Ja ei voi tietää auttaako lääkkeet, jos niitä ei suostu kokeilemaan. Eivät pakota syömään, mutta voi olla joskus hyväksikin. Voimia.

 

[ap]

Mistä mä haen apua? En mä saa sellasta apua mistään. Mä haluaisin edes viikoksi pois täältä, mutta ei se vaan onnistu.

 

[vierailija]

Sama täällä. Tsemppiä ap.

 

[:(]

tiedän ap mistä puhut. Itselläni mennyt nyt reilu puoli vuotta täydessä sumussa. Vaikka ulkona paistaisi aurinko ja linnut laulaisi, en huomaisi sitä, koska elän ikuisessa varjossa. Jaksan joten kuten päivän olla näyttämättä lapselleni tuskaani, mutta kun hän menee yöunille, vaivun ahdistukseen ja epätoivoon. Ahdistus luo minulle pakkoajatuksia ja vainoharhoja. Lisäksi olen alakuloinen ja masentunut. Koko ajan vaan odotan päivää parempaa, mutta sellaista ei taida koskaan tulla. Olen oman mielen vanki, enkä pysty enää oikein nauttimaan mistää.

 

[Aamuäree]

Eka otat luurin käteen ja soitat neuvolaan tai teekoohin ja pyydät aikaa depressiohoitajalle tai psykologille, pääset juttelemaan ja purkamaan vyyhtiä.

Siitä sitten katsastetaan että mitä sun jaksamisen kanssa on paras toimintatapa.

 

[ap]

Kiitos, mutta mä en oikeasti halua lääkkeitä. En oo masentunut eikä päässä oo vikaa. Mä oon vaan niin kypsä kaikkeen. Yksin jaksan kaiken. Vaikka saankin silloin tällöin lapsille hetkeksi hoitajan, ei se auta. Mä tarvisin monta päivää että saisin vaan olla ja kerätä voimia. Mä tuun hulluksi kun joku koko ajan vaatii ja kitisee. Sitten syytän vielä itseäni päällee siitä kun en jaksa lapsiani.

 

[vieras]

Onko sulla miestä?

 

[Liisa]

Oletko kokeillut ystäväpalstalta tms. kysellä vertaistukea tai muuten juttukumppania? Se voisi auttaa edes vähän, et ole yksin noiden asioiden kanssa. Itse olen saanut aikanaan suurta apua ihan vain rupattelemisesta.

 

[Aamuäree]

Kiitos, mutta mä en oikeasti halua lääkkeitä. En oo masentunut eikä päässä oo vikaa. Mä oon vaan niin kypsä kaikkeen. Yksin jaksan kaiken. Vaikka saankin silloin tällöin lapsille hetkeksi hoitajan, ei se auta. Mä tarvisin monta päivää että saisin vaan olla ja kerätä voimia. Mä tuun hulluksi kun joku koko ajan vaatii ja kitisee. Sitten syytän vielä itseäni päällee siitä kun en jaksa lapsiani.

No kyllä toi vähän masennukseltakin kuulostaa, nää kaikki mitä olet tänne kirjoittanut.

Ei se että käy keskustelemassa jaksamisestaan tarkoita sitä että pitää lääkkeitä syödä!

 

[no]

jopas. Ihmettelen todellakin miksi NIIN moni päästää elämänsä tuohon pisteeseen.

Liikaa lapsia? Oman jaksamisen väärin arviointi??

Kaikki roikkuu jonkun pilleripurkin varassa, en käsitä!

 

[Aamuäree]

Niin ja siis yksin minäkin kaikkein parhaiten kestäisin ja jaksaisin.
Mä en nyt taas kaikesta tähän avaudu, mutta tuttua, usko pois.

 

[ap]

Niin, mä en vaan näe vaihtoehtona mitään terapiaa tms, koska ei se anna mulle vapaata. Mulla on vaan niin kova halua päästä tästä arjesta pois mahdollisimman pitkäksi aikaa. Vaikka saisin lapset välillä jonnekin, mietin jo valmiiksi sitä miten jaksan kun ne tulee takaisin.
Pakko se on vaan jaksaa vaikka lapsetkin varmasti kärsii. Kukaan läheinen ei edes ymmärrä. Jos ssanon että oon ihan loppu, tulee vaan vähän voivotteluja ja sitten ne katoaa takaisin omaan elämäänsä. Voi etä mä oon kateellinen niin monelle.

Kaikista kamalinta on tää että nytkin jo inhoon itseäni ku kehtaan tällasta kirjoittaa. Pitäis vaan olla onnellinen lapsistaan jne..

 

[ap]

Ei oo miestä, oliskin edes joku kainalo johon illalla käpertyä.

 

[Aamuäree]

jopas. Ihmettelen todellakin miksi NIIN moni päästää elämänsä tuohon pisteeseen.

Liikaa lapsia? Oman jaksamisen väärin arviointi??

Kaikki roikkuu jonkun pilleripurkin varassa, en käsitä!

Kaikki ei aina ole niin yksioikoista tai sitä että on 'päästänyt' elämänsä tuohon jamaan.

Eikä silti tarvitse sen pilleripurkin varassa roikkua, eihän ne lääkkeet jos niitä saa ja suostuu syömään, yksinään sitä onnea ja auvoa elämään takaa, ne ovat vain yksi osatekijä siinä että mieli hoidetaan parempaan kuntoon.

Paino sanalla JOS ne katsotaan tarpeellisiksi, ja sitähän ei tiedä ellei käy juttusilla jos noin ankealta oma elämä tuntuu.
Toisinaan jo se pelkkä juttelu tuomitsemattoman ihmisen kanssa voi kääntää asiat paremmalle tolalle.

 

[ap]

jopas. Ihmettelen todellakin miksi NIIN moni päästää elämänsä tuohon pisteeseen.

Liikaa lapsia? Oman jaksamisen väärin arviointi??

Kaikki roikkuu jonkun pilleripurkin varassa, en käsitä!

Oo onnellinen, oikeesti, että sulla on asiat hyvin.

 

[Aamuäree]

Kyllä sä mun mielestä olisit oikeutettu perhetyöntekijään tms, että pääsisit vaikka johonkin harrastukseen 'tuulettumaan'.

 

[maissihiiri]

Oletko totaaliyh? Sun olis varmaan mahdollista saada tukiperhe lapsille, kannattaa hakea!

 

[minä]

Lapset kärsivät, jos äiti/isä on masentunut. Vaikka sinusta tuntuisi et lapset on ok, niin ne aistii. Maseentuneen ihmisen maailma pyörii vaan murehtiessa omia asioita, joten elämän ilot (kuten lapset) jää huomaamatta. Lapset eivät saa sellaista vuorovaikutusta kuin saisivat terveeltä äidiltä. HAE APUA LASTESI TAKIA! Se ei auta mitään, jos menet viikoksi jonnekkin. Se helpottaa hetkeksi ehkä, mutta nuo tunteet palaa taas takaisin.

 

[vieras]

Tukiperhettä suosittelisin mäkin.

Tai jos mies on yhtään kuvioissa, paiskaat ne lapset sille ja lähdet lomalle, pistät puhelimen kiinni. Ei se voi niitä heitteille jättää jos ne on sen vastuulla.

 

[Vieras]

Minkä ikäisiä lapsia sinulla on ja kuinka monta?

 

[ap]

En todellakaan antais lapsia tukiperheeseen. Kyllä mä niistä huolen pidän, enkä mä oo masentunut ja märehdi asioita koko aikaa. Isä on kyllä kuvioissa, mutta ne pienet hetket ei auta mua yhtään.
En oo masentunut, vaan väsynyt. tiedän kyllä millanen on masentunut ihminen, ja sitä mä en oo. Ja oikeasti tiedän että se viikko yksin auttais mua todella paljon.

 

[ap]

Ja mä oon niin yksin, se on kaikista kamalinta. Olis niin ihanaa jos olis se mies, tai edes enemmän sosiaalisia kontakteja. mutta kaikilla on aina menoa, töitä jne... Onneksi mulla alkaa pian työt, saan siitä varmaan edes jotain voimaa.
Mutta ei se yksinäisyyttä ja vastuuta poista.

 

[meren tuolta puolen]

Soittelin ja varailin itse tänään juuri aikaa juttelemiseen ammattihenkilön kanssa. Olen nyt lopen loppu. En jaksa tehdä, kuin ne mitä on pakko tehä.
Otan itse mielelläni lääkkeet käyttöön ja ehkä saan tuntea miltä tuntuu päästä täältä kuoren alta pois. Masennusta minulla on jo useita vuosia takana mutten ole hakenut apua.