Mä en jaksa enää...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja väsynyt ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

väsynyt ap

Vieras
Laitoin juuri miehen ja lapset appiukkoa onnittelemaan ja jäin itse kotiin. Ei vaan jaksanut lähteä mukaan. Mies uskoi, että olen ihan oikeasti lopussa, kun istuin vaan lattialla parkumassa. Nyt harmittaa, kun lapset näki tuollaisen kohtauksen ja selvästi säikähtivät. Tulivat siihen molemmat halaamaan ja suukottamaan mua. Ehkä itkevä äiti on kuitenkin parempi kuin huutava... toivottavasti.

Tuntuu, että on ihan poikki. Vauvan pitäisi syntyä muutaman viikon päästä, sinne asti kun jaksaisi. Vaikka sitten on edessä vain pelkkää mustaa, ei uskalla edes ajatella arkea kolmen pienen kanssa. Mies on aina pois, joko fyysisesti tai sitten vähintäänkin henkisesti. Tai onhan se aamut lasten kanssa, että saan edes vähän nukkua, mutta aamupesut on kyllä varmasti tekemättä ja yleensä aamupalatkin syömättä, kun nousen ylös. Ja lapset ovat katsoneet koko aamun piirrettyjä... Sitten ne katsovat niitä koko päivänkin, kun en vaan jaksa mitään muuta.

Koko asunto on ihan sekaisin. Yritän siivota, minkä jaksan, mutta lapset levittävät tavaroita samaan tahtiin kun saan niitä siivottua. Ja mies ei osaa tehdä mitään oma-aloitteisesti. Päinvastoin: jättää omatkin sotkunsa siivoamatta. Odottaa mun pesevän pyykit, laittavan ruuat, huolehtivan kaikesta... ja sitten jos pyydän häntä tekemään jotain, joko jättää tekemättä kun ei ehdi tai sitten tekee huuli rullalla "marttyyrina".

Harmittaa, kun tuli mentyä tuon kanssa naimisiin. Ja vielä hankittua lapsia. Nyt ei enää pääse pois... Kenellekään ei voi edes valittaa, kun ystäviä ei ole ja äitini sanoisi vaan "mitäs minä sanoin". Tai yksi ystävä on, mutta sekin aiheuttaa nykyisin vain pahaa mieltä mulle. Kertoo jatkuvasti työ- ja huvimatkoistaan, jatko-opiskelusuunnitelmistaan, miten paljon rahaa heillä on jne. Joo, pääsin minäkin yöksi yksin jonnekin, kun jouduin prenalle makaamaan viikoksi. Oli muuten tosi lomaa... Joo, kiva kuulla, että teet jatko-opintoja ihan vaan huvin vuoksi, kun itse yritän saada lasten hoidon ohessa oman perustutkintoni kasaan. Kun vaan olisi aikaa ja voimia. Ja kiitos kysymästä ihan hyvää kuuluu... Ai, se lopettikin jo puhelun...

Anteeksi, piti purkaa jotekin jollekin... Kiitos, kun jaksoit lukea.
 
Kunhan sinnittelet synnytykseen saakka niin sitten helpottaa. :hug: Väsymys ja raskaushormoonit ovat rankka yhdistelmä, mutta kun ne ovat ohi, elämä maistuu taas ihan erilaiselta.
*kokemuksen syvä rintaääni*
 
Voi toista. Ei sun tartte jaksaa. Anna sotkun olla (tiedän, helpommin sanottu kuin tehty) ja keskity lepäilemään massun kanssa. Ei varmasti helppoa, kun on pienet lapset, mutta yritä edes. Ja hyvä, että hieman paruit, sait ehkä edes hieman purettua itseäs. Teit oikein, kun jäit kotiin. Voimia ja haleja!!!!
 
Voimia jaksamiseen :hug: Mutta ihmettelen minäkin miksi olette tämän viimeisen tehneet? Ne lapset kun ei sitä onnea takaa ja pitäis olla muutakin. Suosittelen että hoidatte parisuhteenne nyt ihan aluksi kuntoon ettei lapset kärsi tilanteesta. Ehkäpä jokin juttelupaikka kuten perheneuvola voii auttaa mieltäsi?
 
Ja vielä vaan lisää vaikka olet nähnyt mikä miehiään.
Täytyy taas sanoa etten olr koskaan tajunnut enkä ymmärrä vieläkään miksi niitä lapsia on tehtävä putkeen?
Eikö voi nauttia yhdestä rauhassa ja elämästä. Saada edellinen isommaksi niin mahdollisen uuden vauvan kanssa ja raskausaikana helpompaa.
Ihan normi kotitöitä luettelet, sinä kait ne kotona ollessasi teet. Työssäkäyjilläkin on lapset ja kotihommat sitten vapaa-ajalla. Ei heru sympatioita kun tahallaan täytyy elämänsä niin vaikeaksi tehdä.
Onko vielä paljon kilojakin raskauksista jäänyt? Voin jotenkin nähdä silmissäni kun äiti istuu ja rääkyy lattialla ja kotona kamala kaaos. Oikein mieltä ylentävää koko perheelle.
 
Tosiaan hieman helpotti, kun sai vähän purkaa pahaa oloa. Ja nyt saan olla muutaman tunnin ihan yksin :) Odotan synnytystä ihan senkin takia, että sitten saan mielialalääkkeet. Mulla on ollut molempien aikaisempien synnytysten jälkeen masennus, joten nyt saan lääkkeet jo valmiiksi varmuuden vuoksi. Elämäntilanne on nyt kyllä oikeasti helpompi kuin edellisillä kerroilla, sillä nyt meillä on mahdollisuus saada hoitoapua vauvan syntymän jälkeen (on muutettu lähemmäs isovanhempia). Mä olen vaan niin huono pyytämään apua, ellei ole ihan pakko...

Harmittaa vaan niin tämä tilanne, lasten takia ennen kaikkea. Mulla on hermot niin kireällä väsymyksen ja hormoonien takia, että tulee huudettua lapsille ihan liikaa ja liian pienistä asioista. Onneksi en ole sentään lyönyt tms. vaikka lähellä kyllä sekin on ollut. Ja pelkään ihan oikeasti, että vielä teenkin sen... Kun tulee se musta hetki. Pelottaa...

Miehelle olen yrittänyt puhua väsymyksestäni, uupumuksestani, masennuksestani... Hän kuuntelee, on myötätuntoinen - ja se siitä. Huomenna kaikki on taas ennallaan. Ymmärrän, että hänkin on väsynyt töistä, mutta yrittäsi edes tehdä asioille jotain. Hommaisi vaikka lapsenvahdin ja veisi meidät päiväksi mökille nukkumaan tai joitain. Mutta ei... istuu vaan tietokoneella pelaamassa, "nollaamassa". Ei voi lähteä lasten kanssa ulos, ei voi istua juttelemassa vaimon kanssa (jolla ei ole ketään muutakaan juttukaveria), ei voi tehdä mitään muuta... ennen kuin on pakko lähteä taas töihin. Omien kavereidensa kanssa kyllä jaksaa puhua puhelimessa (siis mulla on mies, joka puhuu - ei vaan mulle).

Musta varmaan vaan on tullut sellainen nalkuttava akka, ettei mies enää jaksa mua. Ja kavereita ei ole. On vaan tämä koti ja lapset, enkä tahdo enää jaksaa niitäkään... Välillä tulee sellainen olo, että nyt mä lähden. Mutta minnepä mä täältä lähtisin, varsinkaan kun lapsille ei kelpaa kuin äiti, ei isi ollenkaan. Aina vaan lisää vaatimuksia...

Anteeksi
 
Alkuperäinen kirjoittaja niin makaa kuin petaa:
Ja vielä vaan lisää vaikka olet nähnyt mikä miehiään.
Täytyy taas sanoa etten olr koskaan tajunnut enkä ymmärrä vieläkään miksi niitä lapsia on tehtävä putkeen?
Eikö voi nauttia yhdestä rauhassa ja elämästä. Saada edellinen isommaksi niin mahdollisen uuden vauvan kanssa ja raskausaikana helpompaa.
Ihan normi kotitöitä luettelet, sinä kait ne kotona ollessasi teet. Työssäkäyjilläkin on lapset ja kotihommat sitten vapaa-ajalla. Ei heru sympatioita kun tahallaan täytyy elämänsä niin vaikeaksi tehdä.
Onko vielä paljon kilojakin raskauksista jäänyt? Voin jotenkin nähdä silmissäni kun äiti istuu ja rääkyy lattialla ja kotona kamala kaaos. Oikein mieltä ylentävää koko perheelle.

Anteeksi vaan, kun valitan jossakin anonyymisti. Oikeasti kun ei voi kenellekään mitään negatiivista sanoa. Kulissit on pidettävä pystyssä, ettei kenenkään tarvitsisi sitten huokailla "kun on pitänyt noita lapsia noin putkeen tehdä". Itse olen ratkaisuni tehnyt ja itse pidän lapsistani huolen. Mutta kai sitä joskus saa väsyäkin? Vai onko kotiäideiltä kielletty väsyminen?

Joo, totta kai minä hoidan kotityöt, kun kerran olen kotona. Mutta olisi se kiva, kun mieskin tekisi jotain, eikä eläisi kuin hotellissa. Enkä missään väittänytkään, että työssäkäyvillä jotekin helpompaa tämän asian kanssa olisi. Päinvastoin, itse en mitenkään jaksaisi käydä töissä ja sitten illat ja viikonloput vielä pyörittää tätä kotihommaa. Nostan hattua sinulle ja muille työnsankareille!

Ja kiitos kun huolehdit raskauskiloistani. Tällä hetkellä painan 10 kiloa enemmän kuin ennen ensimmäistä raskauttani, ja synnytykseen on tosiaan se muutama viikko... Paljonkos itsellesi on noita kiloja jäänyt?

Joo, on tosiaan mieltä ylentävää koko perheelle, kun äiti parkuu lattialla kaaoksen keskellä. Mielestäni se on kuitenkin tosiaan parempi vaihtoehto kuin lasten lyöminen tai huostaanottoon antaminen, jotka nekin ovat heikkoina hetkinä käyneet mielessä. Anteeksi, että olen näin heikko ihminen, enkä kestäkään ihan kaikkea. Anteeksi, että kaikesta huolimatta olen halunnut lapsia ja vielä pienillä ikäeroilla - että pääsisin sitten joskus työelämäänkin, eikä tarvitsisi teidän muiden veroeuroja tuhlata enää enempää. Ja anteeksi, että vaivasin kirjoittamalla tänne...
 
Voimia, voimia, voimia. Hyvä että saat edes tämän hetken koota ajatuksiasi yksin rauhassa. En aio sanoa, että "tämä on vain ohimenevä vaihe, lapset ovat pieniä vain hetken", koska tiedän, ettei se lohduta tippaakaan sillä hetkellä, kun voimat on loppu.

Itse tulin etsimään kirjoituksia ja tukea siihen, meneekö keneltäkään toiselta hermo melkein kaksivuotiaan kanssa. Itse tänään ratkesin huutamaan lapselle, mistä mies suuttui minulle. Hävettää, etten osannut olla aikuinen, vaan annoin tunnepuuskan viedä. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta. Nyt tietysti tunnen itseni huonoksi äidiksi ja paskaksi ihmiseksi. Olen muutenkin ollut apeissa tunnelmissa pari kuukautta ja pinna kiristyy tosi helposti. Ja minulla on vain yksi lapsi.

Suuri ongelma on myös se, ettei minulla ole ketään, kenen kanssa näitä tuntemuksia jakaa. Kaveripiirissä lapsia ei muilla ole, ja tuttavien kanssa en ole sillä tasolla, että pystyisin puhumaan siitä, ettei äitinä oleminen ole aina maailman ihaninta. Mies on varustettu lehmän hermoilla, eikä kerta kaikkiaan ymmärrä, miksi otan lapsen temppuilut "niin vakavasti". Selittää olen yrittänyt, mutta kun se ei ymmärrä niin se ei ymmärrä.

Tietysti tässä vaiheessa sinultakin voi kysyä, onko sinulla lähellä sukulaisia tai tuttavia, jotka voisivat auttaa lasten ja huushollin kanssa? Jos olet samanlainen kuin minä, että itse pitäisi pystyä selviämään tilanteesta kuin tilanteesta, ja perheen ulkopuolisten ihmisten häärääminen kotona lähinnä vi -- -harmittaa, niin sitä apua on vaikea ottaa vastaan. Vaikka järki sanoo, että on ihan jees antaa muiden siivota tai hoitaa lapsia välillä, niin siihen ei vain pysty. Parasta olisi JOTENKIN saada se mies tajuamaan, missä mennään. Sinähän olet viimeisilläsi raskaana, ei siinä kertakaikkiaan jaksa mennä samalla tahdilla kuin ennen.

Äläkä nyt mieti sitä tutkinnon kasaan saamista. Sinulla on aivan tarpeeksi tekemistä muutenkin. Hakataan vaan yhdessä päätä seinään, kyllä siitä aina yhdeksi päiväksi voimaa saa. :)
 
Kuule täällä ilmoittautuu kanssa yksi väsynyt JA masentunut äiti! lapsia 3kpl. ja nuorin 3kk... vaikeeta on koko perheellä:( Mies meillä kyllä on apuna, mutta se ei vaan riitä kun kaikki niin raskasta :( Koitan masennuksestani huolimatta jollain tavalla uskoa huomiseen! Minäkin huudan lapsilleni liikaa ja onpa tullut annettua tukkapöllytkin jo:( Luulen että meitä väsyneitä äitejä on monia.... Siitä ei vaan puhuta julkiesti ja tehdä numeroa....
 
Alkuperäinen kirjoittaja fool on the hill:
Tietysti tässä vaiheessa sinultakin voi kysyä, onko sinulla lähellä sukulaisia tai tuttavia, jotka voisivat auttaa lasten ja huushollin kanssa? Jos olet samanlainen kuin minä, että itse pitäisi pystyä selviämään tilanteesta kuin tilanteesta, ja perheen ulkopuolisten ihmisten häärääminen kotona lähinnä vi -- -harmittaa, niin sitä apua on vaikea ottaa vastaan. Vaikka järki sanoo, että on ihan jees antaa muiden siivota tai hoitaa lapsia välillä, niin siihen ei vain pysty. Parasta olisi JOTENKIN saada se mies tajuamaan, missä mennään. Sinähän olet viimeisilläsi raskaana, ei siinä kertakaikkiaan jaksa mennä samalla tahdilla kuin ennen.

Joo, tässähän se yksi iso ongelma onkin. Apua olisi kyllä saatavissa, jos vaan pyytäisin. Mutta kun en pyydä, en... En suo äidilleni sitä iloa, että päästäisin sen tänne siivoamaan. Lapsia se kyllä saa hoitaa, kuten anoppikin, mutta vain silloin, kun se on ehdottoman välttämätöntä (pakollinen meno tms) Mutta itse olen sotkuni tehnyt, joten ne myös itse siivoan - kuvainnollisesti ja kirjaimellisesti :) No, jos olen laitoksella kauemman kuin päivän pari, äitini kyllä käy täällä "salaa" siivoamassa. Tosin se tekisi sen joka tapauksessa, vaikka olisin juuri siivonnut kaikki paikat lattiasta kattoon asti. En vain pysty yltämään hänen tasolleen tässä(kään) asiassa...

Mitä hermojen menettämiseen lapsen/lasten kanssa tulee... Se tuntuu olevan sellainen tabu, josta ei saa puhua. Kaikki lapset on aina ihania kullanmuruja ja äiti alati hymyilevä. Ja kun ei itse siinä onnistu, tuntee itsensä ihan hirviöäidiksi. Kyse ei todellakaan ole siitä, ettenkö rakastaisi lapsiani yli kaiken ja ettenkö nauttisi heidän kanssaan olemisesta - suurinta osaa ajasta. Ja en todellakaan odota heidän kasvavan äkkiä isoiksi, päin vastoin. Tämä pikkulapsi aika menee ohi ihan liian nopeasti, vauva-ajasta nyt puhumattakaan. Omalla tavallani nautin jokaisesta päivästä lasten kanssa kotona. Mutta kun vaan tulee niitä hetkiä, tai vähän pidempiäkin aikoja, jolloin olen vaan niin väsynyt. En lapsiin, vaan tähän kaikkeen. Valitettavasti se vaan purkautuu lapsiin - ja täälläkin alettiin heti sanomaan, että miksi on pitänyt noita lapsia tehdä.

En minä niistä lapsista valita, vaan tästä kaikesta paskasta noin yleensä... En olisi mitenkään selvinnyt tuon meidän kakkosen vauva-ajasta, jos häntä ei olisi ollut (ristiriitaista). Hän kun oli - ja on edelleen - äidin ilopilleri. Nytkin kun paruin lattialla, hän sai itkuni loppumaan tulemalla halaamaan minua. En todellakaan jaksaisi ilman tuota kakkosta. Esikoinen on ollut raskaampi, mutta ei yhtään vähemmän rakkaampi. Hänellä on vaan omat erityiset juttunsa, jotka päivästä toiseen toistuessaan syövät voimiani.

Ja miksi olen mennyt tekemään tuon miehen kanssa lisää lapsia? Joo, olisi pitänyt tietysti tajuta jo esikoisen jälkeen, missä mennään. Tai oikeastaan jo paljon aikaisemmin. Mutta minkäs sille mahtaa, kun itse haluaa lapsia ja miehelle se sopii. En minä sen takia aio lapsihaaveistani luopua, että mies on saamaton nahjus. Kyllä minä pärjäisin noiden kanssa vaikka yksinkin, vaikka en kyllä mielelläni. Minä noita lapsia olen halunnut, mies on vaan myöntynyt... Tietysti jälkiviisaana voisi sanoa, että olisi pitänyt valita isäkandidaatti aikoinaan paremmin, mutta myöhäistä se nyt on. Voi vaan valittaa näin anonyymisti... Oikeasti en tuota vaihtaisi, ihan hyvä mies se muuten on. Ei petä, ei lyö, ei juo, käy töissä, antaa minun olla kotiäitinä niin kauan kuin haluan, jne. Pahemmistakin olen kuullut...

Kiitti, kun saan täällä nyt vähän purkaa pahaa oloani. Jaksaa taas paremmin - toivottavasti.

ps. Te jotka ehdotitte s-postia: kiitos, mutta ei kiitos. Mulla ei ole mitään anonyymiä s-postiosoitetta, enkä viitsi alkaa sellaista hankkimaankaan. Eikä tässä paljon olisi aikaa kirjoitellakaan (normaali päivinä siis). Mutta kiitos kuitenkin :) ja voimia teillekin!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja fool on the hill:
Tietysti tässä vaiheessa sinultakin voi kysyä, onko sinulla lähellä sukulaisia tai tuttavia, jotka voisivat auttaa lasten ja huushollin kanssa? Jos olet samanlainen kuin minä, että itse pitäisi pystyä selviämään tilanteesta kuin tilanteesta, ja perheen ulkopuolisten ihmisten häärääminen kotona lähinnä vi -- -harmittaa, niin sitä apua on vaikea ottaa vastaan. Vaikka järki sanoo, että on ihan jees antaa muiden siivota tai hoitaa lapsia välillä, niin siihen ei vain pysty. Parasta olisi JOTENKIN saada se mies tajuamaan, missä mennään. Sinähän olet viimeisilläsi raskaana, ei siinä kertakaikkiaan jaksa mennä samalla tahdilla kuin ennen.

Joo, tässähän se yksi iso ongelma onkin. Apua olisi kyllä saatavissa, jos vaan pyytäisin. Mutta kun en pyydä, en... En suo äidilleni sitä iloa, että päästäisin sen tänne siivoamaan. Lapsia se kyllä saa hoitaa, kuten anoppikin, mutta vain silloin, kun se on ehdottoman välttämätöntä (pakollinen meno tms) Mutta itse olen sotkuni tehnyt, joten ne myös itse siivoan - kuvainnollisesti ja kirjaimellisesti :) No, jos olen laitoksella kauemman kuin päivän pari, äitini kyllä käy täällä "salaa" siivoamassa. Tosin se tekisi sen joka tapauksessa, vaikka olisin juuri siivonnut kaikki paikat lattiasta kattoon asti. En vain pysty yltämään hänen tasolleen tässä(kään) asiassa...

Mitä hermojen menettämiseen lapsen/lasten kanssa tulee... Se tuntuu olevan sellainen tabu, josta ei saa puhua. Kaikki lapset on aina ihania kullanmuruja ja äiti alati hymyilevä. Ja kun ei itse siinä onnistu, tuntee itsensä ihan hirviöäidiksi. Kyse ei todellakaan ole siitä, ettenkö rakastaisi lapsiani yli kaiken ja ettenkö nauttisi heidän kanssaan olemisesta - suurinta osaa ajasta. Ja en todellakaan odota heidän kasvavan äkkiä isoiksi, päin vastoin. Tämä pikkulapsi aika menee ohi ihan liian nopeasti, vauva-ajasta nyt puhumattakaan. Omalla tavallani nautin jokaisesta päivästä lasten kanssa kotona. Mutta kun vaan tulee niitä hetkiä, tai vähän pidempiäkin aikoja, jolloin olen vaan niin väsynyt. En lapsiin, vaan tähän kaikkeen. Valitettavasti se vaan purkautuu lapsiin - ja täälläkin alettiin heti sanomaan, että miksi on pitänyt noita lapsia tehdä.

En minä niistä lapsista valita, vaan tästä kaikesta paskasta noin yleensä... En olisi mitenkään selvinnyt tuon meidän kakkosen vauva-ajasta, jos häntä ei olisi ollut (ristiriitaista). Hän kun oli - ja on edelleen - äidin ilopilleri. Nytkin kun paruin lattialla, hän sai itkuni loppumaan tulemalla halaamaan minua. En todellakaan jaksaisi ilman tuota kakkosta. Esikoinen on ollut raskaampi, mutta ei yhtään vähemmän rakkaampi. Hänellä on vaan omat erityiset juttunsa, jotka päivästä toiseen toistuessaan syövät voimiani.

Ja miksi olen mennyt tekemään tuon miehen kanssa lisää lapsia? Joo, olisi pitänyt tietysti tajuta jo esikoisen jälkeen, missä mennään. Tai oikeastaan jo paljon aikaisemmin. Mutta minkäs sille mahtaa, kun itse haluaa lapsia ja miehelle se sopii. En minä sen takia aio lapsihaaveistani luopua, että mies on saamaton nahjus. Kyllä minä pärjäisin noiden kanssa vaikka yksinkin, vaikka en kyllä mielelläni. Minä noita lapsia olen halunnut, mies on vaan myöntynyt... Tietysti jälkiviisaana voisi sanoa, että olisi pitänyt valita isäkandidaatti aikoinaan paremmin, mutta myöhäistä se nyt on. Voi vaan valittaa näin anonyymisti... Oikeasti en tuota vaihtaisi, ihan hyvä mies se muuten on. Ei petä, ei lyö, ei juo, käy töissä, antaa minun olla kotiäitinä niin kauan kuin haluan, jne. Pahemmistakin olen kuullut...

Kiitti, kun saan täällä nyt vähän purkaa pahaa oloani. Jaksaa taas paremmin - toivottavasti.

ps. Te jotka ehdotitte s-postia: kiitos, mutta ei kiitos. Mulla ei ole mitään anonyymiä s-postiosoitetta, enkä viitsi alkaa sellaista hankkimaankaan. Eikä tässä paljon olisi aikaa kirjoitellakaan (normaali päivinä siis). Mutta kiitos kuitenkin :) ja voimia teillekin!

Siis oikeesti? Sulla on apua saatavissa vaan et sitä pyydä. Märehdi siellä sitten paskoissanne ja anna lasten voida huonosti.

Uskomaton tapaus.
 
En ymmärrä mitä viboja jotkut saa, kun pääsevät ilkeilemään muille. Jos ei ole mitään fiksua kirjoitettavaa, olisivat edes hiljaa!!! Ei viitsitä alentua tolle tasolle. Voimia!!!
 
Kiitos kaikille asiallisesti vastanneille. Ja voimia kaikille muille väsyneille. Nyt häivyn päiväunille, vielä kun on hiljainen talo... Kiitos kun sain purkautua.

t: edelleen väsynyt ap, mutta nyt jo hieman parempi mieli :)

ps. Sinulle, joka epäilit minun märehtivän täällä paskoissa: Ei, kyllä olemme kaikki ihan sisäsiistejä. Kakkosella on tosin vielä välillä vaipat, mutta ihan vain varmuuden vuoksi (ulkona ja unilla). Lapset voivat ymmärtääkseni ihan hyvin, ainakaan eivät ole mitenkään oireilleet ja äiti on heille koko maailman tärkein ihminen. Joo, olen uskomaton tapaus kun en pyydä apua, vaikka sitä olisikin saatavissa. Mutta katson selviäväni sittenkin vähemmällä, kun huolehdin itse perheestäni ja kodistani, kuin että päästäisin äitini tänne "auttamaan". Siitä seuraisi vain entistä enemmän pahaa mieltä ja stressiä, eli ei kiitos.
 
Kiitos, kuloja ei ole jäänyt, raskauksia viisi. Töissä olen aina käynyt kun useampi vuosi ikäeroa lapsilla vaikka viimeisen kanssa oli jo kodinhoitovapaakin eli kanssaan olin kolme vuotta ihan rahalla, isommilla rahatta.
Kulissien pitäminen ei kannata, siitä kärsivät kaikki. En katso paremmaksi vaihtoehdoksi tuota lattialla parkumista vaikka lyödäkään ei saa. Lapsille pelottavaa kun äiti parkuu. Vanhempien olisi oltava turvana lapsille eikä avuttomana parkua.
Mielestäni on vastuutonta vain haluta lapsia peräjälkeen ellei jaksa. Pitäisi tuntea omat voimavaransa koska isästäkään ei apua.
Ei varmaan helpota synnytys, sitten vauva siinä parkumassa, ehkä koliikkiaan. Ja äiti ailahtelevainen tai mistään välittävä pillerinpopsija.
 
En lukenut kaikkia juttuja, mutta mitäs jos antaisit periksi tälle periaatteellesi ja veisit lapset hoitoon mummoille vähintään kerran viikossa. Varmaan rupeaisi helpottamaan. Tai jos veisit pari kertaa niin käytä vaikka se eka kerta esim. siivoamiseen jne. ja se toinen kerta ihan vaan pelkästään omien asioiden tekemiseen. olkoon se sitten lenkille menoa, shoppailua, tietokoneella oloa tai ihan vaan päiväunia.
 
Mummot mieluusti auttaisivat lastenhoidossa ja muutenkin, älä vie heiltä tätä iloa. Parin vuosikymmenen päästä omat lapsesi ovat samassa tilanteessa, miltä tuntuisi, jos he torjuisivat apusi?
 
Alkuperäinen kirjoittaja niin makaa kuin petaa:
Kiitos, kuloja ei ole jäänyt, raskauksia viisi. Töissä olen aina käynyt kun useampi vuosi ikäeroa lapsilla vaikka viimeisen kanssa oli jo kodinhoitovapaakin eli kanssaan olin kolme vuotta ihan rahalla, isommilla rahatta.
Kulissien pitäminen ei kannata, siitä kärsivät kaikki. En katso paremmaksi vaihtoehdoksi tuota lattialla parkumista vaikka lyödäkään ei saa. Lapsille pelottavaa kun äiti parkuu. Vanhempien olisi oltava turvana lapsille eikä avuttomana parkua.
Mielestäni on vastuutonta vain haluta lapsia peräjälkeen ellei jaksa. Pitäisi tuntea omat voimavaransa koska isästäkään ei apua.
Ei varmaan helpota synnytys, sitten vauva siinä parkumassa, ehkä koliikkiaan. Ja äiti ailahtelevainen tai mistään välittävä pillerinpopsija.

No höpönlöpö! Lapsista ei ole pelottavaa jos äiti parkuu. Senjälkeen voi selittää mistä johtui. Haitallisempaa se on että yrittää peitellä. Lapset huomaa sen todella helposti ja pelottavaa on se että vaistoavat että kaikki ei ole kunnossa vaikka eivät totuutta tiedä.

Voimia ap ja varmasti tilanne helpottaa kun saat vauvan syliin :)

 
Alkuperäinen kirjoittaja joku:
Alkuperäinen kirjoittaja niin makaa kuin petaa:
Kiitos, kuloja ei ole jäänyt, raskauksia viisi. Töissä olen aina käynyt kun useampi vuosi ikäeroa lapsilla vaikka viimeisen kanssa oli jo kodinhoitovapaakin eli kanssaan olin kolme vuotta ihan rahalla, isommilla rahatta.
Kulissien pitäminen ei kannata, siitä kärsivät kaikki. En katso paremmaksi vaihtoehdoksi tuota lattialla parkumista vaikka lyödäkään ei saa. Lapsille pelottavaa kun äiti parkuu. Vanhempien olisi oltava turvana lapsille eikä avuttomana parkua.
Mielestäni on vastuutonta vain haluta lapsia peräjälkeen ellei jaksa. Pitäisi tuntea omat voimavaransa koska isästäkään ei apua.
Ei varmaan helpota synnytys, sitten vauva siinä parkumassa, ehkä koliikkiaan. Ja äiti ailahtelevainen tai mistään välittävä pillerinpopsija.

No höpönlöpö! Lapsista ei ole pelottavaa jos äiti parkuu. Senjälkeen voi selittää mistä johtui. Haitallisempaa se on että yrittää peitellä. Lapset huomaa sen todella helposti ja pelottavaa on se että vaistoavat että kaikki ei ole kunnossa vaikka eivät totuutta tiedä.

Voimia ap ja varmasti tilanne helpottaa kun saat vauvan syliin :)

Mitenköhän sä kuvittelet tilanteen helpottavan kun tämänhetkisen tilanteen lisäksi tuossa sopassa on pieni vauva lisää?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ihmettelevä:
En ymmärrä mitä viboja jotkut saa, kun pääsevät ilkeilemään muille. Jos ei ole mitään fiksua kirjoitettavaa, olisivat edes hiljaa!!! Ei viitsitä alentua tolle tasolle. Voimia!!!


Eihän se ilkeilyä ole kun puhuu tosiasioista. Niistä vaan harvemmin kiitosta saa, päinvastoin haukkumista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ohis:
Alkuperäinen kirjoittaja joku:
Alkuperäinen kirjoittaja niin makaa kuin petaa:
Kiitos, kuloja ei ole jäänyt, raskauksia viisi. Töissä olen aina käynyt kun useampi vuosi ikäeroa lapsilla vaikka viimeisen kanssa oli jo kodinhoitovapaakin eli kanssaan olin kolme vuotta ihan rahalla, isommilla rahatta.
Kulissien pitäminen ei kannata, siitä kärsivät kaikki. En katso paremmaksi vaihtoehdoksi tuota lattialla parkumista vaikka lyödäkään ei saa. Lapsille pelottavaa kun äiti parkuu. Vanhempien olisi oltava turvana lapsille eikä avuttomana parkua.
Mielestäni on vastuutonta vain haluta lapsia peräjälkeen ellei jaksa. Pitäisi tuntea omat voimavaransa koska isästäkään ei apua.
Ei varmaan helpota synnytys, sitten vauva siinä parkumassa, ehkä koliikkiaan. Ja äiti ailahtelevainen tai mistään välittävä pillerinpopsija.

No höpönlöpö! Lapsista ei ole pelottavaa jos äiti parkuu. Senjälkeen voi selittää mistä johtui. Haitallisempaa se on että yrittää peitellä. Lapset huomaa sen todella helposti ja pelottavaa on se että vaistoavat että kaikki ei ole kunnossa vaikka eivät totuutta tiedä.

Voimia ap ja varmasti tilanne helpottaa kun saat vauvan syliin :)

Mitenköhän sä kuvittelet tilanteen helpottavan kun tämänhetkisen tilanteen lisäksi tuossa sopassa on pieni vauva lisää?


No siten kun loppuraskaudessa on huolissaan tulevasta ja väsynyt ja hormoonit heittelee niin se on aika mielenmyllerrystä. Kun vauvan saa ehjänä syliin ja pääsee mahasta eroon niin alkaa jo helpottamaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja joku:
Alkuperäinen kirjoittaja ohis:
Alkuperäinen kirjoittaja joku:
Alkuperäinen kirjoittaja niin makaa kuin petaa:
Kiitos, kuloja ei ole jäänyt, raskauksia viisi. Töissä olen aina käynyt kun useampi vuosi ikäeroa lapsilla vaikka viimeisen kanssa oli jo kodinhoitovapaakin eli kanssaan olin kolme vuotta ihan rahalla, isommilla rahatta.
Kulissien pitäminen ei kannata, siitä kärsivät kaikki. En katso paremmaksi vaihtoehdoksi tuota lattialla parkumista vaikka lyödäkään ei saa. Lapsille pelottavaa kun äiti parkuu. Vanhempien olisi oltava turvana lapsille eikä avuttomana parkua.
Mielestäni on vastuutonta vain haluta lapsia peräjälkeen ellei jaksa. Pitäisi tuntea omat voimavaransa koska isästäkään ei apua.
Ei varmaan helpota synnytys, sitten vauva siinä parkumassa, ehkä koliikkiaan. Ja äiti ailahtelevainen tai mistään välittävä pillerinpopsija.

No höpönlöpö! Lapsista ei ole pelottavaa jos äiti parkuu. Senjälkeen voi selittää mistä johtui. Haitallisempaa se on että yrittää peitellä. Lapset huomaa sen todella helposti ja pelottavaa on se että vaistoavat että kaikki ei ole kunnossa vaikka eivät totuutta tiedä.

Voimia ap ja varmasti tilanne helpottaa kun saat vauvan syliin :)

Mitenköhän sä kuvittelet tilanteen helpottavan kun tämänhetkisen tilanteen lisäksi tuossa sopassa on pieni vauva lisää?


No siten kun loppuraskaudessa on huolissaan tulevasta ja väsynyt ja hormoonit heittelee niin se on aika mielenmyllerrystä. Kun vauvan saa ehjänä syliin ja pääsee mahasta eroon niin alkaa jo helpottamaan.

Ja sitten pukkaakin jo synnytyksenjälkeistä masennusta eikä mies osallistu yhtään sen enempää kuin tähänkään asti.

Tuskin helpottaa.
 

Yhteistyössä