Mä en jaksa enään

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ....
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
?

....

Vieras
Tuntuu kun kaikki kaatuisi päälle. Mies on koko ajan töissä, lapset ei tee muuta kuin tappele keskenään.
yritän toimia erotuomarina eikä ketään kenen kanssa juttelisi, kenen olkapäätä vasten voisi nojata ja itkeä tämän pahan olon pois.
tuntuu kuin olisin koko mailman hylkämää mailman turhin ihminen.
 
Paha tuollainen tilanne, jos ei ystäviä. Entgäs sukulaisias. Kait kuitenkin pääset liikkumaan ja sukulaisiin.
Me nuorena muutimme kaksi kertaa Etelä-Suomeen aivan vieraisiin kaupnkeihin mutta kyllä sieltäkin tuttavia löytyi ja ystäviä.
 
Täältä sinulle iso hali.
Voisitko lähteä lasten kanssa jonnekin käymään, uimarannalle, reissuun tai vaikkapa eväsretkelle lähimetsään tai puistoon. Ja lupaa jokin palkinto jos ovat kunnolla. Onko mies töissä viikonloppunakin? Jätä lapset hänelle hetkeksi ja tee jotain ihan itsekseen - joskus noita miehiä pitää vähän herätellä, että ymmärtävät asioiden tärkeysjärjestyksen.
 
hyytikyppynen: Kiitos!

itsestä kiinni: Ei ole sukulaisia tai on eipä juuri pidetä yhteyttä eikä ainakaan pureta pahaa mieltä. Hyvä esim, Pyysin siskolta apua kun lapset oli pieniä ja olin tosi väsynyt. Sain vastaukseksi: "itsepä olet lapset tehnyt sun ne täytyy hoitaakin." En ole kertaakaan saanut minkäänlaista lasten hoito apua tai muutakaan sukulaisilta. Tuntuu että ystävät ovat hävinneet. Tai eipä kai mulla edes ole sellaisia. Pääsen kyllä liikkkumaan, mutta elämä pyörii työn ja lasten harrastusten ympärillä ei mulla ole omaa aikaa ei ole koskaan ollut eikä kai koskaan tule olemaankaan.

Mä olen tällä hetkellä ihan loppu.
 
Mintus: Oltiin tänään koko päivä reissussa. Aamupäivä kaupungilla ja loppuksi yli 4h uimarannalla eväitten kanssa ja kotiin päästiin alkoi valitus kun ei ole mitään tekemistä ja tappelu.
 
Etkö ole tutustunut lasten kanssa edes puistoissa kehenkään? Se on vähän yksinäistä aikaa kun lapset pieniä ja jos mies tekee pitkää päivää.
Pian se aika kuitenkin menee ja lapset kasvavat ja on omaa aikaa melkein liikaakin. Itsekin täällä viikon pian kärvistellyt yksiksein ja odotan jo kovin kuopusta kotiin.
Paljon itsekin vain lasten kanssa liikuin kun pieniä olivat, mies oli yrittäjä. Lomareissutkin reissasin lasten kanssa, huvipuistot, risteilyt, Rukat.
Kyllä se siitä, vuosien saatossa.
 
Itsestä kiinni: Tutustunut? no joo, mutta en kylllä ole tavannut yhtään sellaista ihmistä joiden kanssa voisi puhua tai ottaa yhteyttä pahimman epätoivon hetkellä kun seinät kaatuu niskaan eikä enään jaksa.
Mulla voimat ménee tämän arjen pyörittämiseen tuntuu ettei voimia ole mihinkään ylimääräiseen ja lapset on niin pienellä ikäerolla ettei voi edes kuvitella lähetevänsä niiden kanssa mihinkään lomareissulle. Sitä paitsi ei talous anna myöden mihinkän reissuun.


Ei paljon lohduta vuosien saatossa, kun en tiedä miten selviään huomisesta?
 

Yhteistyössä