A
alistettu tytär
Vieras
Sille ei sit kelpaa mikään. Yhtään mikään. Mulla on alkanut keittää sen kanssa pikku hiljaa. Aikuinen ihminen on niin lapsellinen, että tekee välillä hel****n tyttäriensä elämästä kiukutteluillaan. Pääsiäisenä suuttui, kun ei lähdetty sinne. Olin kipeä ja pojalla korvatulehdus ja kuumetta. Vanhempani tulivat meille, olivat 2 tuntia ja häipyivät. Olivat kuulemma siskolleni valittaneet, että mä en ollutkaan kipeä. Olin, mutta yritin tsempata kun tulivat kylään.
Nyt äitini TAAS kiukuttelee. Syynä se, että meidät on huomenna kutsuttu juhliin emmekä lähde koko viikonlopuksi heille. Olen kysynyt, että onko hän kotona jos menemme onnittelemaan äitienpäivänä mutta en oo saanut vastausta. Meidän siis pitäis jättää huomiset juhlat väliin, mennä mun äidin mielen mukaisesti sinne jo tänään suoraan töistä.
Kaikki on aina yhtä taistelua. Tiedän että ydinsyynä on se, että asumme todella lähellä miehen vanhempia ja he näkevät poikaamme enemmän. Väkisinkin, kun välimatkaa on muutama kilometri. Mun vanhempien luokse on matkaa 200 km, joten en jaksa lähteä joka viikonloppu asumaan toisten nurkkiin ja siivoamaan toisten taloa & laittamaan ruokaa (nämä multa vaaditaan, kun kerran "leipä tulee heidän pöydästään" ). Mun äiti ei halua jostain syystä ymmärtää, että myöskin talon rakennus-projekti vaatii meiltä jotain eikä aikaa riitä välttämättä vierailuihin. Ja onpa siinä sekin puoli, että miksi kaksi alle 50-vuotiasta ihmistä ei tule meille kylään, kun viikonloput on vapaita ja ovat täysin terveitä ihmisiä. Saisivat olla mun puolestani meillä miten haluavat ja näkisivät meidän poikaakin enemmän.
Sori pitkä tarina, oli pakko avautua. Mun äiti on määräillyt mun elämää AINA ja mä oon joutunut aina miellyttämään. Mut en jaksa enää
.
Nyt äitini TAAS kiukuttelee. Syynä se, että meidät on huomenna kutsuttu juhliin emmekä lähde koko viikonlopuksi heille. Olen kysynyt, että onko hän kotona jos menemme onnittelemaan äitienpäivänä mutta en oo saanut vastausta. Meidän siis pitäis jättää huomiset juhlat väliin, mennä mun äidin mielen mukaisesti sinne jo tänään suoraan töistä.
Kaikki on aina yhtä taistelua. Tiedän että ydinsyynä on se, että asumme todella lähellä miehen vanhempia ja he näkevät poikaamme enemmän. Väkisinkin, kun välimatkaa on muutama kilometri. Mun vanhempien luokse on matkaa 200 km, joten en jaksa lähteä joka viikonloppu asumaan toisten nurkkiin ja siivoamaan toisten taloa & laittamaan ruokaa (nämä multa vaaditaan, kun kerran "leipä tulee heidän pöydästään" ). Mun äiti ei halua jostain syystä ymmärtää, että myöskin talon rakennus-projekti vaatii meiltä jotain eikä aikaa riitä välttämättä vierailuihin. Ja onpa siinä sekin puoli, että miksi kaksi alle 50-vuotiasta ihmistä ei tule meille kylään, kun viikonloput on vapaita ja ovat täysin terveitä ihmisiä. Saisivat olla mun puolestani meillä miten haluavat ja näkisivät meidän poikaakin enemmän.
Sori pitkä tarina, oli pakko avautua. Mun äiti on määräillyt mun elämää AINA ja mä oon joutunut aina miellyttämään. Mut en jaksa enää
.
! Tuota välien katkaisua mä oon miettinyt ihan käytännössä, että miten onnistuu. Kun mä pidän kuitenkin mun äidin puoleisista sukulaisista, joihin haluisin pitää yhteyttä. Mites jos juhlissa kohtaankin äitini? Tiedän, että panikoisin noita tilanteita niin paljon etukäteen, että loppujen lopuksi jänistäisin koko jutusta. Ja mun äiti on sen tyyppinen ihminen, että helpolla mustamaalaa toisia, ettei itsestään anna huonoa vaikutelmaa. Eli vaikka valehtelee muille, jotta saa näyttämään asian niin, et mä oon tehnyt jotain todella kamalaa.