Ei hitto..
Musta on kiva juhlistaa toisten äitiyttä, mutta mä olen äärettömän huono kestämään sitä että muut haluavat juhlistaa mua, ja odottavat että mä olisin juuri tänään iloinen ja kaunis ja hyväntuulinen ja onnellinen: mitä enemmän muut sitä odottaa, sitä kiukkuisemmaksi se tekee mut. |O Oon ihan persiiseen ammuttu karhu, ja mietin että on pakko kirjoittaa tänne nyt ennenkö saan jonkun asteisen raivarin..
Mun mies on aivan ihana. Mutta mä olen todennut että näissä juhlallisuuksissa meidän ajatukset ei kohtaa: se ei ymmärrä sitä että mä en tahdo, että mut herätetään äitienpäivän aamuna klo 9 laululla ja lahjalla ja itsetehdyllä kortilla.En varsinkaan, jos oon ollut töissä edellis yönä klo kolmeen, ja sen jälkeen nukkunut pätkittäin havahtuen vähän väliä vauvan unirutinoihin tai itkuun. Ja mä en ylipäätään tahdo äitienpäivänä lahjaa: en varsinkaan mitään sellaista, minkä ostaisin itse jokatapauksessa seuraavana arkipäivänä. Sen sijaan musta olisi kiva, että jos jotenkin haluaa muistaa, olisi vaikka siivonnut vähän, ja laittanut puhtaat pyyhkeet kylppäriin aamu suihkua varten ja huolehtinut että ei itse käytä mulle puhtaana varattua pyyhettä ensin.. (tässä huushollissa on nimittäin enemmänkin tapa kuin poikkeus, että mun pyyhe käy vähintään kahdesti ensin jollain muulla, ennenkö mä kerkiän saada sen itse puhtaana käyttööni. Ensin mies, aamusuihkulla. Ja sitten tyttö, aamusuihkulla. Ja sitten vasta minä. Ja se ottaa aivoon. Ja mies tietää sen).
Ja nyt mä mietin, että koska vaihdoehdot on käyneet jo vähiin: haluanko mä muistaa tämän äitienpäivän äitienpäivänä, jolloin mä itse siivosin ja viikkasin pyykkiä ja sitä rataa, vai muistanko mä tän päivänä jolloin vittuunnuin sotkusen kämpän vuoksi?? Jaa-a.
Musta on kiva juhlistaa toisten äitiyttä, mutta mä olen äärettömän huono kestämään sitä että muut haluavat juhlistaa mua, ja odottavat että mä olisin juuri tänään iloinen ja kaunis ja hyväntuulinen ja onnellinen: mitä enemmän muut sitä odottaa, sitä kiukkuisemmaksi se tekee mut. |O Oon ihan persiiseen ammuttu karhu, ja mietin että on pakko kirjoittaa tänne nyt ennenkö saan jonkun asteisen raivarin..
Mun mies on aivan ihana. Mutta mä olen todennut että näissä juhlallisuuksissa meidän ajatukset ei kohtaa: se ei ymmärrä sitä että mä en tahdo, että mut herätetään äitienpäivän aamuna klo 9 laululla ja lahjalla ja itsetehdyllä kortilla.En varsinkaan, jos oon ollut töissä edellis yönä klo kolmeen, ja sen jälkeen nukkunut pätkittäin havahtuen vähän väliä vauvan unirutinoihin tai itkuun. Ja mä en ylipäätään tahdo äitienpäivänä lahjaa: en varsinkaan mitään sellaista, minkä ostaisin itse jokatapauksessa seuraavana arkipäivänä. Sen sijaan musta olisi kiva, että jos jotenkin haluaa muistaa, olisi vaikka siivonnut vähän, ja laittanut puhtaat pyyhkeet kylppäriin aamu suihkua varten ja huolehtinut että ei itse käytä mulle puhtaana varattua pyyhettä ensin.. (tässä huushollissa on nimittäin enemmänkin tapa kuin poikkeus, että mun pyyhe käy vähintään kahdesti ensin jollain muulla, ennenkö mä kerkiän saada sen itse puhtaana käyttööni. Ensin mies, aamusuihkulla. Ja sitten tyttö, aamusuihkulla. Ja sitten vasta minä. Ja se ottaa aivoon. Ja mies tietää sen).
Ja nyt mä mietin, että koska vaihdoehdot on käyneet jo vähiin: haluanko mä muistaa tämän äitienpäivän äitienpäivänä, jolloin mä itse siivosin ja viikkasin pyykkiä ja sitä rataa, vai muistanko mä tän päivänä jolloin vittuunnuin sotkusen kämpän vuoksi?? Jaa-a.