Mä en osaa hoitaa tätä asiaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "nanna84"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

"nanna84"

Vieras
Meillä kaks lasta, ekaluokkalainen ja 5-vuotias. Mies vakitöissä (päivätöissä johon kuuluu silloin tällöin työmatkoja, myös ulkomaille) ja mä opiskelen sairaanhoitajaks.

Mulla alkaa 15. päivä kolmen viikon työharjottelu synnyttäneiden osastolla. Ja oon tästä toosi onnellinen, koska sinne on vaikea päästä harjottelemaan esim. siitä syystä että harjottelupaikkakunta on ihan eri kuin kouluni paikkakunta. Harjottelupaikkakunnalle on matkaa vajaa 100km, joten aamuvuoroonkin tarvii lähteä ajamaan tosi aikasin.
Olen tiennyt tästä tulevasta harjoittelusta kesäkuusta asti, ja mies on luvannut tehdä sen kolme viikkoa töitä 8-16, jotta saa ekaluokkalaisen saateltua samalla kouluun kun viel nuoremman hoitoon ja ite töihin. On siis luvannut olla tukena kaikin tavoin, koska tietää, että tää työharjottelu on mulle tärkee.

No nyt mies ilmoitti, että hänen tarvis mennä ensimmäisen harjoitteluviikkoni aikana työmatkalle 600 km päähän, pariksi päiväksi. Ei siinä mitään, kyllähän mä täällä saan lasten hoitoon/kouluun viemiset ym. järjestettyä jos on kyse vaan parista päivästä.

Sitten se lisäs, että hänen tarvis mennä myös viikoks-pariks työkeikalle Norjaan. Ja sekin mun työharjottelun aikana :/ Ymmärsin, että se ei oo pakollinen reissu, mutta hän haluaa. Haluaa vieläpä mennä omalla autolla, joten työmatka kestää jo siksi pari päivää kauemmin kuin lentäen.

Asiasta ei olla enempää nyt keskusteltu, koska mua harmittaa, enkä halua alkaa riitelemään. Jotenkin vaan tuntuu, että vaihtoehto on, että hän lähtee sinne ja mä jätän harjottelun väliin (joka siirtää valmistumistani, koska en saa harjoittelua suoritetuks). :(
 
Nyt on miehen aika joustaa varsinkin kun hän on luvannut ensin tuon harjoitteluajan hoitaa. Eli parin päivän työmatka ok jos lastenhoito onnistuu muutoin mutta tuon viikon-parin työkeikan saa nyt unohtaa tällä kertaa.
 
Nyt on miehen aika joustaa varsinkin kun hän on luvannut ensin tuon harjoitteluajan hoitaa. Eli parin päivän työmatka ok jos lastenhoito onnistuu muutoin mutta tuon viikon-parin työkeikan saa nyt unohtaa tällä kertaa.

No mä oon kans tätä mieltä, mutta ymmärrän kyllä että toisen työhön kuuluu myös noi työmatkat ja tarviihan työt hoitaa. Tosin tosta Norjan keikasta en oo ihan varma, että miten pakollinen se on.
 
Mun mielestä on suoraan sanottuna törkeää käytöstä mieheltä, ensin lupaa joustaa, mutta sitten keksiikin tuollaisen työmatkan, jonne ei ole pakko mennä. Kyllä se ukkos saa nyt jättää Norjan matkat väliin, jotta sä pääset harjoitteluun. Mä oisin varmaan vetänyt järkyttävät kiepit tosta :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ärrimiau;22368072:
Riittäisikö rahat MLL:n hoitajaan niiksi ajoiksi kun et itse ehdi paikalle?

Kyllä varmaan. Mutta mä en halua MLL:ltä hoitajaa. Tiedän myös, että mun äiti pitäis lapsia vaikka koko kolme viikkoa, vaikka on ite työelämässä, mutta en todellakaan kehtaa pyytää häntä koko ajaksi lapsenvahdiksi.
 
Jos oot päättänyt opiskella sairaanhoitajaksi, sulle tulee myös tulevaisuudessa vastaavia tilanteita ja silloinkin ne pitää pystyä hoitamaan. Sukulaisia? Joku opiskelijatyttö?
 
Vaikea homma... Jos jättää duunikeikan tekemättä, saattaa olla, että niitä ei jatkossa enää olekaan. Ja jos ei tee harjoittelua, ei valmistu.

Voisikohan asiasta keskustella rauhallisesti ja kumpikin voi kertoa oman kantansa ja perustelunsa?
 
[QUOTE="nanna84";22368049]

Haluaa vieläpä mennä omalla autolla, joten työmatka kestää jo siksi pari päivää kauemmin kuin lentäen.

([/QUOTE]

Täähän on jo ihan vittuilua sun mieheltä.
 
[QUOTE="vieras";22368110]Jos oot päättänyt opiskella sairaanhoitajaksi, sulle tulee myös tulevaisuudessa vastaavia tilanteita ja silloinkin ne pitää pystyä hoitamaan. Sukulaisia? Joku opiskelijatyttö?[/QUOTE]

Valmiina hoitajana ajattelin kyllä tehdä töitä ihan tässä omalla paikkakunnalla tai lähialueella, en todellakaan 100km päässä. :) Ja esim. työntekijänä mulla on oikeus olla kotona sairaan lapsen kanssa. Tai onhan se oikeus nytkin, mutta kaikki poissaolot on korvattava, tunti tunnista, oli sitten pois oman tai lapsen sairauden takia.
 
Mielestäni miehesi on kohtuuton, pitää tukea toista. Jos tuo on ollut jo tiedossa kauan, ei nyt käy päinsä järjestää itseään ulkomaille. Mun miehen työsopparissa on 25% matkustusta, silti ne ajat ( harvat) kun mä olen ulkomaan työmatkalla mies on jo ennakkoon ilmoittanut että pysyy suomessa eikä tee extra hommia vaan hoitaa lasta.
 
Ensinnäkin sä et todellakaan ala perumaan sitä työharjoittelua! Kun kerran miehesi on tiennyt tulevan tilanteen noin monta kuukautta etukäteen, vois kuvitella että olis voinut siirtää sitä Norjan reissua johonkin muuhun ajankohtaan...
Mun mielestä se on kyllä sun miehes ongelma kuka ne lapset vie hoitoon ja kouluun aamulla, jos hän ei ole paikalla!

Mutta olisiko sellainen mahdollista että sun äitis tulisi teille aina aamusta ja vesin 5v:n hoitoon ja katsois että ekaluokkalainen pääsee kouluun ja lähtis sitten kotiin? Koska jos sä kerran menet aikaisin niin sä myös pääset ihmisten aikaan ja voit sitten hakea sen pienemmän hoidosta jne..
 
[QUOTE="vieras";22368137]Sä olet hyvissä ajoin ukolles kertonut tilanteen ja ukko on hyvissä ajoin luvannut tilanteen hoitaa. Ei sen nyt passaa alkaa hannaamaan vastaan![/QUOTE]

Peesi
 
[QUOTE="nanna84";22368049]Olen tiennyt tästä tulevasta harjoittelusta kesäkuusta asti, ja mies on luvannut tehdä sen kolme viikkoa töitä 8-16, jotta saa ekaluokkalaisen saateltua samalla kouluun kun viel nuoremman hoitoon ja ite töihin. On siis luvannut olla tukena kaikin tavoin, koska tietää, että tää työharjottelu on mulle tärkee.[/QUOTE]

Ei tässä ihan oikeasti pitäisi olla paljoakaan epäselvää. Hyvä, ettet halua aloittaa riitaa, mutta niin kuin joku sanoi, niin vaihtoehdot ovat joko se, että mies lunastaa lupauksensa tässä sulle todella tärkeässä asiassa, tai sitten palkata lastenhoitaja tai niellä ylpeytensä ja pyytää äitiä lapsia hoitamaan.

On hyvä, ettet halua riidellä, mutta johan tuo on törkeää käytöstä mieheltä.
 
Ensinnäkin sä et todellakaan ala perumaan sitä työharjoittelua! Kun kerran miehesi on tiennyt tulevan tilanteen noin monta kuukautta etukäteen, vois kuvitella että olis voinut siirtää sitä Norjan reissua johonkin muuhun ajankohtaan...
Mun mielestä se on kyllä sun miehes ongelma kuka ne lapset vie hoitoon ja kouluun aamulla, jos hän ei ole paikalla!

Mutta olisiko sellainen mahdollista että sun äitis tulisi teille aina aamusta ja vesin 5v:n hoitoon ja katsois että ekaluokkalainen pääsee kouluun ja lähtis sitten kotiin? Koska jos sä kerran menet aikaisin niin sä myös pääset ihmisten aikaan ja voit sitten hakea sen pienemmän hoidosta jne..

Mun äiti menee töihin jo seittemäks, eli pystyis viemään nuoremman hoitoon. Ekaluokkalaiselle hän vois varmaan tehdä aamupalan valmiiks ja soittaa, koska tarvii lähteä kouluun. (En usko, että itse pystyisin harjoittelun aikana hälle soittamaan, ja mies tuskin Norjasta)

Onhan tää oikeestaan vaan järjestelykysymys, koska tarpeen tullen kyllä anoppi ja appikin(eronneet) auttavat. Mutta mua vaan harmittaa, että mies just sillon on lähdössä sinne reissuun. Tuntuu jotenkin, että toi mun koulu ja siihen liittyvä plus lasten hoitojen järjestelyt on hälle ihan toissijaisia asioita. Kunhan hän saa hoitaa omat työnsä eka, sitten vasta tulee kaikki muu. :/
 
Onkohan sun ukollas kenties jotain sun opiskelujas vastaan? Tuo kuulostaa suoraansanottuna siltä, että se haluaa vaan sitoa sut kotiin eikä missään nimessä halua sulle mitään omaa elämää. Miehes on todella veemäinen pissipää.
 
Ei tässä ihan oikeasti pitäisi olla paljoakaan epäselvää. Hyvä, ettet halua aloittaa riitaa, mutta niin kuin joku sanoi, niin vaihtoehdot ovat joko se, että mies lunastaa lupauksensa tässä sulle todella tärkeässä asiassa, tai sitten palkata lastenhoitaja tai niellä ylpeytensä ja pyytää äitiä lapsia hoitamaan.

On hyvä, ettet halua riidellä, mutta johan tuo on törkeää käytöstä mieheltä.

Ei toi äidin apuun pyytäminen mulle vastenmielistä tai negatiivista oo. Tiedän, että hän auttaa mielellään, mutta kun en vaan kehtais taas. Hän on kuitenki auttanut meitä näissä lastenhoidoissa tosi paljon. Esim. koulun syysloman aikana hän otti töistä vapaata, ettei mun tarvinnu olla työharjoittelusta pois.
 
[QUOTE="nanna84";22368133]Valmiina hoitajana ajattelin kyllä tehdä töitä ihan tässä omalla paikkakunnalla tai lähialueella, en todellakaan 100km päässä. :) Ja esim. työntekijänä mulla on oikeus olla kotona sairaan lapsen kanssa. Tai onhan se oikeus nytkin, mutta kaikki poissaolot on korvattava, tunti tunnista, oli sitten pois oman tai lapsen sairauden takia.[/QUOTE]

Olen samaa mieltä kuin vieras. Mun miehellä samoin silloin tällöin ulkomaan keikkoja. Se ei kyllä itse voi valita meneekö vai ei, kun pomo lähettää. Sullahan sairaanhoitajana tulee varmaan iltavuorojakin? Yövuoroista voit käsittääkseni kieltäytyä perhesyihin vedoten, mutta iltaa tarttee olla valmis tekemään.

Tässä tilanteessa: JOS mies voi niihin matkoihin vaikuttaa, jättää menemättä. Todellakin. Joka tapauksessa olisi tosiaan pitänyt jo etukäteen hänen ilmoittaa töihin, että vaimolla on silloin ja silloin työharjoittelu, ettei hän voi lähteä kauas (ellei ole aivan pakko). Oli miten oli. Sinä ilmoitat yhtä lailla, että sun on mentävä harjoitteluun ja mies saa hoitaa lapsille hoitajan siksi aikaa, koska on luvannut olla kotona.
 

Yhteistyössä