Mulla on maanantaina synttärit. Jostain kumman syystä ei sitten ole käynyt mielessäkään kahvittaa sukulaumaa: mulla on tällä hetkellä pari muutakin juttua menossa, eikä tosiaankaan ole mitään intressejä tiskailla käsin jälkeenpäin juhlakaluja siinä sivussa kun huolehdin täällä yksin kahden lapsen nukkumaan menot, koirien ulkoilutukset jne perus hommat.
No mun sisko sitten soitti ke. Sulla on ma synttärit. Ootkos ajatellut pitää kahveja? Ihan totuuden mukaisesti sanoin että en kyllä ole ajatellut, enkä ajattele. "No okei, jos me vaan tullaan sitten sunnuntaina?" Sanoin että mä en sitten leivo mitään, ja mieskin on pois, eli oon täällä vaan lasten kanssa ihan perusmeiningeissä. "No kai sä nyt jotain saat aikaiseksi?" (viimeisestä kommentista voitte kaikki päätellä että siskoni on lapseton). Pitkä hiljaisuus. "No okei, jos et niin mä sitt tuon. Mutta sanot sitt ajoissa." Seuraavaksi soitti äiti. "Sä oot kutsunut ne teille su, niin mekin tullaan. Sopiiko vasta sitt illemmalla kun pääsen töistä? No hyvä, nähdään!!" Yritin sanoo väliin etten kyllä tasan oo kutsunut ketään ja mitään kakkuja on turha oottaa, mutt ei.
No ajattelin kun tolla koiralla alko juoksut ett jes, pelastus!! Niillä on molemmilla uroskoiria, ja varsinkin systeri tosi nihkeesti jättää niiden omaa murusta yksin kotiin niin pitkiksi ajoiksi. Soitin ett nyt tilanne on kyllä tämä, koirat ei ole tervetulleita. Odotin jo että okei, no ei sitten, katotaan joku toinen päivä, voittehan te kävästä meillä vaikka ensi viikolla?
Niin ei. Äiti: joo, no ei se mitään, jätetään koirat kotiin. Sisko: Siis jaa ettei voi tulla? No, kai mun nyt sitten on pakko jättää se kotiin siksi aikaa. Se ei kyllä yhtään viihdy yksin. (no hemmetti en mä teitä ole tänne tänään kutsunutkaan!!) No, mutt nähdään illalla.
Eli ne tulee. Voi nyt kakka. Mä en jaksa.
Jos ne oikeasti haluaisivat tulla viettämään syntymäpäiviä, kutsuisivat mut niille kakkukahville että mun ei tarvii nähdä vaivaa. Tai tulisivat tänne järjestään paikkoja ja olemaan hyödyksi (meillä on edelleen laatikoita nurkat täynnä ). Miksi mun pitää kahvittaa ne, tälläsessa tilanteessa? Oikeasti? :headwall:
No mun sisko sitten soitti ke. Sulla on ma synttärit. Ootkos ajatellut pitää kahveja? Ihan totuuden mukaisesti sanoin että en kyllä ole ajatellut, enkä ajattele. "No okei, jos me vaan tullaan sitten sunnuntaina?" Sanoin että mä en sitten leivo mitään, ja mieskin on pois, eli oon täällä vaan lasten kanssa ihan perusmeiningeissä. "No kai sä nyt jotain saat aikaiseksi?" (viimeisestä kommentista voitte kaikki päätellä että siskoni on lapseton). Pitkä hiljaisuus. "No okei, jos et niin mä sitt tuon. Mutta sanot sitt ajoissa." Seuraavaksi soitti äiti. "Sä oot kutsunut ne teille su, niin mekin tullaan. Sopiiko vasta sitt illemmalla kun pääsen töistä? No hyvä, nähdään!!" Yritin sanoo väliin etten kyllä tasan oo kutsunut ketään ja mitään kakkuja on turha oottaa, mutt ei.
No ajattelin kun tolla koiralla alko juoksut ett jes, pelastus!! Niillä on molemmilla uroskoiria, ja varsinkin systeri tosi nihkeesti jättää niiden omaa murusta yksin kotiin niin pitkiksi ajoiksi. Soitin ett nyt tilanne on kyllä tämä, koirat ei ole tervetulleita. Odotin jo että okei, no ei sitten, katotaan joku toinen päivä, voittehan te kävästä meillä vaikka ensi viikolla?
Niin ei. Äiti: joo, no ei se mitään, jätetään koirat kotiin. Sisko: Siis jaa ettei voi tulla? No, kai mun nyt sitten on pakko jättää se kotiin siksi aikaa. Se ei kyllä yhtään viihdy yksin. (no hemmetti en mä teitä ole tänne tänään kutsunutkaan!!) No, mutt nähdään illalla.
Eli ne tulee. Voi nyt kakka. Mä en jaksa.
Jos ne oikeasti haluaisivat tulla viettämään syntymäpäiviä, kutsuisivat mut niille kakkukahville että mun ei tarvii nähdä vaivaa. Tai tulisivat tänne järjestään paikkoja ja olemaan hyödyksi (meillä on edelleen laatikoita nurkat täynnä ). Miksi mun pitää kahvittaa ne, tälläsessa tilanteessa? Oikeasti? :headwall:
Te ette nyt ihan taida ymmärtää. Kuisti on täynnä työkaluja, lattioilla koiran pissipapereita, vaatteita on siellä ja täällä koska niille ei ole säilytystiloja. Tiskikonetta ei ole, keittiöremontti odotuttaa itseään... Mä en kertakaikkiaan ole sillä tuulella, että tänne tullaan juhlistamaan mun syntymäpäiviäni. Otan ilolla vieraita vastaan arkena, mammakavereita ja lapsia, tehdään yhdessä ruokaa ja sellaista. Mutta että tänne tultaisiin kukkapuskien kanssa, nätteinä ja kortit ojossa? EI OLE SYYTÄ JUHLIA!! Voin järjestää ne synttärit ensi vuonna, kun tilanne on juhlallisempi. Tai juhlitaan joulua sitten senkin edestä. 
