V
"vieras"
Vieras
Alkuun se viehätti mua ja pidin sitä hyvänä puolena. Kyllähän sitä nuorena, lapsettomana jaksoi. Mieheni vielä on suometruotsalainen ja nehän on koko suku sitten yltiösosiaalisia.
Meidän talo on kuin muumitalo, porukkaa tulee ja menee. Tietysti se on tavallaan kivakin, mutta kyllä välillä kaipaisin omaakin rauhaa ja olen siitä miehelleni sanonut, vaan sama meno jatkuu. Mieheni loukkaantuu kun ehdotan ihan vaan oman perheen kesken aikaa kun "Mutta eikös Gunilla ole kuin perhettä, mikä vika hänessä on kun hänen seura rasittaa?" Huoh.
Meille saattaa ihan koska tahansa tulla miehen kavereita ja sukulaisia. Usein kun tulen väsyneenä töistä haettuani lapset päiväkodista onkin anoppi jo meillä keittiön pöydän ääressä ja iloisena höpöttelee ja tulee vastaan kun tulen kotiin. Sitten alkaa se "Mitäs tänään laitettais ruoaksi? Mä voin auttaa" yms. touhotus. Miehen kaverit saattaa lojua meillä sohvalla kuin kotonaan ja ovat pistäneet omia ostoksiaan jääkaappiin ja puuhailevat keittiössä kuin kotonaan. Pistävät saunaa päälle yms. kysymättä multa tai mieheltä mitään. Yllätysvieraita käy oikeastaan joka päivä ja monena päivänä useampia yllärivieraita. Mies itsekään ei viihdy vain oman perheen kanssa, vaan jos ei vieraita kuulu niin hän lähtee piipahtamaan itse johonkin.
On kiva kun on mennyt vaikka sohvalle pitkäkseen ja makaa siinä raatona niin hetken päästä on porukkaa ympärillä kyselemässä että "Taitaa väsyttää vähän? Ottaisitko kahvia jos se piristäisi?".
Musta tuntuu, että haluaisin nyt ihan vaikka viikon ilman yhtään vierasta. Ei vaan taida onnistua tai ainakin muu perhe pettyy taas muhun. Lapsetkin nimittäin ovat isänsä tavoin supersosiaalisia (6v, 7v, 9v).
Juhannukseksi mennään tietysti sukumökille ja jotenkin... mä halusin vaan olla möllöttää nuukuksissa enkä kikattaa ja höpöttää ja häärätä niin maan pirusti kuten noilla tapana =P Jos olen nuutunut niin heti kysellään "Voi mikä sinulla on? Tehdään yhdessä jotain kivaa niin piristyt."
Meidän talo on kuin muumitalo, porukkaa tulee ja menee. Tietysti se on tavallaan kivakin, mutta kyllä välillä kaipaisin omaakin rauhaa ja olen siitä miehelleni sanonut, vaan sama meno jatkuu. Mieheni loukkaantuu kun ehdotan ihan vaan oman perheen kesken aikaa kun "Mutta eikös Gunilla ole kuin perhettä, mikä vika hänessä on kun hänen seura rasittaa?" Huoh.
Meille saattaa ihan koska tahansa tulla miehen kavereita ja sukulaisia. Usein kun tulen väsyneenä töistä haettuani lapset päiväkodista onkin anoppi jo meillä keittiön pöydän ääressä ja iloisena höpöttelee ja tulee vastaan kun tulen kotiin. Sitten alkaa se "Mitäs tänään laitettais ruoaksi? Mä voin auttaa" yms. touhotus. Miehen kaverit saattaa lojua meillä sohvalla kuin kotonaan ja ovat pistäneet omia ostoksiaan jääkaappiin ja puuhailevat keittiössä kuin kotonaan. Pistävät saunaa päälle yms. kysymättä multa tai mieheltä mitään. Yllätysvieraita käy oikeastaan joka päivä ja monena päivänä useampia yllärivieraita. Mies itsekään ei viihdy vain oman perheen kanssa, vaan jos ei vieraita kuulu niin hän lähtee piipahtamaan itse johonkin.
On kiva kun on mennyt vaikka sohvalle pitkäkseen ja makaa siinä raatona niin hetken päästä on porukkaa ympärillä kyselemässä että "Taitaa väsyttää vähän? Ottaisitko kahvia jos se piristäisi?".
Musta tuntuu, että haluaisin nyt ihan vaikka viikon ilman yhtään vierasta. Ei vaan taida onnistua tai ainakin muu perhe pettyy taas muhun. Lapsetkin nimittäin ovat isänsä tavoin supersosiaalisia (6v, 7v, 9v).
Juhannukseksi mennään tietysti sukumökille ja jotenkin... mä halusin vaan olla möllöttää nuukuksissa enkä kikattaa ja höpöttää ja häärätä niin maan pirusti kuten noilla tapana =P Jos olen nuutunut niin heti kysellään "Voi mikä sinulla on? Tehdään yhdessä jotain kivaa niin piristyt."
pistä se mis kyläilemään muualle hetkeksi ja ovet säppiin. ei kai niillä vieailla avaimia ole?
