mä olen huono äiti =(

[Harmailija....]

Mietin jo ihan tosissani että lähtisin vaan meneen.Ottaisin eron miehestä ja hän saisi jäädä tytön kanssa kahden.
Varmasti löytäisi uuden äidin tytölle.

Musta vaan tuntuu että musta ei ole tähän, tunnen itseni epäonnistuneeksi luuseriksi josta ei edes äidiksi ole.

Eihän tyttö mua kohta enää muistaisi(11kk) vaan unohtaisi pian.

Ja tällä kaikella ajattelen että se olisi lapselle parempi.
Kait mä olen liian samalainen kuin oma äitini, hän oli 16 kun sai minut, meinasi ja jättää sairaalaan.Vihasi minua koko elämänsä ajan, käytti niin henkistä kuin fyysistäkin väkivaltaa.

Entä jos musta tulee samanlainen????

Mä hermostun tosi helposti nykyään ja huudan miehelleni ja lapselle.

Olen käynyt juttelemassa neuvolan psykologin luona mutta siitä ei ollut mitään apua, onkohan mulla masennus tai jotain????

Tyttöni on tosi tempperamenttinen ja kiukuttelee paljon ja omaa tahtoa löytyy.

 

[Peppari]

No mulla vähän samanlainen tausta, mutten silti ole lapsiani mihinkään antamassa. Käy uudestaan siellä psykologilla ja pyydä lähete eteenpäin jos tunnet ettei se apu riitä.
Turha panikoida tulevaa, tuskin sinusta tulee äitisi kaltainen, etenkään kun itse tiedostat asian. :hug:

 

[Zaron]

kuullostaa todella siltä että sulla on masennusta. Kannattaa varata aika ihan lääkärille, jos saisit lääkkeet ja kunnon apua. Ei se juttelu heti autakaan. sitä pitää jatkaa pitkään ja kun sulla selkeesti on ollu ongelmia lapsuudessa niin niitä pitää vaan käydä läpi asiantuntijan kanssa. Toivon sulle kaikkee hyvää! Ja muista,että sä olet paras äiti lapsellesi, ja sä voit muuttaa lapsesi tulevaisuuden erilaiseksi, kun sulla oli. :hug:

 

[vieras]

Mulla on ollut noita ajatuksia joskus välillä, olen hyvin herkkä ja tulinenkin lapsille. Kun huudan lapsille ja hermostun, tuntuu ettei musta äidiksi ole. Mutta onneksi on tuo mies tukena. Ja nyt menee taas hyvin lastenkin kanssa. Joskus vaan on ollut niin väsynyt ja masentunut, ettei jaksa olla ns. hyvä äiti. Mun tausta on aika kurja äidin suhteen, ja mietinkin käykö samoin kun äidille, mutta nyt olen ylpeä, että olen selviytynyt.

Sä olet väsynyt, fyysisesti/henkisesti, tarvitset kaiken mahdollisen levon. Oletko kotona, auttaisiko jos lapsi olisi hoidossa välillä esim. puolipäivähoidossa....

 

[yks]

mulla ei ole tollaista taustaa kuin sulla, mutta AIVAN samat ajatukset; poislähtö ja mies jäisi hoitamaan lasta. Ei vaan jaksa ja huudettua tulee koko ajan.

Olen käynyt hakemassa apua neuvolasta, perhekeskuksesta ja omasta työterveydestä psykologilta ja lääkäriltä. Toinen sanoo toista ja toinen toista. Toinen sanoo ,että tarvitaan lääkitystä, että olen todella masentunut ja lääkäri sanoo, että kun ei ole itsetuhoisia ajatuksia ei voi olla masentunut. Että sellaista apua on tarjolla. Olen kertonut moneen kertaan mielialoistani ja tekemisistäni (lapsen "henkinen" pahoinpitely), mutta ei ole kuulemma hätää.

Toivottavasti sinä saa apua, itse mietin edelleen millä jaksan, päättyykö tämä niin, että joudun suljetulle ja menetän lapseni kokonaan...

 

[äippä]

Mulla vähän samanlaiset taustat mutta sillä erotuksella että äitini oli taas iältään toinen ääripää, olen hänen esikoinen ja ainokainen,minut sai 43-vuotiaana. En tiedä olinko vahinko mutta koko lapsuuden ja nuoruuden sain kyllä tuntea nahoissani että olen riesa ja kahle.En muista hänen koskettaneen minua lempeästi tai kertoneen rakastavansa. Itse en osaa halata kuin lapsiani, kavahdan muiden hellyyden osoituksia.

Psykoterapian ja äidin totaalisen hävittämisen elämästäni avulla olen onnistunut itse tasapainoiseen äitiyteen vaikka haamut kummittelevatkin taustalla.

 

[Ap]

Mua vaan pelottaa niin paljon että lapsi sitten viedään meiltä pois.

Kaikkia asiathan pitäisi olla hyvin : olen terve, ostettiin juuri oma koti, ihana mies joka hoitaa lasta myös tosi paljon....

Ja kerran erhdyin sanomaan isälleni mitä tunnen niin vastaus oli että arvasinhan minä ettei sinusta ole äidiksi, äitisi oli ihan samanlainen...että tälläistä tukea omalta "perheeltä"

Välillä väsyttää niiiiiin paljon...tahtoisi vaan nukkua, ruokahalua ei ole, voin olla koko päivän syömättä eikä tee edes tiukkaa.

Tuntuu vaan ettei voi antaa lapselleen sitä 100% jakamatonta huomioita ja iloita äitiydestä.

 

[yks]

toi sama pelko mullakin... ja kaiken pitäisi olla meilläkin hyvin: koti on ja molemmilla työt (minä siis jo töissä, vaikka lapsi 1 v 4 kk, mutta näin parempi itselleni ja myös lapselle). Mies auttaa myös paljon lapsen hoidossa.

Joku vaan on kun tää on vaikeeta.