N
nikitön
Vieras
Ollaan lasten isän kanssa erottu. Nyt esikoinen on ilmeisesti sikainflussa, ihan hyväkuntoisena tosin. Soittelin jokin aika sitten lasten isälle ja kerroin tilanteen ja samalla pyysin, että olisi tavoitettavissa, jos lapsen vointi huononee ja joudutaan lähtemään vaikka lääkäriin. Ajattelin siis, että isä voisi tulla hoitamaan kuopusta kotiin siksi aikaa. Ja ylipäätään pyysin, että olisi lähipäivinä tavoitettavissa, jos minä tai toinen lapsikin sairastutaan (riskiryhmäläisiä ollaan,rokotus saatu viikko sitten).
Oli sitten parhaillaan baarissa kännissä ja ilmoitti kättelyssä, että nyt ei tietenkään voi lähteä minnekään. Noh, selitin, että en minä nyt mitään pyytänytkään, vaan pyysin vain olemaan tavoitettavissa. Siihen sitten tuumasi vielä, että eihän hän voi tulla lapsia hoitamaan,koska joutuu silloin olemaan palkattomalla töistä. Että liian kallis tikki.
Haloo,en minä nyt sitä tänne pullakahville ollut pyytämässä vaan ainoastaan, JOS JOTAIN VAKAVAA SATTUU. Ja exäni tietää myös hyvin,että sukulaisia ei ole lähimaillakaan eikä nyt kukaan kaverikaan halua tulla hoitamaan lapsia tällaiseen pöpöpesään, riskilapsia heilläkin monella.
Lopuksi vielä ilmoitti, että ei halua saada tartuntaa ja perui ensi viikon illat, jotka oli luvannut olla lasten kanssa (tämän nyt vielä nippanappa sulatan).
Mutta siis, kuinka voi olla noin itsekäs ja välinpitämätön lastensa suhteen. Sehän on kuitenkin niiden ISÄ! Mä en oikeasti tiedä mitä teen,jos joku meistä sairastuu pahasti..