On ollut vähän raskaat pari viimistä päivää...
Ensin oli kuopuksella muutama päivä kuumetta, sitten tuli lisäksi nuhaa, kurkkukipua ja yskää. Yöt oli levottomia vaikka kipulääkitys oli kohdillaan ja lapsi tuntui olevan päivälläkin aika flaati, joten päätin käyttää kuopusta lekurilla.
Iltaa kohden lapsi meni vaisummaksi ja voivotteli oloaan koko ajan. Juomiset ja syömiset oli melko heikoilla, koska kurkkuun kuulemma sattui, eli ei tehnyt mieli edes pillimehua ottaa.
Lekuri teki löydöksinä korvatulehdukset molemmista korvista (viimeisestä tulehduksesta vuosi, ellei ylikin) ja nielussa oli peitteitä. Koska lapsen yleisvointi oli niin huono, lähdimme lähete kourassa TYKS:iin.
Siellä sitten uusi lääkärintarkastus ja löydöksenä edelleen molemminpuoleinen korvatulehdus ja nielun peitteet vahvistuivat tulehdukseksi. Näytteitä otettiin nenästä ja suusta ja diagnoosina oli RS-virus.
Koska lapsen vointi oli edelleen kovin huono (nuokkui, ei ottanut kunnolla kontaktia) ja kuumetta oli 38 astetta, eikä nestettä edelleenkään oikein mennyt, jäimme osastolle.
Osastolla aloitettiin suonensisäinen nesteytys ja alkuun kaikki sujuikin ihan hyvin. Lapsi välillä ronkki sidettä jonka alla tippa oli ja sitä sitten korjattiin josakin vaiheessa yötä. Tämän jälkeen alko itkut siitä, että käteen sattui. Kellotin sitten hoitajat paikalle ja kerroin, että lapsi on kovin kipuinen ja valittaa kättään. Lapselle päätettiin antaa kipulääkettä lisää.
Valitus ei kuitenkaan loppunut, vaan lapsi edelleen itki kovasti kättään. Kellotin hoitajat taas paikalle ja lapselle annettiin lisää kipulääkettä. Kello oli noin 02 yöllä ja lapsi oli nukkunut vain noin 1,5h, joten tässä kohtaa hieman jo kärvähti...on se nyt kumma, ettei lasta saada edes sairaalassa kivuttomaksi.
Tilanne meni pian kahta kauheammaksi...lapsi huusi käsikipuaan jo ihan aidosti tuskissaan ja silloin päätin, että tippa otetaan loppuyöksi pois. Laittakoot vaikka sitten aamulla uudestaan, jos nesteytys on vielä riittämätön.
Räppäsin huoneeseen valot päälle ja kutsuin hoitajat paikalle. Samalla näin, että lapsen peukalo oli lähes musta. Käsi oltiin pakattu siteiden sisään sormenpäistä kyynärtaipeeseen, mutta peukalon pää pilkisti sieltä vähän esiin.
Siinä kohtaa alkoi vähän jo pelottamaan, mutta totaali paniikki iski siinä kohtaa, kun hoitaja saapui paikalle, näytin hänelle lapsen peukaloa ja hän avasi siteet todeten "herranjumala!".
Kaikki sormet ja kämmenselkä olivat lähes mustat. Siis aivan sellaiset tummat. Lisäksi käsi oli ääriään myöden turvoksissa ja kivikova kyynärtaipeeseen saakka.
Voitte arvata mikä paniikki kävi mielessä, kun ainoat kokemukseni moisesta ovat eläinpuolelta ja siinä kohtaa kyseessä oli kuolio ja ko. kissalta poistettiin koko tassu.
Hoitaja hälyytti toisen hoitajan paikalle ja tämä hoitaja sitten rauhoitteli kertoen, mistä on kyse. Eli että tippa onkin mennyt suonen sijasta kudokseen. Ja että käsi siis palautuisi kyllä normaaliksi.
Muutamassa minuutissa käden väri alkoikin palautua ennalleen, mutta turvotus oli ja pysyi. Aamulla klo 6 heräsin ja käsi näytti turvotuksen osalta edelleen ihan samalta. Kävin sitten kysymässä millä aikataululla käden kuuluu näyttää normaalilta ja on kuulemma vielä täysin normaalia ettei siinä kovin suuria muutoksia ole. 1-2 vuorokauden kuluttua käsi kuitenkin palautuisi normaaliksi.
Loppu hyvin, kaikki hyvin, muutaman tunnin päästä lapsi saatiin syömään ja juomaan ja olo oli selvästi kohentunut. Meidät siis kotiutettiin.
Käsi on vielä melko turvoksissa, mutta eiköhän se huomiseen mennessä tule kuntoon.
Mutta ei tässä suinkaan vielä kaikki. Kun tulin kotiin, koira tuli hyvin vaimeana mua vastaan. Se oli muutoinkin kovin rauhallinen, eikä siis oma itsensä lainkaan. Koira oli kuin varjo entisestään. Huomasin sen vatsan turvonneen, joten ei muuta kuin koira autoon ja eläinlääkäriin.
Koira oli ilmeisesti hieman kaasuuntumassa, mutta lähti matkalla jo parempaan päin. Kun sitten klinikalla tutkittiin, näkyi vielä vatsassa ilmaa, muttei huolestuttavaa määrää. Kuitenkin otetaan nyt varmuudeksi öljy käyttöön ja varmistetaan, ettei kyse ole tukoksesta, jota röntgenillä ei kyetä todentamaan. Että sillälailla.
Eikä tässäkään vielä kaikki. Myös keskimmäinen on ollut kipeänä samoin oirein (mutta lievempinä) kuin kuopus ja tänään hänen kuntonsa on mennyt huonompaan. Joten muutaman minuutin kuluttua on hänen lääkäriinlähtönsä vuoro.
Jokohan nämä nyt hetkeksi riittäisi? Mulla ei ole tapana olla loppu, mutta nyt olen. Totaali loppu.
Ensin oli kuopuksella muutama päivä kuumetta, sitten tuli lisäksi nuhaa, kurkkukipua ja yskää. Yöt oli levottomia vaikka kipulääkitys oli kohdillaan ja lapsi tuntui olevan päivälläkin aika flaati, joten päätin käyttää kuopusta lekurilla.
Iltaa kohden lapsi meni vaisummaksi ja voivotteli oloaan koko ajan. Juomiset ja syömiset oli melko heikoilla, koska kurkkuun kuulemma sattui, eli ei tehnyt mieli edes pillimehua ottaa.
Lekuri teki löydöksinä korvatulehdukset molemmista korvista (viimeisestä tulehduksesta vuosi, ellei ylikin) ja nielussa oli peitteitä. Koska lapsen yleisvointi oli niin huono, lähdimme lähete kourassa TYKS:iin.
Siellä sitten uusi lääkärintarkastus ja löydöksenä edelleen molemminpuoleinen korvatulehdus ja nielun peitteet vahvistuivat tulehdukseksi. Näytteitä otettiin nenästä ja suusta ja diagnoosina oli RS-virus.
Koska lapsen vointi oli edelleen kovin huono (nuokkui, ei ottanut kunnolla kontaktia) ja kuumetta oli 38 astetta, eikä nestettä edelleenkään oikein mennyt, jäimme osastolle.
Osastolla aloitettiin suonensisäinen nesteytys ja alkuun kaikki sujuikin ihan hyvin. Lapsi välillä ronkki sidettä jonka alla tippa oli ja sitä sitten korjattiin josakin vaiheessa yötä. Tämän jälkeen alko itkut siitä, että käteen sattui. Kellotin sitten hoitajat paikalle ja kerroin, että lapsi on kovin kipuinen ja valittaa kättään. Lapselle päätettiin antaa kipulääkettä lisää.
Valitus ei kuitenkaan loppunut, vaan lapsi edelleen itki kovasti kättään. Kellotin hoitajat taas paikalle ja lapselle annettiin lisää kipulääkettä. Kello oli noin 02 yöllä ja lapsi oli nukkunut vain noin 1,5h, joten tässä kohtaa hieman jo kärvähti...on se nyt kumma, ettei lasta saada edes sairaalassa kivuttomaksi.
Tilanne meni pian kahta kauheammaksi...lapsi huusi käsikipuaan jo ihan aidosti tuskissaan ja silloin päätin, että tippa otetaan loppuyöksi pois. Laittakoot vaikka sitten aamulla uudestaan, jos nesteytys on vielä riittämätön.
Räppäsin huoneeseen valot päälle ja kutsuin hoitajat paikalle. Samalla näin, että lapsen peukalo oli lähes musta. Käsi oltiin pakattu siteiden sisään sormenpäistä kyynärtaipeeseen, mutta peukalon pää pilkisti sieltä vähän esiin.
Siinä kohtaa alkoi vähän jo pelottamaan, mutta totaali paniikki iski siinä kohtaa, kun hoitaja saapui paikalle, näytin hänelle lapsen peukaloa ja hän avasi siteet todeten "herranjumala!".
Kaikki sormet ja kämmenselkä olivat lähes mustat. Siis aivan sellaiset tummat. Lisäksi käsi oli ääriään myöden turvoksissa ja kivikova kyynärtaipeeseen saakka.
Voitte arvata mikä paniikki kävi mielessä, kun ainoat kokemukseni moisesta ovat eläinpuolelta ja siinä kohtaa kyseessä oli kuolio ja ko. kissalta poistettiin koko tassu.
Hoitaja hälyytti toisen hoitajan paikalle ja tämä hoitaja sitten rauhoitteli kertoen, mistä on kyse. Eli että tippa onkin mennyt suonen sijasta kudokseen. Ja että käsi siis palautuisi kyllä normaaliksi.
Muutamassa minuutissa käden väri alkoikin palautua ennalleen, mutta turvotus oli ja pysyi. Aamulla klo 6 heräsin ja käsi näytti turvotuksen osalta edelleen ihan samalta. Kävin sitten kysymässä millä aikataululla käden kuuluu näyttää normaalilta ja on kuulemma vielä täysin normaalia ettei siinä kovin suuria muutoksia ole. 1-2 vuorokauden kuluttua käsi kuitenkin palautuisi normaaliksi.
Loppu hyvin, kaikki hyvin, muutaman tunnin päästä lapsi saatiin syömään ja juomaan ja olo oli selvästi kohentunut. Meidät siis kotiutettiin.
Käsi on vielä melko turvoksissa, mutta eiköhän se huomiseen mennessä tule kuntoon.
Mutta ei tässä suinkaan vielä kaikki. Kun tulin kotiin, koira tuli hyvin vaimeana mua vastaan. Se oli muutoinkin kovin rauhallinen, eikä siis oma itsensä lainkaan. Koira oli kuin varjo entisestään. Huomasin sen vatsan turvonneen, joten ei muuta kuin koira autoon ja eläinlääkäriin.
Koira oli ilmeisesti hieman kaasuuntumassa, mutta lähti matkalla jo parempaan päin. Kun sitten klinikalla tutkittiin, näkyi vielä vatsassa ilmaa, muttei huolestuttavaa määrää. Kuitenkin otetaan nyt varmuudeksi öljy käyttöön ja varmistetaan, ettei kyse ole tukoksesta, jota röntgenillä ei kyetä todentamaan. Että sillälailla.
Eikä tässäkään vielä kaikki. Myös keskimmäinen on ollut kipeänä samoin oirein (mutta lievempinä) kuin kuopus ja tänään hänen kuntonsa on mennyt huonompaan. Joten muutaman minuutin kuluttua on hänen lääkäriinlähtönsä vuoro.
Jokohan nämä nyt hetkeksi riittäisi? Mulla ei ole tapana olla loppu, mutta nyt olen. Totaali loppu.
Jaksamista siellä arjen keskellä.
Mä tartten nyt unta, en kännejä 
