H
HAPPY
Vieras
Ihana olo, sain nukuttua yli 7h putkeen viime yönä. Ruhtinaallista. Olen kärsiny uniongelmista jo ainakin vuoden ja tälläkin viikolla kolmen yön aikana varmaan pari tuntia yhteensä nukkunut, jos sitäkään. En tiedä siis että olenko ollut edes unessa. Päivät menny sumussa, en muista mitään, en jaksa tehdä mitään kuin pakottamalla itseni. Nukahtamislääkkeitä olen saanut lääkäriltä, mutta ne ei ole auttaneet mitään. Nyt otin 1.5xannoksen niitä ja nukuin kuin tukki. Ihana oli nukkua kunnolla pitkään aikaan. Mulla on virtaa vaikka muille jakaa vaikka tuskin toi 7h vielä mun univelkoja on poistanut. Silti suu oli korvissa heti kun avasin silmät, tein heti päiväsuunnitelman ja monessa paikassa pitää käydä kun ne on aina jääny ja jääny kun en ole jaksanut lähteä... Mukavaa päivää teillekin 