Toggle sidebar

Mä pilaan meidän elämän...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja akka
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
A

akka

Vieras
Tai ainakin teen siitä vaikeaa ja hankalaa. Olen raskaana (rv10) ja hoidan kotona taaperoa. Mies on usein töissä (10-11 tuntia päivässä) ja iltaisin sekä viikonloppuisin rakentaa meille omakotitaloa eli on harvoin kotona. Ongelma onkin siinä, että kun mies on kotona, olen hänelle aivan kamala! Pelkkä miehen läsnäolo ärsyttää suunnattomasti. En tiedä miksi. Mies ei tee mitään väärin eikä myöskään jätä mitään tekemättä mitä pitäisi tehdä. Mutta silti vaan tiuskin ja äksyilen, ärsytän tahallaan niin kauan kunnes tulee kunnon riita. Nykyisin, sillon harvoin kun mies enää uskaltaa olla kotona, istutaan eri huoneissa eikä puhuta toisillemme mitään. En yksinkertaisesti kestä edes nähdä häntä tai kuulla hänen ääntä. Päivällä kun mies on töissä kaipaan häntä ja suunnittelen kaikkea mukavaa meille illaksi mutta sitten kun mies tulee niin olen vain kiukkunen. Joka päivä päätän, että tänään en valita mutta vaikka onnistuisin pitämään suuni kiinni, ajatuksissa mies silti ärsyttää. Mitä ihmettä mä voisin tehdä?! Tästä liitosta ei ole kohta enää mitään jäljellä.
 
:o Ohhoh, jos tuo käytös on sulla raskausaikana vasta puhjennut, niin osittain voi epäillä hormooneja... Mutta onpa kyllä pahaksi tilanne äitynyt. Nyt sinun pitää ajatella miltä tuntuisi menettää miehesi. Sillä ei kukaan iäisyyksiin katsele tuollaista käytöstä ja miehesi saattaa nostaa kytkintä. Toinen kun ei ole itsestäänselvyys ikinä.
Koeta puhua asiasta miehellesi, ja ainakin teroita hänelle että syy ei ole hänessä vaan sinun pääkopassa. En osaa muuten neuvoa. Koeta hyvä ihminen jotenkin hillitä itsesi.
 
hei meillä oli myös tuollaista kun mies oli pois paljon kotoa. johtui osittain kyl siitä, että mul oli aina kauheet suunnitelmat ja paineet yhdesololle ja sit jos vähänki joku meni ei-mun-suunnitelmien-mukaan ni johan oli piru irti. a mua myös mies ärsytti ihan vain olemuksellaan. mutta päästiin yli. en ihan tarkkaan tiedä miten, mutta ainakin juteltiin ja minä koitin kasvaa ihmisenä isommaksi. rakkautta oli kuitenkin aina.
tsemppiä teille!
 
se on se stressi ja väsymys joka tulee esiin. ihmiset uein purkaa sitä siihenh joka vaan sattuu tulee. tajuu ehkä itekkin että se toinen ymmärtää ettei oo tosissaan. minä teen ihan samaa vaikka syitäkin on kiukutella miehelle. silti uein kiukuttelen ilman syytä.

auttaa varmaan jos puhut miehellesi. :hug: :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rytkäätys-Rosalee:
:o Ohhoh, jos tuo käytös on sulla raskausaikana vasta puhjennut, niin osittain voi epäillä hormooneja... Mutta onpa kyllä pahaksi tilanne äitynyt. Nyt sinun pitää ajatella miltä tuntuisi menettää miehesi. Sillä ei kukaan iäisyyksiin katsele tuollaista käytöstä ja miehesi saattaa nostaa kytkintä. Toinen kun ei ole itsestäänselvyys ikinä.
Koeta puhua asiasta miehellesi, ja ainakin teroita hänelle että syy ei ole hänessä vaan sinun pääkopassa. En osaa muuten neuvoa. Koeta hyvä ihminen jotenkin hillitä itsesi.
Click to expand...


Olen yrittänyt selittää, että mahdollisesti johtuu hormoneista (en ollut tällainen ennen) ja mies yrittää ymmärtää. Mutta tiedän, että se on vaikeaa kun en itsekään osaa selittää MIKSI mies ärsyttää! Todellakin pelkään miehen lähtevän ja aina kun olen yksin sitä suren ja itken. Mutta heti kun mies tulee kotiin, ajattelen vaan että lähtisi pois tuokin eikä sillon yhtään pelota jos mies meidät jättää. Toivottavasti todellakin johtuu vain raskaudesta ja helpottaa kun viikkoja on vähän enemmän. Mutta kurjaa tämä on molemmille, miehelle tietysti vielä enemmän.
 
Ihan selvästi sulla on ikävä! :D Ja kaipaat huomiota. Sitten kun mies tulee, ei hoksaa huomioida sua oikealla tavalla, niin alat kiukutella. Minä kuulemma käyttäydyin lapsena ihan samalla tavalla, kun näin äitiä vain viikonloppuisin. Alkuun kauhea kiukuttelu.
 
Meillä myös oli vastaava tilanne pari vuotta sitten,odotin koko päivän että milloin mies tulee kotiin,ja sitten kun tuli,sen pelkkä olemassaolo alkoi v*tuttaa.Tuli tiuskittua ja v*ttuiltua turhasta.Koko viikon kun jatkui tätä niin sit viikonloppuna olikin kolmas maailmansota valmis...Meillä ei ollut lapsia eikä talonrakennusta käsillä silloin,muutettiin puoleksi vuodeksi erilleen ja se paransi tilanteen kun konkreettisesti tajusi mitä menetti.Nyt ollaan yksissä ilman v*ttuilua ja odotetaan esikoistamme.
 
:hug: Jos mietin missä tilanteessa itelläni ois tuommoisa ajatuksia ja käyttäytyisin noin, niin syynä ja hoitona olisi se, että mulla ois niin kauhee kaipuu ja tarve toisen sylille. Siis en tarkota nyt seksiä tms. vaan mullakin on raskaana ollessa ollu tuosta sun hommasta lievempänä versiona sellainen kauhee paska-olo ja vihamielisyys, ja sillon oon vaan kaivannu kunnon halausta ja silitystä. Pitkää VOIMAHALIA siis :)
Mä oon vaan halunnu miehen kainaloon ja sitten saattanu jotain tuulta paskaa sopertaa ja mussuttaa ja itkeekin ja siitä halauksesta ja tunteiden purkamisesta oon saanu voimia ja hyvän olon tunnetta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, että kaikki on kääntyny parhain päin.
Miltä kuulostas? Voisko parantaa teitin tilannetta kanssa?
 
Kyllä se taitaa olla niin, että olen aika lapsellinen :) Kaipaa miestä ja sitten jotenkin kun se onkin paikalla "kostan" kun on ollut pois. Täytyy ehkä yrittää ensin väkisin aina halata ja olla mukava jos se auttaisi :) En todellakaan halua olla aina vihanen ja miehelle ilkeä. Varmasti on myös stressiä ja väsymystä ja puran sen ihan väärään henkilöön.
 
Mulla on yksi kaveri, jolla oli raskausaikana vähän samanlaista. Se ei voinut sietää että sen mies koski häneen tai muutenkaan häntä. Häntä ärsytti koko miehen olemassaolo. Raskastahan se on molemmille. Mutta meni niillä se ainakin ohi, enkä muista sitäkään, että kestikö se koko raskausajan vai menikö jossain vaiheessa ohi. Toivottavasti teilläkin näin, ja kaikki palaisi pian normaaliksi! Voimia!
 
Meillä oli suht samanlainen tilanne kuin Teillä siellä nyt n.5 vuotta sitten.Mies rakensi teki töitä ja minä olin melkein sidottu kotiin koska selän takia en paljon pystynyt liikkumaan,odotin esikoistamme silloin.Jotenki tilanne vaan rauhoittui itsestään kun esikoinen syntyi pääsin mukaan raksalle,siellä ei paljon juteltu tehtiin kumpikin omia hommia ja välillä vauvaa ihasteltiin ja hoidettiin.Yhdessä ollaan edelleen lapsia jo kolme tällä hetkellä ;) ja nyt mieheni on yksityisyrittäjä eli paljon kotoa pois mutta vapaa ajasta vaikka vaan sohvalla telkkarin möllöttelystä nautitaan kumpikin suunnattomasti.Osataan nauttia niistä pienistäkin ajoista yhdessä nyt ihan erilailla.Tsemppiä Teille...kannattaa varmaan miehelle puhua niistä omista tunteista/ajatuksista ettei tosiaankin säikähdä ja rupea esim.miettimään ettet häntä enää rakasta/halua...Me puhuttiin silloin miehen kanssa ja hän oli helpottunut että sain kerrottua tunteeni ja ymmärsi sitten erittäin hyvin minun tunteita.
 
Minulla ihan samaa, en vaan ole enää raskaana. Inhoan edelleen miehen läheisyyttäkin, kun kokoajan olen haastava vauva sylissä (ollut 6kk jo). Toki vauva miehelläkin on töiden jälkeen. Mies on kultainen, ei suutu, tekee kotitöitä ja on siis siinä suhteessa täydellinen.
Rassaavia tekijöitä varmasti minulla krooninen kiputila + masennus, johon haen mielialalääkkeet sitten, kun enää imetä, sekä se, että ei puhuta tunteista (mies ei ole sanonut rakastavansa 10 vuoden aikana kuin humalassa...) Ei olla lähekkäin oikein koskaan, ellei se johda seksiin. Masennus ja väsymys päällä niin, että isompien lasten ja miehen juttuja en edes kuule. Epämääräistä plaa-plaa-plaata vaan , jollen oikein tosi kunnolla keskity, mistä puhuvat. Sama juttu tv:tä katsoessa ja lukiessa, plaaplaaplaa... Hermot menee jatkuvasti pikkujutuista. Sydänalassa puristaa ja hälytystila päällä 24/7 ilman syytä.
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa