"Maahanmuuttajien omakseen ottama Puhos on aikamatka 1960-luvulle, eikä sitä aiota purkaa"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
  • Tykkää
Reactions: Palstapesu
Puhos on monikulttuurinen unelma. Käykää ihmeessä tutustumassa.
Mutta älkää menkö vähissä vaatteissa, sellaisen vinkin voin antaa.

Ennen Puhoksella oli Intersport jossa asioimme usein. Suoraan treeneistäkin kun sinne singahdettiin välillä, niin oli reittä ja olkapäitä näkyvissä ilmeisesti liikaa, koska musulmaanit olivat heti ilveilemässä ja ehdottelemassa. Jotenkin ristiriitaista, että toiset heistä kehottavat pukemaan päälle ja räkivät päin ja osa kuolaa perään.

Tietäen tilanteen aloin tarkoituksella ottamaan koirani autosta mukaan pönöttämään kaupan eteen. Se oli kuulkaas hilpeää katsottavaa kun rasistikoirani jutteli mukavia Puhoksen keisareille.
Koiran myötä saimme myös tilaa mukavasti, kukaan ei enää kävellyt maleksien edessä tai suoraan päin, olettaen että me väistetään. He ymmärsivät heti, että joko askel pitenee tai elämä lyhenee.:LOL:
 
Mutta älkää menkö vähissä vaatteissa, sellaisen vinkin voin antaa.

Ennen Puhoksella oli Intersport jossa asioimme usein. Suoraan treeneistäkin kun sinne singahdettiin välillä, niin oli reittä ja olkapäitä näkyvissä ilmeisesti liikaa, koska musulmaanit olivat heti ilveilemässä ja ehdottelemassa. Jotenkin ristiriitaista, että toiset heistä kehottavat pukemaan päälle ja räkivät päin ja osa kuolaa perään.

Tietäen tilanteen aloin tarkoituksella ottamaan koirani autosta mukaan pönöttämään kaupan eteen. Se oli kuulkaas hilpeää katsottavaa kun rasistikoirani jutteli mukavia Puhoksen keisareille.
Koiran myötä saimme myös tilaa mukavasti, kukaan ei enää kävellyt maleksien edessä tai suoraan päin, olettaen että me väistetään. He ymmärsivät heti, että joko askel pitenee tai elämä lyhenee.
Heh, ja myös hyi jos barbaarit räki oikeesti päin :(

Mutta hyvä kun ei tunkeneet päälle ruotsalaisvalmisteisilla äänenvaimentimilla ja joukolla koirasi kimppuun
 
Mutta älkää menkö vähissä vaatteissa, sellaisen vinkin voin antaa.

Ennen Puhoksella oli Intersport jossa asioimme usein. Suoraan treeneistäkin kun sinne singahdettiin välillä, niin oli reittä ja olkapäitä näkyvissä ilmeisesti liikaa, koska musulmaanit olivat heti ilveilemässä ja ehdottelemassa. Jotenkin ristiriitaista, että toiset heistä kehottavat pukemaan päälle ja räkivät päin ja osa kuolaa perään.

Tietäen tilanteen aloin tarkoituksella ottamaan koirani autosta mukaan pönöttämään kaupan eteen. Se oli kuulkaas hilpeää katsottavaa kun rasistikoirani jutteli mukavia Puhoksen keisareille.
Koiran myötä saimme myös tilaa mukavasti, kukaan ei enää kävellyt maleksien edessä tai suoraan päin, olettaen että me väistetään. He ymmärsivät heti, että joko askel pitenee tai elämä lyhenee.
Mikä koira sulla on?
 
Haukutaan maahanmuuttajia, etteivät tee töitä, ja sitten kun joku tekee ja on ryhtynyt yrittäjäksi, niin taas haukutaan.

Kannustan marisijoita lähtemään yrittäjiksi. Näette sitten, miten paljon työtä siinä on.
 
90-luvulla Puhoksessa oli kovin hiljaista. Joku pubi siellä oli, yleensä sieltä raikaisi "Elämän Valttikortit"-"Ihmisen ikävä toisen luo"-tyyppinen riemukas musiikki. Jonkun verran densoja pyöri. Olisko Alkokin ollut ysärin alkupuolella?

Ehkä kans nistejä jonkun verran pyöri tuolla. Ja varmaan kauppa kävi. Aika rauhallinen se oli silloin.

Viimeksi kävin ehkä 10 vuotta sitten. Väri vähän vaihtanut, mutta en mä nyt ainakaan mitään uhkaavaa nähnyt. Toisaalta olen 100-kiloinen, huonosti pukeutuva mies, enkä 55-kiloinen vähissä pukeissa keikistelevä nainen.
 
Uskomatonta. Voi jumalauta! Tiesin näin käyvän, mutta silti pistää vihaksi. Tämä maahanmuuttajien keidas kaatuu siis nyt veronmaksajien niskaan. Omistajat (ne maahanmuuttajayrittäjät) eivät ole halunneet pitää sitä kunnossa ja korjausvelka on sen takia kasvanut niin isoksi, että yrittäjät eivät selviä kiinteistön peruskunnostamisesta. Tilalle oli tulossa ulkopuolinen sijoittaja, joka olisi hoitanut purkukustannukset ja rakentanut uutta mm. paljon asuntoja. Samalla kiinteistön nykyiset omistajat olisivat joutuneet lähtemään kun vuokrat olisivat nousseet markkina-arvoonsa ja helsinkiläiset veronmaksajat olisivat saaneet voittoa nousseiden tonttivuokrien muodossa. Mutta sitten alettiin huutaa rasismia ja vääryyttä kun maahanmuuttajayrittäjiä sorretaan ja niinpä ympyrä sulkeutuu ja veronmaksajien rahoilla tullaan kunnostamaan yksityistä omaisuutta ja tietysti myös pitämään vuokrat keinotekoisen alhaisena näille mamuyrityksille. Kiitos päättäjät!
 

Puhos on niitä kotimaisia keitaita, joissa viaton kauppareissu saattaa päättyä romanttiseen kulttuurien väliseen kanssakäymiseen.

"Teko tapahtui syyskuun alussa ravintola Kirkukissa Puhoksen ostoskeskuksessa Puotinharjussa.

19-vuotias nainen oli ollut tulossa kaupasta kotiinsa, kun hän käveli ravintolan ohi. Nainen tunsi ravintolan omistajan entuudestaan ja tämä oli pyytänyt naista liittymään seuraan. Nainen oli vienyt ostokset kotiinsa ja palannut ravintolaan kello 23:n aikaan."


Ajatelkaa nyt miten ihana jännittävää ja eksoottista. Voitteko kuvitella, että hikisenä firmansa toimistossa möllöttävä janipetteri koskaan pyytäisi 19-vuotiasta naista viettämään iltaa noin vaan? Ei tietenkään kun se möllöttäisi siellä toimistossaan ja varmaan miettisi persujen äänestämistä.

Puhos on myös niitä kotimaisia keitaita, jossa ilmeisesti kokkikaan ei tarvitse mitään papereita. Mutta ehkä tässä väärinymmärryksessä oli loppu hyvin kaikki hyvin? Ehkä mies sai rangaistuksen aikana hommattua oleskeluluvan ja hygieniapassin? Ravintola on ainakin pystyssä ja asiakkaita riittää eli ilmeisesti mainehaitta tuollaisesta paperittomasta raiskaajakokista ei ole sitten kuitenkaan mitenkään merkittävä ollut.

"Mies kiisti raiskauksen. Hänen mukaansa hän ei ikinä syyllistyisi tällaiseen. Miehellä ei ollut kertomansa mukaan oleskelulupaa, mutta hän oli nyt ollut kaksi vuotta Suomessa. "
 
Haukutaan maahanmuuttajia, etteivät tee töitä, ja sitten kun joku tekee ja on ryhtynyt yrittäjäksi, niin taas haukutaan.

Kannustan marisijoita lähtemään yrittäjiksi. Näette sitten, miten paljon työtä siinä on.
No ei mulla ole silti tapana räkiä ja halveksua asiakkaita tai mennä heidän iholle jos on heillä on vähemmän vaatetta päällä.:rolleyes:
 
Reippaita m*muja haastateltu. Olen asunut Suomessa 6 vuotta, en pysty vastaamaan kysymyksiinne. Vietän aikaani käymällä kahvilla kavereiden kanssa ja ravintoloissa Puhoksessa. Sain juuri asunnon Sörnäisistä. Lihaa syön jatkuvasti. Onneksi näillä on rahaa ja kaikki mahdollisuudet avoinna. Ihan erilailla kuin muilla.
 

Puhos on niitä kotimaisia keitaita, joissa viaton kauppareissu saattaa päättyä romanttiseen kulttuurien väliseen kanssakäymiseen.

"Teko tapahtui syyskuun alussa ravintola Kirkukissa Puhoksen ostoskeskuksessa Puotinharjussa.

19-vuotias nainen oli ollut tulossa kaupasta kotiinsa, kun hän käveli ravintolan ohi. Nainen tunsi ravintolan omistajan entuudestaan ja tämä oli pyytänyt naista liittymään seuraan. Nainen oli vienyt ostokset kotiinsa ja palannut ravintolaan kello 23:n aikaan."


Ajatelkaa nyt miten ihana jännittävää ja eksoottista. Voitteko kuvitella, että hikisenä firmansa toimistossa möllöttävä janipetteri koskaan pyytäisi 19-vuotiasta naista viettämään iltaa noin vaan? Ei tietenkään kun se möllöttäisi siellä toimistossaan ja varmaan miettisi persujen äänestämistä.

Puhos on myös niitä kotimaisia keitaita, jossa ilmeisesti kokkikaan ei tarvitse mitään papereita. Mutta ehkä tässä väärinymmärryksessä oli loppu hyvin kaikki hyvin? Ehkä mies sai rangaistuksen aikana hommattua oleskeluluvan ja hygieniapassin? Ravintola on ainakin pystyssä ja asiakkaita riittää eli ilmeisesti mainehaitta tuollaisesta paperittomasta raiskaajakokista ei ole sitten kuitenkaan mitenkään merkittävä ollut.

"Mies kiisti raiskauksen. Hänen mukaansa hän ei ikinä syyllistyisi tällaiseen. Miehellä ei ollut kertomansa mukaan oleskelulupaa, mutta hän oli nyt ollut kaksi vuotta Suomessa. "
Suvakki sai mitä oli tilannut.
 
  • Vihainen
Reactions: Lispetti
Nyt seuraa paljastus: olen käynyt Puhoksessa. Ostin Alanya-kaupasta lokumia (vai mitä se Turkish delight nyt onkaan), mies osti muistaakseni lammasta (oli halal...).

Olin positiivisesti yllättynyt.
 

Yhteistyössä