T
Tarvitsen(ko) valkotakkista
Vieras
Olisiko paikalla mahdollisesti ketään psykologia, joka voisi sanoa mikä minun pääparkaani vaivaa?
Olen ollut huhtikuun lopusta asti _ihastunut julkisuuden henkilöön, joka on kuollut jo vuosia ennen kuin olen syntynytkään._
Tammikuun lopussa erosin kolme vuotta kestäneestä ihan oikeasta parisuhteesta. Muutama kuukausi kului, niin tuli tämä. Olen edelleen sinkku, eikä minulla ole lapsia. Ko. ihmisestä oli lehdessä kuva ja katsoin että "ompa komea." Etsin hänestä tietoa ja katsoin lisää kuvia ja videoita. Se oli menoa sitten ja kyllä tunnistan tämän tunteen ihan oikeasti ihastumiseksi. En saa häntä mielestäni sitten millään. Tiedän että tyypissä oli puolia, mistä en pitäisi, mutta jotenkin kummasti onnistun silti näkemään hänet täydellisenä. Olen ostanut monet lehdet vain sen takia, että olen tiennyt hänestä olevan siinä juttua.
Tunteet aaltoilevat. Välillä en miestä niin paljon ajattele, mutta yhtäkkiä ne tunteet taas ryöpsähtävät jostain. Hän seikkailee unissani ja fantasioissani.
Olisin käynyt haudallaankin varmasti jo monet kerrat, ellei hauta olisi noin 400 km päässä kotikaupungistani.
Joskus tulee masennuksen hetkiä kun "tajuan" että se on muuten oikeasti kuollut ja jäljellä on ehkä vain pääkallo ja sääriluut, jos maallisesti ajatellaan.
Hän olisi nyt kuusikymppinen jos eläisi, mutta en osaa ajatella häntä niin. Kuollessaan oli muutaman vuoden minua vanhempi ja myös varattu. (!!!)
Pelkään että en löydä enää koskaan ketään ja tuntuu että kukaan muu "ei kelpaa" kuin tämä ihminen. Etsinkin osittain tiedostamattani aina ympäriltäni hänen näköisiään miehiä, mutta harvassa tuntuvat tänä päivänä olevan.
Tämä olisi normaalia ehkä 10-vuotiaalle tytölle, mutta olen täysi-ikäinen opiskelija.
Ehkä muutama päivä olisi mennyt johonkin hormonien piikkiin, mutta kun tässä sitä ollaan edelleen. Tämä ei ole enää hauskaa.
Olen ollut huhtikuun lopusta asti _ihastunut julkisuuden henkilöön, joka on kuollut jo vuosia ennen kuin olen syntynytkään._
Tammikuun lopussa erosin kolme vuotta kestäneestä ihan oikeasta parisuhteesta. Muutama kuukausi kului, niin tuli tämä. Olen edelleen sinkku, eikä minulla ole lapsia. Ko. ihmisestä oli lehdessä kuva ja katsoin että "ompa komea." Etsin hänestä tietoa ja katsoin lisää kuvia ja videoita. Se oli menoa sitten ja kyllä tunnistan tämän tunteen ihan oikeasti ihastumiseksi. En saa häntä mielestäni sitten millään. Tiedän että tyypissä oli puolia, mistä en pitäisi, mutta jotenkin kummasti onnistun silti näkemään hänet täydellisenä. Olen ostanut monet lehdet vain sen takia, että olen tiennyt hänestä olevan siinä juttua.
Tunteet aaltoilevat. Välillä en miestä niin paljon ajattele, mutta yhtäkkiä ne tunteet taas ryöpsähtävät jostain. Hän seikkailee unissani ja fantasioissani.
Olisin käynyt haudallaankin varmasti jo monet kerrat, ellei hauta olisi noin 400 km päässä kotikaupungistani.
Joskus tulee masennuksen hetkiä kun "tajuan" että se on muuten oikeasti kuollut ja jäljellä on ehkä vain pääkallo ja sääriluut, jos maallisesti ajatellaan.
Hän olisi nyt kuusikymppinen jos eläisi, mutta en osaa ajatella häntä niin. Kuollessaan oli muutaman vuoden minua vanhempi ja myös varattu. (!!!)
Pelkään että en löydä enää koskaan ketään ja tuntuu että kukaan muu "ei kelpaa" kuin tämä ihminen. Etsinkin osittain tiedostamattani aina ympäriltäni hänen näköisiään miehiä, mutta harvassa tuntuvat tänä päivänä olevan.
Tämä olisi normaalia ehkä 10-vuotiaalle tytölle, mutta olen täysi-ikäinen opiskelija.
Ehkä muutama päivä olisi mennyt johonkin hormonien piikkiin, mutta kun tässä sitä ollaan edelleen. Tämä ei ole enää hauskaa.
Eipä siitä kannata liikaa stressata. Vain pakko-oireita pelkäävät kärsivät pakko-oireista 