A
Auttakaa.
Vieras
Hei!
Olen hajoamispisteessä.
Minulla on 10 kk ikäinen tyttö ja aviomies.
Ongelmani on äitini. Lapsuudesta asti hän on kontrolloinut elämääni kuten siskonikin. Koulussa oli pakko olla hyvä, jos sain seiskan niin huusi ja tukisti. Olin huono matikassa ja monesti sain kutosen, kerran jopa nelosen ja monta viikkoa elin kamalassa pelossa, koe repun pohjalla koska en uskaltanut antaa sitä äitini nähtäväksi selkäsaunan pelossa.
Hän suuttui yht`äkkiä milloin mistäkin. Minun ja siskon täytyi olla todella täydellisiä lapsia, emme olisi saaneet tulla edes kipeäksi. Jos tulimme kauhea huuto ja tukistaminen, aivan kuin se nyt meidän syytä olisi ollut.
Mummoni ja ukkini, äitini vanhemmat asuvat samassa pihassa vanhempieni kanssa. Kyllä kai he tiesivät että kuinka kamalaa kuria äitini meille piti, mutta eipä asiaan puuttuneet. Kuitenkin mummoni oli joskus sanonut äidilleni että soittaa lastensuojeluviranomaisille.
Lapsuus oli ihan kamalaa aikaa. Olimme siskoni kanssa kilttejä ja hiljaisia. Kenellekään emme asiasta puhuneet, emme edes keskenämme.
Sitten muutin pois kotoa ja opiskelin toisella paikkakunnalla. Silloin äitini ei kovin paljon saanut kontrolloitua elämääni.
Minulle ja siskolle syntyi pikkuveli kun olin seiskalla. Häntä on äitini lellinyt liiankin kanssa ja hemmotellut pilalle. Saa kaiken minkä haluaa, eikä osaa mitään arvostaa.
Muutin mieheni kanssa tänne kotikuntaani kun olin raskaana. Kun sitten tyttö syntyi niin koko ajan vain sanin neuvoja vauvan hoidosta. Ja kaiken tein väärin, mitä tein eri lailla kuin hän itse. Aina kun tulee meillä käymään niin huomauttaa likaisesta vessan pöntöstä tai vaikka jostain roskapussista eteisessä. On se niin kumma että pitää aina noin pienistä asiasta saada huomauttaa sen huomauttamisen takia. En minäkään koskaan sano mitään vaikka hänen luonaan on sotkuisempaa kun suuttuisi.
Mitään ei vieläkään saa tehdä itse oman mielen mukaan vaikka kohta täytän 21 ja huolehdin kodin ja lapsen hyvin.
Asumme pienessä kaksiossa jossa on vikoja. Saisimme 500 euron vuokralla 120 neliön omakotitalon, jossa olisi enemmän tilaa kuivattaa pyykkiä ym. Kun sitten sanoimme äitilleni niin kamala huuto. Seuraavana päivänä tuli vain valittamaan että ette sinne muuta. Teistä ei ole uunia lämmittämään, poltatte koko talon, ette te osaa keskuslämmitystä käyttää, kauhea sähkölasku vaan, ei teidän rahat riitä. Räjähdin äitilleni ja sanoin että vaikea täällä on pyykkiä kuivata kun niin paljon tulee. Nauroi vaan ja sanoi että kyllä täällä pystyy pyykkiä kuivaamaan. Se on aina tuollaista. Toissa päivänä kävi täällä vaan sanomassa jotain siitä keskuslämmityksestä että siinä pitää olla tarkka sen kanssa eikä se teiltä onnistu. Muuta ei ees puhunut.
Se on aina ollut että me lapset ei tajuta mistään mitään eikä mitään osata tehdä. Ollaan niin huonoja luusereita. Niin monesti lapsena uhannut tappaa meidät tai sanonut täysiksi paskapäiksi. Ei ihme että on niin huono itsetunto.
Haluaisimme niin muuttaa siihen taloon. Olemme laskeneet että rahat riittävät ja olemme ottaneet sähkölaitokselta selvää kuinka paljon siitä talosta keskimäärin olisi sähkönkulutus vuodessa ym. Siinä talossa on puulämmitys, puusauna ja se keskuslämmitys. Tietysti patterit että niilläkin saa lämmitettyä taloa. Talon vakuutuksen vuokrantantaja maksaa itse. Jätemaksut ym.. ollaan selvitetty. Mutta eihän sitä uskalla sanoa että muutetaan kun saa jonkun hermoromahduksen siitä korkeintaan.
Äitille on kuulema omat vanhemmat olleet niin ankaria. Hän haluaa saman kärsimyksen lapsilleen. Koskaan ei ole leikkinyt meidän kanssa, aina ollaan oltu isän kanssa. Ikinä ei ole kehunut meitä koulussa tai missään muussakaan. Haukuttu kylläkin.
Menimme syksyllä naimisiin ja koko häät hän määräsi, menun, ohjelmat kaiken ja jos ei olisi saanut päättää olisi katkaissut välit. Tuntui kuin olisin ollut vieras omissa häissäni.
Pahinta on että isä on aina jäänyt jalkoihin ja saanut raataa navetassa yksin kunnes senkin lopettivat. Nyt on sitten äiti työtön ja isä huonopalkkaisessa työssä. Kaiken lisäksi äiti on varmaan joku peliriippuvainen kun joka päivä on pakko pelata jotain rahapelejä ym.. Velkaa on vaikka kuinka paljon ja lisää vaan tulee. Äiti on masentunut niistä rahahuolista mutta ei tee asialle mitään, pelaa vaan kun muuta ei ole. Nykyään ei harrasta enää liikuntaa, ei leivo eikä hyvä kun laittaa ruokakaan. Nykyään raivostuu niin pikku asioista ja tekee niistä maailmanluokan juttuja eikä siinä ole ees mitään järkeä. Pikkuveli vaan kärsii kotona kun äiti ei koskaan halua leikkiä hänen kanssaan, aina vaan miettii veikkausta. Isä sitten joutuu hänen kanssaan olemaan.
Isäni on maailman kiltein ihminen, aina kysellyt ja kannustanut. Äiti ei koskaan. Hän ei ole tullut mihinkään joulujuhlaan aina vaan isä. Synttäreitä en ole ikinä saanut pitää lapsena enkä käydä kavereiden luona tai päinvastoin. Lomilla ei käyty koskaan. Äiti ei koskaan anna isän harrastaa mitään. Heti jos viipyy jossain pitempään valittaa isälle kamalasti. Eikä tykkää isän suvusta eikä sen vuoksi anna hänen olla sisarustensa kanssa tekemisissä.
Mulla on joskus aiemmin ollut paniikkihäiriöitä ja kovaa kuoleman ja sairauksien pelkoa, varmaan äitini takia. Ahdistun ihan hirveästi hänen takiaan. Tää on ihan kauheeta. En tunne mitään äitiäni kohtaan, kuin vihaa ja sääliä.
Onko kellään tälläistä? Mitä minun pitäisi tehdä?
Kiitos kun sain purkaa oloani.
Olen hajoamispisteessä.
Minulla on 10 kk ikäinen tyttö ja aviomies.
Ongelmani on äitini. Lapsuudesta asti hän on kontrolloinut elämääni kuten siskonikin. Koulussa oli pakko olla hyvä, jos sain seiskan niin huusi ja tukisti. Olin huono matikassa ja monesti sain kutosen, kerran jopa nelosen ja monta viikkoa elin kamalassa pelossa, koe repun pohjalla koska en uskaltanut antaa sitä äitini nähtäväksi selkäsaunan pelossa.
Hän suuttui yht`äkkiä milloin mistäkin. Minun ja siskon täytyi olla todella täydellisiä lapsia, emme olisi saaneet tulla edes kipeäksi. Jos tulimme kauhea huuto ja tukistaminen, aivan kuin se nyt meidän syytä olisi ollut.
Mummoni ja ukkini, äitini vanhemmat asuvat samassa pihassa vanhempieni kanssa. Kyllä kai he tiesivät että kuinka kamalaa kuria äitini meille piti, mutta eipä asiaan puuttuneet. Kuitenkin mummoni oli joskus sanonut äidilleni että soittaa lastensuojeluviranomaisille.
Lapsuus oli ihan kamalaa aikaa. Olimme siskoni kanssa kilttejä ja hiljaisia. Kenellekään emme asiasta puhuneet, emme edes keskenämme.
Sitten muutin pois kotoa ja opiskelin toisella paikkakunnalla. Silloin äitini ei kovin paljon saanut kontrolloitua elämääni.
Minulle ja siskolle syntyi pikkuveli kun olin seiskalla. Häntä on äitini lellinyt liiankin kanssa ja hemmotellut pilalle. Saa kaiken minkä haluaa, eikä osaa mitään arvostaa.
Muutin mieheni kanssa tänne kotikuntaani kun olin raskaana. Kun sitten tyttö syntyi niin koko ajan vain sanin neuvoja vauvan hoidosta. Ja kaiken tein väärin, mitä tein eri lailla kuin hän itse. Aina kun tulee meillä käymään niin huomauttaa likaisesta vessan pöntöstä tai vaikka jostain roskapussista eteisessä. On se niin kumma että pitää aina noin pienistä asiasta saada huomauttaa sen huomauttamisen takia. En minäkään koskaan sano mitään vaikka hänen luonaan on sotkuisempaa kun suuttuisi.
Mitään ei vieläkään saa tehdä itse oman mielen mukaan vaikka kohta täytän 21 ja huolehdin kodin ja lapsen hyvin.
Asumme pienessä kaksiossa jossa on vikoja. Saisimme 500 euron vuokralla 120 neliön omakotitalon, jossa olisi enemmän tilaa kuivattaa pyykkiä ym. Kun sitten sanoimme äitilleni niin kamala huuto. Seuraavana päivänä tuli vain valittamaan että ette sinne muuta. Teistä ei ole uunia lämmittämään, poltatte koko talon, ette te osaa keskuslämmitystä käyttää, kauhea sähkölasku vaan, ei teidän rahat riitä. Räjähdin äitilleni ja sanoin että vaikea täällä on pyykkiä kuivata kun niin paljon tulee. Nauroi vaan ja sanoi että kyllä täällä pystyy pyykkiä kuivaamaan. Se on aina tuollaista. Toissa päivänä kävi täällä vaan sanomassa jotain siitä keskuslämmityksestä että siinä pitää olla tarkka sen kanssa eikä se teiltä onnistu. Muuta ei ees puhunut.
Se on aina ollut että me lapset ei tajuta mistään mitään eikä mitään osata tehdä. Ollaan niin huonoja luusereita. Niin monesti lapsena uhannut tappaa meidät tai sanonut täysiksi paskapäiksi. Ei ihme että on niin huono itsetunto.
Haluaisimme niin muuttaa siihen taloon. Olemme laskeneet että rahat riittävät ja olemme ottaneet sähkölaitokselta selvää kuinka paljon siitä talosta keskimäärin olisi sähkönkulutus vuodessa ym. Siinä talossa on puulämmitys, puusauna ja se keskuslämmitys. Tietysti patterit että niilläkin saa lämmitettyä taloa. Talon vakuutuksen vuokrantantaja maksaa itse. Jätemaksut ym.. ollaan selvitetty. Mutta eihän sitä uskalla sanoa että muutetaan kun saa jonkun hermoromahduksen siitä korkeintaan.
Äitille on kuulema omat vanhemmat olleet niin ankaria. Hän haluaa saman kärsimyksen lapsilleen. Koskaan ei ole leikkinyt meidän kanssa, aina ollaan oltu isän kanssa. Ikinä ei ole kehunut meitä koulussa tai missään muussakaan. Haukuttu kylläkin.
Menimme syksyllä naimisiin ja koko häät hän määräsi, menun, ohjelmat kaiken ja jos ei olisi saanut päättää olisi katkaissut välit. Tuntui kuin olisin ollut vieras omissa häissäni.
Pahinta on että isä on aina jäänyt jalkoihin ja saanut raataa navetassa yksin kunnes senkin lopettivat. Nyt on sitten äiti työtön ja isä huonopalkkaisessa työssä. Kaiken lisäksi äiti on varmaan joku peliriippuvainen kun joka päivä on pakko pelata jotain rahapelejä ym.. Velkaa on vaikka kuinka paljon ja lisää vaan tulee. Äiti on masentunut niistä rahahuolista mutta ei tee asialle mitään, pelaa vaan kun muuta ei ole. Nykyään ei harrasta enää liikuntaa, ei leivo eikä hyvä kun laittaa ruokakaan. Nykyään raivostuu niin pikku asioista ja tekee niistä maailmanluokan juttuja eikä siinä ole ees mitään järkeä. Pikkuveli vaan kärsii kotona kun äiti ei koskaan halua leikkiä hänen kanssaan, aina vaan miettii veikkausta. Isä sitten joutuu hänen kanssaan olemaan.
Isäni on maailman kiltein ihminen, aina kysellyt ja kannustanut. Äiti ei koskaan. Hän ei ole tullut mihinkään joulujuhlaan aina vaan isä. Synttäreitä en ole ikinä saanut pitää lapsena enkä käydä kavereiden luona tai päinvastoin. Lomilla ei käyty koskaan. Äiti ei koskaan anna isän harrastaa mitään. Heti jos viipyy jossain pitempään valittaa isälle kamalasti. Eikä tykkää isän suvusta eikä sen vuoksi anna hänen olla sisarustensa kanssa tekemisissä.
Mulla on joskus aiemmin ollut paniikkihäiriöitä ja kovaa kuoleman ja sairauksien pelkoa, varmaan äitini takia. Ahdistun ihan hirveästi hänen takiaan. Tää on ihan kauheeta. En tunne mitään äitiäni kohtaan, kuin vihaa ja sääliä.
Onko kellään tälläistä? Mitä minun pitäisi tehdä?
Kiitos kun sain purkaa oloani.
