B
Borkku
Vieras
Tänä viikonloppuna kerron hyvin surullisen tositarinan pienestä koiranulkoiluttajasta. Me kaikki elämme arkea tässä kaiken kiireen keskellä emmekä ehdi pysähtyä katsomaan ympärillemme. Lähimmäiset voivat useinkin olla avun tarpeessa, mutta me emme huomaa arjen ollessa niin kiireinen. Itsekin tiedän eläväni liian vauhdikkaasti. Sitä ei ehdi pysähtyä ja havainnoida ympäristöään tarpeeksi. Mutta minkäs teet, kun elämän tahti on niin hektinen. Kerron nyt tositarinan nuoruudestani, joka aikoinaan pysäytti minut kunnolla
Silti taas on arki lipsahtanut hektiseksi ja mietin huomaisinko nyt vastaavassa tilanteessa lähimmäiseni hädän.
Olin nuori ja asuin vielä kotona turvallisessa lapsuuden kodissani. Minulla oli neljä koiraa. Pelasin jääkiekkoa ja elin elämää tohinalla silloin kuten nytkin. Ulkoilutin koiriani aina melko myöhään, kun arjen kiireet olivat ohi. Melkein aina kotikatuni nurkalla seisoi pieni poika, jolla oli suuri suursnautseri.
En pysähtynyt miettimään, miksi poika oli siinä kovallakin pakkasella? Pojan koira oli melko tuima, mutta koska se oli uros se sieti minun briard narttujani. Pojan koiraa ei voinut pitää vapaana, koska se oli hieman arvaamaton. Päästin koirani vapaaksi puistossa ja annoin niiden telmiä. Usein viereeni käveli tämä sama pieni poika, jolla oli maailman suurimmat surulliset silmät. Siinä poika seisoi hieman alakuloisena ja kyseli koiristani. Välillä hän kertoi omasta koirastaan, jota salaa pelkäsin. Suuri silmäisen pojan koiran silmissä oli aina epäluuloinen katse.
Olin itsekin tuolloin vasta teini-ikäinen, enkä ikinä pysähtynyt miettimään, miksi pojan silmät olivat niin surulliset ja miksi hän aina oli koiransa kanssa ulkona. Marraskuun rännän keskellä siinä seisoi poika katulampun alla värjöttelemässä hihnan päässä koira, jota hän rakasti suunnattoman paljon. Tuo tuima koira rakasti omistajaansa silmin näkemättömän paljon. Koira olisi koska tahansa antanut henkensä pojan puolesta ja niin se sittemmin antoikin .
Kului vuosia ja en koskaan pysähtynyt arjen kiireen keskellä miettimään, miksi poika oli niin usein ulkona koiransa kanssa. Poika oli herkkä ja kiltti. Pojan koira säilyi samanlaisena. Se katsoi kaikkia ohi käveleviä ihmisinä mahdollisena uhkana. Koira oli herkeämättä varuillaan ja valmiina puolustamaan pientä omistajaansa, joka tuli jo teini-ikään itsekkin. Suurilla silmillä tämä poika katseli maailmaa ja kyseli aina koiristani ja elämästä.
Muistan lukion viimeisellä luokalla, miten kirjoitusten aikaan mietin, joskus mitä pojalla on hätänä. Suuri silmäinen poika ja tuima koira asuivat kivassa omakotitalossa kotimme lähellä samalla hyvällä ja turvallisella keskustan lähellä olevalla omakotialueella. Olessani abi menin koirineni ulos tosi myöhään ja oli keväinen pakkasyö. Taivaalla loisti tähdet ja tähtien alla suurisilmäinen poika taas oli puistossa koiransa kanssa. Muistan miten minun piti kysyä, onko joku hätänä? Sitten en kuitenkaan uskaltanut. Ajattelin ettei asia kuulu minulle . Jatkoin koirieni ulkoilutusta ja minulle tuli surillinen olo. Halasin briard Mellaani ja sydämessäni tiesin jonkin olevan vialla. Minua alkoi itkettää talvisen taivaan alla, mutta jatkoin matkaa arjen keskellä.
Kirjoitin ylioppilaaksi ja kesällä oli pääsykokeet. Pääsin yliopistoon ja muutin briardeineni pois kotoa. Syksyllä kävin kotona ensi kertaa ja vein taas illalla koirani puistoon. Siellä syksyn värikkäiden lehtien keskellä seisoi tuttu näky. Suuri silmäinen poika oli siellä koiransa kanssa ja hän ilahtui suuresti meidät nähdessään. Koira katsoi pientä teini-ikäistä omistajaansa yhtä palvovasti kuin ennenkin. Poika tuntui entistä surullisemmalta, minuun sattui. Jatkoin kuitenkin pian matkaani ja sydämmessä syvällä tiesin jonkin olevan vialla. Minä en tehnyt mitän kuten ei kukaan muukaan.
Palasin taas opiskelemaan ja äitini soitti minulle itkuisena. Pieni suuri silmäinen poika oli tapettu ja pojan mukana oli tapettu hänen omistajaansa suunnattomasti palvova suuri koiransa. Molemmat olivat pois yhtenä kauniina päivänä ja heidät oli murhattu. Teon tekijä oli pojan oma isä. Minä itkin suunattomasti ja tunsin itseni niin tyhmäksi. Siinä samassa kaikki loksahti paikalleen. Nyt tiesin miksi suuri silmäinen poika oli niin usein illalla yksin koiransa kanssa ulkona seisoskelemassa. Nyt tiesin miksi koira oli niin epäluuloinen ja miksi se vahti rakasta omistajaansa koko sydämmestään. Nyt oli vain liian myöhäistä.
Muistakaa siis pitää silmänne auki arjen kiireen keskellä ja auttakaa lähimmäisiä, jos teillä on aavistus jonkin asian olevan vinossa.
Surullisen tarinan myötä toivon kaikille mukavaa viikonloppua.
Kyllä niin kyyneleet tuli silmiin tätä lukiessa
Olin nuori ja asuin vielä kotona turvallisessa lapsuuden kodissani. Minulla oli neljä koiraa. Pelasin jääkiekkoa ja elin elämää tohinalla silloin kuten nytkin. Ulkoilutin koiriani aina melko myöhään, kun arjen kiireet olivat ohi. Melkein aina kotikatuni nurkalla seisoi pieni poika, jolla oli suuri suursnautseri.
En pysähtynyt miettimään, miksi poika oli siinä kovallakin pakkasella? Pojan koira oli melko tuima, mutta koska se oli uros se sieti minun briard narttujani. Pojan koiraa ei voinut pitää vapaana, koska se oli hieman arvaamaton. Päästin koirani vapaaksi puistossa ja annoin niiden telmiä. Usein viereeni käveli tämä sama pieni poika, jolla oli maailman suurimmat surulliset silmät. Siinä poika seisoi hieman alakuloisena ja kyseli koiristani. Välillä hän kertoi omasta koirastaan, jota salaa pelkäsin. Suuri silmäisen pojan koiran silmissä oli aina epäluuloinen katse.
Olin itsekin tuolloin vasta teini-ikäinen, enkä ikinä pysähtynyt miettimään, miksi pojan silmät olivat niin surulliset ja miksi hän aina oli koiransa kanssa ulkona. Marraskuun rännän keskellä siinä seisoi poika katulampun alla värjöttelemässä hihnan päässä koira, jota hän rakasti suunnattoman paljon. Tuo tuima koira rakasti omistajaansa silmin näkemättömän paljon. Koira olisi koska tahansa antanut henkensä pojan puolesta ja niin se sittemmin antoikin .
Kului vuosia ja en koskaan pysähtynyt arjen kiireen keskellä miettimään, miksi poika oli niin usein ulkona koiransa kanssa. Poika oli herkkä ja kiltti. Pojan koira säilyi samanlaisena. Se katsoi kaikkia ohi käveleviä ihmisinä mahdollisena uhkana. Koira oli herkeämättä varuillaan ja valmiina puolustamaan pientä omistajaansa, joka tuli jo teini-ikään itsekkin. Suurilla silmillä tämä poika katseli maailmaa ja kyseli aina koiristani ja elämästä.
Muistan lukion viimeisellä luokalla, miten kirjoitusten aikaan mietin, joskus mitä pojalla on hätänä. Suuri silmäinen poika ja tuima koira asuivat kivassa omakotitalossa kotimme lähellä samalla hyvällä ja turvallisella keskustan lähellä olevalla omakotialueella. Olessani abi menin koirineni ulos tosi myöhään ja oli keväinen pakkasyö. Taivaalla loisti tähdet ja tähtien alla suurisilmäinen poika taas oli puistossa koiransa kanssa. Muistan miten minun piti kysyä, onko joku hätänä? Sitten en kuitenkaan uskaltanut. Ajattelin ettei asia kuulu minulle . Jatkoin koirieni ulkoilutusta ja minulle tuli surillinen olo. Halasin briard Mellaani ja sydämessäni tiesin jonkin olevan vialla. Minua alkoi itkettää talvisen taivaan alla, mutta jatkoin matkaa arjen keskellä.
Kirjoitin ylioppilaaksi ja kesällä oli pääsykokeet. Pääsin yliopistoon ja muutin briardeineni pois kotoa. Syksyllä kävin kotona ensi kertaa ja vein taas illalla koirani puistoon. Siellä syksyn värikkäiden lehtien keskellä seisoi tuttu näky. Suuri silmäinen poika oli siellä koiransa kanssa ja hän ilahtui suuresti meidät nähdessään. Koira katsoi pientä teini-ikäistä omistajaansa yhtä palvovasti kuin ennenkin. Poika tuntui entistä surullisemmalta, minuun sattui. Jatkoin kuitenkin pian matkaani ja sydämmessä syvällä tiesin jonkin olevan vialla. Minä en tehnyt mitän kuten ei kukaan muukaan.
Palasin taas opiskelemaan ja äitini soitti minulle itkuisena. Pieni suuri silmäinen poika oli tapettu ja pojan mukana oli tapettu hänen omistajaansa suunnattomasti palvova suuri koiransa. Molemmat olivat pois yhtenä kauniina päivänä ja heidät oli murhattu. Teon tekijä oli pojan oma isä. Minä itkin suunattomasti ja tunsin itseni niin tyhmäksi. Siinä samassa kaikki loksahti paikalleen. Nyt tiesin miksi suuri silmäinen poika oli niin usein illalla yksin koiransa kanssa ulkona seisoskelemassa. Nyt tiesin miksi koira oli niin epäluuloinen ja miksi se vahti rakasta omistajaansa koko sydämmestään. Nyt oli vain liian myöhäistä.
Muistakaa siis pitää silmänne auki arjen kiireen keskellä ja auttakaa lähimmäisiä, jos teillä on aavistus jonkin asian olevan vinossa.
Surullisen tarinan myötä toivon kaikille mukavaa viikonloppua.
Kyllä niin kyyneleet tuli silmiin tätä lukiessa
