Onnea jälleen kaikille vauvautuneille!
Jäänyt taas tämä kirjoittelu vähemmälle, vaikkakin päivittäin palstaa seurailen. Ihanaa lukea synnytyskertomuksia ja odotella milloinka se oma pikkuinen päättää ponkaista itsensä maailmaan. Muutamat palstailijat odottelevat jo kovasti salattua ryhmää, ja ainakin minun puolestani ryhmän saa perustaa vaikka heti, sillä ymmärrän hyvin, etteivät kaikki halua synnytyskertomuksiaan ja tuntemuksiaan koko kansalle jakaa.
Greentea soittelehan neuvolaan tai synnärille tuosta lapsivesiasiasta. Lapsivesi voidaan helposti todeta testiliuskalla, samalla tyylillä kuin esim. pissan proteiinit ja sokerit neuvolakäyntien yhteydessä.
Imetyspaineista. Itse oletan, että imettäminen onnistuu ja maitoa tulee luovutettavaksi asti.:saint: Oletuksella siis mennään kun kyseessä on ensimmäinen lapsi. Ja oletukseni perustan siihen, että olen perinyt koon ja mallin puolesta utareeni suvusta, jossa jopa kaksosten äidit ovat luovuttaneet maitoa säännöllisesti, kun sitä on noussut järjettömiä määriä!

Imettää aion julkisesti niin kotona kuin kaupungillakin jahka saan imetyksen sujumaan, jos jotakuta asia haittaa niin voi vapaasti äänestää jaloillaan ja poistua paikalta. Väittelemäänkin saa toki tulla, jos vain uskaltaa.. Varoitus: leijonaemo liikenteessä. :kieh:Mikäli imetys ei jostain syystä sitten onnistuisikaan, en aio asiaa jäädä sen kummemmin murehtimaan. Pulloruokinnan huono puoli on pullojen jatkuva peseminen, parasta tietysti se että myös isä pääsee osallistumaan lapsen ruokintaan säännöllisesti ja äiti pääsee vapaammin liikkumaan esim. kauppaan.:heart:
Lähipiirin imettämistä olen tarkemmin ajatellut tämän keskustelun myötä ja havainnut kuinka
erilaisia imetyskäytäntöjä todellakin on. Isäni suvun puolella imetys on ollut vapaata, luonnollista ja näkyvää. Jopa oikeastaan niin luonnollista, ettei siihen ole kiinnittänyt juurikaan huomiota ennen tätä pohdintaa. Äitini puolella imetys on ollut julkista, mutta vauvan pään yli/tissiä peittämään on aseteltu harso tms tai imetys on tapahtunut vähän syrjemmässä. Mieheni suvun puolella ei tulisi kuuloonkaan imettää julkisesti esim. omassa kodissaan vaan heillä tapana on lukkiutua imetyksen ajaksi vessaan, kylpyhuoneeseen tai vastaavaan, mikä on oikeastaan kiinnittänyt huomiotani enemmän kuin julkisesti imettäminen. Oman lapseni imetykset aion suorittaa täysin julkisesti tissit vilkkuen myös sukulaisten läsnä ollessa, sopi se sitten heille tai ei.:stick:
Nanna koirien ulkoiluttamisesta hätäilit. Meillä kerrostalossa kaksi aikuista koiraa ja voin sanoa, ettei ongelmia pissatusten kanssa ole ollut tähänkään mennessä eikä siis varmasti myöskään tulevaisuudessa vauvan kanssa. Meillä koirat käyvät normaalisti 3 krt päivässä lenkillä, joskus useamminkin jos innokkaita ulkoiluttajia löytyy. Koirat jaksavat aamulla odottaa ulos pääsemistään, kun teet heille selväksi rutiinien kautta että he varmasti ulos pääsevät kunhan vauva on syötetty, puunattu ja puettu. Koirathan ovat toki ovella norkoilemassa heti valmiina lähtöön, kun vain sinnepäin sattuu astelemaan, mutta se ei tarkoita sitä, etteivätkö aikuiset koirat osaisi odottaa vaan sitä että he ovat tottuneet pääsemään aamulla ulos kun ihminen menee ovea/eteistä kohti.:attn: Iltapissatukset voi suorittaa jo hyvissä ajoin ennen esim. isin yöjuoksuja ja/tai vauvan nukkumaan menoa. Vaihtoehtoisesti vauvanhan voi myös opettaa siihen, että päivä loppuu ilta-vaunuiluun, eli iltasyöttö tehtynä jo ennen lenkkiä, sitten vain nukkuva lapsi omaan sänkyynsä kun palaatte vaunuilemasta. Meillä koirat käyvät iltapissalla normaalisti noin 20 maissa ja jaksavat hyvin aamuun saakka. Kesän tultua vauva ja koirien pissatus tullaan myös meillä hoitamaan kantorepun avustuksella, mikäli tarkoitus ei ole lähteä tunteja kestävälle maraton kävelylle

Tuolloin vauvasta voi olla kivempaa nukkua vaunuissa,kuin Manducassa
Särö nostan hattua jaksamisellesi. Saisitkohan iltapäivästä pumpattua tissit tyhjiksi jo ennen iltasyöttöä? Tiettävästi tissien totaali tyhjeneminen lisää maidon tuotantoa eli voisi hyvinkin olla ettei sinun tarvitsisi ostella korviketta jatkossa, mikäli jaksaisit muutamina päivinä ehdyttää maitovarat ennen aikojaan lypsämisen avulla. Perhevalmennuksessa meille kerrottiin, että juuri tuo takamaito eli maito joka tulee rinnoista kun sitä on kaikista vähiten, on juurikin sitä parasta ja rasvaisinta maitoa ternimaidon jälkeen.
(.)Mitään ei voi/jaksa tehdä kauaa vaan on istuttava alas ja vedettävä henkeä. Vauva on siis kääntynyt rt ja painaa nyt palleaan tai keuhkoihin sillä tavoin, ettei henki kulje vaan vaativat asiat

, kuten pyykkien viikkaus pitää suorittaa istuen! Onneksi rt johdosta närästys on kaikonnut lähes kokonaan. Sohvalta ja sängystä nouseminen on yhtä akrobatiaa, sukkien jalkaan laitto vaatii jo suorastaan käärmemäisiä kykyjä taipua suuntiin, joissa masu on vähiten tiellä. Mies tänä aamuna tuumailikin kun yritin ähistä itseäni sängystä, että olisi sittenkin pitänyt ostaa se moottoroitu sänky, kun alat muistuttaa vaivaista mummoa!:x

Supparit ovat nyt laantuneet jonnekin taka-alalle ja epäilenkin, että on tyyntä ennen myrskyä. Kun vain ei synnytys sattuisi miehen projektin palautuksen kanssa samoille päiville..:headwall:
Onkohan muita synnytystä odottelevia, jotka ovat varalta pyytäneet miehen työ/opiskelukavereiden puhelinnumeroita ns. kaiken varalle?

Itse ajattelin näin tehdä,vaikka en heitä tunnekaan.Hätätapauksessa voin sitten soittaa heille,että oletteko nähneet mun ukkokultaa,sen pitäis nyt laukkoa hetimmiten synnyttämään!?:kieh:
Tulipas taas pitkä postaus, mutta en aio pyytää anteeksi. Päinvastoin toivottavasti jotakuta ilahduttaa, että tänne meidän palstalle on tullut lisää luettavaa!:saint:
Könkkänä ja Rimpula 38+2