maksaisitko 5e/pvässä siitä, että lapsesi haetaan kotoa pk:n/kouluun ja tuodaan sovitusti kotiovelle?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kyselijä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kyselijä

Vieras
Olen perustamassa yritystä, ihan siis leikkimielellä ja kartoitan sitä, että olisiko kiinnostusta tällaiselle palvelulle?

Onko 5e päivässä liikaa siitä, että luotettava, vakuutettu henkilö hakee taksinomaisesti lapsesi kotiovelta ja vie päiväkotiin? Sinulle säästyisi aikaa aamutoimiin. Sinun työmatkasi lyhenisi, samoin iltapäivällä. Säästyneen ajan voisit käyttää iltapäivällä vaikkapa ruuan esivalmisteluun jolloin ruoka on lähes valmis kun lapsesi tuodaan kotiin tarhasta.

Miltä kuulostaa?

Jos näillä ehdoilla ei ole hyvä, niin kuulisin mielelläni parannusehdotuksia ja uusia hintaehdotuksia.
 
Maksaisin mielelläni. Parannusehdotuksia lisäksi olisi, että isommat koululaiset haettaisiin aamulla, pääsisivät kyllä sitten bussilla kotiin, ja pienemmät koululaiset myös tuotaisiin kotiin.

Joskus olisi kiva, kun voisi saada myös päiväkoti-ikäisten kotiinkuljetuksia. Mutta luulen, ettei ainakaan meidän päiväkoti-ikäisen hoitoon vienti vieraalta ihan helposti onnistuisi. Mutta taivaallista olisi kun tämä toimisi, meidän aamurumbat kun on melkoisia.

Ja sisarusalennuksia tietysti olisi kiva saada :)
 
Tottakai maksaisin. -Varsinkin jos saisin laitettua sen verotuksessa johonkin vähennykseen, mutta siltikin voisin maksaa, vaikka jäisi täysin maksettavaksi.
Kuinka pitkästä matkasta voi olla kysymys?
 
Juu siis tämä on vasta ihan hahmotteluasteella...
Tuo 5e/pvä on melko minimi minkä voi pyytää, sisarusalennuksia varmaan voisi laskea että kannataako..

Koululaisia voisi myös kuskata, olen suunnitellut tätä oman kaupunkini asuinalueilla jotka on n. 0-5km säteellä päiväkodeista ja kouluista.
 
Päiväkoti-ikäisen vien mielellään itsekin, kun on kuitenkin pystynyt hoitoaikasopimuksen tekemään omien aikataulujen mukaan. Mutta pikku-koululaisen matkoista maksaisin heti, eikä ole edes liika.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Meillä on kunta tehnyt eskarilaisista koulukyytisopimuksen taksiyrittäjien kanssa tuosta kuljetuksesta.

Tiedän että eskarilaisille ja koululaisille monesti onkin, mutta ei päiväkoti-ikäisille.

Tämäkin pitäisi varmaan sitten sopia myös päiväkodin henkiökunnan kanssa, että sieltä saisi joku muu kuin lapsen oma vanhempi lapsen hakea.
 
Esikouluvuonna voisin maksaa vaikka enemmänkin. Hirvittää jo, miten siitä selviää. :(

Asutaan 500 metrin päässä esikoulusta, mutta olen pph, ja kun esikoulupäivä loppuu, hoitolapset ovat nukkumassa päiväunia. En minä voi silloin lasta olla hakemassa. Ja jos systeemi on sama ensi vuonna kuin tänä vuonnakin, päivät alkavat jo kello 8. Miten ihmeessä saan lapsen siihen aikaan saateltua esikouluun? Kesken aamupala-ajan? Ennen alkoi yhdeksältä ja siihen ehtisimme aivan hyvin puistomatkalla.

Kaiken lisäksi lapsi osaisi tuon matkan kulkea ihan yksinkin jo nyt, mutta esikouluun ei saa mennä itse. Räyh ja mur!
 

Yhteistyössä