Malttamaton mies

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tänään
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Tänään

Vieras
Tänään vaimoni on luvannut toteuttaa fantasiani täydellisenä.Tähän asti olen saanut kokea vain maistiaisia. Hän pukee päällensä kireän paidan,hameen,timanttiset stringit,stay-upit ja korkeakorkoiset nahkasaappaansa.Hän aikoo ajaa alapäänsä paljaaksi,laittaa pitkät tummat ja kiharat hiuksensa kiinni mutta helposti aukaistavaksi ja muutenkin tälläytyä mahdollisimman seksikkäästi.Hän lupasi antaa minulle näytteen sohvalla siitä kuinka hän on aiemmin vain yksin tehnyt sauvallansa itsensä ihan loppuun asti ja antoi minulle nyt luvan kuvata tapahtumaa. Tämän jälkeen hän lupautui kokonaan käyttööni sallien kaiken sillä ehdolla että teen hänelle vielä ainakin yhden ison orgasmin masturbointinsa lisäksi. Jos (ja kun) onnistun siinä hän antaa vielä peseytymisen jälkeen minulle elämäni järisyttävimmän suihinoton ihan loppuun asti!
 
Toivottavasti ei jää fantasiaksi. Uskon kyllä kaiken toteutuvan. Ja siksi kerroin koska olen niin innoissani asiasta ja näen tämän sopivaksi forumiksi iloita nimettömänä tästä. Luulen että vaimo säästää tapahtuman illan viimeisille tunneille ja kerron kyllä miten kävi.Aika erikoinen ilmapiiri ollut koko illan meillä. Odottava ja jännittynyt..
 

Yhteistyössä