F
Farfalla
Vieras
Alotin loppukesästä seurustelun ihanan miehen kanssa. Hän oli eronnut lastensa äidistä kuukausia aikaisemmin ja kaiken piti olla heidän suhteeltaan ohi aikoja sitten. Exällä itsellään oli kesäromanssi, joka ilmeisesti päättyi miehen palattua yhteen oman exänsä kanssa. Nyt tämä kumppanini ex ei kestä meidän seurustelua, vaan tekee siitä yhtä helvettiä. Hän on masentunut ja omistushaluinen, ollut sairaslomalla pari kuukautta jne. Lapset käytännöllisesti asuvat isänsä luona, koska äiti ei näissä olosuhteissa pysty/jaksa huolehtimaan jälkikasvustaan. Nainen roikkuu miehessäni ja uhkailee jatkuvasti itsemurhalla, jos mies ei ota häntä takaisin. Nainen haluaa ilmeisemmin tehdä minulle myös jotain, koska yrittää udella jatkuvasti tietojani (sukunimeäni jne) ja on jopa kerran tai pari yrittänyt hyökätä kimppuuni. Hän käy jossain terapiassa noin kerran viikossa ja kieltäytyy menemään intensiivisempään hoitoon. Nyt hän on takaisin töissä, mutta tilanne on vain pahentunut entisestään. Hän on aivopessyt lapsensa omalle puolelleen, jotka nyt ovat sitä mieltä, että, jos äiti tappaa itsensä, vika on siinä, että isä ei ole ottanut häntä takaisin.
Viime viikolla nainen teki taas tempun ja katosi kolmeksi päiväksi johonkin. Mies on ollut hermoromahduksen partaalla siitä asti ja lapset voivat todella pahoin. Mieheni ei kestäisi sitä tilannetta, että nainen todella tappaisi itsensä ja lapset jäisivät ilman äitiä. Mieheni tuntisi valtavaa syyllisyyttä tilanteesta!!
Nyt olemme siinä pisteessä, että hän ei enää pysty ajattelemaan selkeästi. Olen kehoittanut, että hän ottaisi irtioton ja menisi johonkin selkeyttämään asioita pariksi päiväksi yksin. Tämäkään ei ole helppoa, koska ex ei kuitenkaan päästäisi häntä ja todennäköisesti järjestäisi taas itsemurhakohtauksen.
Minä olen ollut tilanteessa suhteellisen neutraali ja toiminut lähinnä kuuntelijana. Joitakin ajatuksia heittelen ilmoille ja pyrin tukemaan, missä pystyn. Mieheni on ajoittain sitä mieltä, että minun olisi parempi poistua näyttämöltä, koska hän ei juuri nyt pysty antamaan minulle sitä mitä ansaitsen.
Meidän suhde on harvinaisen avoin ja lämmin. En ole koskaan aikaisemmin kokenut mitään vastaavaa, sitä sen "oikean"-löytämisen tunnetta, tuhansia nauruja ja tarinoita, luottamusta, kiintymystä ja suurta rakkautta. Nyt pelkään, että joudun luopumaan tästä kaikesta. Hänen sydämensä haluaisi minua, mutta tuska ja syyllisyys eivät jätä rauhaan. Minä ja muutama muukin on sanonut hänelle, että hän ei ole vastuussa toisen ihmisen elämästä. Mutta hänen vaakakupissaan painavimpina ovat lapset ja heidän hyvinvointinsa.
Psykiatri oli kehoittanut miestäni viettämään joulun exän kanssa vain lasten takia. Minä vietän joulun siis yksin. En ole katkera vaan lähinnä surullinen. Olenko tyhmä, kun edelleen olen kuvioissa mukana? Miten tämä ongelma ratkeaisi? Saako ex manipuloitua mieheni takaisin itselleen ja leikkiä yhtä suurta hienoa perhettä, jossa äiti on sairas, isä onneton ja katkera ja lapset turvattomina kaiken keskellä?
Viime viikolla nainen teki taas tempun ja katosi kolmeksi päiväksi johonkin. Mies on ollut hermoromahduksen partaalla siitä asti ja lapset voivat todella pahoin. Mieheni ei kestäisi sitä tilannetta, että nainen todella tappaisi itsensä ja lapset jäisivät ilman äitiä. Mieheni tuntisi valtavaa syyllisyyttä tilanteesta!!
Nyt olemme siinä pisteessä, että hän ei enää pysty ajattelemaan selkeästi. Olen kehoittanut, että hän ottaisi irtioton ja menisi johonkin selkeyttämään asioita pariksi päiväksi yksin. Tämäkään ei ole helppoa, koska ex ei kuitenkaan päästäisi häntä ja todennäköisesti järjestäisi taas itsemurhakohtauksen.
Minä olen ollut tilanteessa suhteellisen neutraali ja toiminut lähinnä kuuntelijana. Joitakin ajatuksia heittelen ilmoille ja pyrin tukemaan, missä pystyn. Mieheni on ajoittain sitä mieltä, että minun olisi parempi poistua näyttämöltä, koska hän ei juuri nyt pysty antamaan minulle sitä mitä ansaitsen.
Meidän suhde on harvinaisen avoin ja lämmin. En ole koskaan aikaisemmin kokenut mitään vastaavaa, sitä sen "oikean"-löytämisen tunnetta, tuhansia nauruja ja tarinoita, luottamusta, kiintymystä ja suurta rakkautta. Nyt pelkään, että joudun luopumaan tästä kaikesta. Hänen sydämensä haluaisi minua, mutta tuska ja syyllisyys eivät jätä rauhaan. Minä ja muutama muukin on sanonut hänelle, että hän ei ole vastuussa toisen ihmisen elämästä. Mutta hänen vaakakupissaan painavimpina ovat lapset ja heidän hyvinvointinsa.
Psykiatri oli kehoittanut miestäni viettämään joulun exän kanssa vain lasten takia. Minä vietän joulun siis yksin. En ole katkera vaan lähinnä surullinen. Olenko tyhmä, kun edelleen olen kuvioissa mukana? Miten tämä ongelma ratkeaisi? Saako ex manipuloitua mieheni takaisin itselleen ja leikkiä yhtä suurta hienoa perhettä, jossa äiti on sairas, isä onneton ja katkera ja lapset turvattomina kaiken keskellä?