2- vuotiaalta lapseltani on hiljattain leikattu aikuisen peukalonpään kokoinen
mansikkaluomi huulesta.
Luomi oli sikäli hurjan näköinen, että saimme lähetteen ihotautipoliklinikalle seurantaan, kun laosi oli muutaman kuukauden ikäinen. Ehdimme matkan varrella tavata todella monia lääkäreitä, joilla tuntui olevan käsitys, että parasta odotella kouluikään ja ettei luomia saa ainakaan ryhtyä leikkaamaan.
Pyysimme ja onneksi saimme, vielä lähetteen plastiikkakirurgille. Hän sanoi heti, että luomi leikataan. Ilman leikkausta huuli jäisi epämuodostuneeksi. Leikkauksen jälkeen opputulos on siisti, uusi leikkaus tullee vielä n. vuoden päästä.
On totta, että ehdoton enemmistö mansikkaluomista on ihan harmittomia ja paranee itsestään, kun vain malttaa odottaa. Mutta silloin kun kyse on hankalassa paikassa olevasta, hitaasti paranevasta ja huomiota herättävästä luomesta, niitä voidaan myös hoitaa. Keinoja on erilaisia tapauksesta riippuen. Tämäkin on hyvä muistaa. On tosi turhauttavaa, jos vain lupaillaan, että kaikki hoituvat ajan myötä itsestään, koska ihan aina näin ei käy.