Masennus ja velvollisuudentunto

[Yrittäjä]

Mä oon jo jonkun aikaa ollut aivan poikki henkisesti. En jaksaisi mitään. Kotityöt, pihatyöt, remontti, kaikki kesken. Käyn töissä ja sielläkin tuntuu kaikki menevän perseelleen. Välttelen sähköpostien lukemista ja postien avaamista, välillä en halua edes vastata puhelimeen kun en vaan jaksa sitä kaikkea. Aamuisin saan tosissaan tehdä töitä että pääsen sängystä ylös ja mikäli vain suinkin on mahdollista, niin jään nukkumaan ja luimin töistä. Olen aloittanut alle vuosi sitten uuden yrityksen ja senkin asiat alkaa jo olla päin seiniä Lastenhoito on vähän niin ja näin, pinna kireällä koko ajan. Mies parhaansa mukaan tekee omat duuninsa, hoitaa lapset ja talouden ja yrittää tukea mua. Äärirajoilla sekin kai. Mietin tänäänkin, että jotain hoitoa tai lääkitystä varmasti kaipaisin, ei tunnu olevan kaikki inkkarit kanootissa. Mutta esim. sairauslomalle jääminen on mahdotonta taloudellisesti. Emme pärjäisi pelkällä miehen palkalla ja sekin pelottaa, että mitä kaikki tutut / ystävät / muut sanovat jos kuulevat, että olen masentunut. Niin polleana aloitin uudet bisnekset ja voin jo kuulla korvissani sen naureskelun... Voisin jopa väittää olevani masentunut ihan näin köökkipsykologin alkeiden perusteella, mutta ongelma on se, että en anna itseni masentua. Ja sitten mietin, että mahdanko olla edes masentunutkaan, kun kuitenkin vielä käyn töissä ja hoidan ainakin osittain hommani enkä osaa päästää irti...

 

[v]

Varaa pian aika mielenterveystoimistoon! Elämä voittaa. :hug:

 

[Ap]

Varaa pian aika mielenterveystoimistoon! Elämä voittaa. :hug:

Kiitos. Niin varmasti voittaakin. Mutta edelleen mieli hangoittelee vastaan: millaiseen kuseen mä koko perheen järjestänkään jos vielä jään nyt sairauslomalle...

 

[Aukku]

Liikaa asioita kasautunut kerralla päälle. Voisiko jotain jättää tai keskeyttää? Ei sen tarvi olla just tämä yrityshomma, jotain muuta karsia. Toisaalta hyvä, ettet anna itsesi masentua, sillä jos luotvuttaisit, sitten vasta huonosti asiat olisi. Voit kuitenkin rehellisesti myöntää iotsellesi ja läheisillesi olevasi uupunut. Jos siitä kertominen auttaa.

 

[Haave harmaana]

Kovasti jaksamisia toivon täältä! Itselläni myös kokemusta tuollaisesta olosta, lääkitystä en suostunut aloittamaan lapsettomuushoitojen takia, mutta kävin psykiatrisella sairaanhoitajalla juttelemassa asioista ja pikkuhiljaa alkoi elämä voittaa. Mulla oli myös suuri kynnys hakea apua (mitä ne ihmiset nyt ajattelee, joudunko pöpilään yms.) lopulta soitin itkien miehelle töihin etten jaksa enää ja mies tästä säikähti niin että soitti heti mun parhaalle ystävälle kun ei itse sillä hetkellä pystynyt töistä lähteä. Eka lääkärikäynnillä sain sairaslomaa ja pyysin lähetettä mielenterveystoimistoon, lääkärin mukaan sinne pääsee ilman lähetettäkin mikä ei tietenkään pitänyt paikkaansa. Meni puoli vuotta ennekuin keräsin tarpeeksi rohkeutta (ja mennä henkisesti huonompaan kuntoon) mennä uudestaan lääkäriin pyytämään lähetettä. Tällä kertaa sen sain ja sieltä otettiin minuun pian yhteyttä ja varailtiin sitten mulle aikaa juttelulle. Elämäni paras ratkaisu mennä juttelemaan!
Toivon todella että harkitsisit vakavasti mielenterveystoimistoon soittamista (en tiedä tarviiko teilläpäin lähetettä) ja sitä kautta pääset juttelemaan ja olosi toivonmukaan paranee. Meillä tilanne pääsi jo vähän vaikuttamaan parisuhteeseen (ja varmaan lapsettomuushoidot vaikeutti tilannetta osaltansa) mutta asiat ovat kyllä korjaantuneet sen jälkeen. Mies on ainoa elämässäni jota en salaa MITÄÄN ja hän tuki mua myöskin tässä asiassa aivan ihanasti.

 

[Ap]

Mä olen tässä nyt funtsinut tuota mielenterveystoimistoa ja se kuulostaa ihan hyvältä, mutta jotenkin koko asia pelottaa.

 

[neiti Dina]

sä tarvitset hyvä ap lepoa ja unta!

 

[osa-aika yh]

Itse olen kanssa ihan poikki, sillä mies on pitkiä aikoja reissussa ja asun kolmen pienen lapsen kanssa keskellä ei mitään enkä tapaa muita ihmisiä päiviin. Olen niin väsynyt, etten sanoin osaa kuvailla tätä yksinäisyyttä, vaikka en koskaan saa edes vessassa käydä yksin. En kuitenkaan ole masentunut, vain väsynyt ja voimavarojeni äärirajoilla. Mulla oli toisen lapsen kohdalla samanlaista oiretta, en meinannut millään päästä sängystä ylös ja ensin epäiltiin masennusta, mutta tutkimuksissa kävikin ilmi, että minulla oli kilpirauhasen vajaatoiminta. Kaikki tuo, mitä kuvasit omasta olostasi täsmää täysin omaan olooni ennen vajaatoiminnan hoitoa. Mene ihmeessä lääkäriin. Muille ei tarvitse oloistasi kertoa, jos et halua (sukulaiset ja ystävät). Minulle oli todella helpottavaa tajuta, etten ollutkaan masentunut, vaan taustalla oli ihan oikea sairaus. Tämä nykyinen olotila ei olekaan sitten sairauden aiheuttamaa. Kovasti olisin muuttamassa miehen luokse, niin saisi perhe olla taas yhdessä, mutta kun en löydä vieraalta paikkakunnalta (tai omaltakaan) töitä. Kotiäitiniä olen saanut kuulla, ettei minulla ole mitään arvoa työntekijänä. Ja kymmenistä turhista hakemuksistakin sen voi päätellä. Kumpa olisin arvannut sen, kun jäin kotiäidiksi. Ole ylpeä, että jaksat hoitaa yritystäsi edes jollain tavalla. Todella masentuneella ihmisellä, kun tuo velvollisuudentunto ei aina riitä saamaan sängystä ylös. Käy rohkeasti tutkimuksissa, ehkä se ei olekaan masennusta.