Masentaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja väsy
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

väsy

Vieras
tänä aamuna taas kaikki.

Aina on valittava ulkoileeko vai raivaako lattiat ym. kotityöt. kaikkea ei ehdi eikä jaksa.

Vielä enemmän masentaa se, että tajuan nyt jälkeenpäin, miksi esikoinen ei jatkanut musiikkiharrastusta. Sitä olisi pitänyt kotona tukea paljon, olla koko ajan vieressä, kun toinen oli pieni, ja ei se vain onnistunut kun toinen pieni koko ajan kimpussa, kotityöt, ruoanlaitot ym.

On vaan niin väsynyt olo.
 
Harmittaa, että kuopuksen syntymän jälkeen ei esikoisen kanssa olla kertaakaan käyty kahdestaan hänen neuvolankäynneillä, ei missään. Harmittaa vaan niin kaikki, ja masentaa.
 
Höpsis, musiikkiharrastusta ei voi äiti ylläpitää, jos lapselle on siihen oma palo. Niin että harrastus ei ollu lapsen oma juttu, hän kyllä löytää jotakin muuta tilalle vaikka parin vuoden päästä. Pakkoko sitä on harrastaa!!
Meette ulos, kotityöt voi tehdä lepsummin ja myöhemmin tai ei ollenkaan. Leipokaa vaik pipareita ulkoilun jälkeen!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Malviina:
Miksi kämpän pitää kiiltää kuin huonekalukaupassa? Ole lasten kanssa kun vielä sinut mukaansa huolivat :hug:

Ei meillä kämppä kiillä, jos tunnin pari käytän tavaroiden viemiseen paikoilleen ja keittiön tasojen siivoamiseen ja sängyt ym.
 
:hug:
Älä murehdi menneitä, olet varmasti tehnyt kaiken ihan hyvin. Yritä järjestää kahdenkeskistä aikaa esikoisen kanssa, laatuaikaa. Vähissä on mullakin sellainen ollut, nyt ollaan pari kertaa käyty kahdestaan uimassa ja leffassa. Siitä on ollut suuri ilo hänellekin. Väkisinkin se huomio jakaantuu, kun on useampi kuin yksi lapsi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lumi:
Höpsis, musiikkiharrastusta ei voi äiti ylläpitää, jos lapselle on siihen oma palo. Niin että harrastus ei ollu lapsen oma juttu, hän kyllä löytää jotakin muuta tilalle vaikka parin vuoden päästä. Pakkoko sitä on harrastaa!!
Meette ulos, kotityöt voi tehdä lepsummin ja myöhemmin tai ei ollenkaan. Leipokaa vaik pipareita ulkoilun jälkeen!

Vaikka on palo ja haluaa, niin sitä ei opi, jos ei myös kotona harjoittele. Ja lapsi ei siihen kykene yksin. Ja minä en sitä tarpeeksi kannustanut enkä jaksanut olla mukana, kun toinen oli pieni. Tajuan nyt jälkikäteen, että kenelläkään toisella ei ollut mukana pienempää sisarusta kun taas minä aina jouduin raahata tuon pienemmän. Nuo jutut on vaan sellaisia. Niissä on oltava vanhemman mukana.

Olisi pitänyt tehdä vuoden välein lapset tai sitten jättää yhteen. Mutta sellaista kai tämä elämä on. Pettyy itseensä kerta toisensa jälkeen.
 
Hyvin tutulta kuullostaa. Äidin huolet, ne on raskaita toisinaan. Ei sitä voi kukaan muu ymmärtää kuin jolla on omia lapsia. Paljon jaksamista arkeen! Ota itsellesi omaa aikaa tarvittaessa ja ole lasten kans :) Ei ne kotihommat karkaa mihinkään ;)
 
Jos lapsilla olisi edes ollut pieni ikäero (1-2v), niin harrastaminen olisi ollut ok. Siinä vaiheessa pienempi olisi ollut jo isompi ja harrastanut itsekin, ei olisi ollut pienen sairasteluja ym. jotka vei voimat.

Meillä ikäero 4v.

Jotenkin vaan tuntuu, että on pilannut esikoisen elämän. Miksi sitä ei jaksa tarpeeksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Malviina:
Miksi kämpän pitää kiiltää kuin huonekalukaupassa? Ole lasten kanssa kun vielä sinut mukaansa huolivat :hug:

Ei meillä kämppä kiillä, jos tunnin pari käytän tavaroiden viemiseen paikoilleen ja keittiön tasojen siivoamiseen ja sängyt ym.

No jos tunti pari menee siihen, miksi et sen jälkeen voi mennä ulos?
 

Similar threads

Yhteistyössä