Masentuneet, burn outin kokeneet??

[kurvinen]

minkälaisia tuntemuksia teillä on ollut ennen kun olette jotenkin "luhistuneet" tai tullut se seinä ikäänkuin vastaan??
tai pystyttekö mitenkään kuvaamaan tunteita, tapahtumia, ajatuksia. tajusitteko että tästä ette selviä vain tyyliin hyvillä yöunilla???
itse olen ollut eri pituisissa jaksoissa masentunut jo n.6 vuoden ajan.
nyt kuitenkin alkanut taas tuntumaan siltä, että kohta tulee minun pysäkkini. että ei voi ihminen enempää kestää.
en osaa muuten kuvailla, mutta on kauhean tyhjä olo, ärtynyt ja samalla tuntuu, että päässä humisee lujaa.
alanko siis sekoamaan.
viime vuodet ovat tuoneet mukanaan 2 ihanaa lasta.
mutta myös avoeron, työttymyyden, köyhyyden, liitossamme oli henkistä ja fyysistä väkivaltaa, sain opiskelupaikan, mutta se tuntuu liian raskaalta vaikka nautin olla aikuisten ihmisten seurassa. mutta kokeet, harjoittelut ja muut ahdistavat.
olen alkanut ajattelemaan huonosti menneiden työjuttujen ja opiskelun harjoittelujen jälkeen, että minussa on jotain suurta vikaa. pelkään hakea työpaikkaa mistään ja pelkään toisaalta jäädä kotiin ilman aikuisia kontakteja.
on kesä, ja rahapulassa kaikki laittamatta. kesälomalla ei ole varaa tehdä mitään ja lapset tietty kinuaa milloin minnekkin.
venytän penniäni joka kk, mutta en pysty saamaan säästöön edes 10€ kuukaudessa.
mutta siis. jos joku kuka kokenut jotain loppuun palamista, niin vastailehan tuntemuksistasi.
kaikista eniten pelottaa se että miten lasten käy jos minä brakaan.
olen siis totaaliyh ja lapset luultavasti lähtisivät lastenkotiin tai ehkä mahdollisesti mummolaan.
mielenterveystoimistossa on kesäisin niin täyttä ettei sinne pääse mitenkään moneen kuukauteen, TK lienee ainoa vaihtoehto jos tilanne sinne asti etenee.
nyt kuitenkin nukkumaan, eli pyörimään sänkyyn.

 

["kuku"]

Kokeilehan seurakunnan kriisiapua. Ja ei tarvi olla mitenkään uskovainen, että sieltä apua saa. Saisit jutella siellä ja mahdollisesti jotakin diakonian avustusta lapsillesi. Kokeile rohkeasti! Tsemppiä teille ja hae rohkeasti tukea ja keskustelu apua

 

[aaaaapeeee kurvinen]

hmmm. ei varmasti tarvi olla uskovainen, mutta en millää pystys menemään kun koko ajan mielessä pyöris et "tuokin tuommonen jeesustelija tuossa". olen itse hyvin vakaumuksellinen ateisti ja sallin muille uskonnot ja muut, ja osaan käyttäytyä kyllä!!! mutta en osaisi olla moisessa tilanteessa normaali minä, saati nyt että edes ottaisin yhteyttä sinne. mutta kiitos kuitenkin ehdotuksestasi ja ymmärrän että ihan vain ehdotit.

 

["vieras"]

TK:hon kannattaa ottaa yhteyttä, voisit päästä puhumaan kuitenkin lääkärin kanssa, ja terapiajonoon tms. Mielialalääkkeitä luultavasti tarjoavat, kannattaa pohtia etukäteen mitä niistä ajattelee.
Mites opiskelupaikkasi, onko siellä opiskelijaterveydenhuoltoa?
Onko jotain kotiapua mahdollista saada, lastenvahdintaa tms niin pääsisit itse vähän lenkille tai jotain?
Kesätoimintaa voi toteuttaa pienelläkin rahalla, eväsretkeä tai jotain sen tyyppistä. Jos saa aikuisen ystävän mukaan niin se vähentäisi ehkä stressiä.
Onko lapsesi minkä ikäisiä? Lapset saattaa hyvinkin ymmärtää, kun heille selitää miksi kaikkeen ei ole varaa.

 

[Ei yksin]

Hae apua sieltä mistä sitä saa, vaikka seurakunnalta ja jos ei toimi niin luovuta sitten, älä ennen (se on masennus joka sen tekee, etkä sinä).

Kaikilla varmaa katkeamispiste tuntuu hiukan erilailla. Itsellä ei tuntunut missään, edes M1 lähetteen jälkeen, en ihan tajunnut miten huonosti asiat lopulta olikaan ja miten paskaksi asiat muuttu mun läheisille sen jälkeen. Avun hakemista ei kannata empiä, eikä päätepistettä povata: jollain konstilla joku sut hoitoon toimittaa jos se tulee. Lapsille ei vaan sellasta sois, sulle se vois tehdä hyvääkin.

Oletko priorisoinut kaiken elämässäsi omaa hyvinvointiasi ja lasten hvyinvointia varten: asunnon hintataso kohdallaan, apua arkeen (konkreettista), terapiaa ja muuta apua masennukseen jne? Arki luodaan sitä elävien ihmisten ympärille, ja koska muodostuu jokatapauksessa jonkinlaiseksi, on sitä syytä miettiä: arjen on pakko olla kantavalla pohjalla, jottei se pääteasema tule vastaan.

 

[en ihan]

mä miettisin tuossa kohtaa odotuksiani. Että mikä siinä on niin kauheaa, jos töissä tulee vaikeuksia - minkälaisia? Ja mikä niissä kokeissa on niin kauheaa - onko ala oikeasti liian vaikea, vai onko sulla kohtuuttoman kovat vaatimukset tulosten suhteen? Vai pelottaako sua kaikenlaiset asiat niin paljon, että meet takalukkoon?

Masentuneena on kohtuuton, se kuuluu asiaan. Toisaalta, kun oppii näkemään asiat niin, ettei turvallisuudentunne ole niin riippuvainen siitä miten asiat menevät, niin lisääntyvä kohtuullisuus myös hävittää sitä masennusta.

Älä koe syyllisyyttä siitä, että lapset kinuaa ja sulla ei ole varaa. Olet opiskelija, ei sulla kuulukaan olla nyt varaa. Myöhemmin ehtii sitten säästää kympin jos toisenkin.

En ole joutunut pörnauttiin asti, mutta tunnistan tuon kuvaamasi ärtyneisyyden, tyhjyyden ja huminan (hyvin kuvattu, muuten!) Mulla huonoina jaksoina olo on tuommoinen, hyvinä taas kaikki on ihan hyvin, vaikka elämässä on ulkoiset asiat yhtä kehnosti kuin ennenkin.

Rentoudu, hae keskusteluapua muualtakin kuin ammattilaisilta. Ne ulkoiset asiat on tosiaan ulkoisia. Mielekkyys elämään ei tule kukkaron nyöreistä hellittämällä tai töissä ja koulussa loistamalla. On hienoa, jos lapsesikin oppivat tuon jo pienestä pitäen. Tässä maassa on todella paljon erittäin ahdistuneita ja onnettomia ihmisiä, joilla on rahaa ja menestystä ihan liikaakin. Köyhän on helpompi myöntää, että elämä on tässä ja nyt. Rikkaalla on varaa kuvitella toisin, kunnes elämä on jo eletty.

Sisäinen köyhyys on se asia mitä pitää pelätä. Ulkoinen köyhyys ei tässä maassa niin pitkälle mene, että nälkään tapettaisiin. Muulla ei ole lopultakaan niin paljon väliä. Ja mä tiedän yhtä ja toista siitä, mitä on olla köyhä. Ei sitä kukaan kestä vuosikymmeniä ilman ongelmia, mutta se köyhyyden pelkääminen vain pahentaa asiaa. Pelkäävä ihminen kurtistuu rusinaksi, ja iskee se sisäinen köyhyys. Häpeä tekee saman, ja jatkuva vihaisuus.

Mulla ainakin on ollut vihaan aihettakin, mutta se suuntautuu yleensä väärin. Sitä on vihainen niistä asioista joista uskaltaa ja on helppo olla vihainen. Samaan aikaan se varsinainen syy jää näiden tekosyiden varjoon, eikä tulehdus parane. Pohjimmainen vihan syy on kai kaikilla suunnilleen sama: mua ei ole rakastettu niinkuin pitää, eikä musta välitetä niinkuin pitää.

Pidä huoli, että opit rakastamaan ja välittämään itse, niinkuin pitää. Kun saa kammattua tunteensa pois solmusta, elämä on paljon kevyempää.

 

[aaaaapeeee kurvinen]

kiitos vastanneille. palaan myöhemmin palautteen kimppuun.