Masentunut fiilis

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja masentunut Elli
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

masentunut Elli

Vieras
Puhutaan paljon synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Itse voin todella hyvin ja olin aivan mielettömän onnellinen. Nyt, yli puoli vuotta lapsen syntymän jälkeen minua masentaa. En saa oikein mitään aikaiseksi ja itkettää herkästi. Olen saanut myös pari kunnon raivaria missä on meinannut avarat lennellä. Vähän niinkuin rajut pms-oireet ois koko ajan päällä.

Mua askarruttaa ajatus äitiysloman loppumisesta ja hoitovapaasta - ja siitä miten saan (osa-aika työ, yrittäjyys) työasiat ja kotiasiat sovitettua keskenään. Jotenkin tuntuu että kun se ruusunpunainen vauva-arki on -jossei nyt loppumassa, nin ainakin muuttumassa ihan tavalliseksi arjeksi.

En oikein osaa edes tarkkaan kuvailla näitä tuntemuksiani, mutta on jotenkin ihan surkea olo. Yleensä syksy on minulle se kaikkein rakkain vuodenaika, mutta nyt ei sekään aiheuta mitään erityisiä fiiliksiä. Päinvastoin murehdin kun kesä meni, murehdin kun emme ole ehtineet sienimetsälle, murehdin kun meidän rakennusprojekti ei valmistu ja "äitiysloma menee hukkaan tilapäisasunnossa", murehdin että olen kohta taas vuoden vanhempi...

Vauva on ihana ja suht "helppo". Kaipaisin kuitenkin että mies osallistuisi enemmän, tai että se edes joskus kysyisi miten mulla menee.

Onko täällä ketään muuta Elliä jolla on samanlaisia fiiliksiä? Mikä piristäisi?
 
Mulla oli synnytyksen jälkeinen masennus 4 v.sitten.Se ilmeni mulla 2 vkoa vauvan syntymän jälkeen.Mutta tiiän mitä on olla masentunu.Epäilisin,että sulla vois olla jotain "kaamosmasennuksen" tyylistä,ku noin myöhään lapsen syntymän jälkeen iskee.Eli kun auringonvalo vähenee,ni saattaa vaikuttaa aivoihin.
Kirkasvalohoito vois olla avuksi,kannattaa ainaki kokeilla.

Kehottaisin ottamaan myös yhteyttä neuvolapsykologiin,jos teiän kunnassa sellanen on.Siellä voi käyä juttelemassa ja sit kattoa minkälaista apua tarvis.Ei tarvi hävetä mennä neuvolapsykologin luo.Ei tarvi aatella,että ois "hullu".Pääasia,että saa apua ja olo helpottaa.
Masennukseen(jos siis oikeasti on masentunut) ei usein auta monet "kotikonstit", mutta ulkoilu ja liikunta on kyllä piristäviä ja just toi kirkasvalo.Että sellasen lampun jos hankkii,ni toi tilanne voi helpottaa.
Tsemppiä!
 
Minusta myös tuo kuulostaa "normaalille" alakulolle. Vauvan kanssa on ollut ihanaa, on voinut vaan nauttia elämästään mutta nyt pitää taas miettiä aikuisen elämän vaatimuksia.

Varmaan tiedät, että elämäsi ei lopu tähän, et ole tuhlannut vuotta etkä elämääsi. Ehdit tehdä vielä paljon asioita! Mutta totta on myös, että haaveilemalla asiat eivät tapahdu. Siispä ensi tilaisuuden tullen sienimetsään.

Sinä et elä tulevaisuudessa eikä menneisyyteen ole paluuta.

Sulla on varmasti asioita, jotka ovat hyvin. Ei elämän ole tarkoitus alkaa joskus sitten, kun kaikki on valmista. Itse olen pitänyt itseäni hyvin positiivisena ihmisenä, mutta lasten myötä olen joutunut toteamaan itselleni että asiat voivat myös mennä huonosti. Kun oli yksin, niin joku vastoinkäyminen ei haitannut, saattoi jatkaa ihan toiseen suuntaan. (Esimerkiksi, jos riiteli poikaystävän kanssa, niin suhteen lopettaminen oli ihan oikea vaihtoehto, tuon lasten isän kanssa täytyy jatkaa - tai ei ole pakko, mutta kuitenkin... No, jos pikkuriidasta menee suhde katkolle niin se oli ehkä sen arvoinen suhdekin.)

Loppuelämä ei myöskään ole sitä samaa hormonihuuruista auvoa, minkä vauva käynnistää. Alkuhuuman jälkeen alkaa arki. Tässä on mielestäni osasyy siihen, että naiset ihastelee vauvoja - kun muistaa, miltä se itsestä tuntui olla niin pienen kanssa.
 
Kyllä synnytyksen jälkeinen masennus voi puhjeta vaikka puolen vuoden päästä synntyksestä.

Mulla oli samantyylisiä ongelmia, kun vauva oli hieman alle vuoden ikäinen. Mun neuvolasuhteeni oli ihan nolla, ikinä ei th kysynyt, kuinka minä voin. Kimpaannuin, ja soitin itse suoraan neuvolapsykologille. Minulle järjestyikin muutama aika, ja niistä oli näin jälkikäteen ajateltuna todella paljon apua - silloin kun siellä kävin istumassa, ei siltä vielä tuntunut. Mutta sain puhuttua ulkopuolisen ihmisen kanssa monista äitiyteen liittyvistä kipeistäkin asioista. Minulla ongelmana mm. hyvin etäinen oma äitisuhde. Oli kiva, kun psykologi totesi, että en ole ainakaan jäänyt oman lapsuuteni vangiksi ja meillä vauvan kanssa näyttää vuorovaikutus pelaavan. Olin jotenkin siitä huolissani. Tosin olen sitä mieltä, että kaikenmaailman vauvalehdissä ja nettipalstoilla maallikot pyörittelevät aivan liikaa kaikenmaailman varhaisen vuorovaikutuksen teorioita. Minua alkoi heti ahdistaa, kun luin jostain kuinka paljon näitä ongelmia on. toisaalta tiesin, että me olemme hyviä vanhempia, toisaalta sitä sitten kelaa, että mistäs sen tietää ja mitä jos olen pilannut lapseni. Mutta tällaisiin asioihin (plus näihin töihinmenokuvioihin ym.) auttoi neljä psykokäyntiä. Oli vielä maksutonta, mutta olisin jopa maksanut kun kerran avun sain.

Ja saa sitä olla alakuloinen ja kärsiä siitä vaikka maailmassa on paljon "oikeasti" masentuneitakin.
 
minusta tuo kuulostaa hormooneilta! imetätkö? onko kuukautiset vielä alkanu? eli jos imetät ja ei vielä kuukautisia niin vauvahormoonit ja omat kuukautishormoonit "taistelee" siitä kummat saa ottaa vallan.. Ja se vaikuttaa todella kovasti mielialoihin! kun kuukautiset alkaa tuo hormonimyrsky helpottaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hormoonit:
minusta tuo kuulostaa hormooneilta! imetätkö? onko kuukautiset vielä alkanu? eli jos imetät ja ei vielä kuukautisia niin vauvahormoonit ja omat kuukautishormoonit "taistelee" siitä kummat saa ottaa vallan.. Ja se vaikuttaa todella kovasti mielialoihin! kun kuukautiset alkaa tuo hormonimyrsky helpottaa.


Synnytyksen jälkeisen masennuksen taustalla on usein juuri hormoniongelma.
Lue lisää:
http://www.vantaa.fi/i_perusdokumentti.asp?path=1;127;220;4720;33404;47391;47392;48881;49411
 
mulla alkoi menkat jo kesällä samoihin aikoihin kun imetys loppui.. eli joo mä ajattelin että tämä voisi kanssa olla jotenkin hormonaalista mutta lähinnä menkkoihin liittyvää. Ja meillä on sellainen elämäntilanne tällä hetkellä, että se ei tee asioista kovin helppoja. Olen luonnostanikin hieman "tuulella käyvä" tyyppi mutta nyt vaan jotenkin alkoi ahdistaa tämä kun ei oikein saa mistään otetta. Voisin harkita tuota että soittaisin suoraan neuvolan psykologille. Voikohan sinne mennä niin että vauva on mukana...?
 
Ihan kun omaa kirjottamaa tekstiä suunnilleen tasan vuosi sitten! Näin myöhemmin analysoisin sen jonkinlaiseksi syysmasennukseksi joka liittyi kyllä voimakkaasti äitinä olemiseen, vastuuseen, omaan kasvamiseen ym.. Huomasin vain jotenkin yhtäkkiä, että en nauti elämästä. Osittain olo sai siitä lisää syytä olla masentunut, kun "yritin" olla onnellinen ja koin huonoa omaatuntoa ja ahdistusta siitä, että aika kului ja lapsikin oli niin ihana, mutta minä en osannut nauttia niistä hyvistä hetkistä. Lisänä oli ajoittain aika pahaa ahdistuksen tunnetta (mikä saattoi tulla missä vain ja mistä asiasta vain) ja paniikkikohtausmaisia hetkiä.

Mä juttelin ensin muutaman ystävän kanssa ja huomasin, että tällainen masennus (tai mikä vaihe se nyt olikaan) on yllättävän yleistä juuri nuorilla äideillä. Soitin sitten itse neuvolaan ja sain sitä kautta ajan neuvolapsykologille, jonka luona kävin sitten oikeastaan koko syksyn ajan. Se auttoi kyllä, ja oli hyvä puida oman pään asioita ja kuulla, että ne tunteet on normaaleja. Mutta aika ehkä oli kuitenkin paras lääke..

Voisin kirjoittaa tästä pitkään, mutta iltapala kutsuu. :) Kannattaa ottaa yhteyttä johonkin, jos siltä tuntuu. Muista, että ne tunteet on ok ja uskon, että ne kuuluvat tähän äidiksi kasvamiseen ja lisääntyneeseen vastuuseen. Ota rennosti ja nauti niistä hetkistä kuntunnet olevasi vähänkin onnellinen. :)

Toivottavasti menee pian ohi!
 
ja vielä, mä kävin psykologilla ekan kerran vauvan kanssa (joka silloin kanssa reilu puoli vuotias), mutta sen jälkeen psykologi toivoi, että tulisin yksin, että voisin keskittyä "itseeni". Musta se oli ihan hyvä, samalla sain semmosta "omaa aikaa"..
 
ja VIELÄ omasta jutustani: mulla oli menkat alkanut jo kauan ennemmin, pari kk synnytyksestä, joten en usko, että se olisi asiaan liittynyt, mutta voi toki tehdä niin jonkin muun kohdalla. Imetin kyllä, mutta olin juuri lopettanut yösyötöt... En tiedä olisiko se voinut olla joku osatekijä..
 

Yhteistyössä