Masentunut toisten sanoista

24.01.2006
391
0
16
Hei kaikille,

nyt on pakko purkaa tätä tahaa oloa tänne palstalle. Tällä hetkellä minulla on (tää on näitä kausia) taas paha-olla ja masentaa vaikken sitä halua muille näyttää. Taustaa: Minulla on yksi ivf-poika ja toista on yritetty 1 x pas ja 1 x ivf jotka eivät onnistuneet. Nyt kesän alussa oli tarkoitus yrittää vielä ivf-hoitoja mutta sain uuden työn helmikuussa, koeaika päättyy vasta kesäkuun puolen välin jälkeen joten hoitoihin ei vielä ainakaan ole lähdetty. Asiat ovat "päällisin puolin" siis kunnossa mutta jotenkin on vaan pahaolla. Vauva-asia on mielessä joka päivä ja mieliala vaihtelee. Olen väsynyt koko ajan. Asiaa ei paranna mitenkään, että riitelin äitini ja sisareni kanssa viikko sitten. He eivät ole oikein ymmärtäneet tätä lapsettomuus asiaa ja ovat mm. ennen poikani syntymää julkisesti kertoneet omille ystävilleen, meidän sukulaisille ja naapureilleen meidän lapsettomuushoidoista. Silloin päätin, etten enää näistä asioista heille puhu ja jotenkin tietty katkeruus jäi vaivaamaan mieltäni. No nyt "erehdyin" tässä viikko sitten moittimaan heitä juoruilusta yms. ja sain haukut päälleni. Molemmat sanoivat, että sinun kannattaa kyllä miettiä toisen lapsen hankintaa, sillä et jaksa toista lasta (ihmettelin, että miksi en), no minä olen heidän mielestään "hermoheikko" ja sairaspäästäni kun keksin heistä kaikenlaista sanottavaa. Olen toisin sanoen seko! Mietin tätä itsekseni ja päädyin, että ehkäpä olenkin vähän sekaisin koko tilanteestani + siitä etten voi luottaa edes äitiini tai että saisin edes häneltä tukea tilanteeseeni. Kun sanoin heille, että he eivät lapsettomuudesta ymmärrä yhtään mitään eivätkä tajua ja että jokaiselle lapsettomuudesta kärsivälle lapsi on lahja; siskoni sanoi minulle, että hän tietää muitakin lapsettomia ihmisiä joilla huonompi tilanne mutta he ovat selvinneet siitä paljon paremmin eivätkä vetoa asiaan jos heillä on paha olla. Tämän jälkeen olinkin sitten tästä asiasta hiljaa. Viikkoon en ole puhunut heidän kanssaan ja jotenkin tuntuu, että tämä oli viimeinen niitti välillämme. Mitä mieltä olette? Kertokaa minulle mielipiteitä? Mitä minun pitäisi tehdä? Nyt tuntuu etten oikein jaksaisi mitään.....
 
Hei!
Neuvoa en sinua kyllä osaa, mutta et kyllä varmasti ole yksin tunteittesi kanssa. Olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä, että jollei lapsettomuutta ole itse kokenut, ei osaa asettua toisen asemaan. Mieletön epätoivon tunne mikä valtaa ajoittain, ei sitä voi edes kuvitella. Olen itse huomannut lähipiirissäni, että he eivät joko halua/osaa ottaa kantaa meidän tilanteeseemme. Typerät "unohda koko asia" huomautukset kuuluvat meillä varsinkin äitini lennokkaisiin lauseisiin. Myös minä päättänyt olla kertomatta tulevista hoitojaksoista kenellekkään (paitsi töissä, mikäli vapaapäivät eivät osu kohdalleen..). On itsellekin jotenkin helpompaa, säästää itseään tyypillisiltä "no ensi kerran sitten"-kommenteilta. Lapsettomuus koskettaa niin syvältä, se on jokaisessa hetkessä ja tilanteessa jollain tavalla mukana. Vaikka ei haluaisi. Ei ole niin helppoa suodattaa pahaa mieltä, varsinkin jos -niin kuin sinulla- lähipiiri tuntuu syyllistävän siitä, että tahtoo lasta. Hurjasti voimia sinulle! Ja muista että täällä voi aina purkaa itseään, ilman syyllistämistä. Paljon lämpöisiä ajatuksia ja iso :hug: !
 
Voi että.... omalta äidiltään ja siskoltaan sitä tietysti voisi odottaa saavansa tukea ja sitä, että heihin voi luottaa eikä asiasta keskustella ulkopuolisten kanssa. Ei tuohon voi muuta sanoa kuin että todellakaan se, joka ei ole asiaa kokenut, ei voi sitä ymmärtää. Tämä tarkoittaa toisaalta sitä, että kun tiedämme, etteivät he voi sitä ymmärtää, niin kannattaako ymmärtämättömistä kommenteista ja käytöksestä myöskään suuttua..? Tosiaankin inhottavaa, että ulkopuolisille menevät vielä höpöttämään asiaa. J se, että joku muu on selvinnyt asiasta paremmin, kertonee lähinnä siitä, että he ovat itkunsa ja surunsa itkeneet jonkun muun kanssa, eikä äidillesi ja siskollesi ole purkaneet kaikkea ahdistustaan.

Itse en ole sukulaisilleni tästä asiastamme edes puhunut, he eivät todennäköisesti edes tiedä koko hoitojutuista mitään. Tiedän, että jos puhun, niin he höpöttävät kuitenkin asiaa keskenään ja ulkopuolisille "ihan luottamuksella ja älä nyt puhu muille, mutta...." Eli suomeksi sanottuna en voi luottaa heihin. Sen sijaan useille ystävilleni olen kertonutkin tilanteesta.

Koitahan jaksella. Tiedät, että jokainen, joka lapsettomuuden kohtaa, joutuu käymään läpi tietyn ahdistuksen - on vain eri tapoja käsitellä sitä. Ja tiedät myös että nuo "ehkä ei kannata toista lasta yrittääkään" -kommentit vasta typerä ovat. Itse varmaan ottaisin hieman etäisyyttä sukulaisiini tuollaisten kommenttien johdosta.
 
Kiitos lohdutuksen sanoista. Olen miettinyt just tuota samaa, että voinko loukkaantua heidän sanoistaan, koska loppujen lopuksi he eivät näistä asioista mitään tiedä MUTTA toisaalta, koska eivät tiedä miksi kuitenkin jatkuvasti ovat neuvomassa asiassa ja asiaan liittyvässä?? Minua ahdistaa se, että tunteitani vähätellään. Nyt olen tosiaankin miettinyt, että otan etäisyyttä molempiin. Siskoni kanssa en niin paljon ole ollut tekemisissä aikaisemminkaan mutta äitini kanssa kyllä useamman kerran viikossa (asuu aika lähellä).
Koen tällä hetkellä vaikeita aikoja tämän asian kanssa; ahdistaa ja masentaa eikä sitä tällaiset riidat tietysti helpota. Kovasti on mietinnässä se mahdollinen uusi hoito mutta jotenkin tuntuu, että on järkevämpää siirtää se vaikkapa syksyyn ja yrittää nousta tästä ahdistuksesta ensin. Onneksi on kesä ja kärpäset tulossa! Poikaani rakastan ylikaiken ja siitäkin ovat minua syyttäneet, että olen ylisuojelevainen lapsen suhteen! Kiitos kun jaksoitte tukea ja haleja kaikille näiden asioiden kanssa painiville! Hyvää kesää!
 
Otan osaa typerien kommenttien johdosta!
Puhuin juuri viikonloppuna yhden ystäväni kanssa siitä painostavasta tunteesta, joka seuraa koko ajan matkassa. Siis siitä, ettei oikein aidosti voi olla mistään iloinen (minun kohdallani nyt viran saaminen), kun se Suuri Suru painaa.
Hänellä itsellään ei ole lapsettomuusongelmaa, mutta sanoi tietävänsä tämän tunteen siitä, kun hänen miehellään on alkoholiongelmaa. (Tyypillistä kyllä, puhui siitä vasta nyt pidemmän kuivan jakson jälkeen.
:/ )
Tämä vertaus sopi minusta asiaan. Pohjaton huoli, suru tai murhe, joka seuraa joka sekunti matkassa, mitä ei voi unohtaa vaikka olisi hyviäkin hetkiä. Eli onhan niitä muitakin vaikeita asioita, joita kokevat ne jotka saavat lapsia helposti. Tällainen rinnastaminen voi auttaa ymmärtämään, siis jos sitä halua ymmärtämiseen on. :)
 
Itse olen lapsettomuudesta kärsinyt, joten tiedän kyllä tunteen, mutta sitä en ymmärrä, miksi lapsettomuudesta ja siihen liittyvistä hoidoista pitäisi vaieta. Eikö olisi helpompi jos ihmiset tietäisivät eivätkä sitten tietämättömyyttään aiheuttaisi tuskaa kyselyillään? Miksi ihmeessä pitää salata??? Mielestäni asiasta pitäisi pystyä puhumaan. Jo se, että pystyy lapsettomuutensa rehellisesti myöntämään, poistaa turhia jännitteitä. Miksi ihmeessä se pitää olla omassa sisimmässä "mustana möykkynä" kuin jokin kasvain???
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 31.05.2006 klo 22:52 Mie kirjoitti:
Itse olen lapsettomuudesta kärsinyt, joten tiedän kyllä tunteen, mutta sitä en ymmärrä, miksi lapsettomuudesta ja siihen liittyvistä hoidoista pitäisi vaieta. Eikö olisi helpompi jos ihmiset tietäisivät eivätkä sitten tietämättömyyttään aiheuttaisi tuskaa kyselyillään? Miksi ihmeessä pitää salata??? Mielestäni asiasta pitäisi pystyä puhumaan. Jo se, että pystyy lapsettomuutensa rehellisesti myöntämään, poistaa turhia jännitteitä. Miksi ihmeessä se pitää olla omassa sisimmässä "mustana möykkynä" kuin jokin kasvain???

No tällä hetkellä minua ainakin harmittaa just se, että olen kertonut lapsettomuudesta sukulaisille. Jos olisin ollut ihan hiljaa koko jutusta niin eipä tartteis kuunnella muilta mitään neuvoja/mutu-tietoa ko. aiheeseen liittyen. Ja jotenkin sekin, että ihminen on masentunut lapsettomuudesta on ikäänkuin kiellettyä (meidän suvussa) koska minulla on yksi lapsi.
Minäkin ajattelin aikanaan että puhun reilusti asiasta ja silloin se tuntuikin hyvältä, kun sai purkaa ajatuksia toisten kanssa mutta se, että nämä "hövelit sukulaiset" kertovat tästä asiasta sitten eteenpäin ei enää olekaan kovin mukavaa!!
 
En tiedä, purkavatko äidit (ja isät) omia tunteitaan ja paneitaan sillä, että kertovat asiasta eteenpäin. Itse jouduin oikein kieltämään ja sanomaan äidille, että tästä ei puhuta kenellekään. Pieni kylä jne...

Aina jokainen voi kohdallaan miettiä, kuinka avoin haluaa olla ja minkä kokee miellyttäväksi. Minun kohallani olen halunnut vetää rajan aivan lähipiiriin.
 

Yhteistyössä